samedi 30 juin 2018

Kyykky- ja mavekyssäreitä

Olen nyt vajaa puoli vuotta tahkonut salilla yksijakoisella ja intoa edelleen riittää. Nyt on kuitenkin alkanut pari juttua mietityttämään.

1) Pitäisikö hommata jonkinlainen nostovyö maveen. Sumolla olen tehnyt ja tekniikka nyt varmaan on pääosin kunnossa, mutta aika paljon alaselässä tuntuu välittömästi nostojen aikana. Esim. eilen tein kuuden toiston sarjoja 105kg:lla ja alkoi askarruttamaan, että onko tekniikka sittenkään hanskassa. Tai siis pitäisikö vyö kuitenkin olla?

2) Pitäisiköhän minun syventää kyykkyä, kun nykyään laitan penkin perseen alle ja kun takapuoli hipaisee penkkiä nousen ylös. Entä pitäisikö kyykyssä pitää myös vyötä? Uskon että kunhan vaan vähennän painoa pois niin pystyisin kyllä huomattavasti alemmas kyykkäämään. Nyt viimeksi sarjoja tehdessäni (110kg - 4 X 6) alkoi tuntumaan hieman yllättäen lonkan etuosasta (hmm... anatomian tuntemus helpottaisi selittämistä)... No, kommentteja tähänkin kaivataan.

Kiitokset jo etukäteen ja sali-intoa kaikille auringosta huolimatta!

Let's block ads! (Why?)



Kyykky- ja mavekyssäreitä

BB Mika Sihvonen

Ainut asia, mikä tulee estämään tulevina vuosina Sihvosen voiton alle kasikympissä on se, ettei hän enää mahdu sarjaan.. :) Toisilla se lihas millä voitetaan kilpailut on selkä ja toisilla se on jalat. Toivottavasti Sihvonen onnistuu kasvattamaan sen selänkin, niin sitten hänellä on molemmat. Rakenne on todella mallikas. Leveät hartiat ovat komea näky.

Click to expand...

Let's block ads! (Why?)



BB Mika Sihvonen

Ronnie Coleman

Alfauros.

Universumin komein mies.

http://www.youtube.com/watch?v=QPfMZg-Y2vM

Kyylän kootut.

Jos ei kestä kipua, kannattaa vaihtaa laji pöytätennikseen!

"Light days? What are those, some kinda tampons?": Branch Warren

Terminator2: "Ja Pro-pain, sähän olet jo melkein jumala, joten hys nyt. Hirvee massamonsteri!"

Lying here still fully awaiting the darkness to take me away from this pain. This is my last day. The darkness is taking me away from this pain.</span></span>

Let's block ads! (Why?)



Ronnie Coleman

Tulevat leffat

The Imaginarium of Doctor Parnassus

The Imaginarium of Doctor Parnassus is an upcoming fantasy film directed by Terry Gilliam and written by Gilliam and Charles McKeown. In the film, the leader of a traveling theater troupe, through a deal with the Devil, takes audience members through a magical mirror to explore their imaginations. Christopher Plummer, Tom Waits, and Heath Ledger star in the film, though the death of Ledger midway through filming caused production to be temporarily suspended. Ledger's role was recast with Johnny Depp, Jude Law, and Colin Farrell portraying transformations of Ledger's character Tony as he travels through a dream world.

Ledgerin viimeinen leffa. Odotellaan ehdottomasti muna huurussa tämän ensi-iltaa.

Transformers: Revenge of the Fallen

Transformers: Revenge of the Fallen is an upcoming science fiction film due for release on June 26, 2009. It is the sequel to 2007's Transformers, which was the first live action Transformers film. Michael Bay and Steven Spielberg return respectively as director and executive producer, while Shia LaBeouf reprises the role of Sam Witwicky, the human caught in the war between Autobots and Decepticons. The film introduces many more robots and the scope has been expanded to numerous countries.

Night at the Museum 2: Battle of the Smithsonian

When the Museum of Natural History is closed for upgrades and renovations, the museum pieces are moved into federal storage at the famous Washington Museum. The centrepiece of the film will be bringing to life the Smithsonian Institution, which houses the world's largest museum complex with more than 136 million items in its collections, ranging from the plane Amelia Earhart flew on her non-stop solo flight across the Atlantic and Al Capone's rap sheet and mug shot to Dorothy's ruby red slippers and Archie Bunker's lounge chair.

The Brazilian Job

Charlie Croker and his fellow crew of expert thieves head to Rio de Janeiro to pull off another heist in this follow up to The Italian Job.

G.I. Joe: Rise of Cobra

An elite military unit comprised of special operatives known as G.I. Joe, operating out of The Pit, takes on an evil organization led by a notorious arms dealer.

Old School Dos

Mitch, Beanie and Frank return for more laughs as they open the fraternity doors to a new generation of college students.

Transporter 3

Frank Martin (Jason Statham) has been pressured into transporting Valentina (Natalya Rudakova) (by using a device which prevents him from moving 75 feet from his car or a bomb attached to him explodes) the kidnapped daughter of Leonid Vasilev (Jeroen Krabbe), the head of the Environmental Protection Agency for Ukraine, from Marseilles through Stuttgart and Budapest until he ends up in Odessa on the Black Sea. Along the way, with the help of Inspector Tarconi (Francois Berleand), Frank has to contend with the people who strong armed him to take the job, agents sent by Vasilev to intercept him, and the general non-cooperation of his passenger. Despite Valentina's cynical disposition and Frank's resistance to get involved, Frank and Valentina fall for each other, while escaping from one life-threatening situation after another. Statham again drives an armored Audi A8 W12 in the film.

Playboy

A biography of the life of Playboy magazine founder Hugh Hefner.
John Hoffman is writing the scripti and Brett Radner will direct what I feel could be a smash hit in 2009. Hugh Hefner is a living media legend, but not many people know how he got to where he is today. The movie will have its fair share of hardships and inspiring moments but we all know it’s gonna have a $50 million opening weekend because of the boobs.

Fast & Furious

Heading back to the streets where it all began, two men rejoin two women to blast muscle, tuner and exotic cars across Los Angeles and floor through the Mexican desert. When a crime brings them back to L.A., fugitive ex-con Dom Toretto reignites his feud with agent Brian O'Connor. But as they are forced to confront a shared enemy, Dom and Brian must give in to an uncertain new trust if they hope to outmaneuver him. And from convoy heists to precision tunnel crawls across international lines, two men will find the best way to get revenge: push the limits of what's possible behind the wheel.

Let's block ads! (Why?)



Tulevat leffat

Kuopion kuntosalit

^

Kävin testaamassa ton tänään. Kyllähän siellä treenasi.

En tiedä kuinka paljon tuolla käy väkeä, mutta aika pieni paikka tuo oli. Naisten pukuhuone oli kyllä mahdottoman pieni ja suihkutila ankea (yksi tosi pieni suihkukaappi). Siisteyden osalta ihan siisti paikka. Onko tuo Kuopion suosituin paikka niiden piireissä, jotka treenaavat punttia "tosissaan"?

Minkälainen keskustassa sijaitseva Fressi (?) on?

Let's block ads! (Why?)



Kuopion kuntosalit

Kai Greene

Haha kyllä se ILMISELVÄ predator on!! :hyper:

Alien vs. Predator 2:seen on näyttelijä löytynyt!! :whip:

Sitte ei niin offtopickkia - Hyvät piffit mutta poset on vähän turhan maskuliinisia tuon kuvakulman takii, kunnon selvät poset mustaa taustaa vastaan niin näkis kokonaisuutta vähän paremmin

Let's block ads! (Why?)



Kai Greene

vendredi 29 juin 2018

Valmentaja Scott Abel

Kysy mieheltä!

Yleiset forumia koskevat kysymykset ylläpidolle

Pyöräily

Hiphei, pyöräily on elämäni suola! Maantiellä Canyonin AL WRX ja maastossa Specializedin enduro, jolla ajoin aikaisemmin myös alamäkeä. Baariajelussa TREKin jäykkäperä maastopyörä, jolla myöskin ajoin jopa alamäkeä :eek:

Haluisin uuden maasturin, mutta tällä hetkellä ei enää säilytyspaikat riitä :(

Jonnin verran olen käynyt pyöräilytapahtumissa Tahkolla, Vuokatissa, Rukalla, Lohjalla... mutta enempi tykkään ajella itsekseni omia polkuja :) Mitähän muuta... Koira tykkää kans maastopyöräilystä! Olen miettinyt, jos hommais maantieretkiä varten sille semmoisen lasten perässä hinattavan kärrin, toimiskohan tuo?

Let's block ads! (Why?)



Pyöräily

Päihdepolitiikka

CBB Jarno Olmala

Tehääs kaverille oma ketju kun Hulkin ketjussa ollut nyt jonkin verran viime aikoina esillä.

Eli ensimmäiset kisat kisaa tänä keväänä classicissa ja ukko nyt 10 weeks out kisakunnossa.

Viereen lavalla tulee mm. Utti ja Pernell, saa nähdä miten pärjää! Odotukset on kovat!

https://www.instagram.com/cbb_jarnoolmala/

Let's block ads! (Why?)



CBB Jarno Olmala

Kysy ja keskustele

Pekka Kotipohja

Pitää nyt Pekallekin avata oma ketju, kun Body-lehdessä oli juttuakin. http://www.bodylehti.fi/?cid=6392 Kovassa kunnossa oleva tulevaisuuden lupaus, jonka ensimmäiset kisat ovat tänä keväänä ja toivottavasti kisoja tulee jatkossa vielä monia. KP Ourama kirjoittaa seuraavasti:

"Pekka on lahjakas ja kevään kilpailussa sen pystyvät kaikki toteamaan. Hän ei ole vielä voittanut mitään ja kukaan ei ole sanonut, että hän voittaisikaan mitään, mutta sen voin kokemuksesta sanoa, että hänen 168-senttinen fysiikka on täysin kilpailukykyinen ja ehkä kovempikin kuin viime vuoden EM-hopeaa tuoneen Markus Karin, joten siinä pientä ennakkokäsitystä mitä Kultsan lavalla nähdään, jos viimeiset viikon menevät suunnitelmien mukaan.
En sano, että Pekka voittaa juniorisarjan, koska en ole nähnyt muita kilpailijoita ja kilpailuun on toisaalta vielä aikaa melkein 2 kk, mutta se on sanomattakin selvää, että nyt odotetaan kovaa tykkiä WolfBorderista (susiraja)."

