Minä vuokrasin Norjassa auton ihan yksikseni mikä oli erittäin hienoa siitä syystä, että useimmiten kun reissaa jonkun toisen (=puolison) kanssa, mies aina on se joka hoitaa ajamisen. Vieraan auton ajaminen oli pelottavaa pikkuruisilla teillä joissa ennen jokaista mutkaa oli jarrutusjäljet tiessä. Lossia odotellessa tekstasin isällekin, että "ikinä ei ole pelottanut autolla ajaminen näin paljon!" 
Patikoin yksikseni Trolltungalle ja muutaman extrakilometrin, yhteensä 28 km. Siellä polulla olin erityisen onnellinen yksin olemisesta: Niin paljon näki pariskuntia ja kaveriporukoita, jotka alkoivat purkaa toisiinsa väsymyksen, nälän, kylmyyden ja jalkakipujen aiheuttamaa kiukkua. Joidenkin kohdalla ihan hymyilin itsekseni ja olin onnellinen siitä, että tuli lähdettyä yksin reissuun.
Tuollakin reissulla juttelin parin yksin matkaajan kanssa, siis siellä polulla. Olisin voinut jatkaa matkaa porukassa niin halutessani mutta halusin mennä yksin. Paluumatkan loppuosan tein melkein samaan tahtiin norjalaisten naisporukan kanssa. Emme vaihtaneet kulkiessa yhtään sanaa. Kun olin kävelemässä autotien piennarta alaspäin, viereen pysähtyi auto; Nämä norjalaiset naiset olivat bonganneet minut kävelemästä ja tarjosivat kyytiä alas, missä vuokra-autoni oli.
Kyllä yksin reissatessa juttuseuraa saa, niin halutessaan.
Tuon Norjan reissun jälkeen tuntui kaikista parhaalta oivallus siitä, että en minä tarvitse ketään mukaan mihinkään, voin mennä aivan hyvin yksinkin (vaikka olisinkin parisuhteessa).
Ihan liikaa rajoittaa sellainen, että pitäisi aina voida matkustaa vain sellaisiin paikkoihin ja tekemään sellaisia asioita mitä molemmat haluavat. En tietenkään kiellä sitä, etteikö kumppanin kanssa jaettu kokemus olisi myös hieno mutta jos mielenkiinnon kohteet ja mahdollisuudet eivät kohtaa, niin ei pidä jättää tekemättä siksi ettei toista (tai kaveria) saa mukaan.
Yksin matkustaminen
Aucun commentaire:
Enregistrer un commentaire