Tyytyväisen elämän kirous(ko?)

Näen tämän siten, että kyse on ihmisen kasvusta. Nuori ihminen haluaa asioita itselleen. Sitten kun ikää tulee lisää niin nämä asiat alkavat menettää merkitystään. Aikuisen ihmisen merkitys löytyy siitä, että yksilö haluaa asioita muille. Ihmisen sisältä kumpuaa pyrkimys, joka ajaa ihmistä kasvamaan omaa itseään suuremmaksi. Jos ihminen varttuisi luonnollisessa ympäristössä niin tässä vaiheessa olisi aika ottaa aikuisen rooli omassa heimossa. Tähän rooliin liittyy pyrkimys edistää heimon elämän jatkuvuutta. Ei siis ensisijaisesti omaa hyvinvointiaan, vaikka käytännössä nämä ovat yksi ja sama asia, kun lopettaa uskomasta egoa, joka väittää muuta. Transitio edellyttää uuden roolin omaksumista, joka on sitä vaikeampaa mitä vahvempi ego on. Jos ihminen ei saa tai ota vastaan tätä roolia niin ihmisen kasvu tyssää. Ikinuori ihminen on kuin mänty, joka kasvaa tynnyrissä.

Meidän yhteiskunnassa ihmiset kuitenkin oppivat korostuneen individualistiseen ajatteluun. Periaatteessa ihannoidaan ikuista lapsuutta, jossa kaikki tapahtuu minulle. Egon näkökulmasta materia näyttää ainoalta mahdolliselta päämäärältä minulle, kun vanheneva keho ei enää taivu uusiin ennätyksiin tai huippukokemuksiin. Mikäli yksilö haluaa säilyttää saman draivin kuin nuorena, on välttämätöntä toteuttaa hyppy aikuisuuteen. Tämä edellyttää sitä, että yksilö löytää itselleen heimon, jonka puolesta on valmis kuolemaan. Elämä on lopulta kuolemista pois päivä kerrallaan. Kaikki mitä ihminen halii itselleen katoaa yksilön viimeisellä hetkellä. Meidän kroppamme tietää tämän ja koittaa keski-iässä soitella kuolinkelloja, kun post-moderni ihminen vetää luurit korvilleen ja luukuttaa vuodesta toiseen ikinuorten viihdemusiikkia. Kroppa haluaa nimittäin kuolla pois jonkun sellaisen puolesta, joka jatkuu yksilön kuoleman jälkeen. Tähän se kroppa on aikojen alussa koodattu eikä pyrkimys ole muuttunut mihinkään. Ellei näin olisi niin lajimme olisi kuollut helpon elämän vuoksi jo aikaa sitten.

Ellei poliisia ja ehkäisyä olisi keksitty niin nuorten naisten jahtaaminen johtaisi nuoren miehen joko kuolemaan tai lisääntymiseen. Jälkimmäisessä tapauksessa elämän tarkoitukseksi muodostuisi perheestä huolehtiminen. Tämä on nähdäkseni edelleen ilmiselvästi emotionaalisesti tyydyttävä elämäntapa aikuiselle yksilölle. Kun yksilö kuolee päivä päivältä perheensä eteen, elämä aiheuttaa rakkauden, ylpeyden ja merkityksellisyyden tunteita. Nämä ovat emotionaalisella tasolla korvaushoitoa tyhjyydelle, jonka nuoruuden huippukokemusten hiipuminen jättää jälkeensä. Se mitä perheelle tapahtuu on asia, joka aidosti liikuttaa yksilöä tunnetasolla. Siinä on kyse elämästä ja kuolemasta sillä alkukantaisella tasolla, joka saa meidät todella sykkimään. Optimaalisesti oma heimo olisi ydinperhettä laajempi, mutta kuitenkin sellainen, että yksilö oikeasti tuntee sen jäsenet. Valtio, kansa tai ideologia ovat liian keinotekoisia rakenteita ajaakseen heimon asemaa. Ikääntymisen myötä ihminen valjastaa lahjakkuutensa heimon käyttöön ja ottaa kykyjensä mahdollistamia rooleja, joiden kautta palvelee oman heimonsa parasta. Kun omaa heimoa ei ole, kaikki tekeminen on turhuutta, joka palvelee ei kenenkään parasta. Kukapa turhaa työtä jaksaisi loputtomiin? Palkkatyössä yksilön merkitys toteutuu huonosti, koska työ nähdään urana, jota yksilö kehittää itseään varten. Uran aikana yksilö siirtyy yhteisöstä toiseen oman parhaansa perässä. Myöskään työnantajalla ole todellista tunnesidettä työntekijään. Aikamme professionalisti on palkkasoturi, joka taistelee muiden sotia rahasta. Siinä sodassa on tarjolla vain kylmää rahaa - ei rakkautta tai kunniaa tai merkitystä.

