jeudi 31 mai 2018

Conor McGregor: The Goat

[​IMG]

Neljä ottelua kuninkuusluokassa ja mies on tällä hetkellä suurin tähti mitä ufc on kenties koskaan todistanut. Nousukiito on ollut käsittämättömän jyrkkä ja nyt Poirier voiton jälkeen on hyvät mahdollisuudet että seuraava matsi otellaan vyöstä. Urheilullisin perustein en vielä miestä päästäisi tittelimatsiin, mutta hype ja suosio on sitä luokkaa että vaikea kuvitella kenenkään muun menevän Gregorin edelle. Mikäli Aldo ottaa jälleen helpon voiton Mendesistä niin kenties loppuvuodesta tai viimeistään alkuvuodesta 2015 nähdään Aldo-Gregor Brasiliassa taikka parhaimmassa tapauksessa Irlannissa.

Itse en ole vieläkään täysin kelkassa, Poirier oli jo ennalta katsottuna helppo vastus Conorille. Mikä tärkeintä nyt paikka kympin sakissa on kuitenkin ansaittu muutenkin kuin paskaa puhumalla. Omasta mielestä organisaatio suosii Gregoria antaen vastuksia jotka ovat tyylillisesti helpohkoja hyvälle pystymiehelle. Veikkaisin että Mendes taikka Edgar olisi molemmat olleet aika pahaa myrkkyä Conorille. B-luokan pystymiehiä on nyt kaadeltu muutama, jos seuraavaa matsia ei oteta vyöstä niin A-luokan painija vastaan.

“I’m searching, I’m out here working to become the greatest. That’s my goal. I’m looking to go down as the greatest of all-time, Hall of Fame, a history maker. He’s walking to be a test for me, that’s the difference.”

“I believe what I’m saying is the truth. None of these guys are on my level. Not one of them moves the way I move, not one of them are prepared for what I’m bringing. I can sit here and say this all day and I can say it every single interview and I do say it every single interview, but at the end of the day it comes down to when it actually happens. That’s what I’m working towards."

Let's block ads! (Why?)



Conor McGregor: The Goat

Sitrulliinimalaatti

Tieteellisen mielipiteeni ja oman käyttökokemukseni mukaan sitruliinimalaatti on paras akuutisti vaikuttava teholisääjä. Vaikutus on selvin kun harjoitusvoluumi on suhteellisen suuri. Alla suomenkielinen yhteenveto em. tutkimuksesta. Lisäinfoa löytyy kun laitat googleen hakusanaksi "sitrulliinimalaatti".

"Espanjalaistutkijat selvittivät satunnaistetussa, kaksoissokkoutetussa ristikkäis-tutkimuksessaan yksittäisen sitrulliinimalaattiannoksen (8 g) vaikutuksia fyysiseen suorituskykyyn ja kuormituksen jälkeiseen lihasarkuuteen (Perez-Guisado & Jakeman 2010). Testiharjoitteena oli penkkipunnerrus, joka suoritettiin tyypillisen rintalihaksiin kohdistuvan kuntosaliharjoituskerran yhteydessä. Tauko sarjojen välillä oli 1 minuutti ja liikkeiden välillä 2 minuuttia. Aluksi koehenkilöt tekijät neljä sarjaa penkkipunnerrusta 80 %:lla ykkösmaksimista. Tämän jälkeen rintalihasharjoitus jatkui vinopenkkipunnerruksella, jossa kuorma oli sama kuin edellisessä harjoitteessa. Kolmantena rintaliikkeenä olivat vipunostot vinopenkillä ja kuorma oli 60 % penkkipunnerruksessa käytetystä painosta. Harjoituskerran lopuksi tehtiin vielä uudemman kerran penkkipunnerrusta 80 %:lla ykkösmaksimista. Ensimmäisen penkkipunnerustestin ensimmäisessä ja toisessa sarjassa erot ryhmien välillä olivat minimaalisia, mutta kolmannessa sarjassa sitrulliinimalaattia saaneet henkilöt kykenivät tekemään keskimäärin n. 10,5 % enemmän toistoja kuin lumeryhmä ja neljännessä sarjassa n. 17,5 % enemmän. Vastaavat luvut toisella penkkipunnerruskerralla olivat n. 34,4 % ja n. 52,9 %. Sitruliinimalaatin vaikutus siis kasvoi lihasten väsyessä. Toisella testikerralla sitrulliinimalaatin ergogeeninen vaikutus saavutti merkitsevyyden heti ensimmäisestä sarjasta lähtien. Parannus ensimmäisessä sarjassa oli n. 11,7 % ja toisessa sarjassa n. 21,3 %. Sitrulliinimalaatin havaittiin myös vähentävän kuormituksen aiheuttamaa lihasarkuutta."

PS. Tsekkaa myös video: http://www.youtube.com/watch?v=tFYRGC_uMxA

Let's block ads! (Why?)



Sitrulliinimalaatti

Pikkutoiston Pakkojättiläinen - Ylikunto

Overtraining

Kattavasti asia käsitellään tällaisessa artikkelissa kuin:
The Physician and Sportsmedicine: Overtraining

Koska kaikille ei välttämättä tuo lontoo niin hyvin taivu oon koittanut tehdä jonkin sortin käännetyn referaatin aiheesta. Korjausehdotukset kelpuutetaan. Ei tuo lääkisjargon oikein taivu.

Ylikunto on vakava ongelma jonka oireina on laskenut suorituskyky, pahentunut väsymys, jatkuva lihaskipu, mielialanvaihtelut, loppuun palanut ja ”väljähtänyt” olo. Ylikunnon diagnoosi on yleensä monimutkaista, ei ole tarkkoja kriteerejä diagnoosille ja lääkäreiden on aluksi rajattava muut sairaudet pois ennen kuin varsinaisen diagnoosin voi tehdä. Potilaan omakohtaiset tuntemukset ovat luotettavimmat varoitusmerkit. Ylikunnon ehkäisy on paras hoitokeino ja urheilijoiden, valmentajien sekä lääkäreiden on tunnettava aikaiset varoitusmerkit.

Muutaman päivän kovan harjoittelun jälkeen seuraa kevyempää harjoittelua tai lepoa jotta saavutetaan superkompensaatio ja paras suorituskyky. Superkompensaation vaatima aika on tärkeätä tuntea. Jos urheilijan ei anneta sopeutua ennen uutta ärsykettä niin harjoittelu muuttuu yliharjoitteluksi ja vaadittu lepoaika jää liian vähäiseksi jolloin harjoittelu alkaa kuormittamaan ja alkaa ilmenemään suorituskyvyn laskua. Jos harjoittelun intensiteettiä ja kestoa ei vähennetä yliharjoittelu johtaa ylirasitukseen ja ylikuntoon.
Ylikunnon oireet voivat olla lievästä vakavaan. Lievät oireet sisältävät mm. ärsyyntymistä, väsymystä, levottomuutta, ruokahaluttomuutta, seksuaalista haluttomuutta, lyhytaikaisia uniongelmia ja lihasväsymystä. Siihen voi kuulua myös hormonaalisia häiriöitä kuten kuukautiskierron epäsäännöllisyyttä. Vakavampiin piirteisiin liittyy masennusta, pidempiaikaista unettomuutta, pitkäaikaista lihaskipua ja epänormaaleja näköaistimuksia.

Ylikuntoa on kaksi erilaista tyyppiä: sympaattisen- ja parasympaattisen hermoston ylikunto. Yleisesti ottaen sympaattisen hermoston ylikuntoa esiintyy pikajuoksijoilla ja voimaharjoittelijoilla ja parasympaattista kestävyysharjoittelijoilla.

Eri tekijät jotka vaikuttavat ylikuntoon joutumisessa voidaan luokitella sisäisiin ja ulkoisiin. Siltikin on muistettava, että toiset urheilijat ovat herkempiä joutumaan ylikuntoon mikä tekee valmentajien roolin ja urheilijoiden itsetuntemuksen erittäin tärkeäksi.
Sisäisiä tekijöitä ovat: yleinen terveys, ravitsemus, mieliala, persoonallisuuden stressitekijät, perinnölliset fysiologiset tekijät, ikä, sukupuoli, kuukautiskierto.
Ulkoisia tekijöitä: harjoittelun intensiivisyys ja volyymi, sosiaaliset, taloudelliset ja psykologiset stressitekijät, harjoitustausta, ympäristötekijät, vuodenaika, ruoan määrä, uni (laatu ja määrä), tulehdukset, lääkitys, alkoholi, tupakka yms aineet, matkustaminen.

Ylikunnon diagnoosi perustuu kolmeen asiaan: 1. potilaan historia, 2. toisten tautien poissulkeminen, 3. laboratoriolöydöt.
Historiaan kuuluu oireiden ja merkkien selvitys: muutokset harjoittelussa ovat erittäin tärkeitä. Suorituskyvyn lasku väsymyksen lisääntyessä on paras merkki ylikunnosta.
Toisten tautien poissulkemisella saadaan selville se, että mikään tauti, joka voisi oireilla kuten ylikunto, ei ole vaikuttamassa.
Joidenkin laboratoriotestien on oletettu ilmentävän ylikuntotilaa: mm. testosteronitasojen lasku ja kortisolitasojen nousu tai niiden suhteen lasku, veren maitohappopitoisuuden lasku, plasman glutamiinipitoisuuden lasku, muutokset aamun leposykkeessä ja muutokset sykkeen vastauksena ortostaattiseen stressiin.

Fyysisistä ylikunnon mittareista kaikista herkimpiä ovat muutokset fyysisessä suorituskyvyssä, mekaniikassa ja koordinaatiossa lisäyksenä sykkeen muutoksiin submaksimaalisessa ja maksimaalisessa suorituksessa. Noussut submaksimaalinen syke on selvä merkki riittämättömästä levosta. Kuitenkin submaksimaalisten testien tulokset voivat olla harhaanjohtavia. Matala syke tällaisen harjoittelun aikana ei poissulje ylikunnon mahdollisuutta, matala veren laktaattipitoisuus submaksimaalisessa harjoituksessa voi olla todiste kehittyneestä suorituskapasiteetistä ja matalasta lihaksen glykogeenipitoisuudesta. Sen vuoksi on tärkeää mitata maksimaalista fyysistä suorituskykyä submaksimaalisten testien ohella.

Paras keino ylikunnon mittaamiseen sykkeestä on ortostaattinen sykemittaus.

Ylikunnon ehkäiseminen on paras hoitokeino. Järkevästi toteutettu harjoittelu yhdistettynä lepoon, oikeaan ravintoon ja uneen auttaa kehoa parantumaan. Masennuksen tunnistaminen ja hoito on tärkeää.
Harjoittelun jaksottamisen pitäisi estää ylikunto. 52 viikkoa vuodesta on jaettu harjoitusjaksoihin joita sanotaan makrosykleiksi. Jokaista harjoitusviikkoa kutsutaan mikrosykliksi. Jokainen mikrosykli sisältää kuormittavia päiviä ja lepoa sopivissa annoksissa. Kolme tai neljä mikrosykliä muodostaa mesosyklin. Mesosykli koostuu kahdesta tai kolmesta kovempikuormitteisesta mikrosyklistä ja yhdestä palauttelevasta mikrosyklistä.

