mercredi 31 août 2016

3 jakoinen ohjelma, arvostelua kaivataan

Moi kaikille!

Olen käynyt salilla vajaat 3 vuotta mutta ajoittain tosi epäsäännöllisesti enkä ole syönyt kovinkaan hyvin vaan ihan mitä sattuu. Treenijaksot on ollut sellasia että tyyliin 1 kk käynyt hyvin ja säännöllisesti mutta seuraava kk päinvastoin ja usein on ollut vaikea löytää aikaa opiskelun ja työn ohessa. Nyt kun opinnot on ohi ajattelin pistää asiat järjestykseen, alkaa syömään hyvin ja myös aloittaa säännöllisesti salilla käynnit.

Painan suunnilleen 100 kg (liikaa rasvaa) ja maksiminostot on seuraavat: penkki 115 kg, kyykky 140 kg, maastaveto 170 kg. Haluaisin saada voimaa sekä massaa lisää ja ajattelin aloittaa Greyskull LP ohjelman johon lisäilen omia harjoituksia. Mietin seuraavanlaista jakoa ja toivoisin jos foorumin kokeneemmat voisivat antaa mielipiteensä onko ohjelmassa mitään järkeä. Itseä mietityttää varsinkin high pull maastavedon jälkeen ja rack pull 2 päivää maastavedon jälkeen, onko liikaa koska nämä kaikki on raskaita liikkeitä ja samoilla lihaksilla? Sarjat ajattelin pitää suht painavina, 2-3 settiä ja 5-8 toistoa liikettä kohti muissa kun penkki/OHP, maastaveto ja kyykky.

Tällainen on suunnitelma (jotkut harjoitukset on englanniksi kun en osaa niitä suomeksi):

Joka päivä lämmittelyyn dippejä ja leukoja jonkin verran, ei väsymiseen asti.

Maanantai:
Penkkipunnerrus/Overhead press (vuoropäivin) 5, 5, 5+
Incline press (tanko tai käsipainot)
Dumbbell flies
Kyykky 5, 5, 5+

Keskiviikko:
Penkkipunnerrus/Overhead press (vuoropäivin) 5, 5, 5+
Kulmasoutu tangolla
Ylätalja v-kahvalla
Maastaveto 5+
Snatch grip high pull

Perjantai:
Penkkipunnerrus/Overhead press (vuoropäivin) 5, 5, 5+
Skullcrusher
Hauiskääntö EZ tangolla
Kyykky 5, 5, 5+
Rack pull

Miltä suunnitelma näyttää? Arvostaisin paljon palautetta/kritiikkiä.

Let's block ads! (Why?)



3 jakoinen ohjelma, arvostelua kaivataan

Ravinto-osion yleiset kysymykset. Yksinkertaiset nopeat kysymykset tänne

Ehramille ja Wikkelle: kiitoksia, meikä alkaa kiskoa tuota rypsäriä.

Omegojen lisäksi vedän siitä syystä,
että kun nyt yritän keventää ja olen alkanut syödä lounaaksi jotain riisi-kasvis-kanamössöä, niin jos ei ole nälkä ennen lounasta niin tuon syötyään kyllä on.
Eli aattelin että jos hivenen nostais kalorimäärää.

Ja samalla sais niitä juoppoja huoripukkeja, vai mitä monityydyttymättömiä rasvahappoja ne nyt on.

Let's block ads! (Why?)



Ravinto-osion yleiset kysymykset. Yksinkertaiset nopeat kysymykset tänne

Lihaksen hermotuksen parantaminen

Tilastollisissa tutkimuksissa on osoitettu, että lihaksen voimantuotto on verrannollinen lihaksen poikkipinta-alaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että yksittäisellä henkilöllä poikkipinta-alan kasvattaminen on ainoa keino lisätä voimaa. Maksimivoiman harjoittelu voidaan jakaa karkeasti kahteen alalajiin sen perusteella lisääntyykö maksimivoima hypertrofisten (perusvoima) vai hermostollisten tekijöiden vaikutuksesta.

Hermoston vaikutus voimantuottoon on täysin ilmeinen, koska yhtään lihassupistusta ei voisi tapahtua ilman hermoston käskyttävää vaikutusta. Hermoston vaikutus voimantuottoon voidaan Zatsiorskyn mukaan jakaa kahteen tekijään intramuscular ja intermuscular coordination. Intramuscular coordination vaikuttaa voimantuottoon kolmen tekijän avulla: motor unit recruitment, rate coding ja synchronization (suomentakoon ken haluaa). Intermuscular coordination tarkoittaa karkeasti sanottuna kykyä käyttää ja koordinoida useiden eri lihasten toimintaa liikkeessä samanaikaisesti.

Lisätietoa kaipaavan kannattaa aloittaa lukemalla Zatsiorskyn "science and practise of strength training" tai Keijo Häkkisen ja kumppaneiden suomenkielinen vastine voimaharjoittelun perusteista.

Let's block ads! (Why?)



Lihaksen hermotuksen parantaminen

BB Matias Niemi (Same Goal)

Poikaan kaks viimeisintä videota, mitkä tuossa yläpuolella onkin linkattuna, on ollut aika ei-reeni-painotteisia - sinänsä ihan kivaa vaihtelua nähdä muutakin kuin aina sitä itteensä eli reeniä.