Ratkaisuna olisi pyydystää vielä se viimeinen yh ja ottaa koko mukana tullut paketti yksilön omaksi heimoksi. Sitten yksilön on mahdollista tehdä oman perheen hyvinvoinnista elämän ja kuoleman peli, jonka eteen yksilö on valmis laittamaan kaikkensa. Prosessi on tosin työläs ja tuskallinen, koska ylevistä ajatuksista huolimatta, ego väittää jatkuvasti, että koko elämän pitäisi palvella yksilöä. Tämä on kuitenkin huijausta ja egon touhut joutavaa neppailua. Elämän ja kuoleman peli jaksaa sitä vastoin kiinnostaa yksilöä niin pitkään, kun elossa on joku, jota yksilö rakastaa.

Teoriassa oletan, että oman heimon voisi rakentaa muutenkin kuin ydinperheen kautta. En kuitenkaan osaa keksiä tähän mitään konkreettista ratkaisua.

Mielenkiintoinen posti. Mitä uskontoa tai ideologiaa se noudattelee?
On totta että transsedentaali, itsen ulkopuolelle kurottuminen auttaa. On tehtäviä, itsen ulkoisia asioita joita palvelee.
Mitä asioiden, materian haalimiseen tulee, tulee ottaa huomioon, että näillä voi parantaa omaa mukavuuttaan. Eli turhia ne eivät ole. Voi paljonkin harrastaa sitä kautta. Mukavuuden virittäminen itsessään on harrastamista ja tavoitetta. Autot, moottoripyörät etc mainittu materiaali on kaikki sitä. Myös asunnot, joita voi viritellä itselle tärkeisiin tunnelmiin sisustuksessa. Asunnon vilja-aittaan on säilötty raha talteen vanhuuden päiviä varten.
Sanokaa egoistiksi, mutta perhe ajattelu herättää vihan. Ei niin suurta vihaa kuin aikaisemmin. Aikaisemmin se herätti tappovihan. Elämän tarkoitus ei ole lapset. Biologisessa mielessä se on loogista. Mutta arvaa mitä?
Ihminen ei ole eläin. Ihminen on ihminen, ja eläinten yläpuolella. Jos elämän tarkoitus olisi lapset ja perhe, no, se olisi ankeaa, valjua ja laimeaa. Terapeuttis-Buddhalaista elämää. Vanhentuvakin ihminen tarvitsee elämäntarkoituksia jotka eivät ole perheeseen liittyvää.
Ylipäätään mitä pariutumiseen tulee, niin kyse on rakkaudesta. Ei lasten tekemisestä. Lapset on rakkauden pakollinen sivutuote, koska naiset suuressa...köh...emotionaalisuudessaan (tyhmyydessään) tekee lapsia, on siinä mukana itse tai ei. Eli lapset on pakkoasia, ei emotionaalinen korvike tai täyte nuoruuden huippukokemuksille. Koska todella on kuitenkin olemassa yksilö. Ja yksilön motiivi pariutumisessa ja sitoutumisessa on rakkaus. Emotionaalinen yhteys jota osoitetaan seksin avulla.
Lapset on työtä. Lapset on nautinnon tiellä. Ei kai kukaan täysissä järjissä oleva ihminen (ei koske naisia, koska "täysissä järjissä oleva") halua sentään lapsia? Tosiaan ovat pakollinen sivutuote, koska _joku_ ne tekee kuitenkin. Olin minä paikalla tai en.
Ja siinä kohtaa niiden pitää olla mahdollisimman paljon minun tekemiä, jos jonkun.