Jos ylirasitusta ei pystytä välttämään ehkäisykeinoista huolimatta niin tehokasta hoitoa tarvitaan. Paras hoito on levätä ja välttää urheiluaktiviteetteja noin kaksi viikkoa. Tauon jälkeen potilas voi aloittaa kevyen harjoittelun. Urheilijoiden tulisi koittaa eri urheilulajeja ja pidättäytyä siitä harjoitteluintensiteetistä mikä aiheutti ylirasituksen. Harjoittelun tulisi alkaa hitaasti ja sillä tahdilla mitä potilaan tunteet antavat ilmi.

Urheilijoiden tulisi unohtaa mennyt ja keskittyä tulevaan sillä muuten he saattavat alkaa vertaamaan suorituskykyään ja tuntemuksiaan aikaisempaan tilaan, ennen ylirasitusta. Tämä hidastaa palautumista ja tuo ilmi kuinka suuri merkitys psykologisilla tekijöillä on palautumisessa.

Masennus on yksi suurimmista psykologisista oireista ylikunnosta kärsivien urheilijoiden keskuudessa. Urheilijoiden tulisi saada terapiaa mahdollisimman nopeaa sillä se nopeuttaa paranemista.

Oikeanlainen ravinto on yksi tärkeimmistä taustatekijöistä ylikuntoisille urheilijoille. Jos ruokavalio on kunnossa niin lisäravinteilla ei ole huomattu olevan vaikutusta ylikunnosta palautumisen nopeuteen.

Riittävä uni on myös tärkeää. Matkustaminen voi lisätä väsymystä, mutta joissain tapauksissa maisemien vaihto ja uudet harrastukset voivat nopeuttaa paranemista. Lisääntynyt seksuaalinen aktiviteetti voi auttaa parantuvaa urheilijaa.

Hieronta, kylmä- ja lämpöhoito voivat auttaa myös, mutta tapauskohtaisesti. Niistä voi olla myös haittaa väärin toteutettuna.

Phuuh. Vaikee setti, mutta myös silmiä avaava ja ite huomasin kuinka paljon on tehnyt niin väärin asioita kuin olla ja voi.

Loppupuolella tätä linkkiä löytyy suomenkielisenä ja ehkä selvemmin ilmaistuna nuo samat ylikuntoon liittyvät asiat:
http://www.cism-shooters.fi/M08601.htm

Toinen linkki myöskin samaisesta aiheesta:
http://personal.inet.fi/atk/pehkonen/penkki/ylikunto.htm

Let's block ads! (Why?)



Pikkutoiston Pakkojättiläinen - Ylikunto

Markku "Sensei" Tikka

Markku Tikka (tälläkin foorumilla tunnettu T-101) oli näköjään julkaissut blogissaan Q&A videon. Pätkä sisältää hyvää tietoa treenaamisesta ja ravinnosta, olisi todella hienoa, jos näitä tulisi lisääkin. Hyviltä valmentajilta on aina mukava katsella tämmöisiä infopaketteja.

Markun omia meriittejä löytyy seuraavanlainen lista:

Classic Bodybuilding +180 cm
FITNESS EXPO CBB SM 2012, 3. sija
Jyväskylä Body & Fitness 2012, 1. sija

Classic Bodybuilding +178 cm
FITNESS EXPO CBB SM 2008, 3. sija
Force Fitness Classic 2008, 4. sija
FITNESS EXPO CBB SM 2007, 10. sija
Turku Body & Fitness 2007, 3. sija

RAW Voimanosto
SPUL Voimanosto SM 2014 -105kg, 1. sija
GPA Big Boys BC Raw 2013 -110kg, 1. sija
SPUL Voimanosto SM 2013 -105kg, 1. sija
SPUL Voimanosto SM 2010 -110kg, 2. sija
SPUL Voimanosto SM 2007 -110kg, 3. sija

Miehen valmennettaviin kuuluvat/ovat kuuluneet muun muassa Tuomas "Tume" Kuronen, Anton Tammelin ja Tobias Cunningham...

cbb-vs-raw.jpg

Let's block ads! (Why?)



Markku "Sensei" Tikka

Kädenvääntö

keskivartalon lihakset eli tee voima pyörää.

yläselkä eli tee leukoja

kiertäjä kalvosin eli tee sille kevyttä jumppaa ja VENYTTELE se kun siinä usein menee paskaksi.

ja hauis on aika keskeisessä osassa myös

Let's block ads! (Why?)



Kädenvääntö

mercredi 30 mai 2018

Fallout 4 (Huom! Kaikki spoilerit aina spoilertageihin!)

Weber -käyttäjien oma ketju

Tänne ei Campingaz-käyttäjillä ole asiaa muutoin kuin kyselemään vinkkejä että mikä Weber kannattaisi ostaa hapantuneen Prisman grillin tilalle. Jos aiot ilmaista makkaranpaistostasi sillä ruostuneella Campingazilla niin tee se jossain toisessa ketjussa.

Itse tein uusimman Weber-hankintani kun naksuttelin Verkkokauppa.comista Weber Smokey Mountain 37cm savustimen 99 eurolla.

Oma Weber -perheeni, ei tehdä tästä ketjusta kuitenkaan laitteistolistausta, vaikkakin oman laitteistonsa saa tässä mainita:

Weber One Touch Gold 57cm
Weber Smokey Mountain 37cm
Weber Genesis EP-320
Weber Genesis Silver B 3-polttimoinen, vastaa nykyistä Spirit E310 -mallia.
-ikää varmasti 20 vuotta, hiljattain uusittu Flavorizer Barit ja ritilät rosterisiksi, myös uudet letkut ja paineensäädin. Aivan uutta vastaava vaikka päällisin puolin onkin hieman osumaa ottanut.
Weber BabyQ 120.
+toki Chimney starter ja pihdit ja harjat on kaikki Weberiä, kun ei noilla markettikamoilla mitään tee.

Nyt uskoisin että perhe ei tästä enää kasva, enkä usko että elinaikanani tarvitsee enää uusia grillejä hommatakaan.

Tässä yksi saitti koskien tuota savustinta:
http://virtualweberbullet.com/

Weber Forever! :haart:

Weber Suomi - Weber Suomen virallinen verkkosivusto

weber_logo_4_color(1).jpg

Let's block ads! (Why?)



Weber -käyttäjien oma ketju

Arnold Schwarzenegger

Poseland videot

Alona tekee laadukkaita ja mielenkiintoisia videoita, kiitos siitä.

Mutta, äänenlaadussa voisit Alona kyllä sijoittaa parempaan mikkiin, ei nimittäin pysty ilman kuulokkeita kattomaan kun on niin "samea" ja epätarkka äänenlaatu.

Let's block ads! (Why?)



Poseland videot

Miksei naisille kelpaa nuorempi mies?

Juurikin tuosta syystä, että yli 25v. nainen alkaa jo usein mietiskellä mitä tekee isona, kun 20v. miehet yleensä vielä hurjastelee kukasta kukkaan.

Kerro todellinen ikä vasta sitten ku asutte yhdessä. ;)

Itte tykkään noin 25v. naisten ajatusmaailmasta, helvetisti enemmän kuin nuorten likkojen. Ei siis mitään tosikkoa tässä enkä tulevassa elämässä pysty kattomaan, niitä mahtuu tietenkin kaikkiin ikäluokkiin tasapuolisesti, mutta ITSENÄISYYS on yleensä 25v. naiselle jo tuttu muualtakin kuin maamme laulusta. Pieni humoristinen lapsellisuus on pakollista läpi elämän, siitä ei sovi tietenkään luopua.

Mies on valitettavasti lapsi koko elämän, tavalla tai toisella, siihen pitää vaan naisten tottua.

Tulee mieleen kun isäukko rupes wanhalla iällään kolttosiin ja laittoin äidin takin kaulukseen levottomat-elokuvan mainospinssin, jossa oli kaikki päänäyttelijät alasti perseet paljaana. Noh, äiti oli samana päivänä ollut vanhempainillassa juttelemassa vakavia mun silloisen uskonnonopettajan ja rehtorin kanssa, huligaanin koulunkäynnistä...Pankin kautta oli vielä käynyt ja jutellut puolituttujen kanssa matkalla säästä... Kotona se huomas peilin edessä että mikäs se siinä rinnassa on oikein kiinni.
:D

Kyllä, korville tais tulla.

Let's block ads! (Why?)



Miksei naisille kelpaa nuorempi mies?

Yleinen keskustelu pystyottelusta

Greetings Pierre --

Hope that you are doing well and thank you for doing this interview with us. I want to thank you first for your interest in the sport of Kickboxing. I sincerely believe that you've helped to save it as it was in dire straits and it was not pretty.

Thank you very much.

So you are best known for running BlueGold, an oil-oriented hedge fund, and helping to run a Kickboxing empire is a vast departure from that. What prompted you to invest in the sport of Kickboxing?

Yes indeed it is a very different project. But being good at investing/trading is mainly about recognising good opportunities and understanding risk and reward. I think the sport of kickboxing has a lot of potential, actually more than the other combat sports (MMA, boxing, wrestling...). It is fast, technical, and very exciting. So far no organisation managed to exploit its true potential. I closed BlueGold in April this year for other reasons, and right now I am 100% focused on getting the right vision, the right team, and the right partners in GLORY. I do believe by the end of the year GLORY will not need my involvement on a full-time basis anymore, and I'll just take a step back and let the team run the organisation, even though I will still oversee it and make sure we go in the right direction. I will remain involved in major decisions to some extent, but I will not be running the company. I am I think the right person to understand the potential, and to put the right pieces together, but I would not be the right person to run it on a day by day basis. I think I can find somebody better.

We understand that you are a big fan of Kickboxing, tell us a bit about how you got into Kickboxing; like which event was the first one that really made you a fan, which fighters caught your eye at first.

I started practising martial arts about 10 years ago when I was living in Asia. I did some Muay Thai, then Shaolin Wushu, and then Muay Thai again and kick boxing. I started watching it on TV actively in 2005. The first big event I watched was the K1 WGP final in 2005. I was then hooked. It was such a great event. I love the tournament format. I was very impressed by Semmy Schilt, the way he destroyed his opponents with such ease. I was scared for them. They really looked like they didn't have a chance. People say he has an unfair advantage being so tall, but they don't realise that he is incredibly fast and precise for his height too, and very technical. He clearly is the man to beat, still today. I also loved Remy Bonjasky's style, in and outside of the ring.

Who do you feel is the best Kickboxer of all-time? How about the best active Kickboxer right now?

In Heavyweight, clearly Semmy Schilt, best active, and best of all-time. But Peter Aerts is also a legend, and one of the very select few who managed to beat Semmy. I am very impressed by his heart and longevity. He was at the top of the sport from 17 years old to 42 years old. He's very unique in that way. I think he can still be one of the very best. Remy Bonjasky is also a legend. And in 70kilos max, Ramon Dekkers is I think the best of all-time. Right now the best active kickboxer in 70 kilos is Giorgio Petrosyan. He is so talented, precise, fast and technical, it is a real treat to watch him fight. He shows that this sport is an art. He makes a fight look like a dance.

What is the one fight that you feel is the biggest in the Heavyweight division and in the 70kg division right now?

I think Semmy Schilt vs Daniel Ghita in Heavyweight, and Petrosyan vs Van Roosmalen in 70kgs.