Tässä hyvä aiempi pätkä Same Goalilta jossa on myös hitusen reeniä mukana:

Toi videolla esiintyvä erikoisvieras, Paolo, duunailee kans hyvää ja mielenkiintoista settiä: käy bodyskenestä tuttujen henkilöiden rääkättävänä. PT-vatanen ja Tomi Takamaa löylytti jo Paoloa ensimmäisessä kahessa episodissa. Kannattaa ottaa seurantaan youtube channeli:
KillPaolo

SameGoalilta tuloo uusia projekteja täs keväällä: erikoisvieraita, haastatteluja, dieettimatskua yms. Pysykää kuulolla.

Tänne voi myös esittää kysymyksiä, toiveita, risuja & ruusuja. Eiköhän me saada ne molemmat tai ainakin toinen niistä vastailemaanki tänne pakkotoistolle.

Let's block ads! (Why?)



BB Matias Niemi (Same Goal)

BB: Jari Leskinen

Tohvelin kanssa kuvaukset eilen illalla Magiton studiolla. Pieni loukkaantuminen reiden kanssa samalla viikolla, joten reisikuvia ei napattu sen kummemmin. Vähän vettä keräsi samalla, mutta silti mies on tolkuttomassa kunnossa. SM-lavalla nähdäänkin varmaan entistä kireämpi Leskinen. Zemii viimeiseen viikkoon Toffelille. Kiitoksia Simosen Markolle taas kerran assaroinnista.

Galleriaan retroilemaan.

[​IMG]

Let's block ads! (Why?)



BB: Jari Leskinen

Donald "Cowboy" Cerrone - Anytime, anywhere.

Cerronesta ei tainnut olla vielä ketjua?

Donald Cerrone (27-6-1)
[​IMG]

Oon kauan jo fanittanut Cerronea, aina ilo katsella.

Seuraava matsi Khabibia vastaan.
Sillä voitolla varma tittelishotti, nyt 7 voiton putkessa.
Khabib kuitenkin vittumainen vastus ihan jokaiselle. Veikkaan että Cerronen paras ase olisi lähteä tuohon matsiin vähän samalla tavalla kuin Conditin Nate Diazia vastaan, hit & run.

Let's block ads! (Why?)



Donald "Cowboy" Cerrone - Anytime, anywhere.

Yö-Thread 00:00-06:00

Noniin, koitin etsiä haulla kun muistelin moisen olevan, en löytänyt tai sitten olen yliväsynyt.
Niin että töihin tässä hälyttivät noin tunti sitten ja tässä sitä nyt istuskellaan, selvinpäin. Mitäs muut? :rolleyes:

Mikäs muuten on sitten yö? Moneltako se alkaa, entäs jos asut Jenkeissä, milloin saa kirjoittaa? Noh, tässäpä mietittävää, mietitään vaikka sitä :lol2:

-----------------------------------------------------------------------------------------------

Ketjuun saa kirjoittaa vain 00-06 aikana

- Mike

Let's block ads! (Why?)



Yö-Thread 00:00-06:00

Olympia 2016

Mites Olympian vakiokasvot Räntsi ja Jackson, onko niistä kuulunut mitään, onko Olympia tavoitteena? Kummallakaan ei pointsit ainakaan riitä vielä. Mielestäni olisi ihan hyvä, vaikka molemmista diggaankin, että eivät kisaisi enää vaan nuoremmat kaverit tulisivat tilalle. Kaverit on jo näyttäneet mihinkä heistä on eikä parempaa olla nähty aikoihin. Toki jos pisteet riittää tulla niin silloinhan se on ihan fair play ei siinä.

Tuossa se "pistetilanne" tällä hetkellä, 5 parasta tuolta listalta pääsee kisoihin.

" http://ift.tt/2biuc8V The Olympia Qualification Series awards points to competitors placing 2nd to 5th at IFBB Pro League competitions. At the end of the Olympia qualifying season, the five competitors with the highest point totals qualify to compete at the Olympia. Ties in 5th place are broken in favor of the competitor with the better competition placings over the qualifying season.

Since the winner of each competition automatically qualifies, no points are awarded for first place. Additionally, competitors placing in the top 5 at the Olympia automatically qualify for the following year."

Placing
Name Country Points
1 Rockel, Ronny Germany 16
2 Maxx, Charles USA 11
3 Compton, Justin USA 10
4 Beyeke, Lionel France 8
4 Lockett, Michael USA 8
4 Warren, Branch USA 8
7 Curry, Brandon USA 7
8 Jaramillo, Rafael USA 5
8 Morel, Juan USA 5
8 Smalls, Fred USA 5
11 Fateev, Vitaly Russia 4
11 Jackson, Johnnie USA 4
11 Jackson, Kenneth USA 4
11 Raymond, Jose USA 4
11 Williams, Akim USA 4
16 Abiad, Fouad Canada 3
16 Kefalianos, Michael Greece 3
16 Obiad, Essa UAE 3
16 Piotrkowicz, Robert Poland 3
20 Bannout, Moe Lebanon 2
20 Centopani, Evan USA 2
20 Freeman, Toney USA 2
20 Lomeli, Manuel Mexico 2
20 Rivera, Alex Puerto Rico 2
25 Almeida, Paulo Canada 1
25 DeLaRosa, Jonathan USA 1
25 Dell'uomo, Emiliano Italy 1
25 DeVis, Clarence Belgium 1
25 Heirati, Sasan United Kingdom 1
25 Ray, Brandon USA 1
25 Shabunia, Aliaksei Belarus 1

Let's block ads! (Why?)



