
Taukojen pitäminen Kreatiinista.
Mä olen aina käyttänyt tuolleen kausittain. Ajoitan sitten sopiviin kohtiin vuoden treenikiertoa 2-3kk kreatiinin käytön. Huomaakin sen vaikutuksen paremmin noin kun ei aina käytä. Osin myös sen takia, että en vaan jaksaa jotain jauhoja aina ottaa, niin tuollainen silloin tällöin kuuriluonteisesti onnistuu
Arvoisa yleisö! Haluamme jälleen kerran kiittää kaikesta tuestanne ja suuresta kannustuksestanne. Kiitämme jokaista urheilijaa kovasta työstä ja hienosta suoriutumisesta kisoissa, ilman teitä tätäkään tapahtumaa ei olisi tullut! Kiitos Renne Korppila, kovin kuuluttaja ever. Kiitos stream kommentaattorit Halmo & Kataja sekä kaikki haastateltavat. Erityisesti kiitos pääsponsori LOADED sekä kaikki muut sponsorit, te teitte vaikesta ajankohdasta huolimatta tämän hienon tapahtuman mahdolliseksi! Kiitämme myös kaikkia järjestelyihin osallistuneita sekä suurta joukkoa tuomareita kovasta urakasta. Mutta, parannettavaakin jäi, streamin ostossa ja linkeissä oli häikkiä toistuvasti, pahoittelemme tätä ja asia tullaan korjaamaan ensi vuodeksi. Suurin epäkohta kohdistui Figure-sarjan tuomarointikriteereihin. uutena lajina tuomaripaneelilta oli hieman hakusessa, mitä linjaa SKL ja sääntömme hakevat kilpailijan fysiikalta tässä lajissa. Olemme todella pahoillamme tästä epänormaalin suuresta hajonnasta tuomaroinnissa ja otamme täyden vastuun siitä, että jatkossa tuomarikoulutuksissa kiinnitämme tähän erityistä huomiota ja tällaista ei tule tapahtumaan enää jatkossa. Kiitos vielä kerran teille kaikille!
[unable to retrieve full-text content]
Treenit on ollu gianttia ja perus raskasta sekasin, tuntuu toimivan mulla. Vaihtelu virkistää Suurin syy kuitenki kehitykseen on se että että oon tehny asiat lähes pilkulleen oikein, rasvat pidetty alhaalla ja syöty paljon mutta puhtaasti. Ja joka päivä.
Nyt kun muutin tampereelle niin treenitki sai uuden buustin, ensi talvelle on kovat odotukset! Mut mennään nyt tää kisakausi ensin pakettiin
Miettikää nyt nyrkkeilyn puolelta vaikka Alia, Foremania, Tysonia yms. Ei noista kukaan kovin nöyrä ollut. Tyson noista ainut kuka saattoi olla matsien jälkeen suht nöyrä, mutta kun tuolla on juuri haukuttu Overeemin ottelua edeltäviä puheita yms. ylimielisiksi, niin muistaako kukaan minkälaisia puheita esim. Tyson puhui ennen otteluitaan?
Ei siellä nöyristelty. Ali ei ikinä nöyristellyt mitään ja kyllä siellä Frazierit Holmesit ja monet monet muut tekivät selväksi oman kantansa aina siihin, että kuka on kovin jätkä. Nämä seikat ovat niitä, mistä ottelijat muistetaan (tietysti sen urheilullisen menestyksen ja hienojen otteluiden lisäksi). Isolla staralla usein on iso ego ja nämä ovat niitä ukkoja joita rakastetaan, vihataan, joista puhutaan ja jotka muistetaan.
Klitchkot ovat tällä hetkellä ylivoimaisia, mutta veikkaan, ettei heidän nimensä tule jäämään niin vahvasti kuitenkaan historiankirjoihin jo ihan sen takia, että käyttäytyvät niin asiallisesti kehän ulkopuolella.
Toki voidaan sanoa Klitchkojen otteluita myös tylsiksi, mutta jos Klitchkojen kehän ulkopuolinen ulosanti olisi esim. Tony Halme -luokkaa, niin aivan varmasti kiinnostaisivat suurta yleisöä enemmän.
Uhoamistakin on sitten monenlaista ja sille olisi hyvä olla jotain perusteita. Juurikin nämä jenkki tuf-ukkelit aiheuttavat välillä suurta myötähäpeää, kun ei oikeasti ole minkäänlaista pohjaa niille suurille puheille ja uhossa ei ole edes mitään älykkyyttä mukana (vrt. Sonnenin uhot).
Fedor on siinä mielessä valtava poikkeus, että saavutti oman asemansa puhtaasti kehänsisäisillä otteilla ja oli todella nöyrä kehän ulkopuolella. Mutta Fedor olikin taas sitten varsin poikkeuksellinen yksilö kehätaidoiltaan. Siellä rytisi ja aina nousi saman ukon käsi lopuksi ylös.
UFC:ssa Chael Sonnen tunnetaan paremmin kuin muutamien painoluokkien hallitsevat mestarit, vaikka Sonnen ei ole itse missään vaiheessa onnistunut itse UFC vyötä saavuttamaan ja yleensä voittaa matsinsa vielä decisionilla.
Urheilu vaatii toki nöyrää asennetta treenaamiseen ja varmasti nämä kovimmatkin puhujat sisimmissään kunnioittavat ottelijana sitä ukkoa joka häkin toisella laidalla seisoo, muuten ei riitä motivaatio järkyttävän kovaan treeniin ennen matsia, jos ei yhtään kunnioita toisen osaamista.
Aina tarvitaan sitä urheilullista osaamista sinne taakse, mutta legendaksi tullaan yleensä vain urheilullisten ansioiden ja kiinnostavan persoonan yhteisvaikutuksella.
Tulipas pitkä postaus, mutta tämmösiä mietteitä tähän "ego-asiaan"
spekulaatio pertti. aika monessakaan asiasta elämässä ei ole mitään hyötyä. sultahan voi kysyä, että mitä hyötyä on olla laiha(muuta kun että on makeeta olla kynis). tai että miks harrastat juoksua, et kuitenkaan pysy yhtä nopeena aina. ei mitään järkeä eikä hyötyä
-mun ei tartte roinata, että pysyn hoikkana, muutenkin tämä tila pysyy yllä ilman sen kummempaa panostusta kehon muotoon
-jos en treenaisi, niin ehkä lihoisin vähän, mutta siis kehon rakenteeni on luontainen ja osittain harrastukseni aiheuttama. Mike ei kilpaurheile. Jos hän treenaisi itsensä tohon kuntoon vain näyttääkseen siltä, niin se olisi aika eri asia.