So what exactly is your role/title and responsibilities within the Glory Sports International organization? Can you give us some insight into the organizational structure of Glory Sports International?

I am the Chairman of the Board of Directors and I am the majority investor. My responsibilities are mainly to set the vision, help build the right team, find the right partners for GSI, and oversee things at a high level. It is already a large team, but it is still work in progress. So far Marcus Luer, CEO of Total Sports Asia is the Managing Director of GSI. The Golden Glory management team: Bas Boon, Cor Hemmers, Martijn De Jong and Bert Van Der Ryd are part of the team. Simon Rutz and Remon Daalder from It's Showtime are also part of the team. Simon and Bert will work in production. Cor, Bas, Remon, Martijn will work on matchmaking, scouting, developing new talents, developing gym franchise, basically everything that has to do with the sport itself. We also have many other people involved in marketing, media etc...

The Glory World Series has already started for the 70kg class, yet the purchase of It's Showtime and many of their fighters transferring to Glory puts you in an odd spot. Do you plan on integrating some of these fighters into the Glory World Series tournament somehow, or will they have to wait until next year?

Some of them will be integrated in super fights events right away, and then in the next tournaments. We intend to do two tournaments per year per weight category, and 6 super fight events next year. We will also add other weight categories over time. So you can expect 10 events in 2013, and 13+ in 2014 onwards.

Can you tell us what fighters that you know for sure have carried over into Glory?

I can't say it for now, as it's still work in progress. But I'm confident we will end up with all the very best fighters in the world eventually.

Do you feel that the US market is a viable one for Kickboxing and for Glory?

Definitely. It is going to be about having the right approach, and using the right marketing strategy. I'm very confident in the product. I think it could become the most popular fighting sport in the US in 3 years time.

Lastly, where do you envision Glory Sports International heading in five years?

I envision GLORY becoming an iconic brand that most people will know about. The aim is to bring the sport of kickboxing to the next level, with fighters and fans from all over the world. We also want to broaden the fan base, and bring great entertainment and glamour to the sport. I could see it becoming a multi-billion dollars company within 5 years.

Thank you so much for your time, Pierre!

Click to expand...

Let's block ads! (Why?)



Yleinen keskustelu pystyottelusta

mardi 29 mai 2018

Aloittelijan peruskysymykset tänne

No tässähän tämä koko komeudessaan:

4-Jakoinen Ohjelma

1. 1kk 8-12 toistoa/sarja. ajankohta: 17.10 - 20.11
2. 2kk 6-8 toistoa/sarja. ajankohta:
3. 3kk 12-15 toistoa/sarja. ajankohta:

1. Kädet
- Kapea penkki (10, 10, 8)
- Ranskalainen punnerrus (12, 10, 8)
- Dippitangolla (10, 8, 6)
- Hauiskääntö: Vinotuki + M-Tanko (12, 10, 8)
- Hauiskääntö: Seisten + M-Tanko (12, 10, 8)
- Hauiskääntö: Seisten + Kp (10, 8, 8)
- Rannekääntö (Suora-tanko) (12, 10, 8)

2. Jalat
- Jalkakyykky penkille (12, 12, 12)
- Jalkakyykky ilman penkkiä / Etukyykky ilman penkkiä (12, 10, 8)
- Etureisiojennus (12, 10, 8)
- Takareisiojennus (12, 10, 8)
- Pohjenousu seisten (12, 12, 12)
- Pohjenousu istuen (12, 12, 12)
- Perusvatsalihakset (Lisäpaino: 10kg levyllä) 20, 15, 12
- Selkälihakset (Lisäpaino: 10kg levyllä) 20, 15, 12

3. Rinta, Olkapäät
- Penkkipunnerrus: Vaaka (2x6 systeemi)
- Penkkipunnerrus: Vino (10, 8, 8)
- Rintalihaslaite, fly (10, 9, 8)
- Vipunostot sivulle (kp) (10, 8, 8) - Vipunostot taakse (kp) (10, 8, 8)
- Pystypunnerrus 80asteen kulmassa (kp) (10, 8, 8)

4. Selkä, Epäkkäät
- Kulmasoutu (kp) (12, 10, 8)
- Taljaveto: Eteen (12, 12, 12 )
- Taljaveto: Oikea sivu (12, 10, 8)
- Taljaveto: Vasen sivu (12, 10, 8)
- Leuanveto: 3-4 x MAX
- Taljaveto: kapea ote (12, 12, 12)
- Olankohautukset (20, 18, 16)
- Jalkojen nosto Dipissä (15, 12, 12)

5. Hölkkä 2x vko

Ja vielä sellaista että tuleeko lihasten kasvatuksen kannalta liikaa tuota aerobista, armeijaa varten lähinnä tuota teen ^^

Let's block ads! (Why?)



Aloittelijan peruskysymykset tänne

Pakkislaisten ruokahaasteet

Jonkin verran tullut seurattua kilpasyömistä, ja hienoa että Suomessakin on nyt ainakin yksi hommaan panostava henkilö. Kotimainen skenehän on ainakin youtuben osalta ollut aiemmin varsin olematonta. Maailman kärkihän on kovatasoinen, mutta ilmeisesti suht kapea. Chestnut ja Stonie käsittääkseni jättävät ainakin hodarin syönnissä muut kauas taakse. Oletko hodarien syöntiä testannut? Sehän on ykkösjuttu jenkeissä. Ja tiedätkö mitä vaatisi osallistuminen Nathan`s hot dog eating contestiin? Onkohan sinne jenkeissä jotain karsintaturnauksia vai miten homma toimii?

Videioiden osalta vinkkejä sen verran, että tuollaiset päivän kestävät kalorihaasteet on oikein tehtyinä aina mielenkiintoisia. Renne Korppilan 10000kcal ja 15000kcal haasteet oli hyviä.


View: https://www.youtube.com/watch?v=WJarqflXdio

Tärkeänä pointtina se, että Renne oli suunnitellut syömänsä ruoat mielenkiintoisesti. Ei ollut pelkkää sikailua tyyliin burgerit, donitsit ja nutella, vaan mukana oli myös tavallisempaa ruokaa kuten riisipuuro. Toki ruoan pitää aika rasvaista olla että saa kalorit täyteen, mutta sopiva sekoitus roskaruokaa ja tavallisempaa mättöä oli hyvä rakenne. Eli jos vaikka 20000kcal haasteen lyöt tulille? Näkemäni perusteella uppoaa helpohkosti. Ehkä jopa 25000kcal jossain vaiheessa? Siilitien sukupizzan syöntivideo olisi myös hyvä. Netissä taitaa olla vain yksi onnistunut versio, joka menee juuri ja juuri vaadittuun 45 minuuttiin. Jos sushi maistuu, niin jossain sushi buffetissa varmaan saisi tehtyä hyvän videon. Arto Vainio kävi Penkkipunnerrus.fi videolla Kampin Konnichiwassa syömässä 80 lohinigiriä:

View: https://www.youtube.com/watch?v=TnTyScbgNVU

Jos vaikka 100 kiskaiset?

Sitten toki myös tuo 10 Big Maccia mahdollisimman nopeasti olisi kiinnostava haaste. Entä kuinka monta Big Maccia uppoaisi maksimissaan? Matt Stonien maailmanennätys on 25 kappaletta. Sitä ennen ennätys oli jonkun britin hallussa 17. Voisi kuvitella että ainakin tuon määrän voisit rikkoa? Matt Stonien videoista sen verran, että ne ovat aina kekseliäästi tehtyjä. Vetelee milloin mitäkin jäätäviä settejä.

Suomessa on tosiaan aika vähän noita ravintolahaasteita, mutta tässä yksi:http://www.rafaels.fi/?rafaels=menu
Eli tuolta menusta Rafael`s special.
Haaste ei vaikuta kovin vaativalta, ja 70 euroa maksavan annoksen saa ilmaiseksi kun syö alle tunnissa. Monestihan noista saa vain jonkun nimen listaan ja t-paidan. Itsekin aion tuota jossain vaiheessa käydä kokeilemassa.

Tsemppiä treeneihin. Suomessahan media ja kansa kiinnostuu menestyksestä maailmalla, oli laji mikä tahansa. Joten jos joskus jonkun mestaruuden jenkeissä viet, niin varmuudella pääset hyvin otsikoihin.

Let's block ads! (Why?)



Pakkislaisten ruokahaasteet

Pyöräily

Hiphei, pyöräily on elämäni suola! Maantiellä Canyonin AL WRX ja maastossa Specializedin enduro, jolla ajoin aikaisemmin myös alamäkeä. Baariajelussa TREKin jäykkäperä maastopyörä, jolla myöskin ajoin jopa alamäkeä :eek:

Haluisin uuden maasturin, mutta tällä hetkellä ei enää säilytyspaikat riitä :(

Jonnin verran olen käynyt pyöräilytapahtumissa Tahkolla, Vuokatissa, Rukalla, Lohjalla... mutta enempi tykkään ajella itsekseni omia polkuja :) Mitähän muuta... Koira tykkää kans maastopyöräilystä! Olen miettinyt, jos hommais maantieretkiä varten sille semmoisen lasten perässä hinattavan kärrin, toimiskohan tuo?

Let's block ads! (Why?)



Pyöräily

Tänne kaikki pari- ja ihmissuhdeongelmat

lundi 28 mai 2018

CBB Juho Murtonen

Moi,

Vastaanottohan on ollut suorastaan lämmin! Kiitos tästä kaikille :worship:

Utin saappaita en kyllä tule täyttämään vielä moneen kymmeneen vuoteen, mutta tietotaidon kehittämisen halu on kyllä kova!

Tosiaan jonkun verran oli jo järkeä päässä, kun pari vuotta sitten kun valmentajaa etsin. Tikan kanssa meni ensimmäinen kisadietti, joten järkevällä pohjalla on homma ollut alusta asti.
Tämä kumminkin aiheutti sen, että tiedon halu kasvoi suureksi ja seuraavat pari vuotta meni täysin asioita opiskellessa ja kokeillessa. Tällä hetkellä toimin valmentajana ja pyrin pitämään toimintani täysin perusteltuna, näyttöön perustuvana sekä hyödyntämällä kokeneempien valmentajien huomioita.

2014 dietin jälkeen jatkoin 82 viikon reversedietillä, josta sitten 2016 kisadietille. Tosiaan lihaa saa tähän varteen pakata ihan reilusti (btw pituus on 186,5 :D), joten seuraava kisaamisajankohta tulee olemaan todennäköisesti 2018 syksy. Treeni ”urani” alkoi 2012 alussa, toki 8. luokalla tuli pari kertaa viikossa koulun jälkeen käytyä penkkaamassa;) Joten sanotaan, että 5. Treenivuotta on takana ja monta vielä edessä. Toki muuta urheilutaustaa löytyy sitten ihan "kohtalaisesti"...

Video on saanut tosi hyvää palautetta, joten ensi viikosta todennäköisesti näemme seuraavan teoksen ;)

- Juho

Let's block ads! (Why?)



CBB Juho Murtonen

Ärsyttävät asiat liikenteessä

Men´s Physique Vertti Harjuniemi

Jotenki tuntuis toi julkisuus olevan kova juttu näissäkin kisoissa. Ainakin bikinin puolella. Eevi Teittinen, Jenni Levävaara ja Sofia Ruusila, Niin ja toi Vertti. Lieneekö sitten sattumaa vaan. Vissiin noista voitoista aika monikin oli eri mieltö, mutta arvostelulajeissa aina toki joku on eri mieltä tuomareiden päätöksestä.

