jeudi 31 janvier 2019

Flex Wheeler

Laihduttaminen for beginners. Ekaa kertaa dieetillä? Lue tämä!

Kasasin tällasen pikaohjeen, koska taas tuntuu tulevan kohtuullisen paljon näitä "apua minä olen jokinorsu" viestejä.

Laihdutus on paperilla perin simppeliä eli syö vähemmän kuin kulutat. Ei kuulosta monimutkaiselta ei. Mutta voimailufoorumin ollessa kyseessä homma ei ole ihan näin yksinkertaista. Pitää huolehtia mm. proteiinintarpeesta joka on 2g/(rasvaton) painokilo, jotta ne salilla kerätyt vähäiset lihat jäisivät kroppaan. Eli kyllä me tässä kalorilain mukaan joudumme tanssimaan. Pitää vaan yrittää polttaa mahd. vävän lihasta ja mahd. paljon läskiä.

Ensin pitää kuitenkin korjata olettamus johon usein törmätään eli ollaan laihdutuskuurilla. Kuuri pitää sinäänsä paikkaansa, mutta vanhoihin tottumuksiin ei voi siirtyä tavoitepainoon päästäessä. Tämä siis jos mielesi ei tee heti muutaman kuukauden kuluttua aloittaa uutta diettiä.

Tässä en käsittele rasvanpolttoon soveltuvia termogeenejä, koska niiden hyöty on marginaalinen ellei allaolevat asiat ole kunnossa.

Ketoilut jätän myös pois tästä, koska aloittelevalle voimailijalle/läskinpolttajalle on tärkeämpää oppia syömään kunnolla ennen kuin alkaa käyttää salamyhkäisten bodarien erikoistekniikoita.

1. Unohda helpot ratkaisut. Ei ole oikotietä onneen. Painonpudottaminen on hidasta puuhaa, kilo ja viikko maksimissaan. Jos et tuota usko, niin voit lopettaa lukemisen heti ja opetella elämään jokinorsun kropassa. Vissy/kaali/blaahblaah dietit poistaa ensin nesteen ja sitten lihakset. Tämän jälkeen alkaa läski palaa. Tosin äärimmäisen huonosti. Paino tuntuu putoavan alussa nopeasti, mutta tuo on harhaluuloa siinä suhteessa, että paino on pois nesteestä ja lihaksesta ei läskistä :(.

2. Tarkkaile mitä syöt. Pidä vaikka kirjaa syömisistäsi viikon verran ja tarkastele mitä olisi korjattavana. Lätki makroravinteet, joita ovat hiilihydraatit, proteiinit ja rasvat esim. Excel-taulukkoon ja laske viikon kalorit sekä ravintoainesuhteet. Itse olen painellut menemään suhteilla p30/hh40/r30 eli makroravinteiden prosentuaalinen jakautuminen päivän kokonaiskaloreista. 30% kok.kaloreista tulee proteiineista 40%hiilihydraateista ja 30% rasvoista

3. Lisää liikuntaa. Aamuaerobista pidetään yleensä hyvänä ajankohtana rasvanpolttoa ajatellen. Eli ennen aamiasta lenkille mars. Miksi aamulla? kroppa on tyhjä hiilhydraateista, jotka ovat elimistön ensisijaista energiaa ja näin pakotat elimistön käyttämään rasvaa energianlähteenä.

4. Syö oikein. Vältä huonoja rasvoja jotka ovat eläinrasvoja (voi, rasvainen liha,...). Älä kuitenkaan jätä rasvoja kokonaan pois vaan huolehdi hyvien rasvojen saannista. Kerta- ja monityydyttymättömät rasvat ovat näitä. Tällaisia rasvoja saat mm. rypsiöljystä, kalaöljystä ja oliiviöljystä. Muista kuitenkin, että 1g öljyä sisältää 9kcal!.

Aamiainen on Päivän tärkein ateria, tällöin pitää syödä reippaasti pitkiä hiilihydratteja (esim. kaurapuuro, ruisleipä) ja proteiinia (vaikkapa maitorahkaa). Proteiinia kannattaa nappailla jokaisella aterialla 30g>. Rasvaa ei aamiaisella välttämättä tarvitse. Palautumisjuomaan (sisältää nopeaa hiilihydraattia kuten malto ja hera proteiinia sekä mahdollisesti kreatiinia) ei myöskään kannata rasvaa lätkiä. Vältä nopeita hiilihydraatteja kuin ruttoa. Ainoa paikka missä ne on kohdallaan on palautumisjuoma. Nopeilla hiilareilla mm.sokeria (lue:karkit ja vaalea vaalealeipä pois!). Nopeat hiilihydraatit, kun nostavat elimistön insuliinitasoja huimasti ja tästä aiheutuu se, että elimistö ottaa ravintoa isolla kädellä vastaan --> läskiä. Pääsääntönä makroravinteista se, että hiilarit aamulla ja rasvat illalla. Proteiinia voikin sitten tunkea joka väliin :). Nyt varmaan ymmärrät, että ei ole aivan sama mistä ne kalorit ottaa vaan tuotakin kannattaa tarkkailla.

5. Syö riittävästi. Luit aivan oikein! eli syö monta ateriaa päivässä ja riittävän paljon kaloreita. Nälkäkuurilla elimistö lyö aineenvaihdunnan tukkoon ja painon pudotus tulee hankalaksi. Elimistö tulkitsee niukan ravinnon hätätilaksi ja tällä tavalla koittaa pitää läskeistä kiinni kaikin keinoin.

Paljonko kaloreita sitten pitää syödä päivässä? Sitä on vaikeaa määritellä kenellekkään tietämättä liikunnasta, työstä, ravinnosta.. Eli sitä pitää itse tutkiskella. Tavalliselle pulliaiselle, joka käy kolmisen kertaa viikossa punttaamassa antaisin ohjenuoraksi ~2500kcal/d, josta sitten voi tiputtaa tarvittaessa vielä pois. Kolmen tunnin välein kannattaa pyrkiä syömään. Henk.koht. olen syönyt vaikka ei ole ollut edes nälkä. Tällä tavalla verensokeritaso pysyy tasaisena jatkuvasti eikä ns. mässykohtauksia tule niin helposti.

6. Cheattipäivä. Tällaisella päivällä tarkoitetaan päivää, jolloin ei kaloreita tarkkailla. Tälla tavalla boostataan aineenvaihduntaa eli koitetaan estää säästöliekille siirtymistä. jotkut pitää tällaisen päivän kerran viikkoon toiset harvemmin. Varsinkin pitkän dietin ollessa kyseessä, pitäisin näitä päiviä. Tällaisilla päivillä annetaan myös vähän lepoa päälle. Helpottaa hieman tuota vanteen kiristymistä otsan ympärille. Huomaa nyt kuitenkin, että tässäkin päivässä pitää pitää järki mukana ei todellakaan ole järkevää vetää kahta perhepizzaa ja 300g sipsejä jotka huuhdotaan alas 3l cokisella.

7. Vitamiinien saanti pitää dietillä turvata. Kehon vastustuskyky on melkoisen heikko dietillä, joten ota vitamiinit vaikka purkista jos niiden saanti tuntuu olevan turhan vaikeaa tavallisesta ravinnosta.

8. Lisäravinteita voi naukkailla dietillä riittävän proteiinin tarpeen saavuttamiseksi. Muista kuitenkin, että lisäravinne on lisäravinne se ei korvaa tavallista ateriaa. Se ei sisällä vitamiineja, hivenaineita, kuituja, jne. Eli koita mielummin syödä kunnon ruokaa!

9. Näillä ohjeilla luulisi painon lähtevän laskuun. Alussa vauhti voi olla huimaa, johtuen nesteen poistumisesta. Painon putominen hidastuu kyllä ja tässä kohtaa pitää vaan malttaa, jotta niistä lihoista jäisi edes rippeet. Jos paino ei ala viikossa yhtään putoamaan niin tarkista kalorit.

10. Alussa on varmasti hankalaa laskea noita makroravintoaineita ja ynnäillä kaloreita. Homma kuitenkin muuttuu helpommaksi jatkuvasti, koska tieto eri raaka-aineiden kaloreista ja p/hh/r (proteiini/hiilihydraatti/rasva) suhteista lisääntyy. Helpoin tapa on ehkä rakennella tietynlainen ruokavaliorunko päivälle. Eli Syö joka päivä esim. saman aamiaisen välipalan/lounaan ja vaikka päivälliselle jättää varaa hieman vaihtelulle jne..

11. alkoholi. Pitääkö tästä mainita jotain.. Ei.

12. asiat ei ole missään tärkeysjärjestyksessä vaan siinä järjestyksessä jossa ne mulla tuli mieleen.

13. FAQ sisältää paljon mielenkiintoista luettavaa mm. gkykeeminen indeksi ja paljon paljon muuta :thumbs:

Kirjoittelin tämän tästä 'nopsasti', joten kirousvirheitä on varmasti paljon eikä kaikki tarpeellinen tieto varmasti ole vielä tässä. Joten korjauksia ja lisäyksiä niin saadaan tällainen aloituspaketti valmiiksi :). Koitetaan pitää homma kohtuullisen simppelinä, jotta tästä oikeasti olisi aloittelijoille apua, eiks jeh.

minä en ole mikään perkeleen guru joka tietää dieettaamisesta ja treenaamisesta kaiken. Messenger ossu ei oo yksityisopetusta varten profiilissa vaan sitä varten, että voi turista niitä näitä. Mun tiedot ja taidot ei PT hommiin riitä

Kyse ei ole vittuilusta vaan siitä, että minä en oikeasti tiedä kaikesta kaikkea ja foorumin voima on siinä, että virheellinen tieto korjataan. Enhän mä tiiä mistään mitään .

