mercredi 31 janvier 2018

BF: Bettina Gräsbeck

Vilkaisin blogia ja selkeesti tämä "kuiva ämmä" lukee Pakkista. Viime vuoden veriset metodisodat mainittu jne. Toivomukseni on, että nainen paljastaa itsensä. Ala kirjoittamaan foorumille. Vaatteet voit pitää päällä ja silleen.

Olen jo pitkän aikaa ihmetellyt, että miksei näistä sadoista fitnessmimmeistä löydy mitään videomateriaalia. Pakkotoiston kautta saa kuitenkin paljon näkyvyyttä itse lajille kuin omalle urheilu-urallekin. Vielä kun itse urheilija kirjoittaa aktiivisesti foorumille niin ne negaatiiviset kirjoituksetkin vähenee. Mimmeillä ei ole GH-gutteja, mutta jäisi ainakin se tisuarvostelu vähemmälle. e.g. Pajulahden ryntäät ovat toisten mielestä liian isot, arvostelijoita aletaan haukkumaan homoiksi ja uusi sota on syttynyt.

Geneerisiä blogeja ei jaksa kukaan seurata aktiivisesti, olkoon blogissa Kotipohjan tai Gräsbeckin tarakkakuvia joka päivityksessä. Videoblogit on paljon parempia. Jukalle taas iso läpy, kun jaksaa kuvata! Seuraavaksi uhriksi voit ottaa esim. Elina Oinosen. Taitaa treenata myös Meijerillä.

Let's block ads! (Why?)



BF: Bettina Gräsbeck

Salikomediaa?

Meidän salillamme käy eräs n. 50 vuotias kookas (pitkä ja lihava) mieshenkilö, hänen nimensä on Matti. Kaveripiirissäni kutsumme häntä 'nykytys-Matiksi' muutamasta hyvästä syystä:

Kun hän "tekee jalkoja", hän laittaa niin paljon painoja prässiin, kun juuri ja juuri jaksaa nostaa (n. 350 kg) ja tekee sitten muutaman sentin nykytystä hirveällä tahdilla lähes suorin jaloin. Kun kerran yksi hemmo kyseli, miksi hän ei käytä alempana, niin vastaus oli: "Ei kärsi, ei kärsi."

Toinen vielä koomisempi näky on ojentajaliike taljassa. Nykytys-matti pistää jonkin verran painoa taljaan ja vetää kahvan suorille käsille alaspäin mahansa alle ja nykyttää vielä pienempää liikerataa kuin präsissä (kahva liikkuu alle 5 sentin liikettä). Kun hän nykyttää seinää vasten vanhalla pikkutaljalla sellaista tahtia, niin uudet ihmiset salilla katsovat hieman pitkään... tumppuunko se siellä vetää... :)

Let's block ads! (Why?)



Salikomediaa?

Treeniasiaa "normikehoiluun" kyllästyneelle (5X5, dual/single factor-teoriat, DFHT))

**uusi linkki - geocities alhaalla for good**

http://www.wackyhq.com/madcow5x5/geocities/table_of_contents_thread.htm

Ylläoleva linkki tarjoaa asiaan vihkiytymättömille paljon, suorastaan helvetin paljon asiaa. Jos kiinnostaa, lukemista riittää pitkäksi aikaa ja kokeilunhalu kasvaa lukiessa.

Jos ei jaksa sukellella pitkään, lukekaa aluksi "novice lifter-single factor version" ja sen jälkeen "dual factor version". Ja sitten DFHT eli dual factor hypertrophy training. Mutta suosittelen ajan kanssa kahlaamaan about kaiken läpi. Ainakin perusselitykset aiheesta - spesiaaliohjelmat eri liikkeille jne voi jättää myöhemmäksi jos ei jaksa lukea.

Kyse erään "pt:n" kootuista threadeista elitefitnessilla.

Virkistävää ja ehkä jollekin jopa silmiä vähän laajemmallekin avaavaa luettavaa. Vaikka ei muuttaisi treenissään mitään, on ehkä hyvä tietää miten maailmalla treenataan eliittiurheilijoita kaikilta saroilta.

Palsta oli valmis hst:lle, ehkä se on valmis myös näille jutuille kun viime aikoina hyvinkin rationaaliset treenisuuntaukset ja vähäjakoisemmat PERUStreenit ovat saavuttaneet ansaitsemaansa suosiota joka vuosikymmenten varrella on päässyt jonnekin katoamaan tältä kapealta segmentiltä jota täällä monet edustamme.

