lundi 3 mars 2025

Massatasapainomalli vs. energiatasapainoteoria

Olen lukenut näitä mbm höpö höpö juttuja paljon ja toki ovat viihdyttävää luettavaa, mutta jos ymmärtää edes perusteet fysiologiasta, termodynamiikasta ja ravitsemuksesta niin voi todeta, että tämä mbm on silkkaa paskaa tai vähintääkin perustuu useisiin väärinkäsityksiin edellä mainituista asioista.

Otetaanpa muutama esimerkki mbm:stä ja sen järjettömyydestä.

MBM väittää, että kehon painon muutokset eivät johdu kaloreista, vaan ainoastaan siitä, kuinka paljon ruokaa syödään massana. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, koska vaikka kalorit eivät ole itse ainetta, ne vaikuttavat siihen, miten keho varastoi ja kuluttaa energiaa. Jos ihminen kuluttaa enemmän energiaa kuin saa ruoasta, keho ottaa tarvittavan energian omista varastoistaan, mikä johtaa painon putoamiseen.

MBM:n mukaan energiatasapainoteoria on väärässä, koska massan säilymislaki takaa, että aine ei voi hävitä. Tämä perustelu on kuitenkin virheellinen. Vaikka massa säilyy, se voi muuttua eri muotoihin. Kehossa tapahtuu jatkuvasti kemiallisia reaktioita, joissa ravinnon sisältämät aineet muuttuvat energiaksi, jota keho käyttää tai poistaa hengityksen, hien ja muiden eritteiden kautta.

MBM myös väittää, että hiilihydraatit lihottavat enemmän kuin rasvat suhteessa niiden kalorimmäärään, koska rasva on kevyempää mutta sisältää enemmän energiaa. Tämä ajatus on harhaanjohtava, koska keho ei varastoi energiaa pelkän massan perusteella. Esimerkiksi rasva varastoituu helpommin kuin hiilihydraatit, vaikka sen paino olisi pienempi. Lisäksi hiilihydraatit sitovat nestettä, mikä voi hetkellisesti vaikuttaa painoon, mutta pitkäaikainen painonkehitys noudattaa silti energiatasapainon periaatetta.

MBM:n mukaan painonpudotus tapahtuu vain, jos syödyn ruoan määrä massana pienenee. Tämä on helppo kumota yksinkertaisella esimerkillä: jos ihminen ei syö mitään, paino putoaa, vaikka ruoan määrä olisi nolla. Tämä johtuu siitä, että keho käyttää omia energiavarastojaan selviytyäkseen. Tämä ilmiö todistaa, että painonhallinta perustuu energiatasapainoon eikä pelkästään syödyn ruoan massaan.

MBM:n väite on, että jos syödään sama määrä kaloreita mutta eri ravintoainejakaumalla, painonmuutos on erilainen, mikä mbm:n mukaan kumoaa energiatasapainoteorian. Tämä ei pidä paikkaansa, koska lyhyen aikavälin painonvaihtelut johtuvat usein nesteiden ja glykogeenivarastojen muutoksista. Pitkällä aikavälillä paino muuttuu kuitenkin aina energiatasapainon mukaisesti: jos syö enemmän kuin kuluttaa, paino nousee, ja jos kuluttaa enemmän kuin syö, paino laskee.

Yhteenvetona voidaan sanoa, että MBM on harhaanjohtava teoria, koska se jättää huomiotta aineenvaihdunnan ja energian muuntumisen kehossa. Nykyinen tieteellinen näyttö tukee energiatasapainoteoriaa, joka on edelleen luotettavin selitys kehon painonhallintaan.

Massan säilymislaki pätee suljetuissa järjestelmissä, mitä siis ihmisen elimistö ei ole.

Nämä on ihan perusjuttuja jos ymmärtää hieman luonnontieteitä.

Millä koulutuksella selität näitä mbm juttuja? Ja ole hyvä kumoa kaikki kirjoittamani teksti järkevillä, faktaan perustuvilla tiedoilla.

Adblock test (Why?)



Massatasapainomalli vs. energiatasapainoteoria

samedi 1 mars 2025

Keskustelua koirista

On, on. Mulla on esimerkiksi koira joka rakastaa tehdä töitä mun kanssa, palvoo maata mun jalkojen alla, tosi nopea oppimaan. Mutta... se ei oo koskaan oppinut väistämään ihmistä. Se seisoo aina mun tiellä, koska on mun varjo, eikä se väistä vaikka mun pitäisi kulkea sen yli, mitä en pysty koska koira on kookas. Ja mun mielestä se on kyllä tyhmyyttä.

Sitten mulla on ollut koira, jolle joskus heittelin palloa. Kaksi kertaa se haki pallon mutta kolmannella kerralla se vaan katsoi päälle että koitapa hakea itse kun hän ei tästä hyödy mitään.