Let's block ads! (Why?)



Laihduttaminen for beginners. Ekaa kertaa dieetillä? Lue tämä!

Joe Rogan

Mulla ei varsinaisesti ole mitään Rogania vastaan. Ihan kelpo selostaja se on ja hauskakin toisinaan.
Käsittääkseni Rogan kuitenkin treenaa lukkopainia Eddie Bravon 10th planet salilla (taitaa olla "ruskealla vyöllä"... älkää kysykö miten lukkopainissa voi olla vyöarvot) eikä varsinaisesti treenaa siis vaparia. Taekwondossahan mies oli aikoinaan kova tekijä, potkut lähtee edelleen näyttävästi ja kondis on miehellä ollut huomattavan kova jo Newsradio-ajoista vai mikä se komediasarja nyt olikaan.

Rogan tietää paljon vaparista ja erityisesti mattoväännöstä. Kuitenkin toisinaan on häirinnyt se rubber guard-hehkutus joka tosin on ollut onneksi vähentymään päin ja Joen selostuksetkin voivat tosiaan olla hivenen puolueellisia silloin kun on joku oma suosikki kehässä. Mutta ei tietenkään selostajan kommentit ottelun lopputuloksiin vaikuta mitenkään.

edit. Miehen stand up -kyvyistä en ole täysin vakuuttunut. Aika paljon tuntuu lainailevan idoliltaan Bill Hicksiltä... mutta ihan hyvää ja omaperäistäkin settiä toisinaan ja hecklerit hoitelee yleensä tyylikkäästi.

Let's block ads! (Why?)



Joe Rogan

Voimamiesvideot

Vituttaa niin ankarasti

1. Olkapäästä kuulu snackle, crack, poks! Nivelsiteet otti vähän itteensä.

2. Töissä tarvis tehä seuraavat 3 viikkoa 10 tuntista työpäivää kun on niin vitusti hommia, kiinnostuksen taso on nolla, en tee.

3. Alaselkä on jumissa.

4. Koira söi tohvelit.

Let's block ads! (Why?)



Vituttaa niin ankarasti

mercredi 30 janvier 2019

Tulevat pelit

En ainakaan löytäny tälläistä ketjua tältä osiolta. Ei viitsisi jokaisen pienen julkistuksen takia uutta ketjua tehdä.

Satuin törmäämään tälläiseen. Eli vasta tech demo, mutta jotain huhua olis, että saattais pelikin tulla... Aihe on kyllä helvetin hyvä ja tuosta videosta tulee kyllä mahtava fiilis. Synkkä tulevaisuus&robotit on aina hyvä lähtökohta. :D

Let's block ads! (Why?)



Tulevat pelit

Se oli TURNOFF

Aika moni ketju sivuaa tätä aihetta ja halusinkin, että kootaan selkeämmin asioita, mieluiten juuri kokemuspohjaisia tilanteita missä olet saanut pahan turnoff-tunteen.

Yleensä ketjut aloitetaan itse, joten äsken mieleeni tullut tilanne oli tämä.
Tyttö jota olin tapaillut pari kertaa tuli taas luokseni ja siinä illan mittaan huomasin, että likka on vähän liian seksuaalisesti ylivilkas tälläselle hiljaselle hissukalle. Viimeinen niitti oli sen tytön avaimenperä, joka iso, metallinen jäljitelmä miehen kyrvästä.
Se oli aika turnoff.

Toinen tilanne oli, kun eräs tyttö sanoi hänellä olevan jätkiä jonossa mistä hän valitsee parhaat. Varmasti puhui totta, mutta mulle tuli se fiilis, minkä sanoinkin, eli "ok, sano sitten, kun tulee mun vuoro panna sua".

Kokemusten lisäksi voisi laittaa ihan listaten näitä asioita.

Let's block ads! (Why?)



Se oli TURNOFF

Mika Nyyssölä IN DA HOUSE!!! kuvia!

Haastattelu: Mika Nyyssölä 31.5.2005

Käyttäjien esittämiä kysymyksiä:

Mika Nyyssölä - SM II 2003 -70kg, PM I 2005 -70kg

1. Mistä sait kehonrakennuskärpäsen pureman?

- Sain pureman jo varmaan siinä vaiheessa, kun ensimmäisen kerran näin kuvan jossain kuponkiuutisissa, jossa myytiin jotain Wrangen "voimavaijeria". Siinä oli kaveri kauhealla hauiksella ja kuvatekstinä: P.A.K.O.T.T.A.A lihaksesi kasvamaan! Taisin olla 10-vuotias ja se jotenkin kolahti. Siinä oli jotain ihmeellistä, kun joillain, niin harvoilla, oli lihaksia. Myöhemmin sitten noin 14-vuotiaana aloitin kotona käsipainoilla ja punnertelemalla, kunnes uskalsin mennä vuoden kotitreenauksen jälkeen salille. Sillä tiellä ollaan jo vuodesta -91!! Itse kehonrakennukseen minut tutustutti Aki Mähönen reilut pari vuotta sitten. Ennen sitä kehonrakennus oli ollut minulle lähinnä mystisenä haaveena tuolla taustalla, sillä lajiin on hyvin vaikea tulla mukaan ellei ole ketään henkilöä, jolla olisi ensikäden tietoutta mitä tehdä.
Ajatelkaapa etten ollut koskaan nähnytkehonrakennus kisoja ennen kuin itse olin lavalla kilpailemassa!

2. Mitä tekisit toisin, jos olisi mahdollista aloittaa salihommat uudestaan ihan pohjilta?

- Hyvä kysymys! Ajatelkaapa sellaista, että 15-vuotias menee täysin tietämättömänä punttisalille ja alkaa vain nostelemaan painoja ilman, että kukaan vaivautuisi neuvomaan miten tehdä ne oikein. Siinä loukkaa hyvin helposti itsensä puhumattakaan optimaalisesta lihaksen kehityksestä. Itselleni kävi vähän sillä tavalla. Kaiken sai oppia kantapään kautta ja toisia seuraamalla.
Uskoisin, että ensimmäiset kuusi vuotta meni vähän niinkuin kankkulan kaivoon, kun ei ollut juurikaan selkeyttä mitä tehdä.
Toisin tekisin siis kuin silloin. Treenaisin todennäköisesti juuri nykyisellä tavallani eli puhtaita liikkeitä tekemällä ja tuijottamatta painojen määrään. On aivan turha tehdä ykkösiä ranskalaisessa punnerruksessa, sillä vain loukkaa itsensä ja se jos mikä on tuhoisaa lajin harrastuksen kannalta.
Puhumattakaan ruoan tärkeydestä! Vasta dieetillä tajusin kuinka tärkeää on syödä, syödä ja syödä. Tasaisesti 5-7 ateriaa päivässä. Puhdasta ruokaa.

3. Mitä mieltä olet kehonrakennuksen tilasta tällä hetkellä maailman huipputasolla, eli onko laji menossa sinun mielestä överiksi vai onko suuntaus oikea?

- Vaikea sanoa. Tuntuu siltä, että nykypäivänä mikään ei enää riitä. Ikinä ei ole tarpeeksi iso. Äijät on hurjan näköisiä ja kokoisia. Varmaan livenä vielä isompia kuin kuvissa.
Olisihan se hienoa jos joku pienempi ja kireämpi kaveri pieksisi isomman jössikän, mutta eipä taida tapahtua nykypäivänä.
Itse olen vähän kahden vaiheilla. Toisaalta pidän siitä että äijät on niin freakazoidin näköisiä kuin mahdollista. Mitä friikimpi sen enemmän se kohauttaa yleisöä. Mutta toisaalta ne kaverit ei sitten olekaan niin änkyrä kireitä kuin ovat isoja. Siinä vähän kärsii koko lajin yksi tärkeistä ominaisuuksista eli mahdollisimman tiukkana oleminen.

4. Kuka omaa mielestäsi täydellisimmän fysiikan kehonrakennuksen historiassa?

- Huh huh. Mahdotonta nostaa ketään ylitse muiden. Jos kriittisesti katselee (johon ei meikäläisellä olisi kylläkään varaa) niin jokaisella kaverilla on aina joku heikkoutensa. Ronniella on pohkeet ja vatsat, Priestillä on pitkä selkä ja lyhyet jalat, Ruhl on ruma ( ei millään pahalla, mutta sekin kyllä vaikuttaa tuomareihin), Arskalla oli "hoikahkot" jalat, Nasserilla selkä ei levinnyt tarpeeksi. Ehkä vähiten heikkouksia oli "Flex" Wheelerillä eli olisiko Flex sitten yksi mahtavimmista? Mene ja tiedä?

5. Mitä luonteenpiirteitä tai ominaisuuksia pidät tärkeimpinä kilpakehonrakennusta harrastavalla?

- Kyllä se on ehdottomasti nöyryys. Ylpeilyt saa jäädä kotiin. Dieetillä se on varmaankin luonteen lujuus jaksaa tahkoa sitä aerobista ja olla sortumatta houkutuksiin.

6. Anna jokin pilkun viilaus vinkki rasvapoltoon, mitä itse käytit.

- Eipä siihen ole mitään salaisuutta. Itse hilasin perseeni klo 3:45 ylös ja puolentoista tunnin lenkille joka aamu. Sitten seitsemäksi töihin. Neljältä salille jonka jälkeen puolen tunnin krossari niin, että hiki lensi. Kotiin syömään ja jos urheiluruutu näkyi telkkarissa oli jo yli nukkumaanmenoajan. Siinä sulle rasvan polttoa.

7. Kiinnostaako tulevaisuudessa kilpaileminen samassa painoluokassa, vai kenties korkeammissa luokissa, eli onko tavoitteenasi viellä lisätä kehosi lihasmassaa, vai viimeistellä/ylläpitää nykyistä kuntoasi?