-nyt puhuttiin kropan muokkaamisesta. En näe sillä mitään yhteyttä harrastamaani urheilulajiin ja siihen, että en voi aina olla yhtä nopea. Vertaus on aika heikko noiden välillä.
-jos jollekkin on iso asia elämässä olla kaappi, niin kai sitten kannattaa roinata ja käydä salilla monta kertaa viikossa sen takia. Totta kai motivaatiotekijöitä voi olla useita, mutta jos se on vaan kyse siitä, että "haluaa näyttää tolta".
Mitä mielipiteitä tosta että riipasis satatonnia ylitöillä kasaan? onks paha nakki?
Arnold:
Pumping Iron (kesto n. 1h 22 min, koko 633 MB)
Total Rebuild (kesto n. 44 min, 490 MB)
Ronnie:
The Unbelievable ( 1h 20 min, 533 MB
Yates:
Blood And Guts (1 h 3 min, 693 MB)
The Battle For The Olympia 96 CD1.mpg
The Battle For TheOlympia 96 CD2.mpg (Yht. n. 1 h, n. 560 MB, Wheeler, Dillet, Ray jne.)
Ja sekalaisia pätkiä mm. Robby Robinson, Aaron Baker jne.
Jos pääsette nopeaan laajakaistaan kiinni, niin kannattaa imuroida jos vaan mahdollista. Ja mikä parasta, tämä hubi ei vaadi mitään omalta koneelta jakoon :kippis1:
edit : asiasta onkin ollut keskustelua yrittäjät.fi:ssä
"
Suomen Yrittäjien asiantuntija Atte Rytkönen muistuttaa, että ylivoimaisen esteen käsillä oloa arvioidaan aina yksittäistapauksittain. Koronavirus itsessään ei automaattisesti tarkoita force majeure-perusteen olemassaoloa, vaan siihen vetoavan osapuolen on aina pystyttävä osoittamaan, millä konkreettisella tavalla virus on estänyt sopimuksenmukaisen suorituksen tekemisen.
– Sopimuksessa voi olla lueteltuna tilanteet, joissa Force Majeure pätee, mutta on olemassa myös yleinen periaate, jonka mukaan ylivoimaisen esteen ehdot pätevät, vaikka sopimuksessa ei nimenomaista asiaa koskevaa ehtoa olisikaan. Toisaalta, vaikka sopimuksessa olisi Force Majeure -lauseke, koronaan ei välttämättä voi vedota, Rytkönen sanoo.
Tilanteessa arvioidaan sitä, seuraako koronaviruksesta sellaisia esteitä, ettei yritys pysty suoritevelvoitteita täyttämään ja onko muita keinoja."
En sitten tiedä miten tuo matkailuun vaikuttaa... Oma risteilyni 20-22.3 oli itselleni kuluton mutta järjestäjälle hiton kallis monine ruokailuineen ja kuljetuksineen... Hullua jos risteilyt ruotsiin jatkuvat vain siksi ettei isot laivayhtiöt joudu palauttamaan rahoja.
"In tests at the Bronx Zoo in 1924, a dynamometer--a scale that measures the mechanical force of a pull on a spring--was erected in the monkey house. A 165-pound male chimpanzee named "Boma" registered a pull of 847 pounds, using only his right hand (although he did have his feet braced against the wall, being somewhat hip, in his simian way, to the principles of leverage). A 165-pound man, by comparison, could manage a one-handed pull of about 210 pounds. Even more frightening, a female chimp, weighing a mere 135 pounds and going by the name of Suzette, checked in with a one-handed pull of 1,260 pounds. (She was in a fit of passion at the time; one shudders to think what her boyfriend must have looked like next morning.) In dead lifts, chimps have been known to manage weights of 600 pounds without even breaking into a sweat. A male gorilla could probably heft an 1,800-pound weight and not think twice about it.
Source https://www.physicsforums.com/threads/apes-that-much-stronger.128916/"
Johan jto tuossa kirjoitti, miten edetä. Jos ei kelpaa, niin tee 5x5 kyykyssä, penkissä ja vedossa, joka liikkeelle oma päivä. Aloitat niin, että jää varaa, ja lisää 2,5kg joka viikko. Kun ei enää toimi niin jatkat tekemällä kolmosia, 5x3. Palataan asiaan, kun et enää saa lisättyä painoa niihin. Voit ihan huoletta bodailla pääliikkeen jälkeen, mutta älä käytä raskaita tehokeinoja. Ihan suoria sarjoja 3-5x6-12 avuissa, niin pärjäät hyvin seuraavat 3 vuotta.
Viime aikaisten vastoinkäymisten aikana on ollut molempia, enimmäkseen kuitenkin surua. Suurimman osan aikaa on olo ollut kuin miehellä joka soutelee rannattomalla järvellä. Ei ole suuntaan tai rantaa johon tähdätä.
Maailma on ympäri ja ne kaikki asiat jotka ovat tärkeitä elämässä ovat joko poissa tai tuntuvat mitättömiltä.
Tuntikausien itsepohdiskelun ja unettomien öiden jälkeen kuitenkin olen varma siitä että nämä ovat niitä hetkiä joissa ihminen punnitaan. Kuka sortuu pubiin juomaan viinaa ja kertomaan tarinoita suurista hetkistään, kuka sortuu huumeisiin paetakseen ajatuksiaan ja pahaa maailmaa ja kuka tekee sen elämän muutoksen ja sopeutuu siihen tilanteeseen.
Päätin etten aio lukeutua kumpaakaan kahdesta ensin mainitusta ryhmästä, vaikka se työ sen eteen tuntuu tästä pisteestä katsoen todella työläältä ja vaikealta. Kun ei ole enää vanhasta elämästä jäljellä paljoa on puhdaspöytä jolla aloittaa ja kun ei tiedä mistä aloittaa, siinä pätee sama sääntö kuin siivouksessa. Sama mistä sen aloitat kunhan aloitat.
Senkin olen oppinut että osaan nauttia niistä pienistä hetkistä elämässä, jotka unohtuvat usein kun vauhti on kova. Tajusin asian, kun istuin bussissa. Sitä samaa linjaa jo pitkään kulkeneena, päätin kerrankin katsella ikkunasta sivuille. Aina vaan avautui uusia näkymiä, jotka ovat vaan aina jääneet huomaamatta kun on ollut kiire ja katsonut vaan eteenpäin. Ehkä se sama pätee myös elämässä. Pitää muistaa katsella sivuilla ja huomaat mitä kaikkea sieltä löytyy. Ne asait voivat olla hyviäkin juttuja
Vanhana onnen etsijänä tajusin myös mitä onni, toki se on jokaiselle oma juttunsa, mutta itselleni määrittelisin sen sellaiseksi tilaksi kun tajuan että kaikki on hyvin ympärillä. Ei se ole minulle autoja ja taloja. Se on se pieni hetki kun sen tajuaa ja hymy nousee naamalle. Ei se sen kummempaa juttua vaadi. Säälittää niitä jotka sitä etsivät pitkienkin matkojen päästä... Se pää ja ongelmat kuitenkin seuraavat olit sitten suomessa tai thaimaassa.