Jotkut labradorit on mun mielestä tosi tyhmiä koiria, ne vaan heiluttaa häntää, vaikka nekin on tosi palvelualttiita. Mutta niiden päässä ei liiku mitään.

Adblock test (Why?)



Keskustelua koirista

jeudi 27 février 2025

Arnold Classic 2025

How to install the app on iOS

Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.

Huomio: This feature may not be available in some browsers.

Adblock test (Why?)



Arnold Classic 2025

mardi 25 février 2025

Videoita. Videon sisällön kuvaus pitää lisätä aina viestiin

Toi avara luonto pätkä oli kyllä tiukkaa tavaraa,noi biisitkin sattu just olemaan mun makuuni.

Adblock test (Why?)



Videoita. Videon sisällön kuvaus pitää lisätä aina viestiin

vendredi 21 février 2025

Väärät metodit

1.
Stretching tension. When a contracted muscle is not ready to lengthen to its stretched position, and the muscle is moved forcefully by a weight, the confrontation of those two resistances causes a lot of cellular damage. That is exactly what happens during the negative phase of a repetition, a weight-muscle confrontation that damages the fibers and forces the body to repair itself and grow. “The stretching tension is a powerful signal for growth,” Delavier says. “To exploit this potential for growth, you need to accentuate the negative phase for each repetition.”

2.
Contraction tension. When a muscle has difficulty contracting because of the force exerted by a very heavy weight, the muscle must strengthen itself. Delavier stresses, “To ensure that you provoke a significant muscle-building response, you must continually apply force on your muscles by using heavier and heavier weights.”
Time under tension. The weight used during a workout is not the only factor that affects muscle growth. The amount of time that the muscle remains under tension also plays a fundamental role. If too light a weight is used, the time under tension will be longer, but the force of the contraction will be too weak for muscles to take notice of the growth signal. Delavier says that people must find an ideal compromise between absolute tension and time under tension. Scientific research shows the compromise to be a weight that is about 70 to 80 percent of the maximum strength.

3.
Muscle burn. The arrival of lactic acid in the muscles means that they have reached the end of what they can endure metabolically. Enduring this burn for as long as possible takes the muscles to the edge of metabolic rupture. Muscle burn is another means of progressing that is different from the heavy, traumatic work that exploits stretching tension, contraction tension, and time under tension.

4.
Muscle pump. As someone continues doing repetitions, his or her muscles fill with blood. Called muscle pump, this blood flow brings nutrients and “deforms” the muscles in an unusual fashion. The more intense the muscle pump is, the more the muscle fibers are pressed together. “Because muscle pump training is not traumatic, it can be done frequently, especially as a way of accelerating recuperation,” comments Delavier.

Adblock test (Why?)



Väärät metodit

lundi 17 février 2025

Showkamppailu

Huvittaa, miten jengillä menee tunteisiin jos tubettaja vetelee levyiksi ammattikamppailijoita. Ei kai se Jake Paulin vika ole, jos jengiä kiinnostaa ja huipputason kamppailijat tippuu kaverin nyrkeistä.

Hauskinta tässä ehkä on se, että jengi tulee kitisemään itse Jake Paulin ketjuun ja väittää, ettei muka tämä tubettaja kiinnosta. Huutista 😀

Adblock test (Why?)



Showkamppailu

jeudi 13 février 2025

Treeni-osion yleiset kysymykset

Tsot tsot, eipäs nyt vedetä ihan överiksi tuota sarkasmia. Onneksi se ei ole sulta pois tämä kokeilu ja taas itseäni toistaen, lyhyellä aikavälillä on saanut hyvää kehitystä. Nyt katsotaan mihin asti tuo kehitys kantaa. Ja toisekseen, en usko näihin vastakkaisiin näkemyksiin sen perusteella, että jokin nimimerkki huutaa luultavasti kehnon tietotaidon pohjalta totuuksia tai puolitotuuksia asiasta, jota ei ole kokeillut. Elimistö kun toimii ihmisillä niin erilailla. Toisen päivän volyymit, geenit, jeesus ja karvanopat vaikuttaa tähän asiaan aika paljon.

Adblock test (Why?)



Treeni-osion yleiset kysymykset

Kyykky- ja mavekyssäreitä

Kokeile joko skugen tekniikaa ja ota lankku kantapäiden alle tai sitten liityt astetta HC:mpien joukkoon eli teet etukyykkä jolloin ei ole vaaraa, että selkä "hajoaisi" ja menisit liian etukenoon, kun raudat ovat edessä. Toki tekniikka on vaikeampi, jota en kyllä itse ymmärrä laisinkaan, kun itselle etykyykky on ollut tuhat kertaa luonnollisempi ja helpompi tehdä kuin takakyykky, mutta kannataa kokeille. Lupaan, että etureidet räjähtää. ;)

Adblock test (Why?)