- Nyt seuraava tavoite olisi MM-kisat Shanghaissa alle -65kgssa. Tulevaisuudessa olis haaveena kisata -80kg sarjassa, mutta katsotaan nyt yksi kisa kerrallaan.

8. Millä tavoin harjoittelit poseeraamista ja vapaaohjelmaasi?

- Peilin edessä lähinnä. Musta tuntuu, että ne jotka aina jonkun heijastuksen sattuessa peilaa itseään ja heittää jonkun posen, osaavat sitten luontevasti myös lavalla poseerata. Sen joko osaa tai ei osaa. Vaikea laji ja harjoitus tekee mestarin. Mitä useammat kisat on takana sitä luontevammin se lavasäteily ja poseeraus onnistuu.
Vapariin kannattaa satsata, sillä sehän on oikeastaan ainoa hetki lavalla, jossa päsee esittämään itseään juuri niinkuin haluaa. Kannattaa siis aloittaa jo dieetin alussa, koska loppua kohden ei paukut enää riitä kehittelemään mitään fiksua.

9. Miten motivoit itseäsi treenistä ja dieetistä toiseen?

- Ehkä se motivaatio kumpuaa siitä, kun muistelee kuinka siistin näköistä se oli olla kisakunnossa vatsapalat näkyvissä ja kireänä. Tietenkin se lavalla olo on niin ainutlaatuista puhumattakaan takahuoneessa olevasta tunnelmasta. Se fiilis, että on jotain enemmän kuin tavalliset ohikulkijat on jotenkin kiehtovaa.

10. Mitä haluaisit sanoa aloitteleville treenaajille?

- Maltti on valttia. Mitään ei saavuta yhdessä yössä. Lihakset kasvaa kun ne kasvaa ja nyt puhutaan vuosista. Ei kannata lähteä repimään salille ja treenaamaan kolmea tuntia päivässä, kuusi päivää viikossa. Puhdas ruokavalio ja tasaisesti jaetut lepopäivät ovat eetvartti lihaksille. Intensiiviset treenit sopivalla vastuksella on paljon tehokkaampaa kuin yli-isoilla painoilla treenaaminen. Tiedän sen koska juuri itse olen syyllistynyt moiseen. Kehitystä alkoi tapahtua vasta, kun aloin tehdä liikkeet puhtaasti, pienemmillä painoilla.

Kiitos kysymyksistä. Oli antoisaa vastailla niihin. Toivottavasti jaksoitte lukea.
Hyvää kesän jatkoa kaikille! - Mika</span>

......................................................................................

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

Kuvat otettu Mayor´s gymillä.

Let's block ads! (Why?)



Mika Nyyssölä IN DA HOUSE!!! kuvia!

Tulisijat

Ei taida olla näille keskustelua.

Periaatteessa kai pitäisi pitää peltiä niin auki, että tuli saa kunnolla ilmaa, mutta silloinhan hirveä määrä lämpöä karkaa hormiin. Onko vaarana, että nokeaa piippua ihan liikaa jos polttaa puita pienellä liekillä? Esimerkiksi saunassa saa menemään hirveän määrän puita jos pitäisi pellit kokonaan auki, vai olenko täysin väärässä? Onko sitten tärkeämpää se, että paljonko ilmaa tulee etupuolelta.

Aina varoitellaan siitäkin, että piipun saisi halki jos lämmittää liian reilusti. Onko teille käynyt niin? Toinen vastaava ei niin hauska juttu on nokipalo.

Nimim,puusauna,pönttöuuni ja puuhella.

Let's block ads! (Why?)



Tulisijat

Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

Valtamedian uutisointi Trumpista on aivan naurettavaa. Katsokaa vaikka tätäkin uutista.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016100122400888_ul.shtml

Ei ole edes yritystä olla objektiivinen tai tuoda esille Trumpin viestiä. Se syy kuitenkin on olemassa, että niin moni amerikkalainen kannattaa Trumpia. Ovatko he kaikki sitten jotain vähä-älyisiä?

Mielestäni tässä näkyy hyvin se miten Hillary Clinton on järjestelmän tukema ehdokas. Hillaryllä on isot tukijoukot takanaan ja Trumpilla ei ja tämä näkyy valtamediassa tosi hyvin. Hillaryn viesti menee läpi suoraan ja Hillaryn skandaaleista ollaan valtamediassa hiljaa, kun taas Trumpin viesti ei mene läpi ja hänestä on koko ajan skandaaleja lehdistössä.

Oikeassa demokratiassa annettaisiin molempien ehdokkaiden tuoda oma viesti läpi ja sitten äänestäjät päättäisivät kumpi olisi parempi johtaja, eikä koetettaisi tehdä tästä mitään hyvän ja pahan välistä valintaa.

Let's block ads! (Why?)



Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

PT Renne Korppila

[unable to retrieve full-text content]



PT Renne Korppila

mardi 29 janvier 2019

Jon "Bones" Jones

Jon &quot;Bones&quot; Jones

http://en.wikipedia.org/wiki/Jon_Jones_(fighter)

Outoa ettei vielä ole tästä todennäköisesti kaikkienaikojen kovimmasta vapaaottleijasta vielä aiheetta tehty.
Jos syyskuun eka päivä Jones voittaa Hendersonin niin hänellä on jo kovimmat saavutuksset koskaan MMA ottelijoista.
Tottakai saavutus vielä paranee kun ottaisi vvielä Phil Davisia ja Alexander Gustafssonia vastaan mutta joutuupi tyhmässti jo nyt ottamaan Hendersonin jälkeen MAchidaa vastaan. Machida ei tule kahta erää enempää kestämään taaskaan.

- - - Updated - - -

Jos Jones voittaa Hendersonin ja MAchidan niin tulee Jonesille ennnätys jaettuna Tito Ortizin kanssa eli tittelipuolustuksia 5kpl putkeen LHW:ssä. Pelkällä Henderson voitolla siirtyy Liddelin kanssa jaetulle toiselle sijalle LHW tittelipuolustuksissa.
On kyllä niin kovia nimiä Jones vvoittanut ja tosiaan jos voittaa nyt muutaman niin on kovemmat meriitit kuin vaikka Silvallakin.

Let's block ads! (Why?)



Jon "Bones" Jones

Älä sano näin

[unable to retrieve full-text content]



Älä sano näin

lundi 28 janvier 2019

Dorian Yates

Alfauros.

Universumin komein mies.

http://www.youtube.com/watch?v=QPfMZg-Y2vM

Kyylän kootut.

Jos ei kestä kipua, kannattaa vaihtaa laji pöytätennikseen!

"Light days? What are those, some kinda tampons?": Branch Warren

Terminator2: "Ja Pro-pain, sähän olet jo melkein jumala, joten hys nyt. Hirvee massamonsteri!"

Lying here still fully awaiting the darkness to take me away from this pain. This is my last day. The darkness is taking me away from this pain.</span></span>

Let's block ads! (Why?)



Dorian Yates

Poseland videot

Alona tekee laadukkaita ja mielenkiintoisia videoita, kiitos siitä.

Mutta, äänenlaadussa voisit Alona kyllä sijoittaa parempaan mikkiin, ei nimittäin pysty ilman kuulokkeita kattomaan kun on niin "samea" ja epätarkka äänenlaatu.

Let's block ads! (Why?)



Poseland videot

Teemu Packalen

Helvetin hieno homma.

Packalenin fyysinen olemus ja matto-osaaminen jo pelkiltään tulee aiheuttamaan ongelmia monellekin UFC:n kevytsarjalaiselle, joka ei sijoitu sinne ihan kovimpaan kahteenkymppiin. Toivottavasti Mano Management & UFC pääsevät jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen siitä mihin suuntaan Teemun uraa on järkevää rakentaa, kun matseja on vasta 7 eikä Damien Lapilusta kovempia nimiä (Teemusta itsestään riippumattomista syistä) ole vielä listalla.

Uskon, ettei Teemun potentiaali ole jäänyt huomaamatta Joe Silvalta (tai kuka ikinä siellä hoitaakaan Euroopan matchmakingia), ja mies antaa Packalenille ensimmäiseksi vastustajaksi jonkun lähes yhtä kokemattoman kaverin, joka ei kuitenkaan ole sieltä vaarallisimmasta ja lupaavimmasta päästä. Vastustajan kotimaaksi veikkaan Ranskaa, Puolaa tai Englantia.

Ps. Ottaen huomioon sopimuksen yhtäkkisen luonteen ja vihjailut nopeasti häkkiin pääsemisestä moneltakin taholta, ei ole ollenkaan mahdotonta, että Packalenia pidetään varalla esimerkiksi jo Glasgowin kortille (18.7) jonkun kevytsarjalaisen paikkaajaksi. Ehkä joku kortille merkatuista kevytsarjalaisista on antanut ymmärtää olevansa epävarma terveydentilastaan? Who knows.

Let's block ads! (Why?)



Teemu Packalen

dimanche 27 janvier 2019

Viinit, konjakit, viskit, ... Keskustelua "paremmista" alkoholijuomista

No jos kerran Irlantiin asti lähtee, niin ei sieltä kyl minun mielestäni kannata samaa tuoda mitä alkostakin saa. Itse en juuri Irlantilaisiin tisleisiin ole perehtynyt ja enenpi mielenkiintoni on tuola Islayn suunnalla, joskin pikku hiljaa katseeni on ylämaan suuntaankin harhailemassa.