Ironlifen suomennettu tiivistelmä (kiitos!):
LINKKI

EXCEL-LASKURI PERUSVERSIOON (SUOMEKSI):
http://www.mediafire.com/?jmy40oddtnz

SUORA LINKKI KUVIIN KULMASOUDUN ONE AND ONLY-VERSIOSTA (JS ROW)
TÄSSÄ

GLENN PENDLAY ITSE SELITTÄÄ "MUKAANSA NIMETYN" KULMASOUDUN HIENOUKSIA http://www.youtube.com/watch?v=ZlRrIsoDpKg&list=UUpq5oEORgJ7sR0yglMVcXXA&index=73

Let's block ads! (Why?)



Treeniasiaa "normikehoiluun" kyllästyneelle (5X5, dual/single factor-teoriat, DFHT))

Vituttaa niin ankarasti

Re: Vituttaa niin ankarasti...

Aloin tekemään ojentajia uudella ja ihmeellisellä suoritustyylillä taljassa, ja VARMAANKIN suoritustapa oli jotenki väärä, kun nyt on ihan PERKELEEN kipeä oikee olkapää. Olkavarren nostaminen yli vaakatason koskee järettömästi, ja treenit uhkaa kusta pahasti. Niin ja orudisgeelistä ei oo vitunkaan hyötyä :mad2:

Let's block ads! (Why?)



Vituttaa niin ankarasti

Stan Efferding

Tuloksesi 6kk treenaamisen jälkeen?

Tässä vähän mallia esimerkillisestä epäonnistumisesta:

ensimmäiset 1.5kk hyvällä ruokavaliolla:

penkin sarjapainot 30kg->50kg
pystypunnerrus 25kg(tanko)->45kg
kyykky 30kg(harjoittelin tekniikkaa...ihan oikeesti :()->50kg(sarjapaino tämäkin, edelleen tekniikkaa)

Käsi kasvoi reilut 2cm tuossa 1.5kk ajassa, rinta/selkä helvetisti, vyötärö ei kasvanut ollenkaan, jopa jaloissa alkoi näkymään jotain lihasmassaa muistuttavaa.

Seuraavat 4-5kk:

Kaikki tulokset ja mitat käytännössä samat, ehkä pieniä muutoksia riippuen päivästä, muttei mitään pysyvää. Ruokavalio perseellään(ei tarpeeksi kaloreita) ja motivaatio katosi kokonaan. Jokapäiväinen vitutus siitä miltä VOISI näyttää jos ei olisi antanut ruokavalion mennä pilalle.

Tulokset ja kroppa voisivat nyt olla jo melkein ihmisen tasolla, jos kehitys olisi jatkunut ensimmäisen 1.5kk tasolla. Tarinan opetus lienee se, että siihen ruokavalioon kannattaa panostaa aivan saatanasti. Lepo ja treeni ovat myös tärkeitä, mutta ainakin alussa ruokavalio on ylivoimaisesti tärkein.

Let's block ads! (Why?)



Tuloksesi 6kk treenaamisen jälkeen?

Tyhmien kysymysten kerho

Tämän threadin tarkoituksena on tuoda julki sellaisia (tyhmiä) kysymyksiä, jotka ovat teitä askarruttaneet, mutta ette ole jostain syystä ikinä etsineet vastausta kysymyksiinne. Eli kaikilla on oikeus kysyä ja toivon mukaan joku osaa myös kysymyksiin vastata. Aloitan parilla tyhmällä kysymyksellä:

-Miksi pakastettua tuotetta, joka on kertaalleen sulanut, ei saa pakastaa uudelleen?
Tämän olen kuullut "yleisenä totuutena", mutten koskaan selitystä sille. Älkääkä sanoko, että se menee pilalle, vaan kertokaa miksi se menee pilalle.

-Miksi naisten tukanleikkuu maksaa enemmän kuin miesten tukanleikkuu?

He who asks is a fool for five minutes, but he who does not ask remains a fool forever. Chinese proverb

Let's block ads! (Why?)



Tyhmien kysymysten kerho

Naturaalien treenipainot?

Oma paino siinä seittemänkymmenen kieppeilä. Ja edellisestä reenistä:

Etukyykky 6x90 kg
SJMV 9x105 kg (selkä ronkkaa)
Kulmasoutu 6x70 kg
Ranskis 9x35 kg

Penkkiä en tee nyt, kyynärpää kipuaa. Dippejä, pojat, dippejä.