Kuulumisia voi ainakin lukea Pekan blogista, mutta jos tännekin voisi jotain tosiaan kertoa tai heittää linkin blogiin niin olisi ihan jees :) Tsemppiä!

PS. Ja sori Eib, oli pakko tehdä tää :D

Let's block ads! (Why?)



Pekka Kotipohja

jeudi 28 juin 2018

Lee Haney

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

Kuvat ovat tietty kuvia, mutta mielestäni ne eivät kyllä ainakaan osoita, että lopputulos olisi ollut 1991 väärä. Voisi sanoa, että Haneyn selkä on erittäin aliarvostettu, sillä se näyttää joistain kulmista huomattavasti Yatesin vastaavaa massiivisemmalta. Ja Yatesin selkäähän monet pitävät kaikkien aikojen parhaana - tokihan se tuosta varmaan kehittyi...

Let's block ads! (Why?)



Lee Haney

Nyrkkeily - yleinen keskustelu, ennakot, uutislinkit jne.

Nyt vasta sain katottuu ottelun, en uskaltanu avata tätä ketjua ennen sitä. Hui ku oli tyrmäys!! Khan ei kyl noussut vähää aikaa siitä, vaan tajuttomana makasi vaan. Oli jännää seurattavaa, kun Canelolla oli selvästi vaikeuksia nopeuden kanssa, ja selostajatkin otti esille, että Canelolla vaikeuksia leikata kehä ja saada kiinni vikkelämpi Amir Khan, joka oli hienoisesti edellä joka erässä kait, vaikka tosi tasaisia ne oli kait, mut sit tapahtui toi virhe et se laski kätensä ja pum!

Hyvä oli myös toi loppuhaastis! GGG:n oli kutsunut kehään. "in mexico, we don't fuck around!" :D ja et on valmis ottaan vaikka nyt GGG vastaan, yleisö ja ODLH:kin ihan villiintyi, ja toi on kyl siisti ottelu, toivottavasti tapahtuu.

Let's block ads! (Why?)



Nyrkkeily - yleinen keskustelu, ennakot, uutislinkit jne.

Grappling porinaa

Daniel Cormier

Mikä potuttaa salilla käynnissä eniten?

EN tiedä onko tämmöstä threadia ollu, mut jos niin ei kai pahitteeksi kysellä tuntoja uudelleen....

Mua ottaa eniten päähän se, että pukuhuoneessa monet käyttää näitä suihkuteltavia dödöjä ja kovan treenin jälkeen ois kiva tulla raikkaaseen pukuhuonetilaan. Tämä ongelma on varsinkin ruuhka-aikana.

Toinen ongelma on salilla soitettava musa. Välillä tulee hyvää rokkia, mutta se teknojumputus ei nosta fiilistä yhtään. Onneksi on oma soitin välillä mukana, mutta ei sitäkään korvilla voi kaikissa liikkeissä pitää.

Tuossapa nuo suurimmat ongelmat. Muutenhan kaikki onkin mennyt ihan mukavasti ja nauttimalla.

Ja niin... kolmas on varmaan se, että kaikki nauraa kummonen heikko kynis mä olen.... Koko sali raikaa, kun saavun paikalle. (oho heräsin, olikin unta...) Mutta missäs ne lihakset? :lol2:

Let's block ads! (Why?)



Mikä potuttaa salilla käynnissä eniten?

mercredi 27 juin 2018

Langattomat kuulokkeet

Markku Suonsivu

Aika hurja tuo Markun kondis on siihen nähden, että tekee töitä palomiehenä, joten yleiskuntokin on hyvää tasoa.

Hartiaosasto on myös "leveähkö" ja kunto pirun siisti. Sen verran Markulta kyselin kisasuunnitelmia, että 2018 olis mahdollisesti kisavuosi:cool:

Vatasen salilla reenailen niin tulee nähtyä Markkua välillä.

Let's block ads! (Why?)



Markku Suonsivu

Johannes Loima

Kiipeily (seinä-, jää-, kallio-, vuorikiipeily)

Robert Helenius

Loistavaa, lisää ammattilaisnyrkkeilijöitä Suomesta :)

OTTELULISTA: 105-38-1 (51 voittoa ennen täysiä eriä)

EM-hopeamitalisti 2006
Suomen mestari 2003, 2004, 2005 ja 2007

Nice nice..
Lähde: http://www.boxing.fi/sivu.php?lid=70&lan=2

Let's block ads! (Why?)



Robert Helenius

Mika Nyyssölä IN DA HOUSE!!! kuvia!

Haastattelu: Mika Nyyssölä 31.5.2005

Käyttäjien esittämiä kysymyksiä:

Mika Nyyssölä - SM II 2003 -70kg, PM I 2005 -70kg

1. Mistä sait kehonrakennuskärpäsen pureman?

- Sain pureman jo varmaan siinä vaiheessa, kun ensimmäisen kerran näin kuvan jossain kuponkiuutisissa, jossa myytiin jotain Wrangen "voimavaijeria". Siinä oli kaveri kauhealla hauiksella ja kuvatekstinä: P.A.K.O.T.T.A.A lihaksesi kasvamaan! Taisin olla 10-vuotias ja se jotenkin kolahti. Siinä oli jotain ihmeellistä, kun joillain, niin harvoilla, oli lihaksia. Myöhemmin sitten noin 14-vuotiaana aloitin kotona käsipainoilla ja punnertelemalla, kunnes uskalsin mennä vuoden kotitreenauksen jälkeen salille. Sillä tiellä ollaan jo vuodesta -91!! Itse kehonrakennukseen minut tutustutti Aki Mähönen reilut pari vuotta sitten. Ennen sitä kehonrakennus oli ollut minulle lähinnä mystisenä haaveena tuolla taustalla, sillä lajiin on hyvin vaikea tulla mukaan ellei ole ketään henkilöä, jolla olisi ensikäden tietoutta mitä tehdä.
Ajatelkaapa etten ollut koskaan nähnytkehonrakennus kisoja ennen kuin itse olin lavalla kilpailemassa!

2. Mitä tekisit toisin, jos olisi mahdollista aloittaa salihommat uudestaan ihan pohjilta?

- Hyvä kysymys! Ajatelkaapa sellaista, että 15-vuotias menee täysin tietämättömänä punttisalille ja alkaa vain nostelemaan painoja ilman, että kukaan vaivautuisi neuvomaan miten tehdä ne oikein. Siinä loukkaa hyvin helposti itsensä puhumattakaan optimaalisesta lihaksen kehityksestä. Itselleni kävi vähän sillä tavalla. Kaiken sai oppia kantapään kautta ja toisia seuraamalla.
Uskoisin, että ensimmäiset kuusi vuotta meni vähän niinkuin kankkulan kaivoon, kun ei ollut juurikaan selkeyttä mitä tehdä.
Toisin tekisin siis kuin silloin. Treenaisin todennäköisesti juuri nykyisellä tavallani eli puhtaita liikkeitä tekemällä ja tuijottamatta painojen määrään. On aivan turha tehdä ykkösiä ranskalaisessa punnerruksessa, sillä vain loukkaa itsensä ja se jos mikä on tuhoisaa lajin harrastuksen kannalta.
Puhumattakaan ruoan tärkeydestä! Vasta dieetillä tajusin kuinka tärkeää on syödä, syödä ja syödä. Tasaisesti 5-7 ateriaa päivässä. Puhdasta ruokaa.

3. Mitä mieltä olet kehonrakennuksen tilasta tällä hetkellä maailman huipputasolla, eli onko laji menossa sinun mielestä överiksi vai onko suuntaus oikea?

- Vaikea sanoa. Tuntuu siltä, että nykypäivänä mikään ei enää riitä. Ikinä ei ole tarpeeksi iso. Äijät on hurjan näköisiä ja kokoisia. Varmaan livenä vielä isompia kuin kuvissa.
Olisihan se hienoa jos joku pienempi ja kireämpi kaveri pieksisi isomman jössikän, mutta eipä taida tapahtua nykypäivänä.
Itse olen vähän kahden vaiheilla. Toisaalta pidän siitä että äijät on niin freakazoidin näköisiä kuin mahdollista. Mitä friikimpi sen enemmän se kohauttaa yleisöä. Mutta toisaalta ne kaverit ei sitten olekaan niin änkyrä kireitä kuin ovat isoja. Siinä vähän kärsii koko lajin yksi tärkeistä ominaisuuksista eli mahdollisimman tiukkana oleminen.

4. Kuka omaa mielestäsi täydellisimmän fysiikan kehonrakennuksen historiassa?

- Huh huh. Mahdotonta nostaa ketään ylitse muiden. Jos kriittisesti katselee (johon ei meikäläisellä olisi kylläkään varaa) niin jokaisella kaverilla on aina joku heikkoutensa. Ronniella on pohkeet ja vatsat, Priestillä on pitkä selkä ja lyhyet jalat, Ruhl on ruma ( ei millään pahalla, mutta sekin kyllä vaikuttaa tuomareihin), Arskalla oli "hoikahkot" jalat, Nasserilla selkä ei levinnyt tarpeeksi. Ehkä vähiten heikkouksia oli "Flex" Wheelerillä eli olisiko Flex sitten yksi mahtavimmista? Mene ja tiedä?

5. Mitä luonteenpiirteitä tai ominaisuuksia pidät tärkeimpinä kilpakehonrakennusta harrastavalla?

- Kyllä se on ehdottomasti nöyryys. Ylpeilyt saa jäädä kotiin. Dieetillä se on varmaankin luonteen lujuus jaksaa tahkoa sitä aerobista ja olla sortumatta houkutuksiin.

6. Anna jokin pilkun viilaus vinkki rasvapoltoon, mitä itse käytit.

- Eipä siihen ole mitään salaisuutta. Itse hilasin perseeni klo 3:45 ylös ja puolentoista tunnin lenkille joka aamu. Sitten seitsemäksi töihin. Neljältä salille jonka jälkeen puolen tunnin krossari niin, että hiki lensi. Kotiin syömään ja jos urheiluruutu näkyi telkkarissa oli jo yli nukkumaanmenoajan. Siinä sulle rasvan polttoa.