Muuten, mikä hintataso on briteissä? Suomen ja saksan hintatasossa ei enään niin mahdotonta hintaeroa ole noissa keskihintaisissa single-malteissa. Jos pullo maksaa suomessa 40-45 euroa, niin saksassa se on ehkä 5-7 euroa halvempi. Siinä kun se alkoholiveron suhteellinen osuus on jo aika pieni. Eli jos tilaileen lähteepi, niin sitten jotian mitä ei alkosta saa.

Paikanpäällä kannattaa kysellä, jos vaikka löytyisi jotian tyyliin "talon wisky" tms, mitä ei välttämättä juuri muualla saisikaan.

Onko muuten jengillä millasia pulloja kaapissa? Mulla on Bowmore cast strengh ja mariner, coal ila signatory 1991 (tai 2..) portwood finish, Teerenpelin whisky ja Balvenie Doublewood. Pari puloa pitäisi vielä hommata kun kerran olen reussun päällä täällä saksan maalla. Tietty punkku-telinettäkin pitäisi täydentää..

Let's block ads! (Why?)



Viinit, konjakit, viskit, ... Keskustelua "paremmista" alkoholijuomista

Dexter Jackson

Tom Platz

Victor Martinez

Hahaa, itse tilasin juuri suoraan kotiin MD:n. Halpaa kuin saippua. Martinezille otti vaan ohraleipä ja sillä siisti, ei voi syyttää kuin itseään. Ihan lupaava kaveri kyllä oli. Kyllä mäkin leikkisin laululintua jos mulle kävis noin.

Click to expand...

Let's block ads! (Why?)



Victor Martinez

CT Fletcher

Mike Tyson

Big Boy Jake

Markku "Sensei" Tikka

Markku Tikka (tälläkin foorumilla tunnettu T-101) oli näköjään julkaissut blogissaan Q&A videon. Pätkä sisältää hyvää tietoa treenaamisesta ja ravinnosta, olisi todella hienoa, jos näitä tulisi lisääkin. Hyviltä valmentajilta on aina mukava katsella tämmöisiä infopaketteja.

Markun omia meriittejä löytyy seuraavanlainen lista:

Classic Bodybuilding +180 cm
FITNESS EXPO CBB SM 2012, 3. sija
Jyväskylä Body & Fitness 2012, 1. sija

Classic Bodybuilding +178 cm
FITNESS EXPO CBB SM 2008, 3. sija
Force Fitness Classic 2008, 4. sija
FITNESS EXPO CBB SM 2007, 10. sija
Turku Body & Fitness 2007, 3. sija

RAW Voimanosto
SPUL Voimanosto SM 2014 -105kg, 1. sija
GPA Big Boys BC Raw 2013 -110kg, 1. sija
SPUL Voimanosto SM 2013 -105kg, 1. sija
SPUL Voimanosto SM 2010 -110kg, 2. sija
SPUL Voimanosto SM 2007 -110kg, 3. sija

Miehen valmennettaviin kuuluvat/ovat kuuluneet muun muassa Tuomas "Tume" Kuronen, Anton Tammelin ja Tobias Cunningham...

cbb-vs-raw.jpg

Let's block ads! (Why?)



Markku "Sensei" Tikka

samedi 26 janvier 2019

Artturi Kallio

[unable to retrieve full-text content]

Etusivulle selostusta.

Galtsu

[​IMG]

Artturi Kallio

Polvenlämmittimet

Ei, ei ole kummastakaan kokemuksia. ;)

Omat ovat Nalinin valmistamat ja jotain Mantotexiä(vai Windtexiä?) on se polven kohta noissa, eli ei läpäise tuulta. Sisäpinta on kevyttä fleeceä puolestaan. Jos angora päästää tuulta läpi ja ulompi vaatekerros myös, niin ainakin talvipakkasilla tuppaa olemaan ikävää sitten, ennemmin tuulen estävää mallia kannattaisi olla mielestäni, tosin kaikki lämpöä pitävät kerrokset ovat myös aikast oleellisia jahka tästä OIKEAT pakkaset alkavat. Käy kaupassa hipelöimässä noita?

Let's block ads! (Why?)



Polvenlämmittimet

Seuraava matkakohteenne?

Lontooseen viikonloppulomalle tossa huhtikuussa luultavasti, ja sitten jälleen kerran viettämään pari viikkoa Kanadaan kavereita tapaamaan :)

Lontoosta ei ole kokemusta, mutta suosittelen Kanadaa (Toronton aluetta) matkakohteeksi. Siellä on kesäisin yllättävän lämmin (40 astetta), ja tuntuu kuin saunaan astuisi, kun ilmastoidusta talosta menee ulos :D

Let's block ads! (Why?)



Seuraava matkakohteenne?

Kotisali

Jani Pernell

Siinä fotoa Janin nykykuosista.

"Hello! Ja niin käynnistyi myös "laji" harjoitukset eli poseeraus. Kunto nyt on mitä on.. Mutta onneksi ei kisat vielä olekkaan Hymiö smile Satalasissa mennään, että kehtaa edes lavalle mennä Hymiö grin Hiilareita juuri napsin, ja katsotaan mihin taas päästään sillä Hymiö smileIhon vetäytyminen on mulla ollut ongelmana jo 2014. Löysää nahkaa löytyy runsaasti vatsan ja selän alueelta, mutta eiköhän se sieltä taas imeydy kuten ennenkin."

[​IMG]

Mahtaakohan Jani muuten seurailla Pakkista? Ellei niin olisi kiva saada mies tänne keskustelemaan :)

Let's block ads! (Why?)



Jani Pernell

Cedric McMillan

Kaikki kunnia massamonstereille, mutta minun silmääni on kyllä hienon näköistä kun esteettisen lihaksikasta fysiikkaa ei ole pilattu insuliinilla, IGF-1:llä ja kasvulla, joilla keskivartalokin paisuu rujon näköiseksi.

Cedricin kunto on aika lähellä omaa "ihannekondista"... Toivottavasti mies pärjää aikanaan ammattilaisenakin, tarvitsematta lähteä jahtaamaan sikamaisia massoja keinolla millä hyvänsä.

Let's block ads! (Why?)



Cedric McMillan

Yleinen keskustelu pystyottelusta

Greetings Pierre --

Hope that you are doing well and thank you for doing this interview with us. I want to thank you first for your interest in the sport of Kickboxing. I sincerely believe that you've helped to save it as it was in dire straits and it was not pretty.

Thank you very much.

So you are best known for running BlueGold, an oil-oriented hedge fund, and helping to run a Kickboxing empire is a vast departure from that. What prompted you to invest in the sport of Kickboxing?

Yes indeed it is a very different project. But being good at investing/trading is mainly about recognising good opportunities and understanding risk and reward. I think the sport of kickboxing has a lot of potential, actually more than the other combat sports (MMA, boxing, wrestling...). It is fast, technical, and very exciting. So far no organisation managed to exploit its true potential. I closed BlueGold in April this year for other reasons, and right now I am 100% focused on getting the right vision, the right team, and the right partners in GLORY. I do believe by the end of the year GLORY will not need my involvement on a full-time basis anymore, and I'll just take a step back and let the team run the organisation, even though I will still oversee it and make sure we go in the right direction. I will remain involved in major decisions to some extent, but I will not be running the company. I am I think the right person to understand the potential, and to put the right pieces together, but I would not be the right person to run it on a day by day basis. I think I can find somebody better.

We understand that you are a big fan of Kickboxing, tell us a bit about how you got into Kickboxing; like which event was the first one that really made you a fan, which fighters caught your eye at first.

I started practising martial arts about 10 years ago when I was living in Asia. I did some Muay Thai, then Shaolin Wushu, and then Muay Thai again and kick boxing. I started watching it on TV actively in 2005. The first big event I watched was the K1 WGP final in 2005. I was then hooked. It was such a great event. I love the tournament format. I was very impressed by Semmy Schilt, the way he destroyed his opponents with such ease. I was scared for them. They really looked like they didn't have a chance. People say he has an unfair advantage being so tall, but they don't realise that he is incredibly fast and precise for his height too, and very technical. He clearly is the man to beat, still today. I also loved Remy Bonjasky's style, in and outside of the ring.

Who do you feel is the best Kickboxer of all-time? How about the best active Kickboxer right now?

In Heavyweight, clearly Semmy Schilt, best active, and best of all-time. But Peter Aerts is also a legend, and one of the very select few who managed to beat Semmy. I am very impressed by his heart and longevity. He was at the top of the sport from 17 years old to 42 years old. He's very unique in that way. I think he can still be one of the very best. Remy Bonjasky is also a legend. And in 70kilos max, Ramon Dekkers is I think the best of all-time. Right now the best active kickboxer in 70 kilos is Giorgio Petrosyan. He is so talented, precise, fast and technical, it is a real treat to watch him fight. He shows that this sport is an art. He makes a fight look like a dance.

What is the one fight that you feel is the biggest in the Heavyweight division and in the 70kg division right now?

I think Semmy Schilt vs Daniel Ghita in Heavyweight, and Petrosyan vs Van Roosmalen in 70kgs.

So what exactly is your role/title and responsibilities within the Glory Sports International organization? Can you give us some insight into the organizational structure of Glory Sports International?

I am the Chairman of the Board of Directors and I am the majority investor. My responsibilities are mainly to set the vision, help build the right team, find the right partners for GSI, and oversee things at a high level. It is already a large team, but it is still work in progress. So far Marcus Luer, CEO of Total Sports Asia is the Managing Director of GSI. The Golden Glory management team: Bas Boon, Cor Hemmers, Martijn De Jong and Bert Van Der Ryd are part of the team. Simon Rutz and Remon Daalder from It's Showtime are also part of the team. Simon and Bert will work in production. Cor, Bas, Remon, Martijn will work on matchmaking, scouting, developing new talents, developing gym franchise, basically everything that has to do with the sport itself. We also have many other people involved in marketing, media etc...