Click to expand...

Let's block ads! (Why?)



Men´s Physique Vertti Harjuniemi

dimanche 27 mai 2018

Painoasiat kamppailulajeissa

Äkkiä tulis mieleen tälläinen, toki nyt mikään idioottivarma ole.

1. Ottelijan pitää saapua 3p ennen ottelua paikan päälle.

2. USADA tsjp laittaa tiimin mukaan lääkärin joka seuraa
ottelijan painonpudotusta. Jos docin mielestä
painopudotus alkaa olla liian rajua, on hänellä oikeus se
keskeyttää hyvissä ajoin.

2. Paino mitataan 30min ennen matsia. Jos paino:

0.5kg > kuin painoluokan raja -> 20% palkkiosta pois
1.0kg > kuin painoluokan raja -> 40% palkkiosta pois
1.5kg > kuin painoluokan raja -> 60% palkkiosta pois
2.0kg > hylätään.

Let's block ads! (Why?)



Painoasiat kamppailulajeissa

Minna Pajulahti

[​IMG]

voi luoja...turhan rankkaa katsottavaa näin yövuoron päälle :kuola:

minna on kyllä aina ollut mun henkilökohtaisia suosikkeja noista fitnesskissoista,vaikka itse laji ei kiinnosta yhtään.

saisko tästä sellasen taustakuvaversion?kiitos

Let's block ads! (Why?)



Minna Pajulahti

Kevin Levrone

Levronella stalkkeri

Kivaa tekstiä, kirje, joka oli saapunut ammattilaiskehonrakentaja Levronelle:

"Deltissimus
Callin Em Like I See Em.
Group: Members
Posts: 686
Joined: 02 Aug. 2003 Posted: April 02 2004,14:59

--------------------------------------------------------------------------------
This is an email that was sent to my boy KL.
I'll leave the dudes name out to protect the not so innocent.:

Dear Kevin,

Kevin, Just wanted you to know, that you have helped me achieve one of my goals, but will deal with that later.

Firstly, I have been one of your greatest fans, here in Wales, for a long time, though I've never got around to write you before. I am a 61 year young man who has benefited greatly and been inspired by you as a Bodybuilder and a Person. So, I wanted to write you and share my tribute of you - The Great and Magnificent Kevin Levrone. I hope you appreciate it, as it is my way of saying, Thanks and that you are one of my favourite people and, in my eyes. one of the greatest bodybuilders and guys around, and I greatly admire so much about you. I hope this simple tribute conveys my thoughts and admirations and fondest of you as a man and bodybuilder. Two other BB is my personal friend Ricky from Miami and the up and coming Mark . Both guys share the same beauty and strong sexy appeal as yourself and always chats with their fans. Indeed, Ricky has invited me to visit him in Miami, when I can effort it. Anyway, enough of them, this is about you Kevin. Anyway, here is my Tribute to you my friend. If you cannot lift this and want a copy as it is or without the words, let me know and I will post it on to you, as this is yours to use as you wish.

Looking at these images of you Kevin and seeing how well you bulge out of so tiny a flimsy bikini suits, I recall the saying: "Clothes Maketh the Man". Mmmmm, but in your case with your incredibly strong and beautiful body, one knowing how hard you have worked to sculpture it into living art, and wearing such tiny, sexy and revealing posing bikinis, it must be said that the least you wear, the more you prove that saying wrong, for you are truly a Man to be admired and I for one enjoys all your masculinity and manly Beauty.

But it is not just good good looks, great body or immense sex appeal alone that makes you one of the greatest in my book, but also the guy you are. Not only have I a massive collection of your pics in my folder, but I scan every pics I find of you into my computer, read magazines looking for you and reading everything said about you, or contributed to you. For one, I would ignore all those who criticise your legs, (March 22004 Issue of Flex) as they are perfect, in fact, they are stunning. I think those who like to knock you are jealous of you or failing with their own physiques. You are the greatest, legs and all. What is better than perfection? Exactly!!!
Also, I applaud you for kicking out your long time trainer last June and agree, that a bodybuilder of your class knows what he is about, what he is doing and how to achieve his goal, so good for you. In the same article that appeared in the December'03 issue of FLEX, you ended it by saying "I love that show Queer Eye for the Straight Guy", and you added "I support the gay community." Well I do not know the show Queer Eye for the Straight Gay," as I have not seen or heard of it over here, but nevertheless, I admire and applaud you again for being courageous enough to make such a strong and supportive statement. That really shows your mettle, even if those who are looking for something to say against you may assume you to be gay yourself. Nevertheless, is that why you wear such sexy bikinis, to show off your massive package to drive gay fans crazy? Then I suppose that I am that fits the "Queer Eyes for Straight Guys, in that I have gay eyes for you. I am not out, not into the gay scene and sexually not active with other guys. Nevertheless, I have my fantasies, and you certainly feature in some of them, that is for sure. (Sorry about that, but I thought it only fair that you know.) Needless to say, I am totally straight acting and no one would suspect me to have gay orientations, if I did not tell them, and no one, other than a few net friends know it. Anyway enough about me, this is about you, the Champion.

As I said above, I read everything I can find about you, or articles that are by you and you can imagine how excited I was to come across your Shoulder Routine "Double Duty Delts" in the August 2003 Issue of FLEX. One of the things that jumped out at me when I first read it, was your emphasis on Form, getting it right and warning of the dangers of injury. Well, I could not wait to start the 12 week routine and enjoyed it very much. That was last year. Now, I am amazed by the results, so again I am doing the full routine and into the 3rd week so far. I am also amazed how many people have commented on my shoulders, even when wearing bulky winter clothes, so I really feel indebted to you Kevin. It is a great workout, and I am enjoying it. I do it every Monday, as you suggested and my shoulders feel "Fulblown" by the end of the routine. I have attached recent photos of myself so you can see how my shoulder are developing, and remember, I am a young looking 61, who only took up weight training nearly 5 and half years ago,

Now I have a request or two from you.
Firstly, I am in the process of designing my own web page, and part of it will be dealing with "The Art of Bodybuilding" and have included several BB friends of mine from around the world, who have kindly permitted me to use their pics. I was wondering if you would permit me to use one or two of your pics on my web page and to include a link to your Official Web Page?

A second request is, if I am able to do it, could I use a track from you CD for the BB pages, giving full credit and thanks to you for allowing me to use the music?

OK, that is it for now. I just want you to know that I admire every inch of your incredible body, your magnificent physique. I Even enjoy the two tracks of Fulblown I got from FLEX, notching up an other reason for admiring you, as you are a great performing artist with music too. Man, you are ACE, hot and sexy and a magnificent bodybuilder par excellent. and musician of worth, but going back to your incredible body, there is not one inch that does stand out and demand my attention and admiration, and I mean every inch, but it is your shoulders that really make me drool - well besides you package :-) - and in my estimation, they are the best around. As yet, I have not seen any of the great BB around from yesterday or today who have shoulders to match yours. Would dearly love to feel them. They are absolutely outstanding and ones to be proud of.

Thanks Kevin, for allowing me to speak opening and friendly like this. I really hope you will reply and even keep in touch, from time to time. If you ever come to the UK, try to get over to Wales, would love to meet you and could take you around some of the most beautiful coastline in the UK. Would be good for your spirit.

OK take care and thanks for all the pleasure you give me and the help, inspiration and help with my workout routines. You truly are a ACE of a man.

Your Admiring Welsh Friend / Fan "

http://www.musclemayhem.com/forum/cgi-bin/ikonboard.cgi?;act=ST;f=15;t=12185;

Let's block ads! (Why?)



Kevin Levrone

Jon "Bones" Jones

Jon "Bones" Jones

http://en.wikipedia.org/wiki/Jon_Jones_(fighter)

Outoa ettei vielä ole tästä todennäköisesti kaikkienaikojen kovimmasta vapaaottleijasta vielä aiheetta tehty.
Jos syyskuun eka päivä Jones voittaa Hendersonin niin hänellä on jo kovimmat saavutuksset koskaan MMA ottelijoista.
Tottakai saavutus vielä paranee kun ottaisi vvielä Phil Davisia ja Alexander Gustafssonia vastaan mutta joutuupi tyhmässti jo nyt ottamaan Hendersonin jälkeen MAchidaa vastaan. Machida ei tule kahta erää enempää kestämään taaskaan.

- - - Updated - - -

Jos Jones voittaa Hendersonin ja MAchidan niin tulee Jonesille ennnätys jaettuna Tito Ortizin kanssa eli tittelipuolustuksia 5kpl putkeen LHW:ssä. Pelkällä Henderson voitolla siirtyy Liddelin kanssa jaetulle toiselle sijalle LHW tittelipuolustuksissa.
On kyllä niin kovia nimiä Jones vvoittanut ja tosiaan jos voittaa nyt muutaman niin on kovemmat meriitit kuin vaikka Silvallakin.

Let's block ads! (Why?)



Jon "Bones" Jones

Lidlin hyvät tuotteet

Omia suosikkeja ovat:

-Solängen kananugetit fileestä, 500g/3,49e.
-Enebacken lihapullat(pakaste), kilo jotain vajaa 5e, lihapitoisuus +70.
-Alfredo lasagne kilon pakkauksessa, paras eines lasagne.
-Kingfrais vanukkaat 500g purkeissa. Vanilja on jotain ihan järettömän hyvää :kuola:
-J.D. Gross tummat suklaat, vadelma on paras IMO.
-Noblissima-jäätelöt, täyteläisen makuisia ja suht halpoja.
-Combino pastakastike(vihreäkorkkinen, punanen on ihan hirveetä), halpa ja hyvä.
-Eridanous kreikkalainen jogurtti. Kunnon bulkkisafkaa ja käy about kaikkeen. Hinta 2,5e/1kg.
-Milbona 4,2% rahka. Kermaisen makuinen ja halpa, 59snt/prk, prodee 27g.
-Golden Sunin jasmiiniriisi.

Let's block ads! (Why?)



Lidlin hyvät tuotteet

samedi 26 mai 2018

Nuuskan käyttö (ei nuuskan osto/myynti-ilmoituksia!)

Kuinka moni herroista(/naisista?) käyttää nuuskaa?

Jostain kuulin että nuuskalla olisi lihasmassaa pienentävä vaikutus, jos tämä pitää paikkansa, saisiko sinut harkitsemaan käytön lopettamista?

Itselläni nuuskalla on lähinnä psykologinen vaikutus, se vain jotenkin on pakko laittaa hyvän reenin jälkeen...

Tänään sain juuri pitkän tauon jälkeen purkin generalia, ah mikä helpotus

[mod]
Nuuskan ostamiseen/myymiseen Suomessa liittyvät viestit johtaa automaattisesti banniin.
[/mod]

Let's block ads! (Why?)



Nuuskan käyttö (ei nuuskan osto/myynti-ilmoituksia!)