7. Kiinnostaako tulevaisuudessa kilpaileminen samassa painoluokassa, vai kenties korkeammissa luokissa, eli onko tavoitteenasi viellä lisätä kehosi lihasmassaa, vai viimeistellä/ylläpitää nykyistä kuntoasi?

- Nyt seuraava tavoite olisi MM-kisat Shanghaissa alle -65kgssa. Tulevaisuudessa olis haaveena kisata -80kg sarjassa, mutta katsotaan nyt yksi kisa kerrallaan.

8. Millä tavoin harjoittelit poseeraamista ja vapaaohjelmaasi?

- Peilin edessä lähinnä. Musta tuntuu, että ne jotka aina jonkun heijastuksen sattuessa peilaa itseään ja heittää jonkun posen, osaavat sitten luontevasti myös lavalla poseerata. Sen joko osaa tai ei osaa. Vaikea laji ja harjoitus tekee mestarin. Mitä useammat kisat on takana sitä luontevammin se lavasäteily ja poseeraus onnistuu.
Vapariin kannattaa satsata, sillä sehän on oikeastaan ainoa hetki lavalla, jossa päsee esittämään itseään juuri niinkuin haluaa. Kannattaa siis aloittaa jo dieetin alussa, koska loppua kohden ei paukut enää riitä kehittelemään mitään fiksua.

9. Miten motivoit itseäsi treenistä ja dieetistä toiseen?

- Ehkä se motivaatio kumpuaa siitä, kun muistelee kuinka siistin näköistä se oli olla kisakunnossa vatsapalat näkyvissä ja kireänä. Tietenkin se lavalla olo on niin ainutlaatuista puhumattakaan takahuoneessa olevasta tunnelmasta. Se fiilis, että on jotain enemmän kuin tavalliset ohikulkijat on jotenkin kiehtovaa.

10. Mitä haluaisit sanoa aloitteleville treenaajille?

- Maltti on valttia. Mitään ei saavuta yhdessä yössä. Lihakset kasvaa kun ne kasvaa ja nyt puhutaan vuosista. Ei kannata lähteä repimään salille ja treenaamaan kolmea tuntia päivässä, kuusi päivää viikossa. Puhdas ruokavalio ja tasaisesti jaetut lepopäivät ovat eetvartti lihaksille. Intensiiviset treenit sopivalla vastuksella on paljon tehokkaampaa kuin yli-isoilla painoilla treenaaminen. Tiedän sen koska juuri itse olen syyllistynyt moiseen. Kehitystä alkoi tapahtua vasta, kun aloin tehdä liikkeet puhtaasti, pienemmillä painoilla.

Kiitos kysymyksistä. Oli antoisaa vastailla niihin. Toivottavasti jaksoitte lukea.
Hyvää kesän jatkoa kaikille! - Mika</span>

......................................................................................

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

Kuvat otettu Mayor´s gymillä.

Let's block ads! (Why?)



Mika Nyyssölä IN DA HOUSE!!! kuvia!

mardi 26 juin 2018

Luke Cage (Netflix/Marvel 2016– )

luke-cage-jessica-jones1.jpg

The Defenders supersankari ryhmän kolmas jäsen saa myös sarjan, kuten palstallakin todettu ainakin Jessica Jones ketjussa.
Luke Cage joka nähtiin ekassa Jessica Jones kaudessa alkaa Netflixillä perjantaina 30.9.2016.

Tämän jälkeen tulee sitten vielä Iron Fist sarja Netflixiin, eli Marvelia myös ja tuokin The Defenders ryhmän jäsen.
Iron Fistin jälkeen nähdeen sitten Netflixillä itse The Defenders jossa mukana Daredevil, Jessica Jones, Luke Cage, sekä Iron Fist.
Jostain syystä IMDB sanoo että The Defenders olisi alkaen 2016, mutta tuskinpa? Kai sieltä ensin Iron Fist tulee.

Aika paljon panostaa Netflix näihin.

Let's block ads! (Why?)



Luke Cage (Netflix/Marvel 2016– )

Asuntolaina

Näin on!

Jos muistan oikein niin vuonna 2000 oli korot 6% tasolla. Moniko muistaa? Ei siitä nyt kauheasti aikaa ole.

Omistusasumista voidaan miettiä kyllä varteenotettavana vaihtoehtona, mutta etenkin pk-seudulla hinnat ja kehitys ovat kestämättömällä pohjalla. Tällä tarkoitan juurikin vaihtoehtoiskustannusten laskentaa. Omistus ei välttämättä olekaan enää edullisin, jos velkaa on 200ke nykyiselläkään korkotasolla... sehän tekee jo noin 7ke korot vuosittain.... tosin verotuksessa voi sitten tiettyyn rajaan asti vähentää 30 pinnaa ensiostaja... olisko ollut 1400e/v/hlö eli pariskunnilta tuplat... tosin en tiedä onko vanhaa tietoa. Siitä jäisi siltikin pariskunnilta pelkkää korkoa reilu 400e/kk ja siihen sitten vastikkeet päälle. Voipi olla, että aso pääsee melko lähelle kustannuksissa ja riskienhallinta on toista luokkaa. Lisäksi kannattaa huomioida tosiaan talouden lainalaisuudet eli korot ylös ja hinnat alas ja päinvastoin... tulevaa on asossa hyvä odotella.

Veikkaisin, että 6% korkotasolla jo 150ke asunto voi olla kallis vaihtoehtoiskustannuksien valossa.

Tosin muistan lukeneeni tätä debattia ennenkin täällä ason ja omistusasumisen välillä. Itse sain juuri aso-kämpän ja olen tyytyväinen. Tässä sitä voi maksella seuraavan 5v aikana tuon pienen lainan pois, säästää ja odotella joulupukkia asuntomarkkinoille.

Tosiaan mun mielestä asuntoasioisssa on tärkein mittari asunnon hinta. Ihan kuten se on osakemarkkinoillakin. Kalliilla ei kannata ostaa.... siitä jää vain luu käteen. Ja siihen vielä, että helsinkiläisillä olisi varaa maksella kalliita kämppiä... ehkä joillain hyvätuloisilla on, mutta pääväestö ei tuollaisia 200ke asuntoja ostele. Ja mielestäni sopivaa on myös miettiä paljonko on rahaa tuo 200ke ja mitäs jos jää työttömäksi? Nuoret luottaa näköjään tulevaisuuteen ja riskinottohalu on kovalla asteella. Tosin se saattaa myös johtua siitä, että tämä ikäluokka ei ole vielä joutunut kuseen. Kantapään kautta opitaan ja velkarahalla on kiva mällätä :)

Olipas synkkää tekstiä... toivotaan että kaikilla kaikki menee silti hyvin! :thumbs:

Tän ei pitänyt olla moraalisaarna... oman mielipiteeni varmaan kaikki ymmärtävät postistani.... tehkööt muut mitä haluaa... ei napostele meikäläistä... sanotaan.

Let's block ads! (Why?)



Asuntolaina

Vitsejä!

Tom Platz

lundi 25 juin 2018

Piharakennukset, puuvajat, leikkimökit yms

Tehdäänpä tällainen ketju, menee tuo raksakeskustelu sekavaksi jos sinne kaiken tunkee. Eikä sieltä sitten ole kovin kätevä mitään yksittäistä etsiä.

Eli tänne juttua näistä piharakennuksista.

Olenkin jo maininnut että rakoliiteri on hankintalistalla, no niitä löytyy hyviä valmiita ja kyttään sellasen joskus kesän tai syksyn aikana jostain tarjouksesta. Pohjat vaan valmiiksi pihatöiden kanssa.

Mutta lapsille pitäs saada leikkimökki, löysin sellasen jonka haluan tai oikeastaan vaimo löysi ja innostuin siitä itsekin kovasti. Laitan tähän kuvan, mutta oisko kellään tällaisesta rakennuspiirustuksia? Joojoo, ei varmaan maailman vaikein rakentaa, mutta en mä ole mikään timpuri joten en ala edes tuota tekemään ilman mitään piirustuksia. Jos joku osaa auttaa niin hienoa, jos ei niin täytyy laittaa joku Raksa AMK opiskelija piirtään tuollanen jotain pientä palkkiota vastaan!

leikkimökki.jpg

Ajatus se että tuohon laittaisi vielä esim. liukumäen samaan. Tuota voisi sitten käyttää ihan vain varastona kun lapset siellä ei leiki. Meinasin tosin että laitan siihen vaikka foamit eristeeksi niin saa sitä lämpimäksikin tarvittaessa. Foami nyt ei mene miksikään kylmässä ja kosteassakaan...vai voiko sitä käyttää tuollaisessa? Luulisi voivan kun sillä kai eristellään noita kesämökkejäkin joita ei ympäri vuoden lämmitetä?

Let's block ads! (Why?)



Piharakennukset, puuvajat, leikkimökit yms

dimanche 24 juin 2018

Kotisali

Gregg Valentino

Ekaa osaa kattomassa....

Voisin haastaa Valentiinon hauisvääntöön, ranskiksiin, kyykkyyn, maastavetoon, rinnallevetoon-/niskantaaksevetoon, alataljavetoon... ja voittaisin sen... vaikka ei otettaisi huomioon painosuhteita...

Mitä helvettiä toi oikein tekee tuossa :hyper: :whip: :D :

EDIT: TUo tohtori joka puhuu noista nukeista miten ne on muuttunut lihaksikkaiksi jne. on asiaa.

Let's block ads! (Why?)



Gregg Valentino

Poliisikouluun

Jos et ole hyvä ruotsissa niin kannattaa melkein odottaa...

Jotkut helvetin typerät ihmiset ovat menneet korottamaan poliisin ruotsin kielen osaamisen taso vaatimusta. Huhujen (siis tosiaan huhujen) mukaan olen kuullut että jos aikoo päästä kieli kokeesta (valtakunnallinen ruotsin kielen koe tjsp) pitää tulos olla samaa luokkaa kuin kirjoittaisi lukion keski pitkän ruotsin C:n arvoisena...