The Glory World Series has already started for the 70kg class, yet the purchase of It's Showtime and many of their fighters transferring to Glory puts you in an odd spot. Do you plan on integrating some of these fighters into the Glory World Series tournament somehow, or will they have to wait until next year?

Some of them will be integrated in super fights events right away, and then in the next tournaments. We intend to do two tournaments per year per weight category, and 6 super fight events next year. We will also add other weight categories over time. So you can expect 10 events in 2013, and 13+ in 2014 onwards.

Can you tell us what fighters that you know for sure have carried over into Glory?

I can't say it for now, as it's still work in progress. But I'm confident we will end up with all the very best fighters in the world eventually.

Do you feel that the US market is a viable one for Kickboxing and for Glory?

Definitely. It is going to be about having the right approach, and using the right marketing strategy. I'm very confident in the product. I think it could become the most popular fighting sport in the US in 3 years time.

Lastly, where do you envision Glory Sports International heading in five years?

I envision GLORY becoming an iconic brand that most people will know about. The aim is to bring the sport of kickboxing to the next level, with fighters and fans from all over the world. We also want to broaden the fan base, and bring great entertainment and glamour to the sport. I could see it becoming a multi-billion dollars company within 5 years.

Thank you so much for your time, Pierre!

Click to expand...

Let's block ads! (Why?)



Yleinen keskustelu pystyottelusta

Marko Savolainen

vendredi 25 janvier 2019

Auton ostamisen sietämätön tuska

Tota nelikkoa tarvitsee niin harvoin, että siihen ei imo kannata auton ostoa perustaa (ellei asu kylän päässä, jossa kelirikko on ympärivuotista, eikä pihaan tosiaan pääse). Kyllä täällä pk-seudullakin on tähän asti ihan hyvin pärjännyt vajaavetoisella, ei se ole mitenkään niin tarpeellinen, kuin täällä tietyt tahot mainostaa.

Itse vaihdoin autoa vastikään, kun edellisessä alkoi olla ärsyttäviä vikoja ja vuoden sisällä rahaa olisi pitänyt laittaa kunnostukseen/hankintoihin sievoinen summa. Hankin tilalle vuoden vanhemman, enemmän ajetun, joskin tilastollisesti katsottuna luotettavamman. Remonttia on tuohonkin luvassa vuoden sisällä aivan samalla tavalla. Seuraavaksi hankin auton, joka on halvin korjata, koska joka ikistä autoa joutuu tänäpäivänä korjaamaan ja kovalla rahalla, oli auto sitten bemari tai tojota. Tunnepuoli kannattaa autokaupassa jättää kokonaan pois, se on vaan auto, ei siihen pitäisi kiintyä (vaikka itselläni tuo on juuri ongelma). Keskittyy mieluummin muihin asioihin ja pyrkii viettämään siellä autossa mahdollisimman vähän aikaa. ;) Ja tosiaan tuo autokuume on helvetin paha tauti, se iskee parhaimmillaan monta kertaa vuodessa.

Let's block ads! (Why?)



Auton ostamisen sietämätön tuska

Painonnostovideoita

Huomatkaa miten Kulrovitsin kyynerpää vääntyy... auts. Mielestäni loppuasento oli vähän kyseenalainen, kun mies kiersi. Ehkä 2-1 tai 1-2... ? Mutta kyllä ne äijät ovat aika saatanan vahvoja.

Kummassakin nostossa riittää kyllä haastetta.

Ei voi kyllä sanoa että tekniikka olisi mitenkään über hyvä heillä noissa nostoissa, mutta riittävä... Sehän on sellainen voima/tekniikka taistelu maksimipainoilla, että voimaa pitää olla sen verran että tekniikka pysyy kasassa, ja että nopeus on juuri riittävä, eli saavuttaa kriittisen pisteen.

Voima ratkaisee loppupeleissä aika helvetin paljon, minäkin pystyn tempaamaan/työntämään aika nätisti, mutta sitten kun on rautaa enemmän niin on huomattavasti vaikeampaa.

[mod] Sori. :) :Raven [/mod]

Let's block ads! (Why?)



Painonnostovideoita

Miten treenaat tällä hetkellä?

Sekasikiö-ohjelmalla mennään täälläkin. Toisinaan vedän viikon 4-jakoista ja seuraavan viikon 2-jakoista tai joskus jakamattomalla. Toistoalueita heittelen sekaisin miten sattuu, esim. yhdessä treenissä 15 toistoa ja seuraavalla viikolla samoissa liikkeissä jotain nelosia tai kutosia. Ainoa juttu mikä pysyy on treeniliikkeet jotka ikäänkuin kiertää samassa järjestyksessä koko ajan. Eli kerta viikkoon tulee seuraavista liikkeistä vähintään 1-2.

1.penkki,pystäri,dippi tms
2.rive,mave,tempaus,sjmv
3.etukyykky,prässi
4.leuanveto,kulmasoutu,ylätalja,alatalja
5.ranskalainen kulmis,jm-press,kapea pena,dippi
6.hauikselke jokin liike
7.voimapyörä,sit-upit jne

Aerobista tulee sit kahvakuulan, pyöräilyn ym.merkeissä.

Muskula ja voima molemmat kiinnostaa ja tietty terveys & kunto.

Ruokapuolen uudistuksia tässä ehkä enemmän on focusoitu kun tässä dieetin jälkimainingeissa opettelen taas syömään vähän enemmän, mutta pyrin syömään mahdollisimman monipuolisesti mutta kuitenkin normi body-safkatyyliin. Lisäravinteita vähentänyt huimasti kun mennyt välillä överiksi niiden kanssa.

Let's block ads! (Why?)



Miten treenaat tällä hetkellä?

Ravinto-osion yleiset kysymykset. Yksinkertaiset nopeat kysymykset tänne

Ehramille ja Wikkelle: kiitoksia, meikä alkaa kiskoa tuota rypsäriä.

Omegojen lisäksi vedän siitä syystä,
että kun nyt yritän keventää ja olen alkanut syödä lounaaksi jotain riisi-kasvis-kanamössöä, niin jos ei ole nälkä ennen lounasta niin tuon syötyään kyllä on.
Eli aattelin että jos hivenen nostais kalorimäärää.

Ja samalla sais niitä juoppoja huoripukkeja, vai mitä monityydyttymättömiä rasvahappoja ne nyt on.

Let's block ads! (Why?)



Ravinto-osion yleiset kysymykset. Yksinkertaiset nopeat kysymykset tänne

Terrorismi Suomessa ja muualla

jeudi 24 janvier 2019

Hyvä sali vantaalta?

Oon tulossa työhommiin vantaalle muutamaksi kuukaudeksi ja pitäs sali löytää sieltä. Onko ehdotuksia? Semmonen hyvä hinta-laatusuhde ja välineiden pääpaino mielellään vapaissa painoissa koska en oo oikeen oppinu niitä kuminauhanvenytysvehkeitä käyttämään.

Ja jos löytyy alottelija tasolla olevia reenikavereitaki niin ois enempi ku jees... Tokihan kokeneemmatki kelpaa...:hyper:

Kiitos valmiiksi kaikille.

Let's block ads! (Why?)



Hyvä sali vantaalta?

IFBB Pro Seth Feroce

[unable to retrieve full-text content]

Kyllä vain, Seth Feroce tekee paluun!
Erittäin potentiaalinen tekijämies 212 sarjaan, jos kaikki vain sujuu tällä kertaa ilman isompia ongelmia. Sethillähän oli terveyden kanssa tietääkseni jonkinlaisia ongelmia back in the day, jonka vuoksi joutui heittämään rukkaset tiskiin. Tästä mikä/kuka terveyden pilasi, onkin spekuloitu jonkin verran eri foorumeilla ja googlella löydätte kyllä lisää asiasta.
Anyway, menneet ovat menneitä ja on aika suunnata katse tulevaisuuteen.
itse Sethiä aikoinaan...

IFBB Pro Seth Feroce

IFBB Pro Seth Feroce

Jordan Peters

One of the brightest (and biggest) bodybuilders coaches/competitors in the UK (And longtime member of Pro Muscle!) Jordan Peters joined PED for 90 minutes.

Some of the topics covered
- Working with host Ken "Skip" Hill, Dr. Scott Stevenson and now MILOS Sarcev
- Milos' unconventional training methods
- How Jordan got to 300lbs at 5'5...
- High intensity training vs volume
- Sleep apnea
- Digestive aids and how to keep things moving when eating BIG
- Offseason cycles and approach
- Pre contest cycle and when to mix up compounds
- Insulin
- Cardio methods to achieve best fat loss without hampering recovery

And more!

Click to expand...

Let's block ads! (Why?)



Jordan Peters

Ärsyttävät asiat liikenteessä

Remonttikysymyksiä ja -vinkkejä

Suuri lööppiketju. Iltasanomat ja Iltalehti

Vituttaa niin ankarasti

1. Olkapäästä kuulu snackle, crack, poks! Nivelsiteet otti vähän itteensä.

2. Töissä tarvis tehä seuraavat 3 viikkoa 10 tuntista työpäivää kun on niin vitusti hommia, kiinnostuksen taso on nolla, en tee.

3. Alaselkä on jumissa.

4. Koira söi tohvelit.

Let's block ads! (Why?)



Vituttaa niin ankarasti

Pakkotoiston Sijoituskeskustelu - osakkeet, rahastot, säästäminen

Kun puhutaan pienistä kuukausisummista, niin lähtisin kyllä ensisijaisesti tutkimaan, mitä vaihtoehtoja oma pankki tarjoaa sijoittamiseen. Ainakin kaikilla isoimmilla pankeilla on erilaisia säästösopimusvaihtoehtoja, joissa voi siirtää joka kuukausi haluamansa summan esimerkiksi vapaavalintaiseen sijoitusrahastoon.

