Mulla on samanlaista vikaa kuin aloittajalla. Joskus lukioaikaan 2004-2007 tuli aloitettua salilla käynti, eikä siinä touhussa ollut hirveästi päätä taikka häntää. Toki sillon tuli voimanpaskaa helposti lisää, mutta samaan aikaan salibandymaalivahdin hommat teki hommasta katkonaista. Ruoka myös maittoi turhan paljon. Armeijassa rasva ja lihas paloi, ja parhaillaan tiputus oli 185/90 -> 185/75 mitoissa. Armeijan jälkeen 2009 rupesin pelaamaan jenkkifutista, ja salihommat heräs kunnolla henkiin. Samaan aikaan olin pari vuotta helvetin raskaissa raksahommissa, joten se vei jefun rinnalla aika hyvin puhtia punttihommista. Hyvää painoa tuli kuitenkin niin, että jonku 5kg sai pakattua painoa ukkoon per vuosi. Samaan aikaan sitten alkoikin paukkua paikat jefukentillä, eikä ole tainnut mennä yhtään vuotta ilman jonkinlaista vammailua tähän päivään asti. Vuosi toisen perään on kulunut siinä, että kun on toipunut jostain vammasta ja kirinyt vahingon korkoineen, seuraava haaveri odottaa kulman takana. Sairashistoriassa on murtunutta sääriluuta, kylkiluita, sormia, kyynärvatta, aivotärähdyksiä jne, aina jotain semmoista mikä on lyönyt jonkun lihasryhmän tauon takia melko syvälle lähtökuoppaan. Jatkuvasti sitä havahtuu siihen harhaiseen ajatukseen, että "sata vuotta salilla eikä mitään kehitystä", kun itse tuppaan unohtamaan paljonko kaikkea muuta tällä välillä on tullut tehtyä ja kärsittyä.
Suurin ongelma on ollut kautta aikain mulla se, että treenit on liian raskaita. Nyt kun viimeisen pari-kolme vuotta on älynnyt olla ahnehtimatta ja odottaa vain rauhassa kehitystä, on hommasta tullut mielekkäämpää. Tuntuu turhauttavalta toisinaan pyöritellä samoja kilomääriä, kuin mitä on liikutellut jo muutama vuosi sitten. Kuitenkin ne kehityksen rippeet löytyy kun asiaa tarkastelee tarkemmin: 2012 sain kyykystä vyö perkeleen kireälle väännettynä yhden hirveän pyllistyksen aikaiseksi 140kg:lla, nyt sillä voi ottaa any given day vitosen kontrolloidusti syvältä ilman vyötä. Vuosi sitten sain penkissä 2*120 jonkun tukkosen treeniviikon päätteeksi, nyt muutama kuukausi kyynärvarren murtumasta ja täysresetistä huolimatta oon taas kutakuinkin samoissa luvuissa ja olen luottavainen että ens ens vuoden lopulla vois olla huolellisen suunnittelun päätteeksi eka ykkönen 140:llä lähellä. Maastavedossa nostin vuosi tai pari sitten jonku treenin ylirautaherättelynä vyö päällä 1*210, missä oli noin 10kg varaa. Nyt kun painan 2-5 harrastelätkävuoroa viikossa, tiedän silti että olen ilman vyötäkin tukkosella lantiolla 1*200 kunnossa milloin tahansa. Kaiken tämän näen kuitenkin positiivisena kehityksenä minulle, vaikkei kehitystahti ole lähelläkään sitä mitä se olisi ammattimaisessa ohjauksessa. Itse koen toki etten ole mitenkään geneettisesti siunattu voimanpaskan suhteen, koska joku muu olisi tällä treenihistorialla helvetisti vahvempi. Pitää kuitenkin ottaa se mitä annetaan ja unohtaa muiden tuloksien tuijottelu.
Mitä tässä nyt hainkaan takaa, pääsi unohtumaan kesken kirjoittamisen. Ehkä itelle avartavimpia juttuja viime aikoina ovat olleet nämä:
1) Älä ahnehdi yksittäisessä treenissä.
2) Älä ahnehdi treenikertojen suhteen per viikko.
3) Älä sido treenikiertoa viikonpäiviin, vaan sykleihin jotka antaa enemmän armoa jos tarvii ylimääräisiä lepopäiviä.
4) Suunnittele seuraava treeni heti edellisen jälkeen, kun on vielä hyvä tuntuma siihen minkä verran jäi varaa kiristää ruuvia.
5) Ole rehellinen. Älä lisää rautaa jos nosto on ruma.
5 vuotta treeniä ja paskat tulokset
Aucun commentaire:
Enregistrer un commentaire