Voi olla että kadun sitä että tämän tänne postasin mutta menkööt. Sanotaan että fiksu oppii muiden virheistä, tyhmä ei omistakaan. Joskus olen ollut viisas ja useamman kerran tyhmä. Toivotaan ttä tästä joku nyt saisi että voisi olla fiksu.
Toisekseen treenit meikäläisellä on aina ollut sekä voimaan että lihasmassaan keskittyviä, koska ne kaksi ominaisuutta ei sulje toisiaan pois, vaan pikimmenkin päinvastoin eli varsinkin naturaaleilla yksi on edellytys toiselle. Tosin minulle "voimabodaus" ei ole ikinä tarkoittanut sitä, että reuhotaan liikkeet huonolla tuntumalla mahdollisimman suurella painolla keinolla millä hyvänsä, vaan ensin treenissä tulee voimaliike/osuus ja sitten tuntumapohjaisempaa "massatreeniä".
[unable to retrieve full-text content]
Kutsun saaneet ilmeisesti Brian Shaw, Tom Stoltman, Luke Stoltman, Rob Kearney, Martins Licis, Mikhail Shivlyakov, Mateusz Kieliszkowski, Jerry Pritchett, Oleksii Novikov ja JF Caron.
Lajeina ekana päivänä
1. Max elephant bar deadlift: 3 nostoa omavalintaisilla korotuksilla eli ns. olympiatyyliin. Mavepuku ja figure-8 remmit kielletty.
2. Cyr dumbbell ladder: 5 sirkuskässäriä putkeen. Painot 115 kg, 124 kg, 127 kg, 131kg ja 136 kg.
Tokana päivänä:
3. Wheel of pain: Arnoldista tuttu vehje, työnnetään maksimimatka.
4. Yoke + log lift medley: Erikoinen kombo 455 kg merkkarikävelyä ja heti perään 163kg tukki kolme toistoa. Nopein aika vie.
5. Stone over hitching post: Puomin yli 5 kiveä. Erimallisia kaikki, ei luonnonkiviä mutta ei atlaskiviäkään. Pihka ja mankku kielletty. Painot 125 kg, 136 kg, 165 kg, 181 kg ja 190 kg.
Mielenkiintonen tapahtuma kaiken kaikkiaan ja pirun hankala veikata voittajia lajeittain. Näkyy livenä Roguen Youtube-kanavalla viikonloppuna.
Palkintorahat oli myös kohillaan, voittajalle tais olla tiedossa luokkaa 135k. Toinen luokkaa 60k ja kolmas 40k. Siitä laskevasti jokaiselle sijoitukselle, joten nähtäneen oikeasti taistelua sijoituksista loppuun asti.
http://www.youtube.com/watch?v=QPfMZg-Y2vM
Jos ei kestä kipua, kannattaa vaihtaa laji pöytätennikseen!
"Light days? What are those, some kinda tampons?": Branch Warren
Terminator2: "Ja Pro-pain, sähän olet jo melkein jumala, joten hys nyt. Hirvee massamonsteri!"
Lying here still fully awaiting the darkness to take me away from this pain. This is my last day. The darkness is taking me away from this pain.
"Olemme nyt aloittaneet hbonordic.com –palvelumme lanseerauksen. Kiitokset kiinnostuksestasi HBO:ta kohtaan. Monet teistä ovat kysyneet, milloin palveluamme pääsee käyttämään. HBO Nordic –palvelu aukeaa ensimmäisenä asiakkaille, jotka ovat rekisteröityneet ja saaneet arvokoodin.
Jos olet saanut arvokoodin Samsungilta tai HBO:lta, valitse Arvokoodi –välilehti ja klikkaa Aloita tästä –kohtaa luodaksesi käyttäjätilin.
Jos olet aiemmin rekisteröitynyt uutiskirjeemme tilaajaksi tällä sivulla, mutta et ole vielä saanut arvokoodia, tulet saamaan sen lähipäivien tai -viikkojen aikana. Priorisoimme niitä, jotka rekisteröityivät ensimmäisinä.
Jos sinulla ei ole arvokoodia etkä ole rekisteröinyt sähköpostiosoitettasi tällä sivulla, valitse Uutiskirje alla ja rekisteröidy saadaksesi arvokoodin.
Kiitokset vielä kerran tuestasi ja kärsivällisyydestäsi.
HBO Nordic –tiimi
"
http://hbonordic.com/home;jsessionid=3F454EA490E2EB34C6C2E834215E1AF3.liferay0602
Tää oli kanssa vähän tyly:
"14.1 Ellei toisin ole sovittu, kuukausitilaussopimukset ovat voimassa ensin ensimmäisen kahdentoista (12) kuukauden pituisen määräajan, joka alkaa sinä päivänä kun HBO ja Käyttäjä tekevät sopimuksen. HBO lähettää sinulle kohtuullisen ajoissa ennen määräajan loppua muistutuksen oikeudestasi irtisanoa Sopimus
14.2 Jos Käyttäjä tai HBO ei ole irtisanonut Sopimusta viimeistään kolmekymmentä (30) päivää ennen ensimmäisen kahdentoista (12) kuukauden pituisen määräajan päättymistä, Sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana Sopimuksena yhdeksänkymmenen (90) päivän irtisanomisajalla."
Katselin Costan highlightsit ja monet hänelle hävinneet ovat vain jääneet seisomaan siihen eteen iskusateeseen, eivätkä ole yrittäneet kunnon alasvientiä tai ne on olleet ponnettomia. Vettori tuskin jää Costan eteen seisomaan ja tulee viemään myös mattoon. Vettorin leuka on betonia sekä otti paljon potkuja vastaan Adesanyalta joten sisua ja kestävyyttä tuntuis löytyvän. Veikkaan, että paremmin liikkuva ja monipuolisempi Vettori vie pisteillä.
2 vyötä jaossa Abu Dhabissa, sekä lisäksi vino pino muita mielenkiintoisia matseja joista yksi tietenkin Makwan.
Eikä ne hyvät puolet lopu siihen, sillä kortti tulee todella aikaisin.
Prelims lauantaina klo 17:30 (!!!) ja main 21:00.
Kyllä kelpaa.