Tulipa selitettyä mahdollisimman vaikeasti :nolo:

mutta jos jollakin on tarkempaa tietoa niin haluaisin tietää kun olen tosiaan kuullut huhuja vain...

Let's block ads! (Why?)



Poliisikouluun

samedi 23 juin 2018

Allan Jokinen

Suuri koirakuvaketju

Mun tuholainen. Kaksi vuotta ja kauhee meno yleensä päällä:

[​IMG]
Tässä ikää n. 1.5 vuotta, ja juuri trimmattuna
[​IMG]
Tota elukkaa se kantelee pitkin asuntoa. Tolla jellonalla on pituutta enemmän kuin koiralla, ja pentuna toi oli vielä korkeempi kuin koira, mutta ei se menoa haitannut, korkeintaan sohvalle oli hankala päästä toi suussa

Let's block ads! (Why?)



Suuri koirakuvaketju

Pakkislaisten ruokahaasteet

Jonkin verran tullut seurattua kilpasyömistä, ja hienoa että Suomessakin on nyt ainakin yksi hommaan panostava henkilö. Kotimainen skenehän on ainakin youtuben osalta ollut aiemmin varsin olematonta. Maailman kärkihän on kovatasoinen, mutta ilmeisesti suht kapea. Chestnut ja Stonie käsittääkseni jättävät ainakin hodarin syönnissä muut kauas taakse. Oletko hodarien syöntiä testannut? Sehän on ykkösjuttu jenkeissä. Ja tiedätkö mitä vaatisi osallistuminen Nathan`s hot dog eating contestiin? Onkohan sinne jenkeissä jotain karsintaturnauksia vai miten homma toimii?

Videioiden osalta vinkkejä sen verran, että tuollaiset päivän kestävät kalorihaasteet on oikein tehtyinä aina mielenkiintoisia. Renne Korppilan 10000kcal ja 15000kcal haasteet oli hyviä.


View: https://www.youtube.com/watch?v=WJarqflXdio

Tärkeänä pointtina se, että Renne oli suunnitellut syömänsä ruoat mielenkiintoisesti. Ei ollut pelkkää sikailua tyyliin burgerit, donitsit ja nutella, vaan mukana oli myös tavallisempaa ruokaa kuten riisipuuro. Toki ruoan pitää aika rasvaista olla että saa kalorit täyteen, mutta sopiva sekoitus roskaruokaa ja tavallisempaa mättöä oli hyvä rakenne. Eli jos vaikka 20000kcal haasteen lyöt tulille? Näkemäni perusteella uppoaa helpohkosti. Ehkä jopa 25000kcal jossain vaiheessa? Siilitien sukupizzan syöntivideo olisi myös hyvä. Netissä taitaa olla vain yksi onnistunut versio, joka menee juuri ja juuri vaadittuun 45 minuuttiin. Jos sushi maistuu, niin jossain sushi buffetissa varmaan saisi tehtyä hyvän videon. Arto Vainio kävi Penkkipunnerrus.fi videolla Kampin Konnichiwassa syömässä 80 lohinigiriä:

View: https://www.youtube.com/watch?v=TnTyScbgNVU

Jos vaikka 100 kiskaiset?

Sitten toki myös tuo 10 Big Maccia mahdollisimman nopeasti olisi kiinnostava haaste. Entä kuinka monta Big Maccia uppoaisi maksimissaan? Matt Stonien maailmanennätys on 25 kappaletta. Sitä ennen ennätys oli jonkun britin hallussa 17. Voisi kuvitella että ainakin tuon määrän voisit rikkoa? Matt Stonien videoista sen verran, että ne ovat aina kekseliäästi tehtyjä. Vetelee milloin mitäkin jäätäviä settejä.

Suomessa on tosiaan aika vähän noita ravintolahaasteita, mutta tässä yksi:http://www.rafaels.fi/?rafaels=menu
Eli tuolta menusta Rafael`s special.
Haaste ei vaikuta kovin vaativalta, ja 70 euroa maksavan annoksen saa ilmaiseksi kun syö alle tunnissa. Monestihan noista saa vain jonkun nimen listaan ja t-paidan. Itsekin aion tuota jossain vaiheessa käydä kokeilemassa.

Tsemppiä treeneihin. Suomessahan media ja kansa kiinnostuu menestyksestä maailmalla, oli laji mikä tahansa. Joten jos joskus jonkun mestaruuden jenkeissä viet, niin varmuudella pääset hyvin otsikoihin.

Let's block ads! (Why?)



Pakkislaisten ruokahaasteet

vendredi 22 juin 2018

Kokkausketju, reseptit

^

Tossa yllhäällä on itse keksittyjä sekä muualta kopioituja reseptejä, jotka on kaikki hyväksi havaittuja. Ainoa mitä en ole vielä kokeillut, on alimmaisena olevat amerikkalaiset mustikkapannukakut ja mascarponevaahto sen kanssa.

Risottoja en ole kokeillut, mutta muita kyllä.

************************************************

JAUHELIHA-SPAGETTIVUOKA

500g oman maun mukaan maustettua ja paistettua jauhelihaa
400g Barilla –spagettia (katkottuna puoliksi)
Tomaattia
Mustia oliiveja ohuina viipaleina
Tuorebasilikaa
2dl kermaa
Juustoraastetta
Sinihomejuustomurusia
Sipulia
Valkosipulia
Oliiviöljyä

Kuullota sipuli ja valkosipuli ensin oliiviöljyssä, paista sekä mausta jauheliha sipuleiden seassa kuullottamisen jälkeen. Keitä spagetti ja sekoita ne keskenään. Viipaloi tomaatti ja oliivit sekä revi tuorebasilika.

Laita öljytyn uunivuoan pohjalle kerros jauheliha-spagetti –seosta, jonka seassa on basilikaa, oliiveja sekä sinihomejuustomurusia. Lado päälle tomaattiviipaleita ja levitä niiden päälle kerros juustoraastetta. Tämän jälkeen laita uunivuokaan toinen samanlainen kerros jauheliha, spagettia, basilikaa, oliiveja, sinihomejuustoa, tomaattia sekä juustoraastetta. Tämän jälkeen kaada päälle kerma. Paista vuoka uunissa noin 175 asteessa puolisen tuntia.

Tämän voi tehdä ilman tuorebasilikaa, oliiveja ja sinihomejuustoa. Ja muitakin aineksia voi käyttää, esim. jauhelihan tilalla tonnikalaa.

BROISKUKASTIKE

-broilerisuikaleita
-sipulia
-valkosipulia
-voimakasta kanalientä
-kookosmaitoa
-chilikastiketta
-currya, paprikajauhetta
-tuorebasilikaa ja tuoretta korianteria
-tarvittaessa suurustamiseen esim. maizenaa/jauhoja

1) Tee kastike samalla periaatteella, kuin tuo aikaisempikin broiskukastike aiemmassa viestissäni.

BROILERIVUOKA

-3-4 dl riisiä
-400 g broilerisuikaleita
-3 sipulia
-valkosipulia
-1 prk smetanaa
-1 prk ranskankermaa
-currya, mustapippuria
-150 g juustoraastetta (esim. Mozzarella)

1) Keitä riisi kanaliemessä
2) Kuullota sipuli ja valkosipuli, paista ja mausta broileri
3) Laita riisi ja broileri sekaisin voideltuun uunivuokaan
4) Sotke joukkoon smetana ja ranskankerma
5) Ripottele päälle juustoraaste
6) Paista uunissa, n. 175 astetta, n. 1/2 h

BROILERITASKUT PESTOKASTIKKEELLA

4 broilerin rintafileetä
2 rkl pestokastiketta
2 rkl parmesaania
2 tl voita
rouhittua mustapippuria

1) Tee fileen kylkeen reilu viilto ja laita väliin pestokastiketta ja parmesaania
2) Mausta pippurilla ja sulje taskut coctailtikuilla
3) Paista fileitä teflonpannulla n. 10 min. voissa, kunnes broileri on kypsää. Poista tikut

BROILERISALAATTI

300 g marinoituja broilerisuikaleita
1 rkl oliiviöljyä
250 g paprikalla ja chilillä maustettua creme bonjouria (tai muuta tulisempaa)
1 prk ananasmurskaa
puolikas kerä jäävuorisalaattia

1) Ruskista broisku öljyssä
2) Yhdistä creme bonjour ja ananas liemineen, notkista tarvittaessa vedellä
3) Suikaloi salaatti kulhoon
4) Levitä 2/3 broileria salaatin päälle ja kostuta seos ananasseoksella
5) Lisää loppu broileri ja koristele halutessasi yrteillä
6) Syö patongin kera

VIHREÄ RISOTTO

2 dl risottoriisiä
n.1,5 dl oliiviöljyä
1 pieni sipuli
1 dl kuivaa valkoviiniä
5 dl mietoa kanalientä tai kasvislientä
1 dl pecorino- tai parmesaanijuustoraastetetta
2 dl silputtuja tuoreita yrttejä
suolaa ja pippuria

1. Hienonna sipuli ja kuullota silppu tilkassa oliiviöljyä, lisää riisi ja kuullota läpikuultavaksi.
2. Lisää valkoviini ja anna kiehahtaa. Kuumenna kanaliemi kiehuvaksi ja lisää sitä noin 1 dl kerrallaan risottoon. Sekoita ja lisää lientä kunnes edellinen erä on imeytynyt lähes kokonaan.
3. Kypsennä kunnes riisi on kypsä, mutta vielä purtavaa. Koostumuksen tulee olla paksun puuromaista.
4. Lisää nyt pecorino- tai parmesaaniraaste.
5. Soseuta hieman leikatut yrtit lopun oliiviöljyn kera tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Voit käyttää persiljaa, basilikaa, rucolaa tai muitakin mietoja yrttejä. Lisää yrtti-öljyseos viimeiseksi risottoon ja mausta tarpeen mukaan vielä suolalla sekä pippurilla.