Ja aina olen salin heikoin äijä. Se vituttaa.

Let's block ads! (Why?)



Naturaalien treenipainot?

Jalkaprässi vs. kyykky

Kyykystä (ja lienee mistä tahansa liikkeestä) voi opetella pitämään.

Itse tungin viime kesänä egoni roskakoriin, ja opettelin kyykyn uudestaan. Tein pelkällä tangolla 3x10 syvään ja puhtaasti. Tuli siitäkin muuten jalat kipeiksi. Sitten kun tanko alkoi tuntua naurettavan kevyeltä, nostin painon 40 kiloon, 60 kiloon jne. Jo ennen joulua meni 10 x 100 kg, ja nykyään kyykky on suosikkiliikkeeni.

Ei muuta kuin tekniikka kuntoon, ja alkaa ns. huonot liikkeet maistumaan paremmilta.

-Ex-

PS. Kyykyn salaisuus nro 1 on muuten tangon oikea paikka selässä! Isokaan rauta ei satu yhtään, kunhan tanko on siellä missä pitää (yllättävän alhaalla, muuten).

Let's block ads! (Why?)



Jalkaprässi vs. kyykky

mardi 30 janvier 2018

CBB Jarkko Tyrylahti

Mikko Ovaskainen

Kyllähän se tarkoitus on lihoja kerätä lisää mahdollisimman paljon ja nousta sarjassa ylemmäs. Mikä järki se sellaisessa kehonrakennuksessa on, että kisataan vuosikymmen samassa painoluokassa? Mutta se, että mua aletaan vertailemaan johonkin Savolaiseen on jo aika paksua hei jätkät! :D Tokihan se on mahdottoman kova kunnia, ja arvostan sitä suuresti. Savolainen sentään on aina ollu Dorianin kanssa mulle sellainen esikuva.

KP varmaan tarkoituksella asetti vähän haastetta ja paineita kirjoittamalla ton 10 kiloa lihasta seuraavaan kisaan. Se ei oo mun suusta tullut, ainakaan julkisesti :D Kovaa tehdään töitä ja syödään niin perkeleesti, mikä onkin mulle se isoin homma.

PS. Jerry tekas vielä tohon ammattilaiskisaansa n. 3 kiloa lihaksia vuoteen.

Let's block ads! (Why?)



Mikko Ovaskainen

Levyraati (arvostele ensin edellinen kappale, sitten uusi arvosteluun)

En löytänyt tällästä aihetta, joten tein uuden. Säännöt ovat yksinkertaiset:

1. Uusi musavideo postataan.
2. Seuraava henkilö katsoo ja arvostelee edellisen videon. Jos se on aivan totaalista paskaa, hän mainitsee, ettei pystynyt katsomaan sitä tjsp. Jos hän pitää siitä - niin siitä kerrotaan. Arvosanat ovat mieluisia (esim. 4/5, :1: )
3. Sitten hän laittaa uuden musavideon linkin josta näemme sen. (mieluiten YouTube)
4. Samaa kerrataan koko ajan.

Avataan peli:

Beastie Boys - Jimmy James

http://www.youtube.com/watch?v=18Swt9XFUOM

ps. turha alkaa pätemään kirjoitusvirheistä. etteköhän te tajunneet ;)

Let's block ads! (Why?)



Levyraati (arvostele ensin edellinen kappale, sitten uusi arvosteluun)

Kysy ja keskustele

RAW-penkki

Taas yks penkkitredi lisää:)

Laittakaa tänne videoita/kuvia kovista raw-penkki nostoista ja siinä sivussa voi kertoa omankin punnerruksen jos haluaa:D

Mikä on muuten maailmanennätys ilman paitaa?

Sit voi laittaa jotain itsellä tehokkaasti toimineita ohjelmia ja vinkkejä:thumbs:

Let's block ads! (Why?)