Kyykky- ja mavekyssäreitä

mercredi 12 février 2025

Älyvekotinvapaat salit?

Oon nyt vuoden verran treenannut aktiivisesti rakkaassa kotikaupungissani. Vakiosalini on mainio enkä ala sitä nyt tässä vaihtamaan, mutta keksin kyllä tässä juuri ainakin minunlaisille yksinäisille susille markkinaraon joka saisi minut kiinnostamaan uudesta salicockemuksesta. Eli homman nimi on täysin kännykkävapaat-salit. Kuulitteko? Miltä tämä kuulostaa? Onko näitä jo olemassa kenties?? Täyskielto ottaa yksinkertaisella ehdottomuudellaan älytiiliskivet pois salista minua häiritsemästä. Nyt siis en halua tuomita noita elottomia vekottomia, vain ainoastaan niiden käyttäjiä. Minussa on rautaa jättää vekottimeni kaappiin voimailun ajaksi. Se on siellä pelkästään tunnin, mutta se lienee useimmille mahdoton tehtävä.

Tossa kaksi treeniä sitten joku mies mölisi videoyhteyden kanssa minun treenatessani rintojani. Kamera ei osunut minuun päin onneksi. Mullahan on useimmiten korvatulpat salilla, ja huomannut et monella on se oma musiikkikin, se on ihan jees sellainen...Nykyään harvalla enää IPod kun kännykkällä musailu sujuu. Mutta minua häiritsee kuitenkin eri tilanteissa älyvekottimien tuijottelu ja ihme säätely. Onko olemassa ainoata paikkaa minne länsimaalainen ihmispe*se ei ole oppinut olemaan ilman tuota vekotinta? Varsin munatonta menoa, näin objektiivisesti katsottuna, vaikka subjektiivisesti tämänkin asian nyt tässä ilmaisen. Toinen oli isänsä kanssa treenailemassa ja näytti ihan älyttömältä kun poika siis selas puhelinta samalla kun teki liikkeitään, teki oikeasti mieli ja mennä heittää pojan puhelin seinään. Onneksi on sentään yhteistä tekemistä sukupolvien välillä. Sit sellanen kuvailu...Aikuiset miehet oikeasti. Saa varoa että ei jää vahingossa jonkun perverssiin salivideoon someen. Vois joskus uhalla vähän vilauttaa karvapakaraa jotta toinen oppisi talon tavoille. Mutta niin... Menin muuten salityöntekijältä kysyy, että miten suhtautuu tollasiin että toinen vetää jotai videopuheluita treenin aikana. Oli jotain, että niin ei me erikseen kielletä mutta kannatta mennä sanomaan jos häiritsee. Minua ei korvatulppien takia häiritse useimmiten ihan liikaa volantasolla, mutta vihaisesti tuijottelin siinä hetken tuota videopuhelua vetävää aikuista miestä. En koskaan ihan tiedä, kuinka hyvin loppupeleissä kestän modernin länsimaalaisen itsekeskeisyyttä ja narsistista habitusta.

Mutta se siitä. Halusin vain tuoda esiin uuden markkinaraon, eli kännykkävapaat-salit. Oisin valmis maksamaan noin +15-20% enemmän siitä ylellisyydestä. Ehkä joku muukin on tätä mieltä?

Adblock test (Why?)



Älyvekotinvapaat salit?

Shaun Clarida

How to install the app on iOS

Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.

Huomio: This feature may not be available in some browsers.

Adblock test (Why?)



Shaun Clarida

samedi 8 février 2025

UFC 312: du Plessis vs. Strickland 2 (La 9.2.2025 Qudos Bank Arena, Sydney, Australia)

Tuntuu, ettei Stricklandilla ole mitään muuta vaihdetta, kuin tuo yksi. Se toimii moniin, mutta sitten kun ei toimi, niin sieltä ei ole oikein mitään muutakaan odotettavissa ottelun kuluessa. Ei selkeitä taktisia muutoksia tai rytminvaihteluita, ei yllättäviä tekniikoita, eikä todellista tyrmäysuhkaa.
Puolustuksellisesti (sekä grappling, että pystyottelu) vahva ja sitkeä ottelija, jonka hyökkäyspeli on kuitenkin hyvin yksiulotteista.

Adblock test (Why?)