Main card
Light Heavyweight | Jan Błachowicz (c) | vs. | Glover Teixeira | UFC Light Heavyweight Championship |
Bantamweight | Petr Yan | vs. | Cory Sandhagen | UFC Bantamweight Championship* |
Lightweight | Islam Makhachev | vs. | Dan Hooker | |
Heavyweight | Alexander Volkov | vs. | Marcin Tybura | |
Welterweight | Li Jingliang | vs. | Khamzat Chimaev | |
Light Heavyweight | Magomed Ankalaev | vs. | Volkan Oezdemir |
Women’s Strawweight | Amanda Ribas | vs. | Virna Jandiroba |
Featherweight | Ricardo Ramos | vs. | Zubaira Tukhugov |
Middleweight | Albert Duraev | vs. | Roman Kopylov |
Light Heavyweight | Michał Oleksiejczuk | vs. | Shamil Gamzatov |
Featherweight | Makwan Amirkhani | vs | Lerone Murphy |
Middleweight | Hu Yaozong | vs. | Andre Petroski |
Lightweight | Damir Ismagulov | vs. | Magomed Mustafaev |
Flyweight | Tagir Ulanbekov | vs. | Allan Nascimento |
Announced bouts
Welterweight bout: Elizeu Zaleski dos Santos vs. Benoît St.Denis
Don't Miss A Single Second Of UFC 267: Blachowicz vs Teixeira, Live From Etihad Arena In Abu Dhabi, UAE on Saturday, October 30, 2021.
View: https://www.youtube.com/watch?v=_Eho01RcKsk
Minusta meillä on pari perustavan laatuista virhettä, ja voin ne mielestäni kehiin pistää kun en politiikassa mukana ole ja koen siis olevani tarpeeksi objektiivinen, mitä esimerkiksi puolueisiin tulee. En esimerkiksi koe, että Suomessa on yhtään varteenotettavaa puoluetta joka jakaisi kanssani arvot ja menettelytavat, jotta voisin heihin liittyä tai kannattaa.
Maailman spektrumissahan me olemme hyvinkin vasemmalla. Noh, aina voi sanoa että kun ei sitä voi spektrumissa mitata, mutta se on yksi tapa mitata joten nyt käytän sitä mallia, ja varmasti pitänee paikkansa. Ei siinä varsinaisesti mitään vikaa ole, ei meidän tarvitse ihan niin oikealla olla kuin monet muut maat. Sosiaalisiin arvoihin perustuen ja nojautuen ei tästä maasta kovin oikeistolaista noin taloudellisesti tehdä, ja ihan hyvä näin minun mielestäni. Perusturva on hyvä olla kaikilla ja ainakin se idea että kaikista pidetään huolta jos on huonoa onnea matkassa.
Kuitenkin viimeisten päivien uutiset, kuten se että Nokialta tulee yli miljardi euroa verorahaa tähän maahan, joka tietysti on hyvä asia, mutta hälytyskellot alkoi itsellä ainakin soimaan. Kun nyt tiedetään miten aina kaikesta pitää leikata, ja miten se todellinen ostovoima ei kuitenkaan täällä kasva, ja kuinka bruttokansantuote on jotain törkeää tasoa verrattuna Eurooppaan yleisesti, niin mitä jso Nokiaa EI olisi? Mitä jos tämä yksi megalomaaninen menestystarina olisi jäänyt tulematta.... ? Tuntuu siltä, että tulevaisuuden kannalta kehitys ei mene eteenpäin, tai sitten se menee liian hitaasti. Tarvittaisiin 10 Nokiaa lisää. Mutta ei niitä Nokioita tule, nuoria ei kiinnosta yrittäminen, lähinnä sen takia että korkea verotus ei innosta yrittämään ja ottamaan sitä riskiä ja omistautumista. Korkeakoulujen opiskelijoiden mielipiteitä näissä asioissa on usein mitattu, ja ponnistelujen jälkeen tilanne näyttää vielä surkeammalta. Miksi näin?
Väittäisin että kyseessä onkin silmälumeteot. Yrittäjyyteen on kannustettu, ja siihen on nyt satsattu. Tämän me tiedämme, koska näin lehdissä aina lukee ja joka hiton kerta siitä poliitikot mainitsee ja omaa puoluettaan sillä hehkuttaa. Missä on käytännön teot? Miten tätä yrittäjyyttä on siis kannustettu??? Minä en tiedä. Olen asiaa monilta kysyneet, eikä hekään tiedä. Se, että on muutettu jotain rekisteröitymislomaketta yksinkertaisemmaksi ja nopeutettu sen rekisteröintiä kahdella päivällä ja se että on pari kioskia lisää missä joku täti neuvoo miten se täytetään ei todellakaan ole mitään kannustamista. Puheet on aina isoja, mutta missäs on nämä teot?
Täällähän ei myöskään ole mitään vastuuta lupauksista, tosin tuskin on muuallakaan. Kaikki aina puolittaa työttömyyden jnejne.. Mutta eihän siinä koskaan niin käy. No mitä sitten? No sitä sitten, että miksi meillä aina sama joukkue pelaa kun ne ei koskaan sitä maalia tee? Kakkoskenttä sisään! Kokeillaan uusia tuulia, samat on saaneet yrittää jo monta kautta. Mutta niinhän siinä käy, että Suomen mahtava puolueiden valta-asetelma tulee ja jyllää. Täällä ei yksilöt pokkuroi, vaan puolueet. Puolueet ajavat maan etuja, sillä puolueiden kautta pääsee vaikuttamaan politiikkaan, niihin voi liittyä, niissä voi ilmaista mielipiteensä ja niillä eväillä sitten eteenpäin. Tosin onko se nyt oikeasti näin?
Ettei vaan olisi käynyt niin vuosien saatossa, että puolueet ovat kasvaneet omiksi entiteeteikseen, jotka palvelevat.. itseään. Puolueen tehtävä nro 1 on säilyttää asema, ja kasvattaa sitä. Tämä tehtävä on niin massiivinen, kun se kaikilla muillakin on, että sitten ei paljon muuta enää tehdäkään. Pidetään huolta että keksitään lisää virkamiespaikkoja, joihin työnnetään omat puoluekaverit. Tällä voidaan palkita omia kavereita ja pitää huolta että itselläkin on mukavasti kun ei enää ääniä tipu. Myös näennäisesti saadaan lisää valtaa puolueelle. Kotimainen lobbaus-systeemi on mielestäni oksettavampaa kuin esim Amerikkalainen, jossa rehellisesti työnnetään rahaa käteen ja sanotaan että sä teet sitten näin. Se ei sentään syö valtion kassaa, täällähän isketään verorahoille semmoset virat pystyyn joilla ei oikeasti mitään tee. Ja ne mitkä luotiin joskus 70-luvulla kulta-aikaan, niitä ei todellakaan lakkauteta. Saavutettuja etuja ei koskaan anneta takaisin.