Toki, jos omia lapsia on, eihän niitä tarvitse vihata. Ja ne on ikäänkuin tän rakkauden alaosio.
Yh:n uhriksi tässä ilman muuta joutuu, niin julma on maailma, ja sitä ei voi jäädä edes sadattelemaan koska on kohtalonsa orja ja ei voi kuin toimia tulevaisuutta kohti. Silti, ei ole pakko ottaa toisen miehen lapsia tai lasta omiksi jälkeläisikseen. Koska haluaa siitä suhteesta vain naisen. Ja kukapa voisi vaatia muuta? Tähän ei tietääkseni sentään ole lakia tai olosuhteiden vallitsevaa pakkoa vielä keksitty, vai kuinka? Koska haluaa _itselleen_ vain rakkauden. Koska, vaikka transsedenssi, itsen ulkopuolelle kurottaminen on onnea tuovaa merkityksen kautta, niin silti kyse on rakkaus suhteesta ja omasta elämänlaadusta.
Tokikaan näissä yh suhteissa ei todennäköisesti ole enää 100% ajan ja energian puolesta sitä alkuhuumaa kuin 20 vuotiaalla on suhteen perustamisessa lapsettomasti. Miehellä kyllä testoa vielä riittää, mutta naisen huomio on viety ja kroppa rupsahtanut.
Oma ratkaisu tällä hetkellä on, että todennäköisesti yh on otettava, mutta rajattava niin tiukkaan kuin oma vihansieto kestää,
se ettei toisen miehen lapsi tule omalle tontille. Aiheuttaa omat venkuransa. Ehkä joidenkin mielestä lapsellista. Ehkä egoistista, mutta periaatteen vuoksi ja siksi että on itselleen sen velkaa. Aion näin yrittää. Voi olla, että ajan saatossa on pakko luovuttaa mukavuusssyistä. Koska jos vastustaminen herättää väärällä tavalla vihaa tai vastarintaa. Joskin, naiset herättää aina vihaa ja vastarintaa vaikka olisi ideaalitilanne suhteessa.
Myös tällaisen naisen kanssa voi tehdä omia lapsia sitten. Ja siinäkin ajan myötä hitsautua enemmän yhteen näissä kuvioissa.
Mutta joo, "ratkaisuna yh, joka on elämän ja kuoleman peli", on kyllä huono. Äärimmäisen huono. Toinen ääripää on se itsekkyys jossa haluaa kaiken vain itselleen, mutta toinen ääripää on tehdä elämänmerkityksestä yh ja toisen miehen lapsi tai lapset. Työ ja harrastukset tosiaan kun myös tarjoavat itsen ulkopuolelle kurottamista. Ja olen kaikesta huolimatta velkaa vielä itselleni kokemuksia. En aio sitä "velkaa" yh:n niskaan kaataa, vaan haen niitä itse.
Heimo mistä puhut rakentuu mun mielestä aika simppelisti seuraavista kolmesta asiasta: Harrastukset, työ, ja rakkaus.
Siinäpä ne.
Muutenkin tämä, että tekiisn kaiken minkä teen toisen miehen jälkikasvun takia herättää vihaa. Totta on, että itse aikanani lähdin ensimmäisen kierroksen tyttöystävän luota itse pois. Mutta silti, kaikki ne vuodet sen jälkeen yksin, ja elämän tarkoitukseksi pitäisi tehdä' toisen miehen jälkikasvu. Siinä on merkitykset kyllä todella alistavia ja alistuneita.

Let's block ads! (Why?)

Tyytyväisen elämän kirous(ko?)