UFC 312: du Plessis vs. Strickland 2 (La 9.2.2025 Qudos Bank Arena, Sydney, Australia)

jeudi 6 février 2025

Kysymyksiä Jto:lle

suurin ongelma polville on lumpion takapinnan ruston kuluminen. suurin paine siihen tulee, kun polvikulma menee pieneksi polven työntyessä jalkaterän yli kyykyssä, hackissä jalat levyn alaosassa jne. polvisiteet tietenkin nostaa tätä rasitusta tosi paljon. siks en niitä käyttäsi lainkaan muuten kuin kovissa romuissa yli 90%. neopreenilämpät on hyvät, jos lämpöö ajattelee.

prässissä usein käy sillai, että lantiokulma pienenee enemmän kuin polvikulma ja rasitus ei oo polvelle niin kova. tietysti, jos siinäkin laittaa jalat ihan levyn alaosaan, rasitus polvelle kovenee. en kuitenkaan pitäs prässiä minään polvenrikkojana.

kyykky voimanostotyylillä, eli ettei polvet mee hirveesti eteen, vaan homma hoidetaan lantiolla, on edullisempi polvelle, mutta jos sinne pattia haluaa, se tietysti on eri juttu.

puolikyykyssä tulee usein käsiteltyä huomattavasti suurempia romuja kuin syvässä, joten rasitus on aika sama, ellei jopa suurempi.

reisiojennus rasittaa polvea eniten siellä lähdössä. se kannattaa tehdä rauhallisesti ja pysäyttää liike ylhäällä. pidän sitä ihan hyvänä kuntoutusliikkeenä medialikselle (se tippalihas sisäreidessä), kun tehdään vain 20 viimestä astetta liikkeestä.

jos haluaa bodailla ja polvet ei kestä kovia hackejä, body-kyykkyjä jne. ja lihasten kiinnityskohdatkin on vielä aika ylhäällä, eikä polven seutu kasva, vois kokeilla etukäteisväsytystä esim. reisiojennus, hiissaus tai sissy-squat. joko ennen isompaa liikettä tai superina.

leikkisä treeni quadro-sarjana:
- 20*hiissaus välillä 10cm pohjasta - 30cm pohjasta. rauhallinen liike, pysäytys 2 sekkaa ylh ja alh. selkä pystysuorassa, kantapäät ilmassa.
- 20*prässi.
- 10*reisiojennus. 1 toisto = nosto ylös, lasku puoleenväliin, nosto ylös, lasku alas. pysäytys ylhäällä 2 sekkaa.
- 20-30 askelta*askelkyykkykävely. levy käsissä, kävele suoraa viivaa mahd. pitkillä askelilla. pidä lantio koko ajan mahd. edessä.

korosta hidasta negavaihetta (lasku prässissä 5 sekkaa). uskoisin, että tunnet reitesi sarjan tehtyäsi.
:D

Adblock test (Why?)



Kysymyksiä Jto:lle

mercredi 5 février 2025

Ketoosidieetti

Ketoosi on ketogeeninen tila, jossa ketoaineiden pitoisuus veressä on koholla, johtuen hiilihydraattien puutteesta. Maksan glykogeenivarastot (hiilihydraatit varastoituvat maksaan ja lihaksiin glykogeeniksi, tosin lihaksista sitä ei enään pysty juurikaan purkamaan glukoosiksi, joten ei vaikuta ketoosiin) tyhjenevät noin 12-24h sisällä ilman lisätäydennyksiä, jolloin keho alkaa etsiin vaihtoehtoisia energianlähteitä perus elintoimintoihin mm. glukoosiin. Tällöin ketoaineiden tuotanto lisääntyy, joka johtaa yleensä muutamassa päivässä "ketoosiin". Ketoosissa siis elimistö käynnistää glukoneogeneesin joka tuottaa aminohapoista, rasvojen glyserolista ja maitohapoista glukoosia. Glukoneogeneesin rinnalle käynnistää ketogeneesi, jolloin gluukosia ei tarvitse tuottaa niin paljon, joka säästää aminohappoja. -> Maksa alkaa tuottamaan vapaista rasvahapoista ketoaineita, joita keho käyttää pääasiallisena energianlähteenä = Rasva alkaa palaan :)

Ketoositilan voi tarkistaa esim. apteekista saatavilla ketostixeillä, tai kuunnellen omaa kroppaansa. Yleensä siirtymävaiheessa kannattaa mättää rasvaa suhteellisen paljon naamaan, jolloin kroppa oppii nopeammin käyttämään rasvaa energianlähteenä. Ensimmäiset pari päivää voi olla vähän väsynyt ja nuutunut olo, mutta olo piristyy kun ketoaineiden tuotto vilkastuu. Ketoosin rajaa on yleisesti pidetty max. 20g hiilihydraattia/päivä, johtuen varmaan Atkinsin dieetin määrittelemästä rajasta siirtymävaiheessa, mutta tämä on todettu useasti täälläkin hyväksi rajaksi. Toki ketoosiin pääsee vielä ~50g hiilareilla useat, mutta silloin ne tarvii ajoittaa jo oikein, jotta eivät pääse juurikaan varastoitumaan maksaan, vaan lihaksiin.