RAW-penkki

Parhaat stand up-koomikot

Tuli tuossa katsottua Pablo Fransiscon "Bit´s and pieces" kun niin monet ovat sitä kehuneet ja oli kyllä aivan loistavaa menoa. Pablo on loistava imitaattori ja eniten nauratti juuri alkupuolen backstreet boys ja R´n B-matkinnat.
Oon nähnyt Pablon myös Lenon ja O´Brienin ohjelmissa ja hieman häiritsi samojen vitsien toistaminen täsmälleen samanlaisena.
Hain muidenkin stand up-koomikoiden pätkiä ja taso on kyllä todella kirjavaa. Jotkut heput kun eivät vaan ole luonnostaan hauskoja ja sellainen väkinäinen vitsailu (tyyliin Riku Suokas) on tuskastuttavaa seurattavaa.
Ajattelin, että tähän voisi stanp up-komiikasta kiinnostuneet listata katsomisen arvoiset tyypit.

Omat suosikkini ovat:
1. Mitch Hedberg
Tämän miehen veltto ja nössö tyyli saattaa ärsyttää joitakin, mutta mies heittää aivan sairasta läppää.

2. Dave Chapelle
Chapellen huumori on paljon fiksumpaa mitä miehestä voisi päällepäin päätellä.Lähinnä keskittyy rotu- ja huumejuttuihin, mutta hyviä heittoja tulee myös politiikkaan liittyen.

3.Pablo Fransisco
Loistava imitaattori ja muutenkin hauskoja juttuja. Miinusta kuitenkin itsensä toistamisesta.

4. Robin Williams
Tullut tunnetuksi näyttelijänä, mutta heittää toisinaan stand up-keikkojakin. Ainaskin Williamsin "Live on Broadway"- videolla mies pistää itsensä tosissaan likoon ja hiki virtaa.

5. Chris Rock
Tämän miehen ääni ärsyttää minua, mutta siihen kun tottuu niin jutut on kyllä hauskoja.

Let's block ads! (Why?)



Parhaat stand up-koomikot

Cycle Diet - Superkompensaatiodieetti (Scott Abel)

Dieetti on yleisesti ottaen suunniteltu juuri offille mahdollistamaan fysiikan vähittäisen kehittämisen ja "kypsyttämisen" ilman merkittävää rasvan kertymistä. Samalla luodaan hyvät aineenvaihdunnalliset olosuhteet verraten nopealle kisa-, kuvaus- tai vaikka questposing -kondikseen vetämiselle. Eli alkuun pitäisi arvioida tarvitseeko tavoiteisiinsa päästäkseen hankkia vielä kilokaupalla uutta lihasta (tai onko se enää edes mahdollista), vai ollaanko jo saavutettu riittävät perusmassat, joita lähteä jatkojalostamaan. Jos lihasta tarvitaan selvästi lisää, lienee parasta ottaa käyttöön vanhat kunnon tasapainoiset plussakalorit.

Välitankkauksen rooli on enemmänkin selvitä loppuviikon treeneistä siinä vaiheessa jos ja kun päätankkaus ei enää kanna koko viikkoa. Näyttää kyllä siltä, että sun tilanteessa välitankkaus olisi ollut turha ja saanut painon kohoamaan liian nopeasti. Parempi arvaus vaatisi kuitenkin oleellisempien bioindikaattoreiden huomioon ottamista (energiatasot, treenitehot, libido, unenlaatu, jne.) ja senkin jälkeen pitäisi yksinkertaisesti testata vaikutukset käytännössä.

Jos homma toimii, ylimääräistä ei kerry ja se onkin aika luotettava indikaattori koko dieetin toimivuudelle. Painon pitäisi aina palautua lähtökuoppiinsa, tai hyvin lähelle sitä. Hidas painon kohoaminen saattaa silti olla mahdollista pidemmällä aikavälillä, onhan tarkoituksena edelleen rakentaa uutta lihasta, mutta tahdin pitäisi silloinkin pysyä "uskottavana".

Dieettipäivinä kalorit perusaineenvaihdunnan tasolle, tai hiukan alle. Harris-Benedict -kaavalla saat riittävän tarkan lähtöarvion. Kaikki fyysinen suorittaminen munien raapimisesta maveen menee siten vajeeksi. Jos on vielä rasvaa poltettavana lähtökuntoon, niin kalorit 10-12 x kehonpaino paunoissa (eikä tietenkään tankkauksia silloin).