Peter Wilenius

Roelly Winklaar

[unable to retrieve full-text content]



Roelly Winklaar

Ketoosidieetti

Ketoosi on ketogeeninen tila, jossa ketoaineiden pitoisuus veressä on koholla, johtuen hiilihydraattien puutteesta. Maksan glykogeenivarastot (hiilihydraatit varastoituvat maksaan ja lihaksiin glykogeeniksi, tosin lihaksista sitä ei enään pysty juurikaan purkamaan glukoosiksi, joten ei vaikuta ketoosiin) tyhjenevät noin 12-24h sisällä ilman lisätäydennyksiä, jolloin keho alkaa etsiin vaihtoehtoisia energianlähteitä perus elintoimintoihin mm. glukoosiin. Tällöin ketoaineiden tuotanto lisääntyy, joka johtaa yleensä muutamassa päivässä "ketoosiin". Ketoosissa siis elimistö käynnistää glukoneogeneesin joka tuottaa aminohapoista, rasvojen glyserolista ja maitohapoista glukoosia. Glukoneogeneesin rinnalle käynnistää ketogeneesi, jolloin gluukosia ei tarvitse tuottaa niin paljon, joka säästää aminohappoja. -> Maksa alkaa tuottamaan vapaista rasvahapoista ketoaineita, joita keho käyttää pääasiallisena energianlähteenä = Rasva alkaa palaan :)

Ketoositilan voi tarkistaa esim. apteekista saatavilla ketostixeillä, tai kuunnellen omaa kroppaansa. Yleensä siirtymävaiheessa kannattaa mättää rasvaa suhteellisen paljon naamaan, jolloin kroppa oppii nopeammin käyttämään rasvaa energianlähteenä. Ensimmäiset pari päivää voi olla vähän väsynyt ja nuutunut olo, mutta olo piristyy kun ketoaineiden tuotto vilkastuu. Ketoosin rajaa on yleisesti pidetty max. 20g hiilihydraattia/päivä, johtuen varmaan Atkinsin dieetin määrittelemästä rajasta siirtymävaiheessa, mutta tämä on todettu useasti täälläkin hyväksi rajaksi. Toki ketoosiin pääsee vielä ~50g hiilareilla useat, mutta silloin ne tarvii ajoittaa jo oikein, jotta eivät pääse juurikaan varastoitumaan maksaan, vaan lihaksiin.

Elikkä lyhyesti: Ketoosiin pääsee vaikka 5000kcal, kunhan hiilihydraatit ovat alhaalla. Mitään pussikeittodieettejä en ketoosidieetiksi suosittele, vaan ihan kunnon ruualla, pitäen vaan hiilihydraatit alhaalla. Ja kyllä, usko pois, ruokaa on paljon ilman hiilihydraatteja, ei muutakun kaupan hyllyille pakkausselosteita tutkimaan.

e. Ketoosin tunnistaa parhaiten parisuhteessa elävät ihmiset, jolloin puoliso alkaa valittamaan pahan hajuisesta hengityksestä, ketoaineiden tuottaman asetonin takia.
fedit. Tekstistä varmaan löytyy joitakin virheitä, mutta korjailkoot, joku jos näkee tarpeelliseksi.

Jatketaan vielä edelliseen ja koitetaan muodostaa semmonen ketoosi-for-dummies posti. Eli niistä hiilareista. Jos nyt ajatellaan, että mennään n.20g/päivä, moni suosittelee ottamaan nuo hiilarit ennen reeniä buustatakseen verensokeria ja toiset taas reenin jälkeen nopeuttamaan palautumista. Oma mielipide on se, että jos ketoosi toimii kunnolla, ei mitään 10g "sokeribuusteria" tarvita ennen reeniä, eikä myöskään reenin jälkeen. Ketonien pitäisi hoitaa kyllä palautuminen, ainakin jossain määrin, ei toki niin hyvin kun ilman dieettiä, mutta välttävästi. Mieluummin säästän tuon hiilarimäärän tasaisesti jaettuna ruokailuihin. Parin viikon lihansyönnin jälkeen on ilo heittää vaikka 12g hiilaria sisältävä vihannessekotuspussi siihen pihvin kylkeen.

Sitten ruokiin: Ravintopuolelta löytyy VHH-safkat ketju, jossa jonkunverran hyviä reseptejä, kun jauheliha-kananmuna kombo alkaa tuleen korvista pihalle. Pääosin siis ruoka koostuu lihasta, kanasta, kalasta, kurkusta, kananmunista, pekonista, öljyistä, kinkuista, meetwurstista, vihreistä, juustoista ym vihanneksista. Hedelmät voi melkein unohtaa. Aromisuolasta ja makeutusaineista on erinäkösiä väitteitä, katkaseeko ketoosin vai ei. Omalla kohdalla menee ainakin 1,5l Zero Colaa päivässä ongelmitta.

Viinan kanssa ei suositella kauheesti läträttävän ketoosilla, pienet määrät on ok, mutta kunnon ränni voi johtaa hengenvaaralliseen ketoasidoosiin. Tilastojen mukaan ketoasidoosiin eli happomyrkytykseen kuolee 8% sairastuneista, joten kannattaa olla tarkkana. Jos on isot juhlat tiedossa, niin päivää/paria päivää aikasemmin kannattaa tankata maltilla hiilareita kroppaan. Ketoosilla muutenkin kolisee alkoholi aika lujaa, joten maltilla

Hiilaritankkauksia voi ja kannattaa pitää sillontällön, tosin osa ei pidä ollenkaan. Joka viikko ei kannata ketoosia katkasta, mutta vaikka joka toinen. Tällöin päivän aikana hiilaria naamaan ja mahdollisimman vähän rasvaa.

Aluksi rasva/proteiini suhdetta suositellaan sinne 70/30% tuntumaan, josta voi alkaa pikkuhiljaa karsimaan rasvaa pois. Huomaa kuitenkin laskiessa, että 1g rasvaa on n. 9kcal ja 1g proteiinia 4kcal, joten esim 70g rasvaa ja 30g proteiinia ei ole 70%/30%.

Roinaamisesta ja ketoosista yhdessä en tiedä mitään, joten joku muu saapi kertoa tästä. Mutta eiköhän näillä alkuun päästä.

Click to expand...

Let's block ads! (Why?)



Ketoosidieetti

Alkoholi ja treenaus

Repesin eli Hauskoja kuvia netistä!

Eräs sunnuntai-aamu kauan sitten:

1. ketsuppia navassa
2. kulmakarvoihin leikelty viivoja
3. spritussilla piirretyt viikset ja parta ja "tatuointeja"/viestejä koko kehossa
4. punaisella korostuskynällä värjätty punainen naama
5. posliini alakerta
6. sukat teipattuna käsiin
7. sinappia jalanpohjissa
8. partavaahto peruukki
9. leikeltyjä kuvioita säärikarvoissa

Kolme viikkoa jatkuvaa vittuilua...

Toi kärpäset ja erikeepperi menee aika hc:ksi

Let's block ads! (Why?)



Repesin eli Hauskoja kuvia netistä!

Remonttikysymyksiä ja -vinkkejä

vendredi 25 mai 2018

Nyhtökaura

Noiden kasvipohjaisten proteiinituotteiden tuotanto on kasvanut ja on edelleen kasvamaan päin. Jenkeissä Beyond Meatilla on maanlaajuinen jakelu Whole Foods Stores ketjun kautta ja tuotantokapasiteettia 7milj. paunan verran, eli noin 3milj. kilon per vuosi. Eli ei ihan nyrkkipaja kumminkaan enää ole, vaikka ei tietysti lähelläkään lihan- tai kanantuotantoa, se on selvää.
https://en.wikipedia.org/wiki/Beyond_Meat
http://beyondmeat.com/

Heh, saapa nähdä, milloin joku suomalainen saa bisnesidean ja ryhtyy tuomaan maahan Beyond Meatin, ruotsalaisen Oumph'sin (tyhmä brändi tämäkin mielestäni, mutta mielenkiintoisia tuotteita kumminkin) tai Vegetarian Butcherin tuotteita. Vegekauppa vissiin jo myykin noita Vegetarian Butcherin tuotteita. Ötökkäproteiini tulee myös olemaan lähitulevaisuudessa kova juttu proteiinituotannon ja ruoantuotannon suhteen. Tietääkseni Belgiassa ja Iso-Britanniassa on jo ötökkäfarmeja perustettu ja Suomessakin muutamilla alullaan homma.

Let's block ads! (Why?)



Nyhtökaura

Levyraati (arvostele ensin edellinen kappale, sitten uusi arvosteluun)

En löytänyt tällästä aihetta, joten tein uuden. Säännöt ovat yksinkertaiset:

1. Uusi musavideo postataan.
2. Seuraava henkilö katsoo ja arvostelee edellisen videon. Jos se on aivan totaalista paskaa, hän mainitsee, ettei pystynyt katsomaan sitä tjsp. Jos hän pitää siitä - niin siitä kerrotaan. Arvosanat ovat mieluisia (esim. 4/5, :1: )
3. Sitten hän laittaa uuden musavideon linkin josta näemme sen. (mieluiten YouTube)
4. Samaa kerrataan koko ajan.

Avataan peli:

Beastie Boys - Jimmy James

http://www.youtube.com/watch?v=18Swt9XFUOM

ps. turha alkaa pätemään kirjoitusvirheistä. etteköhän te tajunneet ;)

Let's block ads! (Why?)



Levyraati (arvostele ensin edellinen kappale, sitten uusi arvosteluun)

Cycle Diet - Superkompensaatiodieetti (Scott Abel)

Dieetti on yleisesti ottaen suunniteltu juuri offille mahdollistamaan fysiikan vähittäisen kehittämisen ja "kypsyttämisen" ilman merkittävää rasvan kertymistä. Samalla luodaan hyvät aineenvaihdunnalliset olosuhteet verraten nopealle kisa-, kuvaus- tai vaikka questposing -kondikseen vetämiselle. Eli alkuun pitäisi arvioida tarvitseeko tavoiteisiinsa päästäkseen hankkia vielä kilokaupalla uutta lihasta (tai onko se enää edes mahdollista), vai ollaanko jo saavutettu riittävät perusmassat, joita lähteä jatkojalostamaan. Jos lihasta tarvitaan selvästi lisää, lienee parasta ottaa käyttöön vanhat kunnon tasapainoiset plussakalorit.

Välitankkauksen rooli on enemmänkin selvitä loppuviikon treeneistä siinä vaiheessa jos ja kun päätankkaus ei enää kanna koko viikkoa. Näyttää kyllä siltä, että sun tilanteessa välitankkaus olisi ollut turha ja saanut painon kohoamaan liian nopeasti. Parempi arvaus vaatisi kuitenkin oleellisempien bioindikaattoreiden huomioon ottamista (energiatasot, treenitehot, libido, unenlaatu, jne.) ja senkin jälkeen pitäisi yksinkertaisesti testata vaikutukset käytännössä.

Jos homma toimii, ylimääräistä ei kerry ja se onkin aika luotettava indikaattori koko dieetin toimivuudelle. Painon pitäisi aina palautua lähtökuoppiinsa, tai hyvin lähelle sitä. Hidas painon kohoaminen saattaa silti olla mahdollista pidemmällä aikavälillä, onhan tarkoituksena edelleen rakentaa uutta lihasta, mutta tahdin pitäisi silloinkin pysyä "uskottavana".

Dieettipäivinä kalorit perusaineenvaihdunnan tasolle, tai hiukan alle. Harris-Benedict -kaavalla saat riittävän tarkan lähtöarvion. Kaikki fyysinen suorittaminen munien raapimisesta maveen menee siten vajeeksi. Jos on vielä rasvaa poltettavana lähtökuntoon, niin kalorit 10-12 x kehonpaino paunoissa (eikä tietenkään tankkauksia silloin).