Toisaalta tämä on järkeenkäypää toimintaa, jos ajattelee puolueen itsensä kannalta. Mutta ei se sitten muita palvelekaan. Mistä johtuu, että aina kun uudet valinnat on edessä, ja tulee suuret väittelyt, niin ne ei koskaan ole edes eri mieltä asioista? Ainoa erimielisyys tulee budjetista, joiden ero on alta kaksi promillea. Ja sitten toisten mielestä toisten budjetti tuhoaa koko Euroopan, ja toisten mielestä toinen on niin epärealistinen ettei mitään tolkkua. Mikä fundamentalistinen käytännön ero näillä valtapuolueillakin on? Pitääkö sitä ruveta ydinfyysikoksi että senkin ymmärtää? Siis tarkoitan, että puheissahan ne eroavat kuin yö ja päivä, käytäntö... ?
Jotkut sanovat että sehän on ihanteellinen tilanne se semmoinen. No vitut on, nämä samat kaverithan tätä sirkusta nyt on jo vuosikymmenet pyörittäneet, olis jo aika vaihtaa uutta verta kentälle mutta kun ei sinne kukaan halua mennä 600 euron budjetilla. Kyllähän sen nyt näkee kun meillä on Mikko Alataloja ja muita ihme seppiä siellä.
Noh sitten siihen todelliseen asiaan. Minä kysyn vaan, että minkä takia meillä ei tulla äänestämään EU-perustuslaista? Johan siitä jo ennakkoon tunnutellen on äänestetty hieman Espanjassa, ja tullaan äänestämään monissa muissa. Miksi meillä ei ole edes keskustelua miksi siitä ei tulla äänestämään? Eikös nämä ole sellaisia kysymyksiä, joista olis hyvä antaa kansan päättää, niinkuin kunnon demokratiassa on tapana? Kuka asiaa hoitaa, mihin suuntaan ja kenen avustuksella ja koska? Eihän tästä edes mainita. Ja mikä se EU:n uusi perustuslaki tulee olemaan? Noh, minä tiedän koska sen olen netistä kaivanut esiin ja lukenut. Miten on monen muun laita? Eikö tätä prujua nyt voi jakaa joka kotiin niinkuin puhelinluetteloa? Eikös se ole vähän niinkuin itsestään selvä asia? Ja miten niin ei ole?
Ja vielä viimeinen asia, täällä jos edes kehtaa mainita eriävää mielipidettä, jos se on oikealle on ehdottomasti natsi. Vasemmalle, no se on trendikästä, tai jos vielä reippaammin niin sitten kommunisti. Täällä saadaan tunteet heti pintaan kun hiukka erotaan siitä mitä nämä lipposet ja muut meuhkaa. Heti on joku pahimman luokan populistipaska ja äärioikeistolainen. Itsekin kun väittelin erään jantterin kanssa siitä, kuinka nykyään useilla alueilla on halvempaa käyttää omaa autoa vaikka bensan hinta on pilvissä, kuin joukkoliikennettä. Ja että harvoin olen missään maassa paljon matkustaneena nähnyt näin kallista joukkoliikennettä, ja tämä on osaperustelu korkeille veroille, josta väitin että se ei ole enää perusteltua koska siihen ei saa asiallista vastinetta. Oma kantani perustui että verot voi olla näinkin korkealla jos sillä oikeasti saadaan vastinetta, eli joukkuliikennettä, ilmaista opiskelua, HYVÄÄ terveydenhuoltoa... ja hyväähän se onkin, jos niillä olisi vaan rahaa ihmisiä hoitaa.
Noh, heti leimauduin äärioikeistolaiseksi, joka haluaa pakolaisetkin karkottaa, vaikka siitä ei edes ollut puhe missään vaiheessa. Että näin meillä.. ja kyseessä ei todellakaan ole poikkeuksellinen mielipide häneltä, vaan tähän törmää enemmän kun toisinpäin. Suomettuminen on kyllä tässä maassa onnistunut niin täydellisesti että hitaampaa heikottaa.
Loppukaneetiksi vielä vatasen kootut:
"Ulkopolitiikkamme johtopari presidentti Halonen ja ulkoministeri Erkki Tuomioja taistelevat eilisen taistoja. He eivät ole kyenneet jättämään 70-luvun USA- ja armeijavastaisia ideologioistaan. (...) Siis ei Natolle ja ei EU:n yhteiselle puolustukselle! Meidän johtajiemme suuri projekti on sen sijaan Helsinki-prosessi, jossa Suomi panee kuriin globalisaatiota. Suomi ei ole kansalaisjärjestö eikä Attac paras puolustus!"
"Presidentti Halonen vaatii YK:n vihreää valoa myös EU:n valmiusjoukkojen lähettämiselle. Entä tuhannet siviilit Srebrenicassa, jotka saivat surmansa luottaessaan YK:n suojeluun? Dogmaattisuus voi olla realismin tappava korvike. Aiemmat sosiaalidemokraattiset johtajamme Martti Ahtisaari ja Paavo Lipponen eivät jaa tätä chamberlainilaista maailmankuvaa.
Tässä tienhaarassa suomalaiset ansaitsevat johtajuutta, joka kestää historian testin."
Aamen.
Mistä näitä sikiää ... :whip:
Äänestäkää DayOne presidentiksi!! :piis:
Olen 18-vuotias ja olen treenannut progressiivisesti kaksi vuotta, suurin aika siitä kului kotona treenatessa säädettävien kässärien arsenaalin avulla. Salille on taas päästy ja lihasta on kohtuullisen hyvinja voimaa myös. Tullut treenattua 2+1 jakoisella nyt salille palattua. Tekniikat ja sarjapainot ovat suhteellisen hyvät. Mikä olisi paras treeniohjelma tässä vaiheessa, tyylilajina boauds ja voimabodaus. Paras genetiikka itsellä selkeästi jaloissa, selässä ja hanskoissa.
Ketoositilan voi tarkistaa esim. apteekista saatavilla ketostixeillä, tai kuunnellen omaa kroppaansa. Yleensä siirtymävaiheessa kannattaa mättää rasvaa suhteellisen paljon naamaan, jolloin kroppa oppii nopeammin käyttämään rasvaa energianlähteenä. Ensimmäiset pari päivää voi olla vähän väsynyt ja nuutunut olo, mutta olo piristyy kun ketoaineiden tuotto vilkastuu. Ketoosin rajaa on yleisesti pidetty max. 20g hiilihydraattia/päivä, johtuen varmaan Atkinsin dieetin määrittelemästä rajasta siirtymävaiheessa, mutta tämä on todettu useasti täälläkin hyväksi rajaksi. Toki ketoosiin pääsee vielä ~50g hiilareilla useat, mutta silloin ne tarvii ajoittaa jo oikein, jotta eivät pääse juurikaan varastoitumaan maksaan, vaan lihaksiin.