RISOTTO AURINKOKUIVATUISTA TOMAATEISTA

4 annosta

3 dl risottoriisiä
8 öljyyn säilöttyä aurinkokuivattua tomaattia
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
6 dl vettä
2 rkl Touch of Taste Italy Vasikanfondia
1 dl parmesanjuustoraastetta
oliiviöljyä
0,5 tl suolaa
mustapippuria
2 rkl pinjansiemeniä
1 ruukku tuoretta basilikaa

Hienonna sipuli ja valkosipuli ja kuullota ne öljyssä.
Lisää riisi ja kuullota sekoittaen muutaman minuutin ajan. Lisää osa vedestä ja suola.
Kun vesi on imeytynyt, lisää loput vedestä. Anna kiehua, kunnes kaikki vesi on imeytynyt. Lisää juustoraaste ja fondi.

Hienonna tomaatit ja basilika isohkoiksi paloiksi ja sekoita riisin joukkoon. Mausta mustapippurilla. Tarjoa broilerin-, kalkkunan- tai sianlihan kanssa, tai yksinään pääruokana.

ITALIALAINEN SIENIRISOTTO

2 henkilölle pääruoaksi tai 4:lle väliruoaksi

• 100 g tatteja, herkkusieniä tai siitakesieniä
• 1/2 l lihalientä (kuutiosta)
• 1 sipuli
• 25 g voita tai margariinia
• 2 dl risotto- tai puuroriisiä (esim. Risella-puuroriisiä)
• 25 g parmesan-juustoraastetta

Pohjois-Italiassa risotto on usein väliruoka, joka syödään pastan sijasta alkuruokien ja pääruoan välissä. Sen tulee olla melko löysää ja se syödään syvältä lautaselta lusikalla.

Kuori ja silppua sipuli. Pilko sienet. Laita lihaliemi kuumenemaan liedelle. Laita puolet voista isohkoon kattilaan ja kuumenna. Lisää sipulisilppu öljyyn ja anna pehmetä usein sekoitellen. Lisää sienet. Kun seos taas kiehuu, lisää riisi ja ala heti sekoitella tasapäisellä puulastalla kattilan pohjaa myöten.

Lisää lihalientä tilkka kerrallaan ja sekoita jatkuvasti, varoen polttamasta seosta pohjaan. Lisää lientä aina, kun irrallista nestettä ei enää näy. Kun liemi loppuu, vähennä lämpöä levyllä ja tarkista riisin kypsyys. Noin 20 minuutissa riisi on sopivaa, vielä hiukan karkeaa suussa (al dente). Jos lihaliemi loppuu kesken, voit lisätä kuumaa vettä.

Riisin kypsyttyä sekoita loppu voi ja parmesaaniraaste ruokaan. Tarjoa heti.

RISOTTO ALLA MILANESE ( 6:lle )

Aika: 40 min.
• 1 sipuli
• 75 g voita tai margariinia
• 3 dl pyöreäjyväistä tai avorioriisiä
• 1 1/2 dl kuivaa valkoviiniä
• 1 g sahramia
• 9 dl kanalientä ( liemikuutio + vettä )
• suolaa, mustapippuria
• 50 g parmesaaniraastetta

Kuori ja hienonna sipuli hyvin hienoksi. Kuullota se rasvassa läpikuultavaksi, mutta älä ruskista. Lisää joukkoon riisi ja kuullota aineksia muutaman minuutin ajan.

Kaada joukkoon viini ja anna kiehua hetken. Hienonna sahrami, liuta se vesitilkkaan ja lisää riisin joukkoon. Kaada kanaliemi pataan pienissä erissä ja kiehauta.

Hauduta riisi kypsäksi; jyvien tulee olla kermaisen pehmeitä muttei kuivia ja nesteen olla imeytynyt riisiin. Ripottele parmesaaniraaste pinnalle.

Tarjoa paistetun lihan tai kalan kanssa.

SIMPUKKA-SIENIRISOTTO

2 tölkkiä Abban simpukoita
300 g tatteja tai kantarelleja
300 g risottoriisiä
3 kevätsipulia
7–8 dl kala- tai kasvislientä
yhden sitruunan mehu
2 rkl kuivaa valkoista vermuttia
merisuolaa
valkopippuria
oliiviöljyä
3–4 rkl voita
1 dl tuoretta raastettua parmesaanijuustoa
1 rkl tuoretta kirveliä silppuna
persiljaa
sitruunalohkoja

Valuta simpukat. Paloittele sienet, silppua kevätsipuli ja paista sieni-sipuliseos oliiviöljyssä kypsäksi. Varo sipulin tummumista. Sekoita joukkoon simpukat, mutta jätä muutamia simpukoita annoksen koristeeksi. Mausta sieni-simpukkaseos sitruunamehulla, merisuolalla ja valkopippurilla.

Sulata pari ruokalusikallista voita ja lisää joukkoon hiukan oliiviöljyä. Lisää riisi ja sekoittele sitä jonkin aikaa. Lisää riisin sekaan kuumaa kala- tai kasvislientä vähän kerrallaan ja anna kiehua kevyesti. Kun riisi on kypsää, lisää joukkoon sieni-sipuliseos kevyesti käännellen, vermutti, 1–2 rkl voita ja parmesaanijuusto.

Tarjoa risotto kuumana. Koristele tarjolle tuotaessa lopuilla simpukoilla, kirvelisilpulla, persiljalla ja sitruunalohkoilla. Lisukkeiksi hyvää sekaleipää ja vihersalaattia.
Tarjoile risoton kanssa kuivaa, vahvaa valkoviiniä tai kivennäisvettä.

RISOTTO CON LA ZUCCA - KESÄKURPITSARISOTTO ( 4:lle )

• 6 dl vettä
• 1 lihaliemifondikuutio tai yrttifondikuutio
• 1 dl öljyä
• 1 sipuli, silputtuna
• 2 dl risottoriisiä
• 500 g kesäkurpitsaa, kuutiona
• 70 g ( 1 tlk ) tomaattipyreetä
• 1/2 dl parmesaanijuustoraastetta ( emmental käy myös hyvin )

Kiehauta vesi ja lisää fondikuutio. Pidä liemi kuumana.

Kuumenna öljy padassa tai wokissa. Lisää silputtu sipuli ja risottoriisi. Kuullota kunnes riisit ovat lasimaisia eli läpikuultavia. Lisää liemi pienissä erissä riisin joukkoon. Kypsennä miedolla lämmöllä, jotta liemi ei haihdu liian nopeasti.

Lisää kesäkurpitsakuutiot ja hauduta risotto lähes kypsäksi. Lisää tomaattipyree. Hauduta kypsäksi. Sekoita parmesaanijuusto risottoon.

Tarjoa lämpimän leivän kanssa.

RISOTTO NELJÄN JUUSTON KERA (Risotto ai quattro formaggi), 6henk.

1l kasvislientä
40g suolatonta voita
1 hienoksi pilkottu sipuli
350g avorio -riisiä
2dl kuivaa valkoviiniä
55g murennettua gorgonzola -juustoa
55g vastaraastettua taleggio -juustoa
55g vastaraastettua fontina -juustoa
55g vastaraastettua parmesaani -juustoa
suolaa ja pippuria
2rkl pilkottua tuoretta sileälehtistä persiljaa koristeeksi

1. Kaada liemi isoon kattilaan ja kiehauta. Vähennä lämpöä ja hauduta hiljalleen

2. Sulata voi toisessa isossa paksupohjaisessa lattilassa. Lisää sipuli ja kuullota miedolla lämmöllä ajoittain sekoittaen 5minuuttia, kunnes se on pehmennyt. Lisää riisi ja keitä jatkuvasti sekoittaen2-3 minuuttia, kunnes kaikki jyvät ovat rasvan peittämiä ja kiiltäviä

3. Lisää viini ja keitä jatkuvasti sekoittaen, kunnes se on lähes kokonaan haihtunut. Lisää kauhallinen kuumaa lientä ja keitä jatkuvasti sekoittaen, kunnes kaikki liemi on haihtunut. Jatka keittämistä, sekoittamista ja liemen lisäämistä kauhallinen kerrallaan noin 20 minuuttia tai kunnes riisi on pehmeää ja neste imeytynyt

4. Ota kattila pois levyltä ja sekoita joukkoon gorgonzola, taleggio, fontina ja noin neljänne parmesaanista ja sulata ne. Mausta maun mukaan suolalla ja pippurilla. Laita risotto lämmitetylle vadille, ripottele päälle loppu parmesaani -juusto, koristele persiljalla ja tarjoile heti

*Kokin vihje: Italiassa sanotaan, että täydellisen kermaisen risoton tulisi hieman takertua kattilan pohjaan. On kuitenkin tärkeää käyttää paksupohjaista kattilaa, jotta riisi ei tartu kiinni ja pala

**Tämä on tuhti primo (= ensimmäinen), jonka voisi tarjoilla juhlatilanteissa päivällisellä tai vieraille. Taleggio ja fontina ovat maukkaita sulavia juustoja, jotka antavat ruualle kermaisen koostumuksen

PERUSRISOTTO (6 annosta)

1l kana-, kala- tai kasvislientä
1rkl oliiviöljyä
3 salottisipulia
2 valkosipulikynttä
puolikas lehtiselleriä (olen jättänyt tämän pois)
499g risottoriisiä
2 viinilasillista kuivaa valkoista vermuttia tai kuvaa valkoviiniä
Maldon-suolaa (tai tavallista merisuolaa)
vastarouhittua mustapippuria
70g voita
n. 100g vastaraastettua parmesania

Kuumenna liemi, kuullota toisessa kattilassa sipulit ja selleri öljyssä ja lisää riisi. Paista riisiä kunnes siitä tulee hiukan läpikuultavaa. Lisää viini koko ajan sekoittaen. Kun viini on imeytynyt, vähennä lämpöä ja ala lisätä lientä muutama kauha kerrallaan koko ajan sekoittaen. Lisää kauhallisten kanssa hieman suolaa. Lisää lientä, kun edellinen kauhallinen on imeytynyt. Kun riisi on al dente, ota risotto pois liedeltä ja lisää voi ja parmesanraaste. Anna muhia kannen alla muutama minuutti.