Elikkä lyhyesti: Ketoosiin pääsee vaikka 5000kcal, kunhan hiilihydraatit ovat alhaalla. Mitään pussikeittodieettejä en ketoosidieetiksi suosittele, vaan ihan kunnon ruualla, pitäen vaan hiilihydraatit alhaalla. Ja kyllä, usko pois, ruokaa on paljon ilman hiilihydraatteja, ei muutakun kaupan hyllyille pakkausselosteita tutkimaan.

e. Ketoosin tunnistaa parhaiten parisuhteessa elävät ihmiset, jolloin puoliso alkaa valittamaan pahan hajuisesta hengityksestä, ketoaineiden tuottaman asetonin takia.
fedit. Tekstistä varmaan löytyy joitakin virheitä, mutta korjailkoot, joku jos näkee tarpeelliseksi.

Jatketaan vielä edelliseen ja koitetaan muodostaa semmonen ketoosi-for-dummies posti. Eli niistä hiilareista. Jos nyt ajatellaan, että mennään n.20g/päivä, moni suosittelee ottamaan nuo hiilarit ennen reeniä buustatakseen verensokeria ja toiset taas reenin jälkeen nopeuttamaan palautumista. Oma mielipide on se, että jos ketoosi toimii kunnolla, ei mitään 10g "sokeribuusteria" tarvita ennen reeniä, eikä myöskään reenin jälkeen. Ketonien pitäisi hoitaa kyllä palautuminen, ainakin jossain määrin, ei toki niin hyvin kun ilman dieettiä, mutta välttävästi. Mieluummin säästän tuon hiilarimäärän tasaisesti jaettuna ruokailuihin. Parin viikon lihansyönnin jälkeen on ilo heittää vaikka 12g hiilaria sisältävä vihannessekotuspussi siihen pihvin kylkeen.

Sitten ruokiin: Ravintopuolelta löytyy VHH-safkat ketju, jossa jonkunverran hyviä reseptejä, kun jauheliha-kananmuna kombo alkaa tuleen korvista pihalle. Pääosin siis ruoka koostuu lihasta, kanasta, kalasta, kurkusta, kananmunista, pekonista, öljyistä, kinkuista, meetwurstista, vihreistä, juustoista ym vihanneksista. Hedelmät voi melkein unohtaa. Aromisuolasta ja makeutusaineista on erinäkösiä väitteitä, katkaseeko ketoosin vai ei. Omalla kohdalla menee ainakin 1,5l Zero Colaa päivässä ongelmitta.

Viinan kanssa ei suositella kauheesti läträttävän ketoosilla, pienet määrät on ok, mutta kunnon ränni voi johtaa hengenvaaralliseen ketoasidoosiin. Tilastojen mukaan ketoasidoosiin eli happomyrkytykseen kuolee 8% sairastuneista, joten kannattaa olla tarkkana. Jos on isot juhlat tiedossa, niin päivää/paria päivää aikasemmin kannattaa tankata maltilla hiilareita kroppaan. Ketoosilla muutenkin kolisee alkoholi aika lujaa, joten maltilla

Hiilaritankkauksia voi ja kannattaa pitää sillontällön, tosin osa ei pidä ollenkaan. Joka viikko ei kannata ketoosia katkasta, mutta vaikka joka toinen. Tällöin päivän aikana hiilaria naamaan ja mahdollisimman vähän rasvaa.

Aluksi rasva/proteiini suhdetta suositellaan sinne 70/30% tuntumaan, josta voi alkaa pikkuhiljaa karsimaan rasvaa pois. Huomaa kuitenkin laskiessa, että 1g rasvaa on n. 9kcal ja 1g proteiinia 4kcal, joten esim 70g rasvaa ja 30g proteiinia ei ole 70%/30%.

Roinaamisesta ja ketoosista yhdessä en tiedä mitään, joten joku muu saapi kertoa tästä. Mutta eiköhän näillä alkuun päästä.

Adblock test (Why?)



Ketoosidieetti

mardi 4 février 2025

Ruotsin meininki! Jengiväkivalta jne.

Tossa se, aika brutaali telotus paitti ei siitä armollinen että olis heti henki veke.
YLE uutisoi että "ammuskelu". :ROFLMAO: Vähän niinku kurkkujen leikkaaminen auki on "puukotus".
Tämän ovat ruotsalaiset kollektiivisesti valinneet ja halunneet.

Adblock test (Why?)



Ruotsin meininki! Jengiväkivalta jne.

dimanche 2 février 2025

UFC Fight Night: Adesanya vs. Imavov (La 1.2.2025 anb Arena in Riyadh, Saudi Arabia)

Venäläiset on kovia joo.

Oma ajatukseni oli lähinnä että kaikilla kolmella päämatsilla on aikamoisen iso potentiaali olla aivan kauhean surkeita matseja.