Elikkä lyhyesti: Ketoosiin pääsee vaikka 5000kcal, kunhan hiilihydraatit ovat alhaalla. Mitään pussikeittodieettejä en ketoosidieetiksi suosittele, vaan ihan kunnon ruualla, pitäen vaan hiilihydraatit alhaalla. Ja kyllä, usko pois, ruokaa on paljon ilman hiilihydraatteja, ei muutakun kaupan hyllyille pakkausselosteita tutkimaan.
e. Ketoosin tunnistaa parhaiten parisuhteessa elävät ihmiset, jolloin puoliso alkaa valittamaan pahan hajuisesta hengityksestä, ketoaineiden tuottaman asetonin takia.
fedit. Tekstistä varmaan löytyy joitakin virheitä, mutta korjailkoot, joku jos näkee tarpeelliseksi.
Jatketaan vielä edelliseen ja koitetaan muodostaa semmonen ketoosi-for-dummies posti. Eli niistä hiilareista. Jos nyt ajatellaan, että mennään n.20g/päivä, moni suosittelee ottamaan nuo hiilarit ennen reeniä buustatakseen verensokeria ja toiset taas reenin jälkeen nopeuttamaan palautumista. Oma mielipide on se, että jos ketoosi toimii kunnolla, ei mitään 10g "sokeribuusteria" tarvita ennen reeniä, eikä myöskään reenin jälkeen. Ketonien pitäisi hoitaa kyllä palautuminen, ainakin jossain määrin, ei toki niin hyvin kun ilman dieettiä, mutta välttävästi. Mieluummin säästän tuon hiilarimäärän tasaisesti jaettuna ruokailuihin. Parin viikon lihansyönnin jälkeen on ilo heittää vaikka 12g hiilaria sisältävä vihannessekotuspussi siihen pihvin kylkeen.
Sitten ruokiin: Ravintopuolelta löytyy VHH-safkat ketju, jossa jonkunverran hyviä reseptejä, kun jauheliha-kananmuna kombo alkaa tuleen korvista pihalle. Pääosin siis ruoka koostuu lihasta, kanasta, kalasta, kurkusta, kananmunista, pekonista, öljyistä, kinkuista, meetwurstista, vihreistä, juustoista ym vihanneksista. Hedelmät voi melkein unohtaa. Aromisuolasta ja makeutusaineista on erinäkösiä väitteitä, katkaseeko ketoosin vai ei. Omalla kohdalla menee ainakin 1,5l Zero Colaa päivässä ongelmitta.
Viinan kanssa ei suositella kauheesti läträttävän ketoosilla, pienet määrät on ok, mutta kunnon ränni voi johtaa hengenvaaralliseen ketoasidoosiin. Tilastojen mukaan ketoasidoosiin eli happomyrkytykseen kuolee 8% sairastuneista, joten kannattaa olla tarkkana. Jos on isot juhlat tiedossa, niin päivää/paria päivää aikasemmin kannattaa tankata maltilla hiilareita kroppaan. Ketoosilla muutenkin kolisee alkoholi aika lujaa, joten maltilla
Hiilaritankkauksia voi ja kannattaa pitää sillontällön, tosin osa ei pidä ollenkaan. Joka viikko ei kannata ketoosia katkasta, mutta vaikka joka toinen. Tällöin päivän aikana hiilaria naamaan ja mahdollisimman vähän rasvaa.
Aluksi rasva/proteiini suhdetta suositellaan sinne 70/30% tuntumaan, josta voi alkaa pikkuhiljaa karsimaan rasvaa pois. Huomaa kuitenkin laskiessa, että 1g rasvaa on n. 9kcal ja 1g proteiinia 4kcal, joten esim 70g rasvaa ja 30g proteiinia ei ole 70%/30%.
Roinaamisesta ja ketoosista yhdessä en tiedä mitään, joten joku muu saapi kertoa tästä. Mutta eiköhän näillä alkuun päästä.
Kai se sitten pitää sanoa ainakin tuo muromysli (Pirkka, se mansikkajogurtti) maidon kera kun sitä joka aamu väistämättä syön.
Herkkuosastolta sanoisin että kebabrullat ja yleisesti leivokset, kuten munkit ja pullat ovat suosikkeja.
http://www.youtube.com/watch?v=ZAfdt7ocXYY
160 kg penkki.. oli tuossa jonkin verran varaa enempäänkin, tänä keväänä otettu ennenkuin iski pikkuvammat. Samoihin aikoihin tuli 4 x 150 kg penkistä joten resursseja lienee ollut enempäänkin
http://www.youtube.com/watch?v=jnYQ0DZq538
Etukyykyssä 4 x 170 kg. Lopussa meinaa lähteä kaatumaan eteenpäin
Johan jto tuossa kirjoitti, miten edetä. Jos ei kelpaa, niin tee 5x5 kyykyssä, penkissä ja vedossa, joka liikkeelle oma päivä. Aloitat niin, että jää varaa, ja lisää 2,5kg joka viikko. Kun ei enää toimi niin jatkat tekemällä kolmosia, 5x3. Palataan asiaan, kun et enää saa lisättyä painoa niihin. Voit ihan huoletta bodailla pääliikkeen jälkeen, mutta älä käytä raskaita tehokeinoja. Ihan suoria sarjoja 3-5x6-12 avuissa, niin pärjäät hyvin seuraavat 3 vuotta.
[unable to retrieve full-text content]
The Imaginarium of Doctor Parnassus is an upcoming fantasy film directed by Terry Gilliam and written by Gilliam and Charles McKeown. In the film, the leader of a traveling theater troupe, through a deal with the Devil, takes audience members through a magical mirror to explore their imaginations. Christopher Plummer, Tom Waits, and Heath Ledger star in the film, though the death of Ledger midway through filming caused production to be temporarily suspended. Ledger's role was recast with Johnny Depp, Jude Law, and Colin Farrell portraying transformations of Ledger's character Tony as he travels through a dream world.
Ledgerin viimeinen leffa. Odotellaan ehdottomasti muna huurussa tämän ensi-iltaa.
Transformers: Revenge of the Fallen
Transformers: Revenge of the Fallen is an upcoming science fiction film due for release on June 26, 2009. It is the sequel to 2007's Transformers, which was the first live action Transformers film. Michael Bay and Steven Spielberg return respectively as director and executive producer, while Shia LaBeouf reprises the role of Sam Witwicky, the human caught in the war between Autobots and Decepticons. The film introduces many more robots and the scope has been expanded to numerous countries.
Night at the Museum 2: Battle of the Smithsonian
When the Museum of Natural History is closed for upgrades and renovations, the museum pieces are moved into federal storage at the famous Washington Museum. The centrepiece of the film will be bringing to life the Smithsonian Institution, which houses the world's largest museum complex with more than 136 million items in its collections, ranging from the plane Amelia Earhart flew on her non-stop solo flight across the Atlantic and Al Capone's rap sheet and mug shot to Dorothy's ruby red slippers and Archie Bunker's lounge chair.