RISOTTO KATKARAVUILLA, HERNEILLÄ, BASILIKALLA JA MINTULLA

annos perusrisottoa
nokare voita
3 kourallista tuoreita herneitä
500g kuorittuja katkarapuja
1 kourallinen tuoretta basilikaa
1/2 kourallista tuoretta minttua
1 sitruunan mehu
neitsytoliiviöljyä

Kuumenna kattilassa nokare voita. Paista siinä kevyesti puolet herneistä. Lisää tilkka lientä ja anna hautua. Murskaa pehmennet herneet. Kun perusrisotto on melkein valmis, lisää hernesose, loput herneet ja katkat. Anna hautua pari minuuttia. Lisää voi (jätä parmesan pois perusohjeesta), silputut yrtit ja sitruunanmehu. Tarjoile. Pinnalle voi valuttaa oliiviöljyä.

VALKOSIPULILLA, TIMJAMILLA, JA PEWRSILJALLA RYYDITETTY SIENIRISOTTO

annos perusrisottoa:
250g sieniä
3rkl oliiviöljyä
1 pieni kourallinen tuoretta timjamia riivittynä
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
suolaa ja mustapippuria
1 kourallinen persiljaa silputtuna
ripaus chilijauhetta
sitruunanmehua

paista sienet. Kuumenna oliiviöljy hyvin kuumassa pannussa ja lisää joukkoon sienet ja timjami. Kuullota noin minuutti ja lisää sitten valkosipuli ja suolaa. Kuulota vielä hetki. Lisää persilja, chili ja sitruunanmehu. Silppua sitten puolet sienistä. Lisää osa sienistä ensimmäisen liemikauhallisen kera risottoon ja loput kun riisi on kypsää samalla kun lisäät voin ja parmesanin

ARGENTIINALAINEN SALAATTI

Tomaattia
Paprikaa
Kevätsipulia
Ruohosipulia
Etikkaa
Ruokaöljyä
Cayenne-pippuria
Suolaa

KUORRUTETTU KUHA

700 g kuhafileetä
2-3 rkl vehnäjauhoja
200 g herkkusieniä
2 kananmunaa
2 dl smetanaa
1 dl juustoraastetta (Musta leimaa tai jotain muuta voimakasta)
suolaa
valkopippuria
(valkosipulia ja sipulia)
hienoksi silputtua persiljaa
öljyä ja voita paistamiseen

1) Leikkaa fileet sopivan kokoisiksi annospalasiksi
2) Suolaa ja pippuroi fileet ja kääntele vehnäjauhoissa
3) Lisää paistinpannuun sekä voita että öljyä ja paista kalanpalaset molemmin puolin
4) Viipaloi herkkusienet ja paista ne kypsiksi, mausta suolalla ja valkopippurilla
5) Lisää joukkoon smetana ja hämmennä tasaiseksi
--> (Halutessasi voit kuullottaa silputun sipulin sekä valkosipulin ja sekoittaa ne paistettujen ja maustettujen herkkusienien joukkoon )
6) Siirrä paistetut kalat uunivuokaan, levitä kovaksi keitetyt ja veitsellä hakatut kananmunat kalapalojen päälle
7) Lisää kalanpalojen päälle vielä sieni-smetanaseos ja lopuksi juustoraaste
8) Gratinoi nopeasti uunissa (225 astetta, noin 5-10 minuuttia)
9) Ennen tarjoilua lisää silputtua persiljaa päälle

STROMSÖN MAKARONIMUHENNOS JA PAISTETTUA MAKKARAA (Huippumättöä)

2-4 rkl voita
4 rkl vehnäjauhoja
6 dl maitoa
2 dl kermaa
400 g makaronia (1 pussi)
2-4 valkosipulin kynttä
4 rlk hienonnettua persiljaa
suolaa
valkopippuria
sipulijauhetta
muskottia

400 g HK:n sinistä

Keitä makaroit. Tee valkoinen kastike voista, jauhoista ja kermamaidosta. Mausta kastike suolalla, valkopippurilla sekä muskotilla.
Kuullota valkosipuli ja lisää ne sekä oersilja kastikeen joukkoon. Sekoita makaronit ja kastike keskenään.

Paista viipaloidut makkarat samalla pannulla, jolla olet kuullottanut valkosipulin (maku tarttuu).

Tarjoile makaronimuhennos paistettujen makkaraviipaleiden kera.

Aivan mahtavaa!

SAVUSIIKA-KUSKUS –SALAATTI

Kus Kusia (couscous) -> Haudutetaan valmiiksi
• Savusiikaa
• Porkkanaa -> Paistetaan pannulla melko kypsäksi tai keitetään vedessä
• Kukkakaalia -> Paistetaan pannulla kypsäksi tai keitetään vedessä
• Sipulia -> Kuulotetaan pannulla
• Herneitä
• Tomaattia -> Palotellaan ja lisätään pannulle muiden joukkoon
• Salaattia (esim. jäävuori- tai kiinankaali-) -> Silputaan ja lisätään pannulle muiden jo joukkoon
• Yrttimaustetta
• Suolaa

Esivalmistelujen jälkeen kaikki ainekset laitetaan pannulle sekaisin ja maustetaan yrttimausteilla sekä suolalla. tarjoillaan lämpöisenä.

PÄÄRYNÄ-HÄRÄNFILE

Kun haluan onnistua vierastarjoilussa, valmistan härän sisäfileestä
päärynäfilepihvit. Ruoka ei ole kevyimmästä päästä, mutta harvoin tarjoiltuna
tuskin vie turmioon.

Leikkaa fileen paksummasta päästä tai keskiosasta tarvitsemasi määrä
(2 kpl/ syöjä, ovat niin herkullisia!) noin 3 sentin pihvejä. Painele huoneenlämpöiset pihvit tasaisiksi ja paista nopeasti hyvällä lämmöllä öljy-voiseoksessa kaunis ruskea pinta. (Älä ahda pannua täyteen, ettei se jäähdy.) Mausta pihvit molemmin puolin suolalla ja mustapippurilla. Asettele ruskistetut pihvit uuninkestävään vuokaan vieri viereen. Leikkaa kunkin pihvin päälle lohko Mustapekka-pippurijuustoa. (Yksi Mustapekka riittää noin kymmeneen pihviin.) Peitä pihvi säilykepäärynänpuolikkaalla (sokeriliemessä).

Lämmitä mikrossa n.2,5 dl ruokakermaa ja liuota siihen n 200 gr valkosipulituorejuustoa (esim. Pikkusisko). Kaada seos pihvien päälle. Sekaan voi laittaa pienen lorauksen solerilientä. Laita vuoka 200 asteiseen uuniin 20 (medium) -30 minuutiksi. Voit välillä valella päärynöitä vuoan liemellä.

Tarjoa päärynäfile joko valkosipuliperunoiden tai riisin kera. Vihersalaatti,
patonki sekä täyteläinen punaviini lisäksi, minkä jälkeen saat ryhtyä ottamaan vastaan ylistyksiä. Itse sain tämän reseptin määritteellä "idioottivarma". Määrite on osoittautunut oikeaksi. Nautinnollisia ruokahetkiä!

YRTTITARHAN SÄMPYLÄT (20-24 kpl)

5 dl maitoa
50 g hiivaa
2 rkl siirappia tai hunajaa
1 1/2 tl suolaa
1 1/2 tl oreganoa
1 1/2 tl basilikaa
2-3 valkosipulinkynttä
2-3 dl juustoraastetta
4 dl vehnäjauhoja
6-7 dl rouheisia täysjyväjauhoja
50 g voita

pinnalle: seesaminsiemeniä

1) Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon mausteet, murskattu valkosipuli, juustoraaste, vehnäjauhot ja suurin osa täysjyväjauhoista

2) Lisää pehmeä rasva ja alusta taikina tasaiseksi. Lisää samalla jauhoja, jotta taikina irtoaa astiasta. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi

3) Vaivaa kohonneesta taikinasta tanko, jonka jaat 20-24 osaan ja leivo sämpylöiksi. Anna niiden kohota pellillä hyvin

4) Voitele sämpylät maidolla ja ripottele pinnalle seesaminsiemeniä. Paista sämpylöitä 225 asteessa uunin keskitasossa noin 12 minuuttia

Let's block ads! (Why?)



Kokkausketju, reseptit

Weber -käyttäjien oma ketju

Tänne ei Campingaz-käyttäjillä ole asiaa muutoin kuin kyselemään vinkkejä että mikä Weber kannattaisi ostaa hapantuneen Prisman grillin tilalle. Jos aiot ilmaista makkaranpaistostasi sillä ruostuneella Campingazilla niin tee se jossain toisessa ketjussa.

Itse tein uusimman Weber-hankintani kun naksuttelin Verkkokauppa.comista Weber Smokey Mountain 37cm savustimen 99 eurolla.

Oma Weber -perheeni, ei tehdä tästä ketjusta kuitenkaan laitteistolistausta, vaikkakin oman laitteistonsa saa tässä mainita:

Weber One Touch Gold 57cm
Weber Smokey Mountain 37cm
Weber Genesis EP-320
Weber Genesis Silver B 3-polttimoinen, vastaa nykyistä Spirit E310 -mallia.
-ikää varmasti 20 vuotta, hiljattain uusittu Flavorizer Barit ja ritilät rosterisiksi, myös uudet letkut ja paineensäädin. Aivan uutta vastaava vaikka päällisin puolin onkin hieman osumaa ottanut.
Weber BabyQ 120.
+toki Chimney starter ja pihdit ja harjat on kaikki Weberiä, kun ei noilla markettikamoilla mitään tee.

Nyt uskoisin että perhe ei tästä enää kasva, enkä usko että elinaikanani tarvitsee enää uusia grillejä hommatakaan.

Tässä yksi saitti koskien tuota savustinta:
http://virtualweberbullet.com/

Weber Forever! :haart:

Weber Suomi - Weber Suomen virallinen verkkosivusto

weber_logo_4_color(1).jpg

Let's block ads! (Why?)



Weber -käyttäjien oma ketju

Inspiraatiota ja huumoria

Heh, huumoria kyllä; luin joskus jostain Musclemag Internationalista tai Flexistä, kuinka joku perseennuolija hehkutti kuinka: "...the remarkable thing about Arnold was that he never cheated in a ny exercise...."

Juu, kyl oli puhtaita toistoja...