Painokeskiarvo pysyy vakiona mutta päiväkohtainen vaihtelu on suurta, kuten asiaan kuuluu. Tankkauksen jälkeiset 2-3 päivää ovat yleisesti ottaen parhaat sekä suorituskyvyllisesti, että kosmeettisesti. Tuntuu että voi mennä halutessaan läpi seinästä ja myös näyttää siltä. Tankkauksesta kertynyt ihonalainen pöhö on kadonnut mutta lihaspaineet ovat edelleen huipussa. Pumpit ovat kovempia, kuin mitä tasakaloreilla olen koskaan saavuttanut, mikä auttaa esimerkiksi selän treenaamisessa paljon. Sitten lihaspaineet alkavat tippua samaa tahtia painon kanssa ja samalla kosmeettinen olemus hieman pehmenee. Viimeisessä treenissä ennen tankkausta voi olla jo vaikeaa saada minkäänlaista pumppia, eikä olo yleisestikään ottaen ole enää niin freesi. Myös unenlaatu ja libido alkavat heiketä, kohotakseen huippuunsa uuden tankkauksen alettua.

Click to expand...

Let's block ads! (Why?)



Cycle Diet - Superkompensaatiodieetti (Scott Abel)

IFBB Pro Seth Feroce

[unable to retrieve full-text content]

Kyllä vain, Seth Feroce tekee paluun!
Erittäin potentiaalinen tekijämies 212 sarjaan, jos kaikki vain sujuu tällä kertaa ilman isompia ongelmia. Sethillähän oli terveyden kanssa tietääkseni jonkinlaisia ongelmia back in the day, jonka vuoksi joutui heittämään rukkaset tiskiin. Tästä mikä/kuka terveyden pilasi, onkin spekuloitu jonkin verran eri foorumeilla ja googlella löydätte kyllä lisää asiasta.
Anyway, menneet ovat menneitä ja on aika suunnata katse tulevaisuuteen.
itse Sethiä aikoinaan...

IFBB Pro Seth Feroce

IFBB Pro Seth Feroce

jeudi 24 mai 2018

Elokuva-arvostelut!

Joo, niitä arvosteluja.. :

XxX
Aika peruskamaa, kovasti paukkuu ja Vin Diesel puhuu matalalla äänellä ja vähän.. Silti jää aika tyhjä olo. Noh, stuntit on ihan hienoja. Ja ei se Vin edes ole kovin iso.
6 hauista.
http://www.makuuni.fi/cgi-bin/filmi.cgi?sid=1812&rfr=3&sc=1&frmt=&lang=fi

Medusan Verkko (bourne identity)
Todella hyvää viihdettä! Matt Damon jyrää niin toiminnallisesti kuin näyttelijäntaidoissakin! Actionia riittää ja juonikin on juuri sopivan mukaansa tempaava.
9 hauista.
http://www.makuuni.fi/cgi-bin/filmi.cgi?sid=1771&rfr=3&sc=1&frmt=&lang=fi

Salton Sea
Odotin tältä leffalta vähän enemmän, mutta lopputulos jäi aika latteaksi peruskamaksi. Val Kilmer hoitaa kuitenkin homman kotin ihan mallikkaasti.
7 hauista.
http://www.makuuni.fi/cgi-bin/filmi.cgi?sid=1775&rfr=3&sc=2&frmt=&lang=fi

Matkalla perditioniin (road to perdition)
Ihan hyvä, mutta jotain jäi taas puuttumaan! Tom hanks ja muut hyvät näyttelijät tekevät leffasta kuitekin ihan katsottavat.
7,5 hauista
http://www.makuuni.fi/cgi-bin/filmi.cgi?sid=1811&rfr=3&sc=2&frmt=&lang=fi

Peloista pahin (sum of all fears)
Aika jees pätkä, jenkeissä pamahtaa pitkästä aikaa oikein a-bomb ja Ben affleck pelastaa maailman.
8 hauista
http://www.makuuni.fi/cgi-bin/filmi.cgi?sid=1784&rfr=3&sc=2&frmt=&lang=fi

signs
Siis.. Aivan perseestä. Perseestä. Miksi ne **tun alienit eivät muka päässeet sinne kellariin? Miksi? Miksi ne lähtivät yhtäkkiä pois maapallolta?
Hetkittäin ihan ok tunnelma, ja pari yllätystäkin, mutta muuten niin surkea tapaus kuin olla ja voi. M. knight Shmamalayahuhhelihuun tyylin kyllä tunnistaa tästäkin leffasta.
5 hauista
http://www.makuuni.fi/cgi-bin/filmi.cgi?sid=1790&rfr=3&sc=2&frmt=&lang=fi

Luolamies (Caveman's valentine)
Paikoitellen yllättävän hyväkin leffa, varsinkin Samuelin roolisuoritus on hyvä! Mutta ei aineksia loistoleffaksi..
8 hauista
http://www.makuuni.fi/cgi-bin/filmi.cgi?sid=1746&rfr=3&sc=3&frmt=&lang=fi

Pilviin piirretty (dark blue world)
Loistava leffa, suosittelen kaikille. ilmataistelukohtauksissa kotiteatteri pääsee oikeuksiinsa, ja näyttelijät hoitavat homman kotiin loistavasti! Puolalainen leffa, joka sai suomessa "rakkautta ja anarkiaa" leiman kanteensa.
9,5 hauista
http://www.makuuni.fi/cgi-bin/filmi...in+piirretty&mformat=0&desc=&scateg=0&lang=fi

Let's block ads! (Why?)



Elokuva-arvostelut!

BB Tomi Takamaa

[unable to retrieve full-text content]



mercredi 23 mai 2018

BB Matias Niemi (Same Goal)

Poikaan kaks viimeisintä videota, mitkä tuossa yläpuolella onkin linkattuna, on ollut aika ei-reeni-painotteisia - sinänsä ihan kivaa vaihtelua nähdä muutakin kuin aina sitä itteensä eli reeniä.

Tässä hyvä aiempi pätkä Same Goalilta jossa on myös hitusen reeniä mukana:

Toi videolla esiintyvä erikoisvieras, Paolo, duunailee kans hyvää ja mielenkiintoista settiä: käy bodyskenestä tuttujen henkilöiden rääkättävänä. PT-vatanen ja Tomi Takamaa löylytti jo Paoloa ensimmäisessä kahessa episodissa. Kannattaa ottaa seurantaan youtube channeli:
KillPaolo

SameGoalilta tuloo uusia projekteja täs keväällä: erikoisvieraita, haastatteluja, dieettimatskua yms. Pysykää kuulolla.

Tänne voi myös esittää kysymyksiä, toiveita, risuja & ruusuja. Eiköhän me saada ne molemmat tai ainakin toinen niistä vastailemaanki tänne pakkotoistolle.

Let's block ads! (Why?)



BB Matias Niemi (Same Goal)

Poliisikouluun

Jos et ole hyvä ruotsissa niin kannattaa melkein odottaa...

Jotkut helvetin typerät ihmiset ovat menneet korottamaan poliisin ruotsin kielen osaamisen taso vaatimusta. Huhujen (siis tosiaan huhujen) mukaan olen kuullut että jos aikoo päästä kieli kokeesta (valtakunnallinen ruotsin kielen koe tjsp) pitää tulos olla samaa luokkaa kuin kirjoittaisi lukion keski pitkän ruotsin C:n arvoisena...

Tulipa selitettyä mahdollisimman vaikeasti :nolo:

mutta jos jollakin on tarkempaa tietoa niin haluaisin tietää kun olen tosiaan kuullut huhuja vain...

Let's block ads! (Why?)



Poliisikouluun

Vituttaa niin ankarasti

1. Olkapäästä kuulu snackle, crack, poks! Nivelsiteet otti vähän itteensä.

2. Töissä tarvis tehä seuraavat 3 viikkoa 10 tuntista työpäivää kun on niin vitusti hommia, kiinnostuksen taso on nolla, en tee.

3. Alaselkä on jumissa.

4. Koira söi tohvelit.

Let's block ads! (Why?)



Vituttaa niin ankarasti

Joe Rogan

Mulla ei varsinaisesti ole mitään Rogania vastaan. Ihan kelpo selostaja se on ja hauskakin toisinaan.
Käsittääkseni Rogan kuitenkin treenaa lukkopainia Eddie Bravon 10th planet salilla (taitaa olla "ruskealla vyöllä"... älkää kysykö miten lukkopainissa voi olla vyöarvot) eikä varsinaisesti treenaa siis vaparia. Taekwondossahan mies oli aikoinaan kova tekijä, potkut lähtee edelleen näyttävästi ja kondis on miehellä ollut huomattavan kova jo Newsradio-ajoista vai mikä se komediasarja nyt olikaan.

Rogan tietää paljon vaparista ja erityisesti mattoväännöstä. Kuitenkin toisinaan on häirinnyt se rubber guard-hehkutus joka tosin on ollut onneksi vähentymään päin ja Joen selostuksetkin voivat tosiaan olla hivenen puolueellisia silloin kun on joku oma suosikki kehässä. Mutta ei tietenkään selostajan kommentit ottelun lopputuloksiin vaikuta mitenkään.

edit. Miehen stand up -kyvyistä en ole täysin vakuuttunut. Aika paljon tuntuu lainailevan idoliltaan Bill Hicksiltä... mutta ihan hyvää ja omaperäistäkin settiä toisinaan ja hecklerit hoitelee yleensä tyylikkäästi.

Let's block ads! (Why?)



Joe Rogan

Ilmavoimiin

Seuraava matkakohteenne?

Lontooseen viikonloppulomalle tossa huhtikuussa luultavasti, ja sitten jälleen kerran viettämään pari viikkoa Kanadaan kavereita tapaamaan :)

Lontoosta ei ole kokemusta, mutta suosittelen Kanadaa (Toronton aluetta) matkakohteeksi. Siellä on kesäisin yllättävän lämmin (40 astetta), ja tuntuu kuin saunaan astuisi, kun ilmastoidusta talosta menee ulos :D

Let's block ads! (Why?)



Seuraava matkakohteenne?

mardi 22 mai 2018

Miksei naisille kelpaa nuorempi mies?

Juurikin tuosta syystä, että yli 25v. nainen alkaa jo usein mietiskellä mitä tekee isona, kun 20v. miehet yleensä vielä hurjastelee kukasta kukkaan.

Kerro todellinen ikä vasta sitten ku asutte yhdessä. ;)

Itte tykkään noin 25v. naisten ajatusmaailmasta, helvetisti enemmän kuin nuorten likkojen. Ei siis mitään tosikkoa tässä enkä tulevassa elämässä pysty kattomaan, niitä mahtuu tietenkin kaikkiin ikäluokkiin tasapuolisesti, mutta ITSENÄISYYS on yleensä 25v. naiselle jo tuttu muualtakin kuin maamme laulusta. Pieni humoristinen lapsellisuus on pakollista läpi elämän, siitä ei sovi tietenkään luopua.

Mies on valitettavasti lapsi koko elämän, tavalla tai toisella, siihen pitää vaan naisten tottua.