Charlie Croker and his fellow crew of expert thieves head to Rio de Janeiro to pull off another heist in this follow up to The Italian Job.
An elite military unit comprised of special operatives known as G.I. Joe, operating out of The Pit, takes on an evil organization led by a notorious arms dealer.
Mitch, Beanie and Frank return for more laughs as they open the fraternity doors to a new generation of college students.
Transporter 3
Frank Martin (Jason Statham) has been pressured into transporting Valentina (Natalya Rudakova) (by using a device which prevents him from moving 75 feet from his car or a bomb attached to him explodes) the kidnapped daughter of Leonid Vasilev (Jeroen Krabbe), the head of the Environmental Protection Agency for Ukraine, from Marseilles through Stuttgart and Budapest until he ends up in Odessa on the Black Sea. Along the way, with the help of Inspector Tarconi (Francois Berleand), Frank has to contend with the people who strong armed him to take the job, agents sent by Vasilev to intercept him, and the general non-cooperation of his passenger. Despite Valentina's cynical disposition and Frank's resistance to get involved, Frank and Valentina fall for each other, while escaping from one life-threatening situation after another. Statham again drives an armored Audi A8 W12 in the film.
A biography of the life of Playboy magazine founder Hugh Hefner.
John Hoffman is writing the scripti and Brett Radner will direct what I feel could be a smash hit in 2009. Hugh Hefner is a living media legend, but not many people know how he got to where he is today. The movie will have its fair share of hardships and inspiring moments but we all know it’s gonna have a $50 million opening weekend because of the boobs.
Heading back to the streets where it all began, two men rejoin two women to blast muscle, tuner and exotic cars across Los Angeles and floor through the Mexican desert. When a crime brings them back to L.A., fugitive ex-con Dom Toretto reignites his feud with agent Brian O'Connor. But as they are forced to confront a shared enemy, Dom and Brian must give in to an uncertain new trust if they hope to outmaneuver him. And from convoy heists to precision tunnel crawls across international lines, two men will find the best way to get revenge: push the limits of what's possible behind the wheel.
Lähtöpiste heinäkuussa 2021: 189 cm 159 kg mies, 54v. Istumatyö ja tunnin työmatka autossa istuen. Netflix pizzan kanssa tärkein ajanviettotapa. Roskaruokaa menee, mutta ei viinaa tai tupakkia. Verenpaine kotimittarilla 150/100 ja leposyke 72.
Tavoite: olla hengissä 2028 kun tytär kirjoittaa ylioppilaaksi (toivottavasti).
Mitä menossa? "Ostin" kaverilta kahdella Presidentti-paketilla kiikkerän penkki/kyykkytelinehässäkän ja kahdesta Nettimarkkinassa olleesta konkurssihuutokaupasta kaksi Leokon tankoa ja 240 kiloa levyjä. Harjoittelupaikka ulkona. Aloitin heinäkuussa kävelylenkkeilyn ja ajatuksena on lähteä tekemään 5x5 Starting Strength -ohjelmaa, mutta se näyttää tämän kuntoisesta miehestä siltä, että ennen aloitusta kannattaa käydä hakemassa vuorolappu krematorioon valmiiksi. Googlettelin aikani ja otin alla näkyvän kolmijakoisen ohjelman ikään kuin totutteluohjelmaksi ennen 5x5 SS:ään siirtymistä. Sillä mielellä, että kalkkiutuneet jänteet, paskat nivelet, olemattomat lihakset, tukossa oleva aortta ja pullistelevat aivoverisuonet ehkä pikkuhiljaa lämpenisivät ajatukselle edessä olevasta puntin nostelusta. Jos nämä päivitysviestit loppuvat yhtäkkiä, tiedätte, että krematoriosta nousee sauhu.
Enivei, lapsen (tai esiteini tuo jo on) kanssa kävelylenkkejä ja porrasjuoksua pari kertaa viikossa. (Jos pystytte kuvittelemaan tanhupallon näköisen porrasjuoksijan...). Likka menee 95-askelmaiset Mestarien Portaat koko matkan kikattaen kolme kertaa samassa ajassa, kuin minä kerran. Elämä on.
Tenniskyynärpää vaivaa vähän molemmissa käsissä ja vasemmassa polvessa hanhenjalka. Ei muuta havaittavaa toistaiseksi. Toisen koronapiikin jälkeen pidin viikon tauon myokardiitin pelossa (olen riskiryhmässä, totisesti :-D) ja toisen viikon paussin pidin parin päivän poskiontelotulehduksen ja kuumeilun vuoksi. Nyt treenissä menossa viikko nro 10.
Ohjelmassa treeni joka toinen päivä, eli 3,5 kertaa viikossa. Aloitin kaikki tyhjällä tangolla heinäkuun lopussa ja olen lisännyt joka kerta painoa (mavessa ja kyykyssä välillä 5 tai 10 kg kerralla, muissa yleensä 2,5 kg tai jopa vain 1 kg). Alla nykyiset painot, vielä ei ole tullut tasannetta, eli 1 RM ei ole tiedossa enkä aio kokeillakaan. Ratkee suoni päästä. Sitten kun tasannetta alkaa tulla, yritän arvioida Kalasen laskurilla 1 RM:n, pidän väliviikon ja aloitan 5x5 SS:n.
TREENI 1:
mave 5x6 @ 102,5 kg
hauiskääntö tangolla 5x8 @ 25 kg (aloitus 5 kg käsipainot)
viparit 5x8 @ 12,5 kg (aloitus 5 kg)
* välipv
TREENI 2:
kyykky 5x6 @ 80 kg
kulmasoutu 5x8 @ 50 kg
pystypunnerrus seisten 5x8 @ 35 kg
* välivp
TREENI 3:
penkki 5x8 @ 62,5 kg
sjmv 5x8 @ 50 kg
vatsat (istumaannousu 4x10 + 5x 15 sek lankku)
askelkyykky 4x10 kehonpainolla
* välipv ja sen jälkeen alusta, eli kierto kestää 6 päivää.
Tämä totuttelutreenaus on saanut painon putoamaan 14 kg, eli nyt ollaan 145:ssä ja samalla vyö on kiristynyt 4 reikää eli mittanauhalla 12 cm. Aerobinen kuntokin vähän kohentunut ja verenpaine laskenut 140/80:een ja leposyke 52. Eilen oli v-maista kyykätä perkeleellisessä sateessa, mutta elämä on. Täytyy kuivata romut huolella, ettei tanko ruostu. Ei sitä oikein öljytäkään voi. :-D
Onko mitään järkee, vai vedänkö kännit?