Click to expand...

Let's block ads! (Why?)



Inspiraatiota ja huumoria

Arnold Schwarzenegger

CBB Jarno Olmala

Tehääs kaverille oma ketju kun Hulkin ketjussa ollut nyt jonkin verran viime aikoina esillä.

Eli ensimmäiset kisat kisaa tänä keväänä classicissa ja ukko nyt 10 weeks out kisakunnossa.

Viereen lavalla tulee mm. Utti ja Pernell, saa nähdä miten pärjää! Odotukset on kovat!

https://www.instagram.com/cbb_jarnoolmala/

Let's block ads! (Why?)



CBB Jarno Olmala

jeudi 21 juin 2018

Kyykky- ja mavekyssäreitä

Olen nyt vajaa puoli vuotta tahkonut salilla yksijakoisella ja intoa edelleen riittää. Nyt on kuitenkin alkanut pari juttua mietityttämään.

1) Pitäisikö hommata jonkinlainen nostovyö maveen. Sumolla olen tehnyt ja tekniikka nyt varmaan on pääosin kunnossa, mutta aika paljon alaselässä tuntuu välittömästi nostojen aikana. Esim. eilen tein kuuden toiston sarjoja 105kg:lla ja alkoi askarruttamaan, että onko tekniikka sittenkään hanskassa. Tai siis pitäisikö vyö kuitenkin olla?

2) Pitäisiköhän minun syventää kyykkyä, kun nykyään laitan penkin perseen alle ja kun takapuoli hipaisee penkkiä nousen ylös. Entä pitäisikö kyykyssä pitää myös vyötä? Uskon että kunhan vaan vähennän painoa pois niin pystyisin kyllä huomattavasti alemmas kyykkäämään. Nyt viimeksi sarjoja tehdessäni (110kg - 4 X 6) alkoi tuntumaan hieman yllättäen lonkan etuosasta (hmm... anatomian tuntemus helpottaisi selittämistä)... No, kommentteja tähänkin kaivataan.

Kiitokset jo etukäteen ja sali-intoa kaikille auringosta huolimatta!

Let's block ads! (Why?)



Kyykky- ja mavekyssäreitä

Kädenvääntö

keskivartalon lihakset eli tee voima pyörää.

yläselkä eli tee leukoja

kiertäjä kalvosin eli tee sille kevyttä jumppaa ja VENYTTELE se kun siinä usein menee paskaksi.

ja hauis on aika keskeisessä osassa myös

Let's block ads! (Why?)



Kädenvääntö

Lee Priest

Leen haastattelut saa aina mut nauramaan. :)

LT: Well, here's the most important question of the whole interview. What's your hairdo going to look like this time?
LP: I haven't decided. Maybe I should have a poll online to see how I should wear my hair. What style and what color?
LT: Rumor has it you might go the Elvis look? Dye it black with the blue contact lenses.
LP: I had it black once at the NOC and nobody recognized me.
LT: That's why you didn't place?
LP: Do you think that's what happened at the Olympia? They just didn't recognize me?

Let's block ads! (Why?)



Lee Priest

BB Mika Sihvonen

Ainut asia, mikä tulee estämään tulevina vuosina Sihvosen voiton alle kasikympissä on se, ettei hän enää mahdu sarjaan.. :) Toisilla se lihas millä voitetaan kilpailut on selkä ja toisilla se on jalat. Toivottavasti Sihvonen onnistuu kasvattamaan sen selänkin, niin sitten hänellä on molemmat. Rakenne on todella mallikas. Leveät hartiat ovat komea näky.

Click to expand...

Let's block ads! (Why?)



BB Mika Sihvonen

Pakkotoiston Sijoituskeskustelu - osakkeet, rahastot, säästäminen

Kun puhutaan pienistä kuukausisummista, niin lähtisin kyllä ensisijaisesti tutkimaan, mitä vaihtoehtoja oma pankki tarjoaa sijoittamiseen. Ainakin kaikilla isoimmilla pankeilla on erilaisia säästösopimusvaihtoehtoja, joissa voi siirtää joka kuukausi haluamansa summan esimerkiksi vapaavalintaiseen sijoitusrahastoon.

En yrittäisi väkisin hifistellä ja tutkia, mistä nyt voisi saa 0,2 prosenttiyksikköä pienemmän vuotuisen hallinnointipalkkion 0,3 pros. pienemmällä volatiliteetillä ja 0,2 paremmalla riskikorjatulla tuotolla, vaan hoitaisin kaikki raha-asiat suosiolla saman talon kautta, varsinkin kun keskittämällä saa etuja.

Lisäksi, kun puhutaan pitkän ajan sijoittamsesta, on varmaan fiksuinta sijoittaa normaaleihin indeksisidonnaisiin osakerahastoihin, joiden tuotot elävät markkinoiden mukaan eikä eri rahastoyhtiöiden välillä muodostu (ainakaan pitkällä aikavälillä) merkittäviä eroja.

Itse olen nyt sijoittanut kaiken erilaisiin rahastoihin nordeassa (sieltä kun on myös asuntolaina yms.), ja ainakin avainasiakkaana merkintä- ja hallinnointipalkkiot ovat jopa ulkomaille sijoittavissa rahastoissa luokkaa 0,5 - 1 pros. Solosta näkee kätevästi, miten salkku kehittyy ja voi ostella ja myydä helposti samalla, kun maksaa laskuja. Muilla pankeilla sekä hinnat että palvelut ovat varmasti samaa tasoa.

Jos kuitenkin haluat tutkia eri rahastoja tarkemmin, niin sijoitustutkimus.fi ja sieltä rahastoraportti antaa kattavan vertailun kaikista suomalaisista rahastoista tunnuslukuineen.

Let's block ads! (Why?)



Pakkotoiston Sijoituskeskustelu - osakkeet, rahastot, säästäminen

mercredi 20 juin 2018

Mikä potuttaa salilla käynnissä eniten?

EN tiedä onko tämmöstä threadia ollu, mut jos niin ei kai pahitteeksi kysellä tuntoja uudelleen....

Mua ottaa eniten päähän se, että pukuhuoneessa monet käyttää näitä suihkuteltavia dödöjä ja kovan treenin jälkeen ois kiva tulla raikkaaseen pukuhuonetilaan. Tämä ongelma on varsinkin ruuhka-aikana.

Toinen ongelma on salilla soitettava musa. Välillä tulee hyvää rokkia, mutta se teknojumputus ei nosta fiilistä yhtään. Onneksi on oma soitin välillä mukana, mutta ei sitäkään korvilla voi kaikissa liikkeissä pitää.

Tuossapa nuo suurimmat ongelmat. Muutenhan kaikki onkin mennyt ihan mukavasti ja nauttimalla.

Ja niin... kolmas on varmaan se, että kaikki nauraa kummonen heikko kynis mä olen.... Koko sali raikaa, kun saavun paikalle. (oho heräsin, olikin unta...) Mutta missäs ne lihakset? :lol2:

Let's block ads! (Why?)



Mikä potuttaa salilla käynnissä eniten?

Tulevat leffat

The Imaginarium of Doctor Parnassus

The Imaginarium of Doctor Parnassus is an upcoming fantasy film directed by Terry Gilliam and written by Gilliam and Charles McKeown. In the film, the leader of a traveling theater troupe, through a deal with the Devil, takes audience members through a magical mirror to explore their imaginations. Christopher Plummer, Tom Waits, and Heath Ledger star in the film, though the death of Ledger midway through filming caused production to be temporarily suspended. Ledger's role was recast with Johnny Depp, Jude Law, and Colin Farrell portraying transformations of Ledger's character Tony as he travels through a dream world.

Ledgerin viimeinen leffa. Odotellaan ehdottomasti muna huurussa tämän ensi-iltaa.

Transformers: Revenge of the Fallen

Transformers: Revenge of the Fallen is an upcoming science fiction film due for release on June 26, 2009. It is the sequel to 2007's Transformers, which was the first live action Transformers film. Michael Bay and Steven Spielberg return respectively as director and executive producer, while Shia LaBeouf reprises the role of Sam Witwicky, the human caught in the war between Autobots and Decepticons. The film introduces many more robots and the scope has been expanded to numerous countries.

Night at the Museum 2: Battle of the Smithsonian

When the Museum of Natural History is closed for upgrades and renovations, the museum pieces are moved into federal storage at the famous Washington Museum. The centrepiece of the film will be bringing to life the Smithsonian Institution, which houses the world's largest museum complex with more than 136 million items in its collections, ranging from the plane Amelia Earhart flew on her non-stop solo flight across the Atlantic and Al Capone's rap sheet and mug shot to Dorothy's ruby red slippers and Archie Bunker's lounge chair.

The Brazilian Job

Charlie Croker and his fellow crew of expert thieves head to Rio de Janeiro to pull off another heist in this follow up to The Italian Job.

G.I. Joe: Rise of Cobra

An elite military unit comprised of special operatives known as G.I. Joe, operating out of The Pit, takes on an evil organization led by a notorious arms dealer.

Old School Dos

Mitch, Beanie and Frank return for more laughs as they open the fraternity doors to a new generation of college students.

Transporter 3

Frank Martin (Jason Statham) has been pressured into transporting Valentina (Natalya Rudakova) (by using a device which prevents him from moving 75 feet from his car or a bomb attached to him explodes) the kidnapped daughter of Leonid Vasilev (Jeroen Krabbe), the head of the Environmental Protection Agency for Ukraine, from Marseilles through Stuttgart and Budapest until he ends up in Odessa on the Black Sea. Along the way, with the help of Inspector Tarconi (Francois Berleand), Frank has to contend with the people who strong armed him to take the job, agents sent by Vasilev to intercept him, and the general non-cooperation of his passenger. Despite Valentina's cynical disposition and Frank's resistance to get involved, Frank and Valentina fall for each other, while escaping from one life-threatening situation after another. Statham again drives an armored Audi A8 W12 in the film.

Playboy

A biography of the life of Playboy magazine founder Hugh Hefner.
John Hoffman is writing the scripti and Brett Radner will direct what I feel could be a smash hit in 2009. Hugh Hefner is a living media legend, but not many people know how he got to where he is today. The movie will have its fair share of hardships and inspiring moments but we all know it’s gonna have a $50 million opening weekend because of the boobs.

