Mä myönnän, että olen itse ainakin ollut joskus todella väsynyt ja voimaton, sekä kiukkuinen. Kiukku on lähinnä ollut omaa itseä kohtaan, kun on niin neuvoton olo, vaikka tuntuu että on jo kaikki keinot käytössä. Huutoa on välillä tosi vaikea kuunnella, jotkut ovat lapsen itkulle herkempiä kuin toiset. Ehkä se on tosiaan osittain sitäkin, että kokee jonkinlaista epäonnistumista tai riittämättömyyttä äitinä kun yrittää kaikkensa ja mikään ei auta. Vaikka kuinka ajattelee, että on edes läsnä lapselle, lohduttaa ja auttaa tätä kestämään tukalaa oloa, niin silti tuntee epäonnistuvansa jos ei saa itkua loppumaan. Enkä kyllä ymmärrä, mitä ihmisellä sillon liikkuu päässä jos ajattelee, että lasta vahingoittamalla se itku ja valvominen loppuisi.
Kun näistä tuntemuksista puhuu muiden vanhempien kanssa, moni on sanonut että on joskus ajatellut "Jos nyt vain laskisin lapsesta irti, tiputtaisin, niin loppuisiko huuto?"
Täysjärkinen ihminen ei tätä (tai muutakaan vastaavaa) kuitenkaan ikinä tee. Suurinosa ulkomaillakin tapahtuneista tapauksista on joko lapsenvahdin tai isäpuolen tekemiä, luulen tämän johtuvan siitä, ettei lapseen silloin ole niin kovaa tunnesidettä kuin omaan lapseen.
Tapauksen "ensikertalainen" on mun ajatusmaailmassa aikamoinen aikapommi muillekin ympärillä oleville ihmisille.
Suomen oikeuden järjettömät tuomiot
Aucun commentaire:
Enregistrer un commentaire