En yrittäisi väkisin hifistellä ja tutkia, mistä nyt voisi saa 0,2 prosenttiyksikköä pienemmän vuotuisen hallinnointipalkkion 0,3 pros. pienemmällä volatiliteetillä ja 0,2 paremmalla riskikorjatulla tuotolla, vaan hoitaisin kaikki raha-asiat suosiolla saman talon kautta, varsinkin kun keskittämällä saa etuja.

Lisäksi, kun puhutaan pitkän ajan sijoittamsesta, on varmaan fiksuinta sijoittaa normaaleihin indeksisidonnaisiin osakerahastoihin, joiden tuotot elävät markkinoiden mukaan eikä eri rahastoyhtiöiden välillä muodostu (ainakaan pitkällä aikavälillä) merkittäviä eroja.

Itse olen nyt sijoittanut kaiken erilaisiin rahastoihin nordeassa (sieltä kun on myös asuntolaina yms.), ja ainakin avainasiakkaana merkintä- ja hallinnointipalkkiot ovat jopa ulkomaille sijoittavissa rahastoissa luokkaa 0,5 - 1 pros. Solosta näkee kätevästi, miten salkku kehittyy ja voi ostella ja myydä helposti samalla, kun maksaa laskuja. Muilla pankeilla sekä hinnat että palvelut ovat varmasti samaa tasoa.

Jos kuitenkin haluat tutkia eri rahastoja tarkemmin, niin sijoitustutkimus.fi ja sieltä rahastoraportti antaa kattavan vertailun kaikista suomalaisista rahastoista tunnuslukuineen.

Let's block ads! (Why?)



Pakkotoiston Sijoituskeskustelu - osakkeet, rahastot, säästäminen

Mass.fi:n tuotteet?

Mitäs mieltä olette "Mass Recovery" ja "Mass Whey" -tuotteista? Hinta lienee ainakin kohtuullinen?

Olen aloittanut treenauksen pitkän tauon jälkeen, aikanaan kun harrastin ei paljon muuta lisäravinnetta käytetty kuin maltoa.

Ja vielä: kun viiskymppisenä aloittaa uudestaan treenauksen, pitäisikö ottaa jotain erityistä huomioon esim. lisäravinnekäytössä? Tällä hetkellä nuo yllämainitsemani harkinnassa ostettavaksi, lisäksi käytän purkista Omega3:sta, monivitamiinia ja D:tä.

Kiitos vaan kovasti vastaajille etukäteen!:)

Let's block ads! (Why?)



Mass.fi:n tuotteet?

mercredi 23 janvier 2019

Ps4

PS4 ohjain on pikkusen isompi ja jämäkämpi kuin PS3 ohjain. Tuntuu paremmalta, vaikkei sen edellisenkään ohjaimen kanssa ollut valittamista.
Onlinepelaaminenhan ei sitten enää nelosella ole ilmaista, vaan vaatii PS+ jäsenyyden toimiakseen. Mikäli tämä joltain on jäänyt huomioimatta.

Neloseen tulee mediaominaisuudet päivityksenä, eli MP3 ja muiden audiotiedostojen toisto. Tätä odotan kun kuuta nousevaa, koska tällä hetkellä en saa langattomasti musaa sterkkoihin mitenkään. Oli aika älytöntä jättää moinen ominaisuus pois julkasusta.

Let's block ads! (Why?)



Ps4

Aloittelijan peruskysymykset tänne

No tässähän tämä koko komeudessaan:

4-Jakoinen Ohjelma

1. 1kk 8-12 toistoa/sarja. ajankohta: 17.10 - 20.11
2. 2kk 6-8 toistoa/sarja. ajankohta:
3. 3kk 12-15 toistoa/sarja. ajankohta:

1. Kädet
- Kapea penkki (10, 10, 8)
- Ranskalainen punnerrus (12, 10, 8)
- Dippitangolla (10, 8, 6)
- Hauiskääntö: Vinotuki + M-Tanko (12, 10, 8)
- Hauiskääntö: Seisten + M-Tanko (12, 10, 8)
- Hauiskääntö: Seisten + Kp (10, 8, 8)
- Rannekääntö (Suora-tanko) (12, 10, 8)

2. Jalat
- Jalkakyykky penkille (12, 12, 12)
- Jalkakyykky ilman penkkiä / Etukyykky ilman penkkiä (12, 10, 8)
- Etureisiojennus (12, 10, 8)
- Takareisiojennus (12, 10, 8)
- Pohjenousu seisten (12, 12, 12)
- Pohjenousu istuen (12, 12, 12)
- Perusvatsalihakset (Lisäpaino: 10kg levyllä) 20, 15, 12
- Selkälihakset (Lisäpaino: 10kg levyllä) 20, 15, 12

3. Rinta, Olkapäät
- Penkkipunnerrus: Vaaka (2x6 systeemi)
- Penkkipunnerrus: Vino (10, 8, 8)
- Rintalihaslaite, fly (10, 9, 8)
- Vipunostot sivulle (kp) (10, 8, 8) - Vipunostot taakse (kp) (10, 8, 8)
- Pystypunnerrus 80asteen kulmassa (kp) (10, 8, 8)

4. Selkä, Epäkkäät
- Kulmasoutu (kp) (12, 10, 8)
- Taljaveto: Eteen (12, 12, 12 )
- Taljaveto: Oikea sivu (12, 10, 8)
- Taljaveto: Vasen sivu (12, 10, 8)
- Leuanveto: 3-4 x MAX
- Taljaveto: kapea ote (12, 12, 12)
- Olankohautukset (20, 18, 16)
- Jalkojen nosto Dipissä (15, 12, 12)

5. Hölkkä 2x vko

Ja vielä sellaista että tuleeko lihasten kasvatuksen kannalta liikaa tuota aerobista, armeijaa varten lähinnä tuota teen ^^

Let's block ads! (Why?)



Aloittelijan peruskysymykset tänne

Keeley Hazell ja muita upeita naisia joihin olet rakastunut

Panettaa...

Eikös olisikin sopiva aihe?
Jos vaan nyt tuntuu tältä niin purkaa sitten tänne tuntonsa? Ties vaikka joku joskus löytäisi täältä toisensa :pano:

Aloitan itse, kyllä vaan.. nyt jos yhden uroon tohon eteeni saisin niin kaikkeni tekisin..

Let's block ads! (Why?)



Panettaa...

Leuanveto

tom..: tahti ihan ok, mutta muutetaas hieman hommia. kun sun enkka on se 14 eikä 10, voit lisätä toistojakin vähä nopeemmin (2-3 viikon välein). anna kuitenki kropan tottua siihen suureen volyymiin äläkä kiirehdi. sellanen yleistukkonen fiilis pitäs ilmestyä 2-3 viikossa... kuuluu asiaan. sit alkaa taas helpottaa. sen verran menee tottuessa tohon ylettömään määrään.

esim. viikkoprogressio:
1-2. 5 toistoa
3-4. 6 "
5-6. 7 "
7-8. 8 "

tee lisäpainoilla joka toinen viikko yhtenä päivänä muutama melko tiukka 1-4 toiston sarja. toistomaksimia voit testata kerran kuussa parin päivän paussin jälkeen.

mutta: jokaisen volyymiohjelman sarjan pitää olla helppo eli älä siis sokeesti lue ohjelmaa, vaan kuuntele itsees. siis sarjat oikeesti helppoja, eikä vaan 1-2 toistoo varastoon. tarkotus on opetella vetään leukoja PALJON! muista se ihimishissi! :D. nää on hermostohommia. periaatteessa voit tehdä saman vaikka punnerruksissa jne...

ton 8 vkon määräjakson jälkeen alotat 4 vkon tehopainotteisen jakson, jossa teet vaan 2-3 leuanvetotreeniä viikossa ja kaikki lisäpainoilla melko tiukkoina sarjoina. sarjat 3-6 ja toistot 3-6 sopivasti vaihdellen. pidä joka kolmas treeni kevyenä, niin sit taas painot lentää. testaa maksimi ennen jaksoa ja jakson lopuksi. pidä ennen testejä saman verran lepopäiviä (1-2).

ärsykevaihteluna toimivan tehojakson jälkeen alotat taas ton volyymipaasaamisen, mutta teet omalla painolla alottaen kaseilla ja lisäiilen sen mukaan, kun tuntuu kivalta. voit tehdä osan treeneistä 5-10kg:n lisäpainolla. raskaammat lisäpainovedot ja testit säilyy. pysyy hyvin motivaatio.

eli hieman muutoksia, mutta tällai...
:)

Tepes: piikkauksesi vaikuttaa hieman enemmän ykkösmaksimia hakevalta, mutta kyllä tolla toistotkin nousee.

Let's block ads! (Why?)



Leuanveto

Vikings

Tehdäänpäs uusi ketju, nyt on alkanut jenkeissä kuukausi sitten uusi sarja nimeltään Vikings. Hieman jo hypetettiin tuolla Game of Thrones -ketjussa. Jos pidät Game of Thronessista niin todennäköisesti pidät tästäkin. Varoituksena voisi sanoa, että on todella koukuttava ja äärimmäisen hyvä jos ei lasketa ensimmäisen jakson ensimmäistä 20 minuuttia.

Mukava huomata, että sarjassa on käytetty paljon näyttelijöitä täältä pohjoisesta, myös suomalaisia mahtuu sekaan kunte Jouko Ahola ja muutama pienempi. Onko muuten kukaan huomannut, että 7 jakson 34 minutiin ja 22 sekunnin kohdalla puhutaan suomea?