Painokeskiarvo pysyy vakiona mutta päiväkohtainen vaihtelu on suurta, kuten asiaan kuuluu. Tankkauksen jälkeiset 2-3 päivää ovat yleisesti ottaen parhaat sekä suorituskyvyllisesti, että kosmeettisesti. Tuntuu että voi mennä halutessaan läpi seinästä ja myös näyttää siltä. Tankkauksesta kertynyt ihonalainen pöhö on kadonnut mutta lihaspaineet ovat edelleen huipussa. Pumpit ovat kovempia, kuin mitä tasakaloreilla olen koskaan saavuttanut, mikä auttaa esimerkiksi selän treenaamisessa paljon. Sitten lihaspaineet alkavat tippua samaa tahtia painon kanssa ja samalla kosmeettinen olemus hieman pehmenee. Viimeisessä treenissä ennen tankkausta voi olla jo vaikeaa saada minkäänlaista pumppia, eikä olo yleisestikään ottaen ole enää niin freesi. Myös unenlaatu ja libido alkavat heiketä, kohotakseen huippuunsa uuden tankkauksen alettua.

Click to expand...

Let's block ads! (Why?)



Cycle Diet - Superkompensaatiodieetti (Scott Abel)

Timo Naapila (TestoTimo)

[unable to retrieve full-text content]

PT-Vatasen videoilta tuttu TestoTimo on nyt aloittanut vloggaamisen.
Videoita on tulossa runsaasti, joten eiköhän pistetä ketju miehelle pystyyn niin saadaan keskustelut - videot samaan paikkaan :)
Videoilla tullaan näkemään bodausta sekä muuta elämää harrastuksen ympärillä !

Ja muistakaa toki samalla seurata Timoa somessa
Facebook hierojasivut ( Porvoon paras hieroja )...

Timo Naapila (TestoTimo)

Timo Naapila (TestoTimo)

lundi 29 janvier 2018

CT Fletcher

Netflix

Nyt sinne pääsee Suomessakin. Eka kuukausi ilmainen, ja jatkossa 8€/kk.

www.netflix.fi

Monta hyvää sarjaa tarjolla (Dexter, Breaking Bad..) mutta todella heikosti vasta jaksoja. Dexteristäkin 4 kautta... pitää nyt katsella monta kautta tarjolla ilmaisen kuun lopussa, jos ei uusimpia jaksoja ole niin peruuntuu kyllä tilaus.

Kohtahan saadaan myös HBO.

Let's block ads! (Why?)



Netflix

Mikä ilahdutti tänään salilla?

Tänään ilahdutti helvetin hyvä meininki minkä sai itselleen päälle salilla. Penkissä paukkui sarjaenkat (2x6x122,5kg), nyt on menty sarjapainoissa tasan 10 kiloa eteenpäin siitä ensimmäisestä tasanteesta mihin kehitys tällä Miken 2x6 systeemillä viimeksi tyssäsi. Ja tuntuu että hyvällä psyykkauksella enemmänkin voisi mennä. Varmaan käytävä nappaamassa viimeinkin se maaginen 150 kunhan vakituinen reenikaveri palaa maisemiin, vaikken mitään varsinaista hermotustreeniä ole edes yrittänyt tehdä.

Reenin päätteeksi pystärikin tuntui kevyeltä. Jos tämä jostain tullut vatsakipu menee ohi iltaan mennessä, käyn rykäisemässä vielä intervallilenkin.

EDIT: Aijoo ja se ilahdutti aivan erityisesti että sai reenata melkein puolet reenistä YKSIN! Hommaan kyllä kotisalin kun joskus on tarpeeksi iso talo siihen, toi sopii mulle ihan täydellisesti. Keskittyminen on ihan eri tasolla kun ei ole ylimääräisiä häiriötekijöitä.

Let's block ads! (Why?)



Mikä ilahdutti tänään salilla?

CBB Jarno Olmala

On tullut Jarnoa myös instagramin kautta seurailtua, ja ei varmaan ainakaan kireydestä jää kiinni, jos vaan kuntoa pystyy ylläpitämään tai jopa vielä kiristymään tuosta :eek:

Selkä on ehkä hivenen jäljessä, mutta kova kilpailija sinne mestareiden viereen silti.

Let's block ads! (Why?)



CBB Jarno Olmala

Yleiset forumia koskevat kysymykset ylläpidolle

Ronda Rousey

"Lehmä"? Hieman kaipaa perusteluja väitteesi! Siinä on sentään kovanluokan URHEILIJAmimmi, että oksat pois. Olympia hopeamitalisti ja suvereenisti hoitanut vaparissa vastustajansa. Virolainen sienikauppias ansaitsee oman ketjunsa, mutta Ronda ei:hyper:

Click to expand...