Olympia 2016

Tila-autoa suurella tavaratilalla nelihenkiselle perheelle

Tila-autolle olisi tarvetta 4-henkiselle perheelle, pitäisi mahtua kaksi lastenistuinta taakse, sepä pojan sähköcrossi, polkupyörä, skeitti ja potkulautavehkeet ja näiden lisäksi vielä tytön vaunut ja tavarat. Nyt ollaan pärjätty Nissan Notella mutta kyydistä jää pois joko pyörä ja sähköcrossi tai sitten äiti ja tyttö. Heh.

Pihamme on niin pieni että en siihen ala ottamaan mitään kuomullista peräkärryä joten se on poissa laskuista, vaikka muuten olisikin helpoin vaihtoehto.

Auto siis voi olla ihan hyvin 7-henkinen tila-auto josta vaan heitetään sitten viimeinen penkkirivi pois. Ford Galaxyä käytiin koeajaan ja kaikinpuolin vaikutti ihan hyvältä vehkeeltä, muita suositeltavia autoja hintaluokassa alle 7000e?

Näitä ei missään nimessä:
-Chrysler Grand Voyager - ruostuu, huonoimmasta päässä katsastustilastoissa sekä kalliit huollot
- Seat Alhambra - Liian pieni tavaratila
- Ei ranskalaisia

Let's block ads! (Why?)



Tila-autoa suurella tavaratilalla nelihenkiselle perheelle

Panettaa...

No periaatteessa mä en ymmärrä, mikä naisella voi olla ongelma, jos vain ja puhtaasti panettaa. Mene kadulle kysymään ekalta minimikriteerit täyttävältä tyypiltä ja se luultavasti lähtee, 2-3 poka viimeistään irtoaa tai siten on maailmankirjat sekaisin. Ja jollei kotoa jaksa edes ulos astua, niin täältä tai suolikaksnelosesta tai mistä vaan löytyy varmasti sekunnissa kolonna vapaaehtoisia.

Click to expand...

Let's block ads! (Why?)



Panettaa...

Vapaaottelun uutislinkit (väärällään spoilereita)

Jon Koppenhaver

'Ultimate Fighter' star pleads guilty to assault

SAN DIEGO COURTS: Jon Koppenhaver, known as “War Machine” from Spike TV's reality series “The Ultimate Fighter,” pleaded guilty yesterday to felony assault in the choking of a man outside a San Diego fitness center.

The professional cage-fighter choked a Las Vegas man unconscious and hit him in the face outside San Diego's Undisputed Fitness and Training Center on Sept. 2. Koppenhaver, 26, a trainer at the center, is scheduled to be sentenced in February.

The victim, Darren Zatkow, testified in San Diego Superior Court yesterday that he was visiting San Diego when he was assaulted outside the fitness club after calling a group of shirtless men “tough guys.”

Zatkow said he was grabbed from behind in a chokehold and lost consciousness. He was punched in the face while he was on the ground and suffered facial fractures and nerve damage.

Judge Frank Brown said Koppenhaver's plea agreement could result in misdemeanor punishment. Zatkow said that was acceptable.

“I'm not interested in destroying somebody's life,” Zatkow said. –A.M.

http://ift.tt/1SoeqUo

Previous article on this, has a spoiler from Spike TV's Ultimate Fighter Finale:
http://ift.tt/1MHCZwX

Grabbed it from the guys here:
http://ift.tt/1MHCZwZ

Let's block ads! (Why?)



Vapaaottelun uutislinkit (väärällään spoilereita)

Poseland videot

[unable to retrieve full-text content]

Poseland - AlonaTV

AlonaTV:ssä Alona haastattelee ajankohtaisia urheilijoita sekä urheilullisia, mielenkiintoisia henkilöitä.



Poseland videot

Dallas McCarver

DSC_5756_KFGNOEEPST.jpg 404152_10151026946568372_392559230_n.jpg 563995_10151042310293372_402206280_n.jpg 7915394652_18d4d7f70f_z.jpg 8z4ep0.jpg menDSC_0519wtmk_1.JPG menDSC_0518wtmk_1.JPG
En nopeesti etsimällä löytäny sällistä ketjua/käytännössä mitään täältä Pakkikselta, joten pieni esittely olisi varmaan paikallaan.

Kaveri voitti viime syksynä (2012) Overallin North American Championshipseissa ja täten sai hankittua IFBB Pro -statuksen, 21 vuotiaana.

Haastattelu skaban jälkeen.

MD:n Muscle Beach TV -haastattelu (vähän syvempää settiä miten kiinnostu bodauksesta etc.) Kertoo että 2010 joulusta alkaen saliin panostanu enemmän, koripallon sijaan - kuten Phil Heath.

KUVIA:
Ilmeisesti skabojen Pre-judginista.

Mielenkiinnolta seuraa mitä tulevaisuus tuo kaverille tullessaan.

Let's block ads! (Why?)



Dallas McCarver

Netflix Original - Narcos

[unable to retrieve full-text content]

Ihan mielenkiintoista sarjaa tulossa 28.8.



[​IMG]

Netflix Original - Narcos

Vuoroviikoin vaihtuva treenijako

Mitä mieltä olette treeniohjelmasta, jossa vuoroviikoin vaihtuu jako ja samalla myös treenimäärät? Tarkoitus on pienen tauon jälkeen aloitella treeniä uudelleen, ja tilanteen tekee haastavaksi se, että joka toinen viikko aikaa on käytössä hyvinkin paljon ja joka toinen viikko aika lailla vähemmän (tuore avioero ja yhteishuoltajuus).