Ei kai tässä muuta. Nyt kaikki katsomaan ja kertomaan mielipidettä :rock:

http://www.imdb.com/title/tt2306299/

Let's block ads! (Why?)



Vikings

Laihduttaminen for beginners. Ekaa kertaa dieetillä? Lue tämä!

Kasasin tällasen pikaohjeen, koska taas tuntuu tulevan kohtuullisen paljon näitä "apua minä olen jokinorsu" viestejä.

Laihdutus on paperilla perin simppeliä eli syö vähemmän kuin kulutat. Ei kuulosta monimutkaiselta ei. Mutta voimailufoorumin ollessa kyseessä homma ei ole ihan näin yksinkertaista. Pitää huolehtia mm. proteiinintarpeesta joka on 2g/(rasvaton) painokilo, jotta ne salilla kerätyt vähäiset lihat jäisivät kroppaan. Eli kyllä me tässä kalorilain mukaan joudumme tanssimaan. Pitää vaan yrittää polttaa mahd. vävän lihasta ja mahd. paljon läskiä.

Ensin pitää kuitenkin korjata olettamus johon usein törmätään eli ollaan laihdutuskuurilla. Kuuri pitää sinäänsä paikkaansa, mutta vanhoihin tottumuksiin ei voi siirtyä tavoitepainoon päästäessä. Tämä siis jos mielesi ei tee heti muutaman kuukauden kuluttua aloittaa uutta diettiä.

Tässä en käsittele rasvanpolttoon soveltuvia termogeenejä, koska niiden hyöty on marginaalinen ellei allaolevat asiat ole kunnossa.

Ketoilut jätän myös pois tästä, koska aloittelevalle voimailijalle/läskinpolttajalle on tärkeämpää oppia syömään kunnolla ennen kuin alkaa käyttää salamyhkäisten bodarien erikoistekniikoita.

1. Unohda helpot ratkaisut. Ei ole oikotietä onneen. Painonpudottaminen on hidasta puuhaa, kilo ja viikko maksimissaan. Jos et tuota usko, niin voit lopettaa lukemisen heti ja opetella elämään jokinorsun kropassa. Vissy/kaali/blaahblaah dietit poistaa ensin nesteen ja sitten lihakset. Tämän jälkeen alkaa läski palaa. Tosin äärimmäisen huonosti. Paino tuntuu putoavan alussa nopeasti, mutta tuo on harhaluuloa siinä suhteessa, että paino on pois nesteestä ja lihaksesta ei läskistä :(.

2. Tarkkaile mitä syöt. Pidä vaikka kirjaa syömisistäsi viikon verran ja tarkastele mitä olisi korjattavana. Lätki makroravinteet, joita ovat hiilihydraatit, proteiinit ja rasvat esim. Excel-taulukkoon ja laske viikon kalorit sekä ravintoainesuhteet. Itse olen painellut menemään suhteilla p30/hh40/r30 eli makroravinteiden prosentuaalinen jakautuminen päivän kokonaiskaloreista. 30% kok.kaloreista tulee proteiineista 40%hiilihydraateista ja 30% rasvoista

3. Lisää liikuntaa. Aamuaerobista pidetään yleensä hyvänä ajankohtana rasvanpolttoa ajatellen. Eli ennen aamiasta lenkille mars. Miksi aamulla? kroppa on tyhjä hiilhydraateista, jotka ovat elimistön ensisijaista energiaa ja näin pakotat elimistön käyttämään rasvaa energianlähteenä.

4. Syö oikein. Vältä huonoja rasvoja jotka ovat eläinrasvoja (voi, rasvainen liha,...). Älä kuitenkaan jätä rasvoja kokonaan pois vaan huolehdi hyvien rasvojen saannista. Kerta- ja monityydyttymättömät rasvat ovat näitä. Tällaisia rasvoja saat mm. rypsiöljystä, kalaöljystä ja oliiviöljystä. Muista kuitenkin, että 1g öljyä sisältää 9kcal!.

Aamiainen on Päivän tärkein ateria, tällöin pitää syödä reippaasti pitkiä hiilihydratteja (esim. kaurapuuro, ruisleipä) ja proteiinia (vaikkapa maitorahkaa). Proteiinia kannattaa nappailla jokaisella aterialla 30g>. Rasvaa ei aamiaisella välttämättä tarvitse. Palautumisjuomaan (sisältää nopeaa hiilihydraattia kuten malto ja hera proteiinia sekä mahdollisesti kreatiinia) ei myöskään kannata rasvaa lätkiä. Vältä nopeita hiilihydraatteja kuin ruttoa. Ainoa paikka missä ne on kohdallaan on palautumisjuoma. Nopeilla hiilareilla mm.sokeria (lue:karkit ja vaalea vaalealeipä pois!). Nopeat hiilihydraatit, kun nostavat elimistön insuliinitasoja huimasti ja tästä aiheutuu se, että elimistö ottaa ravintoa isolla kädellä vastaan --> läskiä. Pääsääntönä makroravinteista se, että hiilarit aamulla ja rasvat illalla. Proteiinia voikin sitten tunkea joka väliin :). Nyt varmaan ymmärrät, että ei ole aivan sama mistä ne kalorit ottaa vaan tuotakin kannattaa tarkkailla.

5. Syö riittävästi. Luit aivan oikein! eli syö monta ateriaa päivässä ja riittävän paljon kaloreita. Nälkäkuurilla elimistö lyö aineenvaihdunnan tukkoon ja painon pudotus tulee hankalaksi. Elimistö tulkitsee niukan ravinnon hätätilaksi ja tällä tavalla koittaa pitää läskeistä kiinni kaikin keinoin.

Paljonko kaloreita sitten pitää syödä päivässä? Sitä on vaikeaa määritellä kenellekkään tietämättä liikunnasta, työstä, ravinnosta.. Eli sitä pitää itse tutkiskella. Tavalliselle pulliaiselle, joka käy kolmisen kertaa viikossa punttaamassa antaisin ohjenuoraksi ~2500kcal/d, josta sitten voi tiputtaa tarvittaessa vielä pois. Kolmen tunnin välein kannattaa pyrkiä syömään. Henk.koht. olen syönyt vaikka ei ole ollut edes nälkä. Tällä tavalla verensokeritaso pysyy tasaisena jatkuvasti eikä ns. mässykohtauksia tule niin helposti.

6. Cheattipäivä. Tällaisella päivällä tarkoitetaan päivää, jolloin ei kaloreita tarkkailla. Tälla tavalla boostataan aineenvaihduntaa eli koitetaan estää säästöliekille siirtymistä. jotkut pitää tällaisen päivän kerran viikkoon toiset harvemmin. Varsinkin pitkän dietin ollessa kyseessä, pitäisin näitä päiviä. Tällaisilla päivillä annetaan myös vähän lepoa päälle. Helpottaa hieman tuota vanteen kiristymistä otsan ympärille. Huomaa nyt kuitenkin, että tässäkin päivässä pitää pitää järki mukana ei todellakaan ole järkevää vetää kahta perhepizzaa ja 300g sipsejä jotka huuhdotaan alas 3l cokisella.

7. Vitamiinien saanti pitää dietillä turvata. Kehon vastustuskyky on melkoisen heikko dietillä, joten ota vitamiinit vaikka purkista jos niiden saanti tuntuu olevan turhan vaikeaa tavallisesta ravinnosta.

8. Lisäravinteita voi naukkailla dietillä riittävän proteiinin tarpeen saavuttamiseksi. Muista kuitenkin, että lisäravinne on lisäravinne se ei korvaa tavallista ateriaa. Se ei sisällä vitamiineja, hivenaineita, kuituja, jne. Eli koita mielummin syödä kunnon ruokaa!

9. Näillä ohjeilla luulisi painon lähtevän laskuun. Alussa vauhti voi olla huimaa, johtuen nesteen poistumisesta. Painon putominen hidastuu kyllä ja tässä kohtaa pitää vaan malttaa, jotta niistä lihoista jäisi edes rippeet. Jos paino ei ala viikossa yhtään putoamaan niin tarkista kalorit.

10. Alussa on varmasti hankalaa laskea noita makroravintoaineita ja ynnäillä kaloreita. Homma kuitenkin muuttuu helpommaksi jatkuvasti, koska tieto eri raaka-aineiden kaloreista ja p/hh/r (proteiini/hiilihydraatti/rasva) suhteista lisääntyy. Helpoin tapa on ehkä rakennella tietynlainen ruokavaliorunko päivälle. Eli Syö joka päivä esim. saman aamiaisen välipalan/lounaan ja vaikka päivälliselle jättää varaa hieman vaihtelulle jne..

11. alkoholi. Pitääkö tästä mainita jotain.. Ei.

12. asiat ei ole missään tärkeysjärjestyksessä vaan siinä järjestyksessä jossa ne mulla tuli mieleen.

13. FAQ sisältää paljon mielenkiintoista luettavaa mm. gkykeeminen indeksi ja paljon paljon muuta :thumbs:

Kirjoittelin tämän tästä 'nopsasti', joten kirousvirheitä on varmasti paljon eikä kaikki tarpeellinen tieto varmasti ole vielä tässä. Joten korjauksia ja lisäyksiä niin saadaan tällainen aloituspaketti valmiiksi :). Koitetaan pitää homma kohtuullisen simppelinä, jotta tästä oikeasti olisi aloittelijoille apua, eiks jeh.

minä en ole mikään perkeleen guru joka tietää dieettaamisesta ja treenaamisesta kaiken. Messenger ossu ei oo yksityisopetusta varten profiilissa vaan sitä varten, että voi turista niitä näitä. Mun tiedot ja taidot ei PT hommiin riitä

Kyse ei ole vittuilusta vaan siitä, että minä en oikeasti tiedä kaikesta kaikkea ja foorumin voima on siinä, että virheellinen tieto korjataan. Enhän mä tiiä mistään mitään .