Tulee mieleen kun isäukko rupes wanhalla iällään kolttosiin ja laittoin äidin takin kaulukseen levottomat-elokuvan mainospinssin, jossa oli kaikki päänäyttelijät alasti perseet paljaana. Noh, äiti oli samana päivänä ollut vanhempainillassa juttelemassa vakavia mun silloisen uskonnonopettajan ja rehtorin kanssa, huligaanin koulunkäynnistä...Pankin kautta oli vielä käynyt ja jutellut puolituttujen kanssa matkalla säästä... Kotona se huomas peilin edessä että mikäs se siinä rinnassa on oikein kiinni.
:D

Kyllä, korville tais tulla.

Let's block ads! (Why?)



Miksei naisille kelpaa nuorempi mies?

Mikä potuttaa salilla käynnissä eniten?

EN tiedä onko tämmöstä threadia ollu, mut jos niin ei kai pahitteeksi kysellä tuntoja uudelleen....

Mua ottaa eniten päähän se, että pukuhuoneessa monet käyttää näitä suihkuteltavia dödöjä ja kovan treenin jälkeen ois kiva tulla raikkaaseen pukuhuonetilaan. Tämä ongelma on varsinkin ruuhka-aikana.

Toinen ongelma on salilla soitettava musa. Välillä tulee hyvää rokkia, mutta se teknojumputus ei nosta fiilistä yhtään. Onneksi on oma soitin välillä mukana, mutta ei sitäkään korvilla voi kaikissa liikkeissä pitää.

Tuossapa nuo suurimmat ongelmat. Muutenhan kaikki onkin mennyt ihan mukavasti ja nauttimalla.

Ja niin... kolmas on varmaan se, että kaikki nauraa kummonen heikko kynis mä olen.... Koko sali raikaa, kun saavun paikalle. (oho heräsin, olikin unta...) Mutta missäs ne lihakset? :lol2:

Let's block ads! (Why?)



Mikä potuttaa salilla käynnissä eniten?

Pakkislaisten ruokahaasteet

Jonkin verran tullut seurattua kilpasyömistä, ja hienoa että Suomessakin on nyt ainakin yksi hommaan panostava henkilö. Kotimainen skenehän on ainakin youtuben osalta ollut aiemmin varsin olematonta. Maailman kärkihän on kovatasoinen, mutta ilmeisesti suht kapea. Chestnut ja Stonie käsittääkseni jättävät ainakin hodarin syönnissä muut kauas taakse. Oletko hodarien syöntiä testannut? Sehän on ykkösjuttu jenkeissä. Ja tiedätkö mitä vaatisi osallistuminen Nathan`s hot dog eating contestiin? Onkohan sinne jenkeissä jotain karsintaturnauksia vai miten homma toimii?

Videioiden osalta vinkkejä sen verran, että tuollaiset päivän kestävät kalorihaasteet on oikein tehtyinä aina mielenkiintoisia. Renne Korppilan 10000kcal ja 15000kcal haasteet oli hyviä.


View: https://www.youtube.com/watch?v=WJarqflXdio

Tärkeänä pointtina se, että Renne oli suunnitellut syömänsä ruoat mielenkiintoisesti. Ei ollut pelkkää sikailua tyyliin burgerit, donitsit ja nutella, vaan mukana oli myös tavallisempaa ruokaa kuten riisipuuro. Toki ruoan pitää aika rasvaista olla että saa kalorit täyteen, mutta sopiva sekoitus roskaruokaa ja tavallisempaa mättöä oli hyvä rakenne. Eli jos vaikka 20000kcal haasteen lyöt tulille? Näkemäni perusteella uppoaa helpohkosti. Ehkä jopa 25000kcal jossain vaiheessa? Siilitien sukupizzan syöntivideo olisi myös hyvä. Netissä taitaa olla vain yksi onnistunut versio, joka menee juuri ja juuri vaadittuun 45 minuuttiin. Jos sushi maistuu, niin jossain sushi buffetissa varmaan saisi tehtyä hyvän videon. Arto Vainio kävi Penkkipunnerrus.fi videolla Kampin Konnichiwassa syömässä 80 lohinigiriä:

View: https://www.youtube.com/watch?v=TnTyScbgNVU

Jos vaikka 100 kiskaiset?

Sitten toki myös tuo 10 Big Maccia mahdollisimman nopeasti olisi kiinnostava haaste. Entä kuinka monta Big Maccia uppoaisi maksimissaan? Matt Stonien maailmanennätys on 25 kappaletta. Sitä ennen ennätys oli jonkun britin hallussa 17. Voisi kuvitella että ainakin tuon määrän voisit rikkoa? Matt Stonien videoista sen verran, että ne ovat aina kekseliäästi tehtyjä. Vetelee milloin mitäkin jäätäviä settejä.

Suomessa on tosiaan aika vähän noita ravintolahaasteita, mutta tässä yksi:http://www.rafaels.fi/?rafaels=menu
Eli tuolta menusta Rafael`s special.
Haaste ei vaikuta kovin vaativalta, ja 70 euroa maksavan annoksen saa ilmaiseksi kun syö alle tunnissa. Monestihan noista saa vain jonkun nimen listaan ja t-paidan. Itsekin aion tuota jossain vaiheessa käydä kokeilemassa.

Tsemppiä treeneihin. Suomessahan media ja kansa kiinnostuu menestyksestä maailmalla, oli laji mikä tahansa. Joten jos joskus jonkun mestaruuden jenkeissä viet, niin varmuudella pääset hyvin otsikoihin.

Let's block ads! (Why?)



Pakkislaisten ruokahaasteet

BF Satu Kalmi

[unable to retrieve full-text content]



BF Satu Kalmi

Plasma- ja LCD tv:n valinnasta

Jos puhutaan ns. laadukkaista vehkeistä ja jos pääpaino on SD-matskun (nykyiset DVD:t, digi-TV) katselussa niin plasma vie kyllä tällä hetkellä voiton. Ei häntimistä, parempi musta jne. ja yleisesti ottaen tänä päivänä luonnollisempi väritoisto.

Uudet plasmat ei pala läheskään niin helposti kiinni kuin alunperin (sisäänajoaikana kandee silti olla tarkkana), resoja löytyy 42:sta jo tuonne 1024 x 768 asti (korkeampi natiivireso hyödyntää ainoastaan jos sinne aidosti tuodaan HD-signaalia, korkeampi reso ei todellakaan ole automaattisesti parempi). Tän hetken eräs parhaita koneita on Panasonicin Panasonic Viera TH-42PV60E (testeissä kilpaillut tasapäisesti Pioneerin yli 3 KEur mallien kanssa), tosin hinta on pikkusen alle 2 KEur. 37-tuumaisena noin 1,8 KEur.

LCD taasen on parempi
- jos käytetään paljon pelaamiseen tai natiiviresolla katseluun eli tuodaan compusta tai vaikka XBox 360:stä HD-signaali
- jos on heijastusarka/erittäin valoisa paikka, tää on eräs plasmojen akilleenkantapää

Huolimatta LCD-tekkiksen nopeasta kehityksestä ja mainostuksesta edes tämän päivän kalliit/parhaat (Sonyn high-end Braviat) eivät lupauksista huolimatta ole täysin selvittäneet häntimisongelmaa eikä ongelmia mustan värin kanssa. Jopa Pioneerin matalaresolutiomalli (oisko olu 840 x 480) voitti taannoisessa Hifi-lehden testissä HD-resoisen Sonyn. Tilanne voi muuttua vuoden parin sisään mutta tämän päivän laitteet ei vanhenessaan parane.

Kansainvälisillä AV-foorumeilla tästä on väännetty vuodesta miekka ja kirves, useimmat hifistelijät joilla on molemmat kallistuvat kuitenkin (etenkin normaalireson) SD-käytössä tämän hetken tarjonnassa Plasmaan.

Itse olen pähkäillyt tätä juttua varmaan vuoden päivät (olen suht. innokas AV-harrastaja) ja olin alunperin LCD:n kannalla, mutta kun on erilaisia juttuja ja artikkeleja lukenut ja noita telkkuja livenä käynyt aika paljon ihmettelemässä niin oma valinta tällä hetkellä olisi tuollainen Panan plasma.

Let's block ads! (Why?)



Plasma- ja LCD tv:n valinnasta

Palomieheksi

Joo, ja fakta on myös se, että hommaa saa sitten kestää seuraavat 30 vuotta, mikäli sattuu testit ja koulun läpäisemään. Palomiehen homma on "hienoa" ja pääsee minun TOP5 ammateihin helposti. Palomiehen (varsinkin siis miehen, ei esimiehen, mestarin, päällikön, jne.) työ on myöskin suhteellisen kurinalaista hommaa - jos sinua vitutti suunnattomasti armeijassa, saatta alkaa vituttamaan heti myös palomiehenä. Yhtymäkohtia on reilusti, vaikkei sitä moni mielläkkään.

Oletteko kuullut sellaisista hommista, kuin vapaaehtoinen palokunta tai puolivakinainen palokunta. Jos kiinnostaa, muttei ole varma, niin noihin kannataisi pyrkiä ja kokeilla siellä alkuun pari vuottakeikan odottelua, "keikanajoa" ja kurinalaisuutta sekä sitä, kun SINÄ et määrää.

Suomessa palomiehen virkaan voit saada koulutuksen valtion Pelastusopistolla Kuopiossa (joka kouluttaa koko maan virkapalomiehet & Häkepäivystäjät) tai sitten Helsingin Pelastuslaitoksen Pelastuskoulussa, joka kouluttaa periaatteessa helsingin tarpeeseen, mutta voihan sitä päästä muuallekin hommiin.

Hieno ammatti kuitenkin, vaikkei päivä "2. pelastusyksikön savuparin kakkosmiehenä" välttämättä ruusuilla tanssimista olekaan ja nuorten enkelikasvoisten blondien kantamista palavista taloista...

P.S. Tuosta uintitestistä - itse olen ollut virassa, missä vaadittiin 200m max 6 minuuttia. Lastenleikkiä tuokin, mikäli osaat uida. Mikäli uimaTAITO heikko, et selviä tuostakaan, saati 400 m 12 min.

Let's block ads! (Why?)



Palomieheksi

Se oli TURNOFF

Aika moni ketju sivuaa tätä aihetta ja halusinkin, että kootaan selkeämmin asioita, mieluiten juuri kokemuspohjaisia tilanteita missä olet saanut pahan turnoff-tunteen.

Yleensä ketjut aloitetaan itse, joten äsken mieleeni tullut tilanne oli tämä.
Tyttö jota olin tapaillut pari kertaa tuli taas luokseni ja siinä illan mittaan huomasin, että likka on vähän liian seksuaalisesti ylivilkas tälläselle hiljaselle hissukalle. Viimeinen niitti oli sen tytön avaimenperä, joka iso, metallinen jäljitelmä miehen kyrvästä.
Se oli aika turnoff.

Toinen tilanne oli, kun eräs tyttö sanoi hänellä olevan jätkiä jonossa mistä hän valitsee parhaat. Varmasti puhui totta, mutta mulle tuli se fiilis, minkä sanoinkin, eli "ok, sano sitten, kun tulee mun vuoro panna sua".

Kokemusten lisäksi voisi laittaa ihan listaten näitä asioita.

Let's block ads! (Why?)