Eli onko jollakulla ensi käden kokemusta tällaisista järjestelyistä? Itse voisin yhdellä viikolla treenata ehkä maksimissaan kahdesti ja toisella hyvin vaikka neljästi. Toki yksi ratkaisu olisi treenata esim. maltillisemmin yksijakoisella kaiken aikaa, mutta toisaalta toisen viikon ajan voisi käyttää tehokkaamminkin, joten syklittäminen voisi sikäli olla järkevää.

Miltä siis kuulostaisi aikarajoitetulle viikolle ihan vain ylläpitävä simppeli yksijakoinen ja toiselle viikolle sitten jotain 2-3-jakoista eristävämpää ohjelmaa? Riittääkö 1-2 koko kropan treeniä viikossa jatkamaan seuraavalla viikolla siitä, mihin kahden viikon takaisessa eristävän treeniviikon vastaavassa treenissä jäi? Onko jotain mihin tällaisissa suunnitelmissa pitäisi erityisesti kiinnittää huomiota?

Let's block ads! (Why?)



Vuoroviikoin vaihtuva treenijako

Kevin Levrone

Levronella stalkkeri

Kivaa tekstiä, kirje, joka oli saapunut ammattilaiskehonrakentaja Levronelle:

"Deltissimus
Callin Em Like I See Em.
Group: Members
Posts: 686
Joined: 02 Aug. 2003 Posted: April 02 2004,14:59

--------------------------------------------------------------------------------
This is an email that was sent to my boy KL.
I'll leave the dudes name out to protect the not so innocent.:

Dear Kevin,

Kevin, Just wanted you to know, that you have helped me achieve one of my goals, but will deal with that later.

Firstly, I have been one of your greatest fans, here in Wales, for a long time, though I've never got around to write you before. I am a 61 year young man who has benefited greatly and been inspired by you as a Bodybuilder and a Person. So, I wanted to write you and share my tribute of you - The Great and Magnificent Kevin Levrone. I hope you appreciate it, as it is my way of saying, Thanks and that you are one of my favourite people and, in my eyes. one of the greatest bodybuilders and guys around, and I greatly admire so much about you. I hope this simple tribute conveys my thoughts and admirations and fondest of you as a man and bodybuilder. Two other BB is my personal friend Ricky from Miami and the up and coming Mark . Both guys share the same beauty and strong sexy appeal as yourself and always chats with their fans. Indeed, Ricky has invited me to visit him in Miami, when I can effort it. Anyway, enough of them, this is about you Kevin. Anyway, here is my Tribute to you my friend. If you cannot lift this and want a copy as it is or without the words, let me know and I will post it on to you, as this is yours to use as you wish.

Looking at these images of you Kevin and seeing how well you bulge out of so tiny a flimsy bikini suits, I recall the saying: "Clothes Maketh the Man". Mmmmm, but in your case with your incredibly strong and beautiful body, one knowing how hard you have worked to sculpture it into living art, and wearing such tiny, sexy and revealing posing bikinis, it must be said that the least you wear, the more you prove that saying wrong, for you are truly a Man to be admired and I for one enjoys all your masculinity and manly Beauty.

But it is not just good good looks, great body or immense sex appeal alone that makes you one of the greatest in my book, but also the guy you are. Not only have I a massive collection of your pics in my folder, but I scan every pics I find of you into my computer, read magazines looking for you and reading everything said about you, or contributed to you. For one, I would ignore all those who criticise your legs, (March 22004 Issue of Flex) as they are perfect, in fact, they are stunning. I think those who like to knock you are jealous of you or failing with their own physiques. You are the greatest, legs and all. What is better than perfection? Exactly!!!
Also, I applaud you for kicking out your long time trainer last June and agree, that a bodybuilder of your class knows what he is about, what he is doing and how to achieve his goal, so good for you. In the same article that appeared in the December'03 issue of FLEX, you ended it by saying "I love that show Queer Eye for the Straight Guy", and you added "I support the gay community." Well I do not know the show Queer Eye for the Straight Gay," as I have not seen or heard of it over here, but nevertheless, I admire and applaud you again for being courageous enough to make such a strong and supportive statement. That really shows your mettle, even if those who are looking for something to say against you may assume you to be gay yourself. Nevertheless, is that why you wear such sexy bikinis, to show off your massive package to drive gay fans crazy? Then I suppose that I am that fits the "Queer Eyes for Straight Guys, in that I have gay eyes for you. I am not out, not into the gay scene and sexually not active with other guys. Nevertheless, I have my fantasies, and you certainly feature in some of them, that is for sure. (Sorry about that, but I thought it only fair that you know.) Needless to say, I am totally straight acting and no one would suspect me to have gay orientations, if I did not tell them, and no one, other than a few net friends know it. Anyway enough about me, this is about you, the Champion.