"Infernaalisen raivoisa, repivä viiltävä kipu silmäkuopassa, silmäkuopan ympärillä, ohimolla" kestoltaan 15 minuutista 3 tuntiin.
Katsottiin sitten videoita ja on jopa todistettu itsemurhia koska kipu on sietämätön ja ihminen ei välttämättä kestä sitä. Eräs potilas kertoi miten etsii kohtauksen alkaessa kovan pinnan, johon takoo päätänsä niin kovaa, että taju lähtee, koska kipu on epäinhimillinen.
Miettikää esim sitä akuuttia kovaa kipua kun lyötte vaikka varpaan kovaa esim pöydänjalkaan, se minkälaisen hetkellisen kovan stressireaktion se aiheuttaa muutamaksi kymmentä sekuntia. Tämä Horton on varmasti 100 kertaa voimakkaampi kipu ja kestää osalla tuntikausia kerrallaan.
Hortonin syndroomassa kohtaus alkaa usein aamuyöllä ja on aina toispuolinen, toisen silmän seutuun paikantuva päänsärky. Kipua on kuvattu esimerkiksi ilmaisulla ”kuin joku poraisi silmää”. Siihen saattaa liittyä silmän punoitusta, kyynelvuotoa, mustuaisten supistumista ja samanpuoleisen sieraimen tukkoisuutta. Kohtaus voi kestää 15 minuuttia – 3 tuntia. Kohtaukset esiintyvät viikkojen, jopa kuukausien mittaisina sarjoina, jotka voivat hävitä ehkä vuosiksikin kohtausten välillä.
Tässä kaveri saa 20 minuuttisen kohtauksen ja kuvaa sen, voi morjens sanon minä.
View: https://youtu.be/Zw88nYSAT_M
Miten noi ihmiset pystyy elämään, valtava rispekti lähtee noille täältä.
1. Eiliset megabailut meni ohi, koska tänä aamuna oli tentti.
2. Mummo, joka päätti hypätä raitiovaunun alle jotta minä myöhästyisin tentistä.
3. Tentistä myöhästyminen.
4. Michael jacksonin menot ja Kemopetrolin tulot.:mad2:
[unable to retrieve full-text content]
Tarjota voi muitakin kun ei heti tule kaikki mieleen.VAIN SUOMENKIELISET.
Email:pekakatu5b@gmail.com
Jalkaprässiin vaijjeria sen istuinosapäässä on musta mötikkä johon vaijerin pää näyttää menevän suoraan vähän epäillyttää että kestääkö se kahdella kuusiokoloruuvilla , toden näköisesti se on se mötikän ympärillä jotenkin ..Ei voi purkaa :-( ...
Mitään näistä suorituksista ottamatta pois, kovia suorituksia mutta jotenkin tää voimailu välillä ihmetyttää kun tuntuu että on niin monta ennätystä/ennätys yritystä samassa lajissa. On eri pukuja, remmejä ja eri tangot, toinen elephant ja toinen jäykempi. Mistä näitä enää oikein tietää mitä seurata. Vähän jotenkin vie fiilistä näistä suorituksista IMO. Sen takia tuleekin ehkä tuota IPF raakapuolta seurattua.
Tämän tapahtuman jälkeen alkoi niskaa ja päätä särkeä, tein kuitenkin treenin loppuun.
Sitten kipu hellitti hieman.
Tänään päänsärkyä on välillä tullut.
Päätä en pysty laittamaan taakse, ilman jumalatonta kipua. Sattuu myös taivuttaa päätä sivulle. Välillä tänään on myös tullut alhaalle kurkkuun semmoinen tunne että siellä olis ns pallo tai jotakin kovaa.
Osaako joku sanoa onko voinut tulla jokin vamma, vai meneekö itsestään pois…?
Olen siis aika pienikokoinen nainen, niin sentakia tuo painomäärä kyllä tuntui .
Ei ihan Elokuva ....mutta klassikko TV-sarja jonka musiikki (etenkin Orso Maria Guerrinin kappale) on yksinkertaisesti Upea.
View: https://www.youtube.com/watch?v=r01eV5Avzj4
Nuoruuden muistoja....pahus kun tätä ei enää saa kuulemma mistään. Ei edes YLE, yrityksistään huolimatta.
-So its goes - (Those three famous words from Slaughterhouse-Five, by Kurt Vonnegut)
Kiinnostus heräsi josko kotiin saisi jonkinlaista ääniohjausta. Onko pakkislaisilla älykajareita käytössä. Kiinnostaisi tietää mitä kannattaa ottaa huomioon kajarin hankinnassa, mikä avustaja on paras ( alexa, google assistant.. yms) . Muutenkin yleiset kokemukset ja mietteet aiheesta tervetulleita. Erityisesti television ohjaus kiinnostaa , enkä löytänyt selvää infoa siitä osaako nämä nykyiset älykajarit ohjata suoraan tv käyttöliittymää vai pitääkö olla esim chromecast välissä joka tottelee kaiutinta.
Säännöt:
Voittajalla on oikeus/moraalinen velvoite pistää seuraava kisa pystyyn. Jos ei osaa/halua, voi pyytää ylläpitoa toimimaan.
Valitettavasti pokaaleja ei enää jaeta, kun ne ovat kuvia ja maksimi on 20kpl per threadi. Mitalit ovat emojeja joten niillä eteenpäin!
Pakkotoisto Last Man Standing HALL OF FAME:
Pakkotoisto Last Man Standing 1:
Pakkotoisto Last Man Standing 2:
Pakkotoisto Last Man Standing 3:
Pakkotoisto Last Man Standing 4:
Pakkotoisto Last Man Standing 5:
Pakkotoisto Last Man Standing 6:
Pakkotoisto Last Man Standing 7:
juhokoo
NeedMoreSnow
GIGI, maltsu, Joutsenlaulu
Pakkotoisto Last Man Standing 8:
mikkoju
maltsu, juhokoo, JustForBetting, Mister Gekko, Bitch Slap
Joutsenlaulu
Pakkotoisto Last Man Standing 9:
juhokoo
maltsu
Kekewuu, TML
Pakkotoisto Last Man Standing 10:
TML
Boogey Man
rintahauispelle, LaiRoU., paskahousu, juhokoo, Vuohipaimen, Tampe
Pakkotoisto Last Man Standing 11:
Vuohipaimen
TML, Tampe
Laitweit10
Pakkotoisto Last Man Standing 12:
AndyS
Laitweit10
maltsu
Pakkotoisto Last Man Standing 13:
aidan
maltsu
AndyS, Joutsenlaulu, freda, mikkoju, Kipi_, TML, Tampe
Pakkotoisto Last Man Standing 14:
aidan
Karihtala
mikkoju, Sohvaperuna, Laitweit10