Let's block ads! (Why?)



Ronda Rousey

dimanche 28 janvier 2018

IFBB Pro Seth Feroce

[unable to retrieve full-text content]

Kyllä vain, Seth Feroce tekee paluun!
Erittäin potentiaalinen tekijämies 212 sarjaan, jos kaikki vain sujuu tällä kertaa ilman isompia ongelmia. Sethillähän oli terveyden kanssa tietääkseni jonkinlaisia ongelmia back in the day, jonka vuoksi joutui heittämään rukkaset tiskiin. Tästä mikä/kuka terveyden pilasi, onkin spekuloitu jonkin verran eri foorumeilla ja googlella löydätte kyllä lisää asiasta.
Anyway, menneet ovat menneitä ja on aika suunnata katse tulevaisuuteen.
itse Sethiä aikoinaan...

IFBB Pro Seth Feroce

IFBB Pro Seth Feroce

Allan Jokinen

Street Workout

Seppo Räty!

Hmmm

@Harrij

Arsi Harjun mitat näyttäisi olevan 183cm 110kg omien sivujensa mukaan. Rädyn kilpailupaino oli 118kg - pituutta en tiedä, mutta varmaan samaa luokkaa Harjun kanssa, joten tuskin Räty ainakaan kooltaan pienempi tai erikokoinen kuin Harju ja sen tiedän, että Räty harjoitteli aktiiviaikoinaan Halvarin kanssa punttisalilla monta kertaa. Joten tuskin Rädyn penkkiennätys kaukana tuosta aiemmin mainitusta voi olla.

@ace-oo-

Niin en tarkoittanut suhteellista painoa vaan sitä, että punnertaa penkiltä 100kg x 100 kertaa(1h30min). Varmaan moni pystyy samaan suoritukseen, mutta tuskin jokaheppu.

Let's block ads! (Why?)



Seppo Räty!

Klassikko-elokuvat, synkkä yksinpuhelu

Etäisten laaksojen mies.1953

Loistava elokuva.Mies,poika,nainen,aviomies,pelkurit ja rohkeat miehet.Jack Palancen ilmestyminen valkokankaalle on hyytävä kokemus.Mies jonka olemus on pelottanut ihmisiä ensiesiintymisetään lähtien.Tämä on elokuva joka jokaisen pitää nähdä.

Ittelläni dvd jonka kuvanlaatu on ihan kohtuullinen .

Let's block ads! (Why?)



Klassikko-elokuvat, synkkä yksinpuhelu

Nyrkkeilyhanskat

Kädenvääntö

[unable to retrieve full-text content]



Kädenvääntö

FAQ: Treeniohjelmat lihaksen kasvatukseen ja ruokavalioesimerkkejä

Ajattelinpa nyt tässä aikanani kuluksi listailla tähän erilaisia variaatioita jaetuista ohjelmista. Tätä voidaan sitten porukassa fiksata ja teen tähän aloitusviestiin editoimalla korjauksia sitämukaan kun niihin katsotaan tarvetta.

Laitan noihin ohjelmiin aina mahdollisuuksien mukaan /-viivalla erotettuna 2-3 vaihtoehtoliikettä. Eli niitä voi sitten kierrättää ja/tai vaihdella mielensä mukaan. Laitan myös loppuun muutaman erilaiset jakovaihtoehdot, eli niistä voi sitten poimia itselleen sopivan ja sijoitella liikkeet sen mukaan.

En myöskään laita noihin mitään toistomääriä, koska niitä voi massatreenissä vaihdella väliltä 6-15, ihan omien tarpeidensa mukaan.

Vaihtelu on kuitenkin todella tärkeä osa treeniä ja noita sarjapituuksia voi vaihdella vaikka seuraavalla tavalla:

1. kk 12-15 toistoa per sarja
2. kk 8-12 toistoa per sarja
3. kk 6-8 toistoa per sarja
Ja alusta uudelleen

Järjestys ei tarvitse olla tuo ja aika voi olla vaikka viikko tai kaksi kerrallaan. Mutta ajatus tossa tulee selväksi. Ja tarkoitushan on, että lihas ei totu rasitukseen niin helposti.

Varsinkin aloittelijan on syytä ensin tehdä noita pidempiä sarjoja ja pitää painot maltillisina. Liikeratojen opettelu on todella tärkeätä, jotta välttyy tapaturmilta ja turhilta kivuilta myöhemmässä vaiheessa. Väärin opeteltua tekniikkaa on hankala sitten vuosien päästä korjata. Maltti on valttia tässäkin.