As I said above, I read everything I can find about you, or articles that are by you and you can imagine how excited I was to come across your Shoulder Routine "Double Duty Delts" in the August 2003 Issue of FLEX. One of the things that jumped out at me when I first read it, was your emphasis on Form, getting it right and warning of the dangers of injury. Well, I could not wait to start the 12 week routine and enjoyed it very much. That was last year. Now, I am amazed by the results, so again I am doing the full routine and into the 3rd week so far. I am also amazed how many people have commented on my shoulders, even when wearing bulky winter clothes, so I really feel indebted to you Kevin. It is a great workout, and I am enjoying it. I do it every Monday, as you suggested and my shoulders feel "Fulblown" by the end of the routine. I have attached recent photos of myself so you can see how my shoulder are developing, and remember, I am a young looking 61, who only took up weight training nearly 5 and half years ago,

Now I have a request or two from you.
Firstly, I am in the process of designing my own web page, and part of it will be dealing with "The Art of Bodybuilding" and have included several BB friends of mine from around the world, who have kindly permitted me to use their pics. I was wondering if you would permit me to use one or two of your pics on my web page and to include a link to your Official Web Page?

A second request is, if I am able to do it, could I use a track from you CD for the BB pages, giving full credit and thanks to you for allowing me to use the music?

OK, that is it for now. I just want you to know that I admire every inch of your incredible body, your magnificent physique. I Even enjoy the two tracks of Fulblown I got from FLEX, notching up an other reason for admiring you, as you are a great performing artist with music too. Man, you are ACE, hot and sexy and a magnificent bodybuilder par excellent. and musician of worth, but going back to your incredible body, there is not one inch that does stand out and demand my attention and admiration, and I mean every inch, but it is your shoulders that really make me drool - well besides you package :) - and in my estimation, they are the best around. As yet, I have not seen any of the great BB around from yesterday or today who have shoulders to match yours. Would dearly love to feel them. They are absolutely outstanding and ones to be proud of.

Thanks Kevin, for allowing me to speak opening and friendly like this. I really hope you will reply and even keep in touch, from time to time. If you ever come to the UK, try to get over to Wales, would love to meet you and could take you around some of the most beautiful coastline in the UK. Would be good for your spirit.

OK take care and thanks for all the pleasure you give me and the help, inspiration and help with my workout routines. You truly are a ACE of a man.

Your Admiring Welsh Friend / Fan "

http://ift.tt/1NfFWmH;

Let's block ads! (Why?)



Kevin Levrone

Battlefield 1

Alkaa olemaan aika pystyttää tälle ketjua.
Tulossa 2016, luultavasti about lokakuussa, ja tekijänä DICE.

Ensimmäisiä virallisia juttuja alkaa nyt valumaan pihalle:


View: https://twitter.com/mrVaderdan/status/675317213302247426

Battlefield 5 is currently in development, says DICE rep
http://ift.tt/1P1OoFw

Whatever the case, if you weren't too fond of Hardline's militarised cop theme, Battlefield 5 will be a return to the series' more traditional military setting, according to comments made by EA's CFO last year.​


Spekulaatiohan on nyt siitä, että mikä on miljöö?
Vaihtoehdot on luultavasti:
  • 1942 tyyppinen asetelma
  • Nykyaika'ish
  • Moderni (exosuit, scifi gadgets, jne)
  • Jatkoa Battlefield 2142
Toki "traditional" ei kuulostaisi siltä että on 2142 jatkaja.

Olettettavasti BF4 launchista DICE oppinut ns. "nettikoodin" tärkeyden, ja nelosessa se onkin nykyään aivan eri sfääreissä kuin launchissa. Sopii siis odottaa että samat opit siirtyy femmaan.

Spekulointia netti täynnä, ja jopa puhe jostain "vuodosta" että nimi olisi Battlefield 5: Armageddon. http://ift.tt/1lJfq52


View: https://www.youtube.com/watch?v=Pg5M-0FwTIw


View: https://www.youtube.com/watch?v=pyJ8gZ2oxNg

Odottavan aika on pitkä.... onneksi nelosta hakkaa vielä helposti melkeinpä vitosen julkaisuun asti.

Let's block ads! (Why?)



Battlefield 1

Crossfit toimii paremmin kuin bodauksessa - kaikkeen

Aloitin harjoittelun crossfitmetodeilla lokakuun lopussa. Nyt viiden kuukauden jälkeen on aika katsoa tuloksia. Taustalla on 10 vuoden kehonrakennustyylinen harjoittelu.

Aloitetaan voimasta.

Tulokset ovat yhden toiston maksimeja ellei toisin sanota. Painnostoliikkeiden aloitustasoa on vaikea arvioida, koska tein liikkeitä ekaa kertaa crossfitmetodeilla.

Takakyykky 170kg -> 195kg
Etukyykky 100kg -> 145kg
Penkkipunnerrus 140kg -> 160kg (pysäytyksellä)
Maastaveto 215 -> 230kg
Strict (ilman heijausta) leuat -> 14 -> 24

Rinnalleveto: ehkä 60kg -> 125kg
Tempaus: ehkä 50kg -> 75kg
Työntö: ehkä 60kg -> 110kg
Push Press (jaloilla autettu pystypunnerrus) 115kg

Vaikutukset havaittavaan liikkuvuuteen:

Olkapääseudun kireydet ovat kadonneet. Kyynärpäät nousevat oikeaan rinnallevedon loppuasentoon.
Lantioseudun kireydet ovat kadonneet. Alas asti kyykkääminen ei ole enää ongelma.
Kävelytyyli on muuttunut eikä apinamaista gorillaefektiä ole enää havaittavissa.
Etu- ja takareiden krampit ovat kadonneet.
Ristiselän jäykkyys on kadonnut ja vatsa sekä selkä toimivat paremmassa yhteistyössä.