Let's block ads! (Why?)



Laihduttaminen for beginners. Ekaa kertaa dieetillä? Lue tämä!

mardi 22 janvier 2019

Robert Helenius

Loistavaa, lisää ammattilaisnyrkkeilijöitä Suomesta :)

OTTELULISTA: 105-38-1 (51 voittoa ennen täysiä eriä)

EM-hopeamitalisti 2006
Suomen mestari 2003, 2004, 2005 ja 2007

Nice nice..
Lähde: http://www.boxing.fi/sivu.php?lid=70&lan=2

Let's block ads! (Why?)



Robert Helenius

Markku Suonsivu

Aika hurja tuo Markun kondis on siihen nähden, että tekee töitä palomiehenä, joten yleiskuntokin on hyvää tasoa.

Hartiaosasto on myös "leveähkö" ja kunto pirun siisti. Sen verran Markulta kyselin kisasuunnitelmia, että 2018 olis mahdollisesti kisavuosi:cool:

Vatasen salilla reenailen niin tulee nähtyä Markkua välillä.

Let's block ads! (Why?)



Markku Suonsivu

Teemu Packalen

Helvetin hieno homma.

Packalenin fyysinen olemus ja matto-osaaminen jo pelkiltään tulee aiheuttamaan ongelmia monellekin UFC:n kevytsarjalaiselle, joka ei sijoitu sinne ihan kovimpaan kahteenkymppiin. Toivottavasti Mano Management & UFC pääsevät jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen siitä mihin suuntaan Teemun uraa on järkevää rakentaa, kun matseja on vasta 7 eikä Damien Lapilusta kovempia nimiä (Teemusta itsestään riippumattomista syistä) ole vielä listalla.

Uskon, ettei Teemun potentiaali ole jäänyt huomaamatta Joe Silvalta (tai kuka ikinä siellä hoitaakaan Euroopan matchmakingia), ja mies antaa Packalenille ensimmäiseksi vastustajaksi jonkun lähes yhtä kokemattoman kaverin, joka ei kuitenkaan ole sieltä vaarallisimmasta ja lupaavimmasta päästä. Vastustajan kotimaaksi veikkaan Ranskaa, Puolaa tai Englantia.

Ps. Ottaen huomioon sopimuksen yhtäkkisen luonteen ja vihjailut nopeasti häkkiin pääsemisestä moneltakin taholta, ei ole ollenkaan mahdotonta, että Packalenia pidetään varalla esimerkiksi jo Glasgowin kortille (18.7) jonkun kevytsarjalaisen paikkaajaksi. Ehkä joku kortille merkatuista kevytsarjalaisista on antanut ymmärtää olevansa epävarma terveydentilastaan? Who knows.

Let's block ads! (Why?)



Teemu Packalen

Ronnie Coleman

Alfauros.

Universumin komein mies.

http://www.youtube.com/watch?v=QPfMZg-Y2vM

Kyylän kootut.

Jos ei kestä kipua, kannattaa vaihtaa laji pöytätennikseen!

"Light days? What are those, some kinda tampons?": Branch Warren

Terminator2: "Ja Pro-pain, sähän olet jo melkein jumala, joten hys nyt. Hirvee massamonsteri!"

Lying here still fully awaiting the darkness to take me away from this pain. This is my last day. The darkness is taking me away from this pain.</span></span>

Let's block ads! (Why?)



Ronnie Coleman

Pakkotoisto Podcast

PT Renne Korppila

[unable to retrieve full-text content]



PT Renne Korppila

Team M&M Gymlog

Yleiset forumia koskevat kysymykset ylläpidolle

MMA-Huumori

Tyhmien kysymysten kerho

Grappling porinaa

lundi 21 janvier 2019

Mikko Ovaskainen

Kyllähän se tarkoitus on lihoja kerätä lisää mahdollisimman paljon ja nousta sarjassa ylemmäs. Mikä järki se sellaisessa kehonrakennuksessa on, että kisataan vuosikymmen samassa painoluokassa? Mutta se, että mua aletaan vertailemaan johonkin Savolaiseen on jo aika paksua hei jätkät! :D Tokihan se on mahdottoman kova kunnia, ja arvostan sitä suuresti. Savolainen sentään on aina ollu Dorianin kanssa mulle sellainen esikuva.

KP varmaan tarkoituksella asetti vähän haastetta ja paineita kirjoittamalla ton 10 kiloa lihasta seuraavaan kisaan. Se ei oo mun suusta tullut, ainakaan julkisesti :D Kovaa tehdään töitä ja syödään niin perkeleesti, mikä onkin mulle se isoin homma.

PS. Jerry tekas vielä tohon ammattilaiskisaansa n. 3 kiloa lihaksia vuoteen.

Let's block ads! (Why?)



Mikko Ovaskainen

Kaikki lajivideolinkit tänne

Kuukauden idiootti!!

No jokainen tekee omalle keholleen mitä tykkää. Niin pitkään kuin syntholilla/silikonilla täytetyt hauikset ei ala esiintymään kehonrakennuskisojen voittajien paikalla ja niistä ei tule kisoissa pärjäämisen edellytystä, niin mulle se on ihan sama. Onneksi kunnolla toimiva aito lihas näyttää yhtä selvästi aidommalle ja paremmalle, kuin e-kupin luomurintakin voittaa e-kupin silikonirinnat naisella. Eli viimeistään kun "tavara" liikkuu tai sitä kosketellaan niin eron kyllä huomaa. (Lihaksien kohdalla tarkoitin liikkumisella lähinnä sitä että rento lihas jännitettään tiukaksi.)

Jos joku ajattelee että yli 60cm:n tiukka olkavarsi on yhtälailla keinotekoinen riippumatta onko se hankittu "täytteillä" vai steroideilla, insuliinilla ja kasvuhormonilla, niin olen kyllä täysin eri mieltä. Onhan kuitenkin aito lihas aina toimivaa elimistön omaa elävää kudosta riippumatta sen kasvuärsykkeeksi käytettyjen keinojen määrästä. Toisin on kehon ulkopuolelta otetun "täyteaineen" kohdalla. Pahoin kyllä pelkään että "täyttäminen" aika yleistä kehonrakennuksessa pohkeiden kohdalla. Mutta kyllä jännitettäessä pohkeissakin aina aito lihas kuitenkin on näyttävämpi ja erottuvampi.

Kerran muuten tuli dokumentti jossa naiselta imettiin rasvaa vatsasta ja siirrettiin se ruiskeina pakaroihin antamaan pepulle uutta muotoa. Kyllä sekin mielestäni oli luonnollisempi tapa muokata ulkonäköään, kuin silikonien käyttö. (Onneksi lihaksia ei samalla tavalla siirrellä.) En suinkaan tarkoita että ylläoleva tapaus olisi silikonitäytteitä ottanut, kyseessä ilmeisesti reilut synthol-ruiskeet (Öljy joka ei juuri ollenkaan poistu kehosta) ja ruiskeilla aiheutetut mahdolliset turvotusta aiheuttavat tulehdukset lihaksen sisällä. Niin ja lopuksi vielä huomautan että en suinkaan vastusta naisten silikonirintoja, kuten sanoin jokainen päättää itse ruumiistaan. Puhuin vain siitä että elimistön oma lihas-ja rasvakudos on aina kuitenkin aidompaa kuin "täyteaineet".

Let's block ads! (Why?)



Kuukauden idiootti!!

Antti Halmo

Halmo on kunnon sika!

Mitä tässä on toukokuusta tuntenut ja nähnyt niin yks iso turkulainen mulukkuhan se on koko ukko mutta kyllähän tuo tuntuu kasvavan silimissä joka kerta kun näkee. :D

Mun Youtube kanavalta löytyy kanssa Antista videoita ja sen sellasta. Hieno mies, hieno mies!

Ja reenaa pamppersreenejä...

Let's block ads! (Why?)



Antti Halmo

Khabib "The Eagle" Nurmagomedov

Pienten lasten ISIEN ketju!

Eli pistetääntä tällainen pystyyn kun täällä varmasti on monta tuoretta ja vähemmän tuoretta isää tai sellaiseksi tulevaa.

Tänne ei kaivata sitten yhdenkään vittuilua ja päänaukomista, vaan tarkotus on keskustella lapsista ja isyydestä ja kaikesta siihen liittyvästä.

Ketju on nyt YLEISELLÄ puolella, joten ei luulisi ketänä täällä häiritsevän millään tavalla. Ja sanotaan vielä että tätä on nyt esim. privalla minulta kysytty, eli ei ole mikään yksin mun juttu nyt.

Pistän tähän linkkinä tuon ravintopuolella olevan ketjun, sitäkin juttua voidaan jatkaa täällä.

http://www.pakkotoisto.com/vbulletin/showthread.php?t=53227

Ja sorry etukäteen vähän negatiiviseen sävyyn tehty aloitus, mutta tuon voi jokainen irvileuka tunnistaa etukäteiseksi varoitukseksi. ;)

Itsellä siis puoli vuotias poija tossa ravintopuolella ihmettelin ääneen miten paljon pieni ihminen voi ruokaansa sisään ahtaa yhden vuorokauden aikana, sieltä voi lukea asiaa lisää ja huomata miten moinen luonnollinen asia voi aiheuttaa niin kovin paljon negatiivista joidenkin ihmisten osalta. Mutta pidetään tämä asiallisena ja keskustellaan vaikka kiivaastikin jos siihen tarvetta on.

Sana on vapaa kuhan se pysyy aihepiirissä.

Let's block ads! (Why?)



Pienten lasten ISIEN ketju!