Se oli TURNOFF

lundi 21 mai 2018

Voimaohjelmia

Kaamoz: jossain muistan lukeneeni, että tossa sun 6,4,3- hässäkässä kaikki sarjat tehdään samalla raudalla ja lisätään, jos ekassa menee se 7. näinkö on? JOS, niin: miksi noita toistoja pitäis pudottaa, jos toisessa sarjassa menis 5, miksei sitä voisi tehdä? tai jos on kova sarjakestävyys, miksei voisi tehdä vaikka kolmea kutosta, 7,6,5 tai vaikka 7,7,6 jne.? mihin perustat ekan sarjan loppuun punnaamisen ja sen jälkeen himmailun?

mun mielestä on ihan ok tehdä kolmee eri penkkiä viikossa. se, että kaikissa tehdään samaa systeemiä ja ainoa progressio liittyy painon nostamiseen tietyn toistomäärän saavuttamisen jälkeen, ei kyllä välttämättä johda kovin pitkälle.

tän perustelen sillä, että jos tehdään samaa liikettä tiukkaa sarjaa, se kehittyy uuden hermostoärsykkeen kautta määrätyn aikaa hyvin ja sit lopahtaa. joillain se on kuukausi, joillain viisi jne. kaikkihan tietää, etää kun alottelee uudella liikkeellä, voi melki joka treenissä lisätä tiukkaan sarjaan rautaa. tää ei ole lihastason voimanlisäystä, vaan hermostohommia. ihan noin suoraviivaista se ei tietenkään ole, mutta päälinjat menee noin.

sitten kun aikaa kuluu ja muutama tasannekin on voitettu, on tapahtunut lihaksessakin jotain. tätähän joku erämetsäkin saarnaa ja on siinä ihan oikeessa. juuri siksi bodarialottelija saattaa ihemetellä, miksi penkkiin on tullut 50% lisää, muttei tissit kasva.

anyway: jos se sulla toimii, älä vaan vaihda. itekin teen ja suosittelen tehtäväksi jaksoja, joissa tehdään sarjat loppuun asti. se on hyvää vaihtelua. ja vaihtelu= kehitys.

cheers :)

Let's block ads! (Why?)



Voimaohjelmia

Kyykky- ja mavekyssäreitä

Olen nyt vajaa puoli vuotta tahkonut salilla yksijakoisella ja intoa edelleen riittää. Nyt on kuitenkin alkanut pari juttua mietityttämään.

1) Pitäisikö hommata jonkinlainen nostovyö maveen. Sumolla olen tehnyt ja tekniikka nyt varmaan on pääosin kunnossa, mutta aika paljon alaselässä tuntuu välittömästi nostojen aikana. Esim. eilen tein kuuden toiston sarjoja 105kg:lla ja alkoi askarruttamaan, että onko tekniikka sittenkään hanskassa. Tai siis pitäisikö vyö kuitenkin olla?

2) Pitäisiköhän minun syventää kyykkyä, kun nykyään laitan penkin perseen alle ja kun takapuoli hipaisee penkkiä nousen ylös. Entä pitäisikö kyykyssä pitää myös vyötä? Uskon että kunhan vaan vähennän painoa pois niin pystyisin kyllä huomattavasti alemmas kyykkäämään. Nyt viimeksi sarjoja tehdessäni (110kg - 4 X 6) alkoi tuntumaan hieman yllättäen lonkan etuosasta (hmm... anatomian tuntemus helpottaisi selittämistä)... No, kommentteja tähänkin kaivataan.

Kiitokset jo etukäteen ja sali-intoa kaikille auringosta huolimatta!

Let's block ads! (Why?)



Kyykky- ja mavekyssäreitä

Tito Ortiz

Tehdäämpä miehestä oma threadi kun kuitenkin hän oli aikoinaan melkoisen dominoiva mestari, edelleen taitaa olla pitkäaikaisin UFC:n LHW:n mestari. Aika tosin tuntuu ajaneen jo Titon ohi, mutta silti uskoisin hänen olevan siellä LHW:n Top-10 molemmin puolin. Tito ei enää mestaruutta tule voittamaan, ikä alkaa jo kohta olla liikaa ja miehen kroppa on yksinkertaisesti niin monesti parsittu kasaan.

Tito oli, niin toisessa threadissa sanottiin, monella tapaa edellä aikaansa painontiputtamisessa. Hän varmaan painoi 20-25 paunaan enemmän kuin toiset ottelijat LWH:ssa parhaimpina aikoinaan ja sai näin melkoisen edun paininsa ja ison kokonsa vuoksi. Titon kovimmat voitot ovat Wandystä, Forrestista, Matyushenkosta ja jonkinlaiseksi moraaliseksi voitoksi voidaan varmaan laskea Rashad-matsi missä tulos oli tasuri kun Titolta vietiin piste aitaan tarttumisesta.

Henkilönä aika ristiriitainen, mutta tuskin kukaan voi kiistää, etteikö Tito kuuluisi UFC:n Hall Of Fameen.

Let's block ads! (Why?)



Tito Ortiz

Painonnostovideoita

Huomatkaa miten Kulrovitsin kyynerpää vääntyy... auts. Mielestäni loppuasento oli vähän kyseenalainen, kun mies kiersi. Ehkä 2-1 tai 1-2... ? Mutta kyllä ne äijät ovat aika saatanan vahvoja.

Kummassakin nostossa riittää kyllä haastetta.

Ei voi kyllä sanoa että tekniikka olisi mitenkään über hyvä heillä noissa nostoissa, mutta riittävä... Sehän on sellainen voima/tekniikka taistelu maksimipainoilla, että voimaa pitää olla sen verran että tekniikka pysyy kasassa, ja että nopeus on juuri riittävä, eli saavuttaa kriittisen pisteen.

Voima ratkaisee loppupeleissä aika helvetin paljon, minäkin pystyn tempaamaan/työntämään aika nätisti, mutta sitten kun on rautaa enemmän niin on huomattavasti vaikeampaa.

[mod] Sori. :) :Raven [/mod]

Let's block ads! (Why?)



Painonnostovideoita

CBB Jarno Olmala

Tehääs kaverille oma ketju kun Hulkin ketjussa ollut nyt jonkin verran viime aikoina esillä.

Eli ensimmäiset kisat kisaa tänä keväänä classicissa ja ukko nyt 10 weeks out kisakunnossa.

Viereen lavalla tulee mm. Utti ja Pernell, saa nähdä miten pärjää! Odotukset on kovat!

https://www.instagram.com/cbb_jarnoolmala/

Let's block ads! (Why?)



CBB Jarno Olmala

dimanche 20 mai 2018

Kali Muscle

Hey! I got some D-bolls!

''What the Fuck is that?''

It makes you big…

''Ya Motherfucker i'm biggest guy on the yard… I didn't need all of that cause i was already Swoll as a Motherfucker''

:D Huutonaurua :D

Let's block ads! (Why?)



Kali Muscle

Marcus Ruhl

Tossa bodyvideo-threadissä jo tulikin mainittua tämä Ruhlin uusin treenivideo... Teaseri löytyy tuolta:

http://www.ruhl-movie.com/homeen.htm

On kyllä JÄRKYTTÄVÄ lihasvuori tämä saksanpoika. Videolla näkyvän naisen ilme kertoo kaiken: ensin hämmästys ,:eek: sitten epäusko :confused: , sitten pahoinvointi... :urjo:

Täytynee ihan mielenkiinnosta yrittää hommata toi jostain DVD:nä...

Kuvien perusteella Marcus liikuttelee aika hurjia romuja. Ei taida paljon hävetä Colemanin treenipainoja..?

Let's block ads! (Why?)



Marcus Ruhl

Kaikki lajivideolinkit tänne

Lee Priest

Leen haastattelut saa aina mut nauramaan. :)

LT: Well, here's the most important question of the whole interview. What's your hairdo going to look like this time?
LP: I haven't decided. Maybe I should have a poll online to see how I should wear my hair. What style and what color?
LT: Rumor has it you might go the Elvis look? Dye it black with the blue contact lenses.
LP: I had it black once at the NOC and nobody recognized me.
LT: That's why you didn't place?
LP: Do you think that's what happened at the Olympia? They just didn't recognize me?

Let's block ads! (Why?)



Lee Priest

BB: Arto Vainio

https://pakkotoisto.com/etusivu/?p=2055
https://pakkotoisto.com/copper/thumbnails.php?album=502

Arto Vainio - Soiva kehonrakentaja

Kahden totaalisesti erilaisen maailman yhdistäminen yksilötasolla ei ole kovin helppoa jos kyseessä on määrätietoista ja pitkää tietä edessä. Arto Vainio on onnistunut yhdistämään elämäänsä kaksi varsin vaativaa pitkää matkaa kohti täydellisyyttä. Kehonrakennus ja klassinen musiikki. Uskomaton ja hyvin hyvin harvinainen kombo.

Arto aloitti jo 9-vuotiaana musiikkiopistossa klarinetin- ja pianonsoiton, siihen saakka vapaa-aikaa vietettiin jalkapallon ja muun urheilun parissa ollen siinä varsin aktiivisella ja hyvällä tasolla. Musiikkiopinnot ja soitanta kuitenkin vei enemmän ja enemmän aikaa urheilulta ja 10-15 vuotiaana vähäinen liikunta sitten kerrytti ylimääräistä ja tästä tuli ikäviä kommentteja kaveripiirissä välillä.

Käsiin sattunut Wrangen kuvasto herätti Arton sisällä toisen ambition, kehonrakennuksen ja sitä kautta sitten ruokailu muuttui puhtaammaksi ja kuntokin parani.

Soittaminen säilyi kuitenkin edelleen prioriteettina ja joka lauantai Arto matkusti Seinäjoelta junalla Helsinkiin Sibelius-Akatemiaan nuoriso-osastolle jatko-opintoihin lukioikäisenä. Ylioppilaaksi päästyään Arto pääsi Sibelius-Akatemian solistiselle osastolle ja ensimmäinen vakituinen työpaikka musiikin parissa irtosi 1989 Lahden kaupunginorkesterin klarinetistina. Keväällä 1990 Suomen Kansalllisooppera haki klarinetin- ja bassoklarinetinsoittajan tehtävään uutta muusikkoa koesoitannan kautta, jonka Arto voitti ja siitä lähtien onkin soittanut Oopperassa työkseen.

90-luvun alussa punttitreenaaminen oli vähäistä kotijumppaa kunnes 1995 vuonna Autotalon Motivuksen muututtua naisten saliksi, onnistui Arto sieltä ostamaan pilkkahintaan Leikon tangon ja paljon levyjä. Tämä innosti treenaamaan enemmän ja kovempaa.

Uskomattomasti Arto on treenannut kotonaan hiljalleen varustellen kotisaliaan entistä kattavammaksi, joten treenit ovat onnistuneet hämmästyttävän hyvin kuten kunnostakin voimme päätellä. Painoja ei kerrostalossa paljon heitellä, joten suoritustekniikatkin ovat sitä myöten tulleet hyvin puhtaiksi ja siisteiksi. Varsinaisella punttisalilla Arto on koko historiansa aikana käynyt vain muutamia kuukausia, joista suurin osa tämän dieetin loppupuolella.

Uskomaton tarina hienosta miehestä ja mitä voikaan saavuttaa kun vain asialle omistautuu.

800_3817.jpg 800_3818.jpg

Let's block ads! (Why?)



BB: Arto Vainio