Adesanya on laitettu koville pääasiassa painostamalla kovaa, muutoin Izzy harvemmin häviää etäältä käydyn pystyottelun. Imavov ei ole todellakaan ainakaan ollut mikään paineottelija, ja luulen että jos koettaa tätä niin kaasuttaa koska Imavov tuntuu kaasuttavan vähän joka matsissa. Viime aikoina on oppinut lähinnä ottelemaan paremmin väsyneenä, mutta en näe kyllä Imavovia yhtä freesinä enää viimeistään mestaruuserissä kuin Izzy. Izzyn tyyli on aika samankaltainen, tässä matsissa voi mennä pitkiä pätkiä niin että molemmat seisovat melko kaukana toisistaan ja Izzy ottaa kaulaa lähinnä alapotkuilla. Potentiaalia melko tapahtumaköyhään 5 erään on paljon.

Sharalle tulee nyt ensimmäinen oikeasti kova ottelija vastaan, enkä ole kyllä vakuuttunut lainkaan miten Shara löytää erittäin nopeasti liikkuvan MVP:n yhden silmänsä kanssa. Sharan tyyliin on kuulunut aika lailla pakitella häkille asti ja iskeä vastaan kun vastustaja tekee liikkeensä. Uskon vaan että MVP on aika paljon nopeampi eikä jää odottelemaan Sharan vastaiskuja, vaan on poissa jo tieltä kun Shara koettaa iskeä takaisin. Jos Shara päättää käyttää alapotkuja ahkerasti tässä niin ehkä niillä voisi tasoittaa pelikenttää, mutta aika vahva aavistus että luokkaa ylempänä MVP on yhä ulottuva ja iso mutta myös suhteessa vielä nopeampi. MVP on myös helvetin tarkka nopeutensa lisäksi, ja Shara ei kyllä vältä tai väistele osumia juurikaan onnistuneesti. Veikkaan että MVP voittaa pysäytyksellä, tai sitten tässä mennään täydet erät samaan tyyliin kuin Garrya vastaan sillä erotuksella että Shara ei osaa painia senkään vertaa. Shara on myös ihmisenä sen verran kuvottava että toivon tälle oikein näyttävää valojen sammumista.

Ja sitten vielä Pavlovich ja Rozenstruik. Jos Pavlo ei lähde tähän vähän samaan tyyliin kuin Ngannou aikanaan niin Rozenstruikilla kyllä riittää taito jabitella voitto tästä. Toki Pavlovichilla on ulottuvuutta, voimaa ja nopeutta sammuttaa valot Rozenstruikilta, mutta Jairzinho ei tunnu häviävän kuin ottelijoille joilla on joku osa-alue oikeasti paremmin hallussa. Teknisestihän Rozenstruik on varmaan jopa parempi ottelija. Ehkä Pavlo painii, kuka ties. Joka tapauksessa tälläkin ottelulla on paljon potentiaalia olla aivan tuskaista seurattavaa.

Näissä matseissa on osapuolena ottelija joka on vastuussa monen vastustajansa vetämisestä huonoimpaan matsiin mitä on heiltä nähty etenkin viihteen kannalta, etenkin jos tyylit osuvat kohdalleen. Suurin häviäjä on tietty maksava yleisö.

Jos Izzy saa pelata turvallista ulkopeliään niin sieltä löytyy Silvaa, Romeroa, Vettoria ja Cannonieria jotka olivat yleisön kantilta aivan karmeaa katsottavaa. Teki toki tarvittavan mutta viihdettä näistä on turha koettaa löytää.

MVP:n recordi on pullollaan aivan helkkarin tapahtumaköyhiä matseja, vaikka highlight-videoilla saakin aikaan helposti päinvastaisen kuvan. Hienoja lopetuksia löytyy mutta niin löytyy myös minuuttitolkulla lähinnä kyttäämistä sekä kiertelyä ja kaartelua. Kun MVP iskee niin se on usein näyttävää, mutta ikävä kyllä se on myös harvinaista.

Rozenstruik on näiden lisäksi tyylillisesti melkoinen buzzkill. Pysäytyksiä kyllä löytyy molempiin suuntiin, mutta jos vastustaja ei lähde toden teolla haastamaan Rozenstruikia niin lähinnähän tuo odottelee lättäjaloin että vastustaja tekisi jonkun virheen. Kuvittelin että Tuivasaa vastaan ei voisi käydä tylsää matsia mutta kyllä Rozenstruik siinäkin onnistui vaikka Tuivasa näyttikin tuossa jo tosi huonolta. Jos ei Ganen edellistä lasketa niin sekin matsi oli niin hirveä, että highlight-videokin pistää nukuttamaan. Jos Rozenstruikia ei paini tai ryysi vastustamattomasti päälle, niin kaverilla ei ole paljon ongelmia lähinnä seisoskella ja jakaa jabia jabin perään.