Havaittavat vaikutukset lihasmassaan ja kropan ulkoiseen olemukseen:

Allekirjoittaneen aamupaino oli alussa 97kg ja nyt 97,5kg. Ruokavalioon on tullut mukaan enemmän hiilihydraatteja, mutta kalorimäärä on pysynyt samoissa lukemissa.

Epäluotettavien mittausten perusteella rasvaprosentti on laskenut 2 - 2,5%.
Vatsalihakset ovat kauttaaltaan kehittyneet moninkertaisesti ja samalla muuttaneet kropan yleisilmeen.
Kädet dominoivat ennen yleisolemusta, mutta nyt isot lihasryhmät eli rinta, epäkkäät sekä leveä selkälihas ovat tulleet hallitsevammiksi.
Etu- ja takareidet ovat kasvaneet koossa ja kehittyneet erottuvuudessa.

Vaikutukset kuntoon ja kestävyyteen:

Leposyke laskenut 10:lla lyönnillä.
Verenpaine laskenut ala- ja yläpaineen osalta n. 10mmHG.
400 metrin juoksu matolla parantunut 15 sekuntia.
Cooper juoksumatolla parantunut 400 metriä.

Vaikutukset mielenterveyteen

Peilikuvan ja persoonan rinnastaminen on kadonnut.
Oman kropan tarkkailu ja vertailu on vähentynyt.
Muiden vertailu lihasmassan ja kropan muodon perusteella on vähentynyt.
Treeni-ilo ja motivaatio on palautunut.
Urheiluhenki on tullut pinnallisen kateuden tilalle.
Päämäärät ovat kokonaisvaltaisempia
Elämä on moniulotteisempaa..

Let's block ads! (Why?)



Crossfit toimii paremmin kuin bodauksessa - kaikkeen

Iris Kyle

[unable to retrieve full-text content]



Iris Kyle

Mika Nyyssölä IN DA HOUSE!!! kuvia!

Haastattelu: Mika Nyyssölä 31.5.2005

Käyttäjien esittämiä kysymyksiä:

Mika Nyyssölä - SM II 2003 -70kg, PM I 2005 -70kg

1. Mistä sait kehonrakennuskärpäsen pureman?

- Sain pureman jo varmaan siinä vaiheessa, kun ensimmäisen kerran näin kuvan jossain kuponkiuutisissa, jossa myytiin jotain Wrangen "voimavaijeria". Siinä oli kaveri kauhealla hauiksella ja kuvatekstinä: P.A.K.O.T.T.A.A lihaksesi kasvamaan! Taisin olla 10-vuotias ja se jotenkin kolahti. Siinä oli jotain ihmeellistä, kun joillain, niin harvoilla, oli lihaksia. Myöhemmin sitten noin 14-vuotiaana aloitin kotona käsipainoilla ja punnertelemalla, kunnes uskalsin mennä vuoden kotitreenauksen jälkeen salille. Sillä tiellä ollaan jo vuodesta -91!! Itse kehonrakennukseen minut tutustutti Aki Mähönen reilut pari vuotta sitten. Ennen sitä kehonrakennus oli ollut minulle lähinnä mystisenä haaveena tuolla taustalla, sillä lajiin on hyvin vaikea tulla mukaan ellei ole ketään henkilöä, jolla olisi ensikäden tietoutta mitä tehdä.
Ajatelkaapa etten ollut koskaan nähnytkehonrakennus kisoja ennen kuin itse olin lavalla kilpailemassa!

2. Mitä tekisit toisin, jos olisi mahdollista aloittaa salihommat uudestaan ihan pohjilta?

- Hyvä kysymys! Ajatelkaapa sellaista, että 15-vuotias menee täysin tietämättömänä punttisalille ja alkaa vain nostelemaan painoja ilman, että kukaan vaivautuisi neuvomaan miten tehdä ne oikein. Siinä loukkaa hyvin helposti itsensä puhumattakaan optimaalisesta lihaksen kehityksestä. Itselleni kävi vähän sillä tavalla. Kaiken sai oppia kantapään kautta ja toisia seuraamalla.
Uskoisin, että ensimmäiset kuusi vuotta meni vähän niinkuin kankkulan kaivoon, kun ei ollut juurikaan selkeyttä mitä tehdä.
Toisin tekisin siis kuin silloin. Treenaisin todennäköisesti juuri nykyisellä tavallani eli puhtaita liikkeitä tekemällä ja tuijottamatta painojen määrään. On aivan turha tehdä ykkösiä ranskalaisessa punnerruksessa, sillä vain loukkaa itsensä ja se jos mikä on tuhoisaa lajin harrastuksen kannalta.
Puhumattakaan ruoan tärkeydestä! Vasta dieetillä tajusin kuinka tärkeää on syödä, syödä ja syödä. Tasaisesti 5-7 ateriaa päivässä. Puhdasta ruokaa.

3. Mitä mieltä olet kehonrakennuksen tilasta tällä hetkellä maailman huipputasolla, eli onko laji menossa sinun mielestä överiksi vai onko suuntaus oikea?

- Vaikea sanoa. Tuntuu siltä, että nykypäivänä mikään ei enää riitä. Ikinä ei ole tarpeeksi iso. Äijät on hurjan näköisiä ja kokoisia. Varmaan livenä vielä isompia kuin kuvissa.
Olisihan se hienoa jos joku pienempi ja kireämpi kaveri pieksisi isomman jössikän, mutta eipä taida tapahtua nykypäivänä.
Itse olen vähän kahden vaiheilla. Toisaalta pidän siitä että äijät on niin freakazoidin näköisiä kuin mahdollista. Mitä friikimpi sen enemmän se kohauttaa yleisöä. Mutta toisaalta ne kaverit ei sitten olekaan niin änkyrä kireitä kuin ovat isoja. Siinä vähän kärsii koko lajin yksi tärkeistä ominaisuuksista eli mahdollisimman tiukkana oleminen.