Fast & Furious

Heading back to the streets where it all began, two men rejoin two women to blast muscle, tuner and exotic cars across Los Angeles and floor through the Mexican desert. When a crime brings them back to L.A., fugitive ex-con Dom Toretto reignites his feud with agent Brian O'Connor. But as they are forced to confront a shared enemy, Dom and Brian must give in to an uncertain new trust if they hope to outmaneuver him. And from convoy heists to precision tunnel crawls across international lines, two men will find the best way to get revenge: push the limits of what's possible behind the wheel.

Let's block ads! (Why?)



Tulevat leffat

Rich Piana

Niin siis jos jäbä videoissa kertoo että kokeillu ja hyihyi ei enään, niin onko se sitten totuus? Että jos vähän vaan myöntää ni sitte automaattisesti kaikki loppu on faktaa mitä sieltä suusta tulee koska on jotain vähän myöntäny? :D EHKÄ se ei kertois jos ja kun jonkunnäkönen öljy on yhä pelissä. Varsinkin rintalihaksissa tuon näkee vielä suht hyvin ettei se pelkkää kireää lihaa ole.

"muthei, se on myöntäny joskus käytön mut sano et on lopettanu ni kyl mä uskon!!"

Alotuspostin kuvassaki rintalihkaset näyttää vanhan naisen riipputisseiltä.

E: Noilla tatuoinneillakin saa muuten jonkunverran illuusiota aikaan. Toki ne osaltaan haittaa erottuvuutta, mitä tuolla nyt ei paljoa olekkaan, mutta toisaalta taas esim olkapäitä ja keskikropan kapeutta noi korostaa.

Isohan se on kun saatana, sitä en kiellä.

Let's block ads! (Why?)



Rich Piana

Playerunknown's Battlegrounds

Onhan tuota tullut pelattua jo betasta asti.

Aloituspostaaja kun oli aika laiska niin laitetaas vähän kuvausta pelistä.

https://www.playbattlegrounds.com/main.pu

-Kyseessä on siis battle royale peli, battle royale pelien isältä PlayerUnknownilta. PlayerUnknown on kehittänyt ARMA -pelien suositut battle royale modit, ollut mukana kehittämässä h1z1 peliä ja nyt julkaisi oman standalone pelin Unreal 4 moottorille.

-Peli ollut kehityksessä n. vuoden ja tosiaan 23.3 tuli early accessiin, tavoite on max 6kk early access, jonka jälkeen peli julkaistaan kokonaisena. Loppupeli tulee olemaan täysin modattava, joten sisältöä on luvassa reilusti, sillä modaus yhteiso on suuri.

-Tällä hetkellä optimointia vaaditaan, mutta pelattavuus on kehitysaikaan nähden hyvä. Ensimmäinen iso optimointi päivitys on suunnitteltu 14.4 julkaistavaksi, mutta pienempiä päivityksiä tulee useammin.

Jos ei mitenkää täpinöissään pelistä ole, niin suosittelen odottelemaan ainaki tuon ensimmäisen ison päivityksen julkaisuun, mutta jos kone on riittävän hyvä ja tykkää battle royale peleistä, niin ehdottamasti suosittelen. Mahdollisuudet pelata solona, duo tai squad(4)

Let's block ads! (Why?)



Playerunknown's Battlegrounds

Makwan Amirkhani - miehestä on moneksi

Mielipideasioitahan nuo on, että kuka tykkää nöyrästä asenteesta ja kuka vähän räiskyvämmästä persoonasta, mutta kyllä se vaan etenkin kamppailu-urheilussa niin on, että ottelijat jotka muistetaan vielä 50 vuotta uran loppumisen jälkeenkin ovat niitä jotka olivat kovia, mutta myös sen lisäksi kaikkea muuta kuin vaatimattomia.

Miettikää nyt nyrkkeilyn puolelta vaikka Alia, Foremania, Tysonia yms. Ei noista kukaan kovin nöyrä ollut. Tyson noista ainut kuka saattoi olla matsien jälkeen suht nöyrä, mutta kun tuolla on juuri haukuttu Overeemin ottelua edeltäviä puheita yms. ylimielisiksi, niin muistaako kukaan minkälaisia puheita esim. Tyson puhui ennen otteluitaan?
Ei siellä nöyristelty. Ali ei ikinä nöyristellyt mitään ja kyllä siellä Frazierit Holmesit ja monet monet muut tekivät selväksi oman kantansa aina siihin, että kuka on kovin jätkä. Nämä seikat ovat niitä, mistä ottelijat muistetaan (tietysti sen urheilullisen menestyksen ja hienojen otteluiden lisäksi). Isolla staralla usein on iso ego ja nämä ovat niitä ukkoja joita rakastetaan, vihataan, joista puhutaan ja jotka muistetaan.

Klitchkot ovat tällä hetkellä ylivoimaisia, mutta veikkaan, ettei heidän nimensä tule jäämään niin vahvasti kuitenkaan historiankirjoihin jo ihan sen takia, että käyttäytyvät niin asiallisesti kehän ulkopuolella.
Toki voidaan sanoa Klitchkojen otteluita myös tylsiksi, mutta jos Klitchkojen kehän ulkopuolinen ulosanti olisi esim. Tony Halme -luokkaa, niin aivan varmasti kiinnostaisivat suurta yleisöä enemmän.

Uhoamistakin on sitten monenlaista ja sille olisi hyvä olla jotain perusteita. Juurikin nämä jenkki tuf-ukkelit aiheuttavat välillä suurta myötähäpeää, kun ei oikeasti ole minkäänlaista pohjaa niille suurille puheille ja uhossa ei ole edes mitään älykkyyttä mukana (vrt. Sonnenin uhot).

Fedor on siinä mielessä valtava poikkeus, että saavutti oman asemansa puhtaasti kehänsisäisillä otteilla ja oli todella nöyrä kehän ulkopuolella. Mutta Fedor olikin taas sitten varsin poikkeuksellinen yksilö kehätaidoiltaan. Siellä rytisi ja aina nousi saman ukon käsi lopuksi ylös.
UFC:ssa Chael Sonnen tunnetaan paremmin kuin muutamien painoluokkien hallitsevat mestarit, vaikka Sonnen ei ole itse missään vaiheessa onnistunut itse UFC vyötä saavuttamaan ja yleensä voittaa matsinsa vielä decisionilla.

Urheilu vaatii toki nöyrää asennetta treenaamiseen ja varmasti nämä kovimmatkin puhujat sisimmissään kunnioittavat ottelijana sitä ukkoa joka häkin toisella laidalla seisoo, muuten ei riitä motivaatio järkyttävän kovaan treeniin ennen matsia, jos ei yhtään kunnioita toisen osaamista.
Aina tarvitaan sitä urheilullista osaamista sinne taakse, mutta legendaksi tullaan yleensä vain urheilullisten ansioiden ja kiinnostavan persoonan yhteisvaikutuksella.

Tulipas pitkä postaus, mutta tämmösiä mietteitä tähän "ego-asiaan" :)

Let's block ads! (Why?)



Makwan Amirkhani - miehestä on moneksi

mardi 19 juin 2018

BB Toni Kataja

Aloittelijan peruskysymykset tänne

No tässähän tämä koko komeudessaan:

4-Jakoinen Ohjelma

1. 1kk 8-12 toistoa/sarja. ajankohta: 17.10 - 20.11
2. 2kk 6-8 toistoa/sarja. ajankohta:
3. 3kk 12-15 toistoa/sarja. ajankohta:

1. Kädet
- Kapea penkki (10, 10, 8)
- Ranskalainen punnerrus (12, 10, 8)
- Dippitangolla (10, 8, 6)
- Hauiskääntö: Vinotuki + M-Tanko (12, 10, 8)
- Hauiskääntö: Seisten + M-Tanko (12, 10, 8)
- Hauiskääntö: Seisten + Kp (10, 8, 8)
- Rannekääntö (Suora-tanko) (12, 10, 8)

2. Jalat
- Jalkakyykky penkille (12, 12, 12)
- Jalkakyykky ilman penkkiä / Etukyykky ilman penkkiä (12, 10, 8)
- Etureisiojennus (12, 10, 8)
- Takareisiojennus (12, 10, 8)
- Pohjenousu seisten (12, 12, 12)
- Pohjenousu istuen (12, 12, 12)
- Perusvatsalihakset (Lisäpaino: 10kg levyllä) 20, 15, 12
- Selkälihakset (Lisäpaino: 10kg levyllä) 20, 15, 12

3. Rinta, Olkapäät
- Penkkipunnerrus: Vaaka (2x6 systeemi)
- Penkkipunnerrus: Vino (10, 8, 8)
- Rintalihaslaite, fly (10, 9, 8)
- Vipunostot sivulle (kp) (10, 8, 8) - Vipunostot taakse (kp) (10, 8, 8)
- Pystypunnerrus 80asteen kulmassa (kp) (10, 8, 8)

4. Selkä, Epäkkäät
- Kulmasoutu (kp) (12, 10, 8)
- Taljaveto: Eteen (12, 12, 12 )
- Taljaveto: Oikea sivu (12, 10, 8)
- Taljaveto: Vasen sivu (12, 10, 8)
- Leuanveto: 3-4 x MAX
- Taljaveto: kapea ote (12, 12, 12)
- Olankohautukset (20, 18, 16)
- Jalkojen nosto Dipissä (15, 12, 12)

5. Hölkkä 2x vko

Ja vielä sellaista että tuleeko lihasten kasvatuksen kannalta liikaa tuota aerobista, armeijaa varten lähinnä tuota teen ^^

Let's block ads! (Why?)



Aloittelijan peruskysymykset tänne

Ronda Rousey

"Lehmä"? Hieman kaipaa perusteluja väitteesi! Siinä on sentään kovanluokan URHEILIJAmimmi, että oksat pois. Olympia hopeamitalisti ja suvereenisti hoitanut vaparissa vastustajansa. Virolainen sienikauppias ansaitsee oman ketjunsa, mutta Ronda ei:hyper:

Click to expand...

Let's block ads! (Why?)



Ronda Rousey