Toivon toki olevani väärässä jokaisen näistä matsista kohdalla tämän viihdeaspektin suhteen. Suurin epäluottamus minulla on että Imavov pääsisi samaan tapaan iholle kuin jatkuvasti eteenpäin menevät Strickland ja Du Plessis, ja uskon että Izzy voittaa melko vaivattomasti mutta etenkin loppua kohden tylsästi.

Adblock test (Why?)



UFC Fight Night: Adesanya vs. Imavov (La 1.2.2025 anb Arena in Riyadh, Saudi Arabia)

Maahanmuutto

How to install the app on iOS

Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.

Huomio: This feature may not be available in some browsers.

Adblock test (Why?)



Maahanmuutto

samedi 1 février 2025

Kreatiinikokemukset...

Viime kerralla en tehnyt mitään muutoksia mutta aikoinaan tein sen muutoksen että tankkaus jakson otin tasaisesti päivän mittaan 4erässä ja ylläpito annoksen ennen treeniä ja treenin jälkeen ja lepopäivinä aamuin illoin, tällä huomasin itse ainakin merkittävän eron verrattuna siihen miten ennen otin eli yhdessä tai kahdessa erässä päivänmittaan tankkauset+ylläpidot.

ps: minä olen ainakin jossain juuri maininnut tuon muutos jutskan mistä puhuit, toki jokin muukin on voinut sen myös sanoa :)

Adblock test (Why?)



Kreatiinikokemukset...

samedi 25 janvier 2025

Mutkatangolla penkkaaminen - hyödyt vs haitat?

How to install the app on iOS

Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.

Huomio: This feature may not be available in some browsers.

Adblock test (Why?)



Mutkatangolla penkkaaminen - hyödyt vs haitat?

dimanche 19 janvier 2025

UFC 311: Makhachev vs. Tsarukyan 2 (La 18.1.2025 Intuit Dome, Inglewood, California)

Harmi juttu, Moicano on nykyään yksi lempiottelijoista, mutta mielummin olisi nähnyt Islam vs Tsarukyanin ja miten Moicano olisi pärjännyt tappioputken kourissa olevalle Dariushille. Olisi ollut sen voiton jälkeen vielä kovempi pöhinä päämatsiin. Moicano on toki nykyään aika kova, mutta vaikea nähdä mitä saisi aikaan Islamia vastaan. Puhdas grappling-matsi voisi olla tasainen, mutta vaikea kuvitella, että saisi Islamia mattoon tai että varsinkaan pystyssä saisi mitään järkevää aikaan. Jotenkin voin nähdä, että pääsee jostain tilanteesta yllättäen selkään ja kaikki yllättyneenä ihmettelee että mitäs nyt, mutta siihen se jää. Todennäköisesti Islam nakuttelee pystyssä turvallisesti pisteitä ja hurjaa damagea, varoen alasvientiä kuin ruttoa ja mahdollisesti tiputtaa/tyrmää jossain vaiheessa. Kunpa ei tulisi ihan hirveätä määrää vahinkoa, että olisi vielä mahiksia jatkaa uraa tästä eteenpäinkin. Moicano on vähän kuin Oliveira, mutta pystyssä vähemmän uhkaava ja vähän heikommalla painilla.

Adblock test (Why?)



UFC 311: Makhachev vs. Tsarukyan 2 (La 18.1.2025 Intuit Dome, Inglewood, California)

samedi 18 janvier 2025

Kulttuurisota, konservatismi vs liberalismi, sukupuoli- ja vähemmistöpolitiikka, jne.

Nähdäkseni tässä ilmiössä ei ole mitään uutta auringon alla. Ihmiselle on luontainen taipumus hakeutua ryhmittymiin ja rakentaa omaa identiteettiään niiden kautta. Oma ryhmä tarvitsee kuitenkin verrokiksi jonkun toisen ryhmän, joka on erillainen ja yleensä siksi vihollinen. Jos ajatellaan vaikkapa militanttia feminismiä niin nähdäkseni se on yksi tällainen ryhmittymä, jonka jäsenet määrittelevät itsensä feministisen ideologian kautta. Vihollisia ovat sitten luontaisesti miehet ja toiset naiset, jotka haluavat esim. hoitaa lapsia kotona. Identiteettiryhmän jäsenten ei tarvitse edes käytännössä noudattaa omia oppejaan, kunhan saa mouhota muiden mukana ja tuntea olevansa tärkeällä asialla.