4. Kuka omaa mielestäsi täydellisimmän fysiikan kehonrakennuksen historiassa?

- Huh huh. Mahdotonta nostaa ketään ylitse muiden. Jos kriittisesti katselee (johon ei meikäläisellä olisi kylläkään varaa) niin jokaisella kaverilla on aina joku heikkoutensa. Ronniella on pohkeet ja vatsat, Priestillä on pitkä selkä ja lyhyet jalat, Ruhl on ruma ( ei millään pahalla, mutta sekin kyllä vaikuttaa tuomareihin), Arskalla oli "hoikahkot" jalat, Nasserilla selkä ei levinnyt tarpeeksi. Ehkä vähiten heikkouksia oli "Flex" Wheelerillä eli olisiko Flex sitten yksi mahtavimmista? Mene ja tiedä?

5. Mitä luonteenpiirteitä tai ominaisuuksia pidät tärkeimpinä kilpakehonrakennusta harrastavalla?

- Kyllä se on ehdottomasti nöyryys. Ylpeilyt saa jäädä kotiin. Dieetillä se on varmaankin luonteen lujuus jaksaa tahkoa sitä aerobista ja olla sortumatta houkutuksiin.

6. Anna jokin pilkun viilaus vinkki rasvapoltoon, mitä itse käytit.

- Eipä siihen ole mitään salaisuutta. Itse hilasin perseeni klo 3:45 ylös ja puolentoista tunnin lenkille joka aamu. Sitten seitsemäksi töihin. Neljältä salille jonka jälkeen puolen tunnin krossari niin, että hiki lensi. Kotiin syömään ja jos urheiluruutu näkyi telkkarissa oli jo yli nukkumaanmenoajan. Siinä sulle rasvan polttoa.

7. Kiinnostaako tulevaisuudessa kilpaileminen samassa painoluokassa, vai kenties korkeammissa luokissa, eli onko tavoitteenasi viellä lisätä kehosi lihasmassaa, vai viimeistellä/ylläpitää nykyistä kuntoasi?

- Nyt seuraava tavoite olisi MM-kisat Shanghaissa alle -65kgssa. Tulevaisuudessa olis haaveena kisata -80kg sarjassa, mutta katsotaan nyt yksi kisa kerrallaan.

8. Millä tavoin harjoittelit poseeraamista ja vapaaohjelmaasi?

- Peilin edessä lähinnä. Musta tuntuu, että ne jotka aina jonkun heijastuksen sattuessa peilaa itseään ja heittää jonkun posen, osaavat sitten luontevasti myös lavalla poseerata. Sen joko osaa tai ei osaa. Vaikea laji ja harjoitus tekee mestarin. Mitä useammat kisat on takana sitä luontevammin se lavasäteily ja poseeraus onnistuu.
Vapariin kannattaa satsata, sillä sehän on oikeastaan ainoa hetki lavalla, jossa päsee esittämään itseään juuri niinkuin haluaa. Kannattaa siis aloittaa jo dieetin alussa, koska loppua kohden ei paukut enää riitä kehittelemään mitään fiksua.

9. Miten motivoit itseäsi treenistä ja dieetistä toiseen?

- Ehkä se motivaatio kumpuaa siitä, kun muistelee kuinka siistin näköistä se oli olla kisakunnossa vatsapalat näkyvissä ja kireänä. Tietenkin se lavalla olo on niin ainutlaatuista puhumattakaan takahuoneessa olevasta tunnelmasta. Se fiilis, että on jotain enemmän kuin tavalliset ohikulkijat on jotenkin kiehtovaa.

10. Mitä haluaisit sanoa aloitteleville treenaajille?

- Maltti on valttia. Mitään ei saavuta yhdessä yössä. Lihakset kasvaa kun ne kasvaa ja nyt puhutaan vuosista. Ei kannata lähteä repimään salille ja treenaamaan kolmea tuntia päivässä, kuusi päivää viikossa. Puhdas ruokavalio ja tasaisesti jaetut lepopäivät ovat eetvartti lihaksille. Intensiiviset treenit sopivalla vastuksella on paljon tehokkaampaa kuin yli-isoilla painoilla treenaaminen. Tiedän sen koska juuri itse olen syyllistynyt moiseen. Kehitystä alkoi tapahtua vasta, kun aloin tehdä liikkeet puhtaasti, pienemmillä painoilla.

Kiitos kysymyksistä. Oli antoisaa vastailla niihin. Toivottavasti jaksoitte lukea.
Hyvää kesän jatkoa kaikille! - Mika

......................................................................................

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

Kuvat otettu Mayor´s gymillä.

Let's block ads! (Why?)



Mika Nyyssölä IN DA HOUSE!!! kuvia!

Penkkipunnerrus.fi:n videot

[​IMG]

Aloitanpa tällaisen ketjun, niin nousee videot yhteen paikkaan, kun eivät aina liity kisailijoihin, joilla on jo ketju. Saatan myös alkaa tekemään haastatteluja muistakin henkilöistä (seuraavaksi ehkä Aki Mähönen), joten ketjulla on parempi syy olla olemassa omana osionaan.