Jos ajatellaan miesyksilön elämää maailmassa niin aina on ollut ryhmittymiä, jotka ovat määritelleet miesyksilön viholliseksi jollain perusteella. Jos ajatellaan vaikka Suomen historiaa niin perinteisesti vihollinen on toinen mies:

savolaiset vs. hämäläiset,
suomalaiset vs. saamelaiset,
punaiset vs. valkoiset,
suomalaiset vs. neukut,
Röbän gibat vs. Sörkan sakilaiset,
TPS vs. Jokerit,
jne...

Nyt eletään aikaa, jona myös naiset perustavat omia ryhmittymiä ja julistavat niille vihollisia. En itse koe tilannetta erityisen uhkaavana, vaikka tiedostankin kuuluvani joidenkin ryhmittymien viholliskuvaan. Niin pitkään kuin niiden toiminta on harmitonta kiukuttelua niin siinäpähän päästelevät höyryjään. Naisvihollisten etu on siinä, että niiden ainoa ase on vetoaminen siihen, että muut ihmiset muuttuisivat heidän mielikseen. Miesryhmittymät ovat hankalampia, koska niiden aseena on historiallisesti tappovehkeet, joilla voimallisesti pakotetaan toiset ryhmittymät muuttamaan tapojaan. Niin pitkään, kun maailmassa on naisia, jotka kiihottuvat "sovinistisesta" käytöksestä, niin ihan sama mitä mediassa huudellaan. Oma ryhmittymäni on lähinnä oma perheeni, mutta ketjun aiheenmukaisessa jaottelussa olen kaiketi konservatiivinen mies. Tämän ryhmittymän asiaa ajan nähdäkseni parhaiten elämällä oman agendani mukaan. Olen itse ymmärtänyt konservatiivisen mieheyden siten, ettei mies kysele feministeiltä tai muilta idetiteettijengeiltä hyväksyntää omalle elämälleen. Mies elää niinkuin mies elää. Jos joku toinen nousee elämäntapaa vastaan niin sitten kaivetaan esiin tappovehkeet ja tapellaan. Sitten mahdollisesti alistutaan jos mies on kuollut tai ei muuten jaksa enää tapella. Jos joku kirjoittaa jotain netissä tai julkaisee mainoksen niin siitä on kyllä niin turvallisen pitkä matka alistumiseen, ettei pahemmin pulssi nouse.

Adblock test (Why?)



Kulttuurisota, konservatismi vs liberalismi, sukupuoli- ja vähemmistöpolitiikka, jne.

dimanche 12 janvier 2025

Maailmankatsomusthread (uskontokeskustelut kaikki tänne)

No tietenkin niillä olis väliä, mutta periaatteessa kun kuoleman jälkeen ei tulis mitään, niin olis ihan sama vaikka alkais sarjamurhaajaksi, koska sillä ei olis mitään seurausta - paitsi et tietenki elämä olis sarjamurhaajana perseestä mutta muuten. Tää elämä olis yks pieru avaruudessa ja ihminen saman arvonen kun koira. Millään ei olis sinänsäkään mitään väliä että täällä ei oo kenenkään asiat hyvin, ainakaan pitkän aikaa, joten jos ei olis toivoa paremmasta, niin en mä antas tälle elämälle paljoakaan arvoa. Mä oon muuten optimisti, mutta tossa kirjotin vaan realistisesti. :david:

Adblock test (Why?)



Maailmankatsomusthread (uskontokeskustelut kaikki tänne)

samedi 11 janvier 2025

Ulnaarinen rannekipu

Tekstistä päätellen et vissiin käynyt lekurissa hakemassa siihen sitä kortisonia tai muutenkaan tarkastuttamassa ennen taukoa? Tuskin helpottaa treenillä, alkuun voi olla parempi, mutta sit pahenee ja on taas edessä taukoa. Tuollaiset vaivat kannattaisi hoitaa kerralla kuntoon. Eikä se kortisonin laiton jälkeisen tauon tarvitse olla pois-salilta-tauko, vaan rannetta leputtava tauko eli sellaisia liikkeitä voit tehdä, joissa rannetta ei tarvita. Itse kuitenkin pitäisin totaalilepona, koska isossa kuvassa ei merkkaa mitään ja pienentää merkittävästi riskiä ranteen rasittumiselle.

Adblock test (Why?)



Ulnaarinen rannekipu

vendredi 3 janvier 2025

Ronnie Coleman

Aivan mahtava tuo puku Ronniella sivun viimeisessä kuvassa!

Noin isoa lepattavaa kangasta ei olla nähty sitten Suomen Joutsenen viime purjehduksen!:kippis1:
Montakohan pakkaa menee pukukangasta pojan mittatilaushepeneisiin?:eek:

Adblock test (Why?)



Ronnie Coleman

jeudi 2 janvier 2025

Pakkometallin pikku-uutiset 2025

How to install the app on iOS

Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.

Huomio: This feature may not be available in some browsers.

Adblock test (Why?)



Pakkometallin pikku-uutiset 2025