Tänne voi myös laittaa kommentteja ja ehdotuksia. Palautetta otetaan vastaan.

Youtube-kanava.

T: Jukka Nyyssölä
Penkkipunnerrus.fi

Viimeisempänä Allan Jokisen rintatreenit.

Let's block ads! (Why?)



Penkkipunnerrus.fi:n videot

Rich Piana

Niin siis jos jäbä videoissa kertoo että kokeillu ja hyihyi ei enään, niin onko se sitten totuus? Että jos vähän vaan myöntää ni sitte automaattisesti kaikki loppu on faktaa mitä sieltä suusta tulee koska on jotain vähän myöntäny? :D EHKÄ se ei kertois jos ja kun jonkunnäkönen öljy on yhä pelissä. Varsinkin rintalihaksissa tuon näkee vielä suht hyvin ettei se pelkkää kireää lihaa ole.

"muthei, se on myöntäny joskus käytön mut sano et on lopettanu ni kyl mä uskon!!"

Alotuspostin kuvassaki rintalihkaset näyttää vanhan naisen riipputisseiltä.

E: Noilla tatuoinneillakin saa muuten jonkunverran illuusiota aikaan. Toki ne osaltaan haittaa erottuvuutta, mitä tuolla nyt ei paljoa olekkaan, mutta toisaalta taas esim olkapäitä ja keskikropan kapeutta noi korostaa.

Isohan se on kun saatana, sitä en kiellä.

Let's block ads! (Why?)



Rich Piana

MMA-pisteytys, säännöt & tuomarointi

Minusta nämä Pride-sääntöjen haikailut ja muut ovat vähän turhaa puhetta, kun ei niitä kuitenkaan tulla laajemmassa mitassa näkemään. SVOL:n vanhat säännöt olivat parhaat mitä vapaaotteluun on keksitty, muttei niiden säilyttämisessäkään ollut järkeä, kun ei niitä olisi saanut voimaan UFC:ssa. Se ei missään tapauksessa olisi ollut edullista ottelijoiden uralle, että kun nämä voittavat kotikehässä jonkun kovan ulkomaalaisen, niin siitä aletaan puhua, että se matsi on otettu joillain suomalaisten omilla ihmesäännöillä ja jos olisi ollut Unified Rules niin...

Let's block ads! (Why?)



MMA-pisteytys, säännöt & tuomarointi

M: Supermass pre-, intrazone, inzane ja muuta

8 Prezone (5 Red energy & 3 Vadelmalakritsi) 25e kpl
8 Intrazone (4 Watermelon & 4 Mojito) 25e kpl
4 Inzane (Vadelmalakritsi) 20e kpl
6 Prosupps Mr Hyde 30serv. (Sininen vadelma) 15e kpl
7 Myprotein Ibcaa (maustamaton) 1kg 8e kpl
1 Mass Vitamin C 1000mg 365tabs. 10e

jani piste r @hotmail piste fi

Seinäjoki

Let's block ads! (Why?)



M: Supermass pre-, intrazone, inzane ja muuta

Kysy naiselta!

Ajattelin pistää tälläsen threadin pystyyn, että miehet kysyvät naaraisiin liittyviä kysymyksiä, ja pakkiksen neidot sitten vastaavat. Katotaan kuinka hyvin idea toimii :D

Kysyisin tässä ohimennen, miksi muija on kiinnostunut kaverini parisuhteesta? Onko tämä jotain marttakerho-meininkiä vai mikä tässä on takana? :wtf:

Let's block ads! (Why?)



Kysy naiselta!

Pakkotoisto UFC Last Man Standing 4

Aloitetaan pakkotoiston neljäs Last Man Standing kilpailu!

Ensimmäinen eventti:
UFC Fight Night: Arlovski vs. Barnett 3.9.2016

Eli kaikki kunnia Japille alkuperäisen ketjun alottamisesta ja Japin säännöt pasteen tähän:

"Kisa, seuraavanlainen. Valitaan aina seuraava UFC kortti, eli tässä tapauksessa UFC Fight night Berlin, jokainen osallistuja nimeää 3 ottelijaa joiden uskovat voittavan seuraavassa eventissä, jos saat kaikki 3 oikein, saat valita seuraavassakin eventissä 3 ottelijaa, jos taas 1 valinnoistasi häviää saat seuraavaan korttiin vain 2 ottelijaa jne..

Kun on vain 1 "peluri" jäljellä on voittanut pakkiksen royal rumblen.

Tästähän tulee luetteloketjun tyylinen mutta toivottavasti Mike antaa siimaa vedellä kisa tässä topicissa loppuun. Palkintoja ei ole tarjota, vain mainetta ja kunniaa."

Voittajalla on oikeus/moraalinen velvoite pistää seuraava kisa pystyyn.

Pakkotoisto Last Man Standing HALL OF FAME

Pakkotoisto Last Man Standing 1:

Champ: [​IMG]dav0
[​IMG]juhokoo, [​IMG]Jimbo Slice

Pakkotoisto Last Man Standing 2:

Champ: [​IMG]Rusher
[​IMG]juhokoo, [​IMG]Onnenonkija889

Pakkotoisto Last Man Standing 3:

Champ: [​IMG]penahawk
[​IMG]BabyJay, [​IMG]reepsa

Let's block ads! (Why?)



Pakkotoisto UFC Last Man Standing 4