Laitan siis vain sarjamäärät, jotka nekin tosin suuntaa-antavat. Eli voi tarvittaessa tehdä enemmän tai vähemmän, kunhan pitää suuriinpiirtein suhteet isojen ja pienien lihasryhmien välillä samana.

Tavallista maastavetoa ei ohjelmissa ole, vaan takareisille tehdään SJMV. Jos joku tavallista mavea tekee, niin kikkailee sen sitten ohjelmaansa haluamallaan tavalla.

Ohjelmissa on myös forkut ja epäkkäät mukana ja jos joku ei niitä katso tarpeelliseksi tehdä, niin yksinkertaisesti jättää ne pois. Vatsoja en laittanut, ne voi sijoittaa parhaaseen katsomaansa päivään. Ja ne treenataan kuten muutkin lihasryhmät, eli sarjapituus max 15 ja lisäpainot tarvittaessa. Kahdesti viikossa riittää vallan mainiosti.

HUOM!
Alla olevassa koko kropan ohjelmassa on liikkeet linkitetty Exrx sivuston liikevidoipätkiin. Sen sivuston kaikissa pätkissä ei tekniikka ole mikään paras mahdollinen, joten järkeä saa käyttää ja aina kannattaa esim. kyykyssä ja mavessa kysyä kokeneilta treenaajilta jeesiä tekniikan kanssa. Mutta noista näkee hyvin mikä liike on kyseessä, kun kaikille ei luonnollisestikaan liikkeiden nimet kerro vielä mitään.

Koko kroppa kerralla ohjelma

Koko kroppa kerralla by Arc:

Kyykky / Prässi 2 x
Jalkojen koukistus / SJMV 2 x
Pohkeet istuen / Pohkeet seisten 2 x

Kulmasoutu tangolla / Kulmasoutu käsipainolla / Alatalja 2 x
Leuanveto / Ylätalja 2 x

Vinopenkki / Penkki 2 x
Viparit sivuille / Pystysoutu 2 x

Ranskalainen punnerrus tangolla / Ranskalainen punnerrus käsipainoilla 1 x
Scott hauiskääntö / Hauiskääntö käsipainoilla 1 x

Jalkojen nosto / Vatsarutistus 1 x

Ohjelman voi tehdä vaikka ma-ke-pe.

Lissä koko kroppa kerralla ohjelmia Hernekepin postauksessa, postaus numero 12.

Koko kroppa kerralla ohjelma, joka sisältää kaksi erilaista versiota käytettäväksi vuorotellen.

1.treeni
- etukyykky 2-3x6-8
- reidenkoukistajat 2-3x10-12
- pohkeet istuen 3x10-15
- kulmasoutu tangolla 2x8-12
- pystypunnerrus käsipainoilla 2x6-10
- kapea penkki 2x6-10

2.treeni
- suorin jaloin mave 2-3x8-12
- jalkaprässi 2x6-10 , 1x15-20
- pohkeet seisten 3x8-12
- leuat 2x6-8
- vinopenkki tangolla 2x6-10
- hauiskääntö tangolla myötäotteella 2x8-12

2-jakoiset ohjelmat:

1. Rinta, etureidet, olkapäät, ojentajat

-Penkkipunnerrus tanko / Vinopenkkipunnerrus tanko x2
-Vinopenkki kp / tasapenkki kp x2
-Etukyykky / kyykky / prässi x 3
-Reiden ojennukset / x3
-Vipunostot taakse / vipunostot sivulle x 2
-Pystypunnerrus tanko / pystypunnerrus käsipainot x 2
-Rankalainen punnerrus / ojentajapunnerrus / kapea penkki x3

2. Selkä, takareidet, pohkeet, hauikset, forkut/epäkkäät

- Alatalja / kulmasoutu tanko / kulmasoutu kp x3
- Ylätalja / leuanveto x3
- SJMV (=Suorin Jaloin MaastaVeto) x3
- Koukistukset x 2
- Pohkeet seisten / pohkeet istuen x4
- Hauikset tangolla / hauikset scott / hauikset kp x3
- rannekäännöt / kohautukset x2

2-jakoista voi myös tehdä erilaisilla jaoilla:

1. Yläkroppa
2. Jalat, vatsat

1. Jalat, kädet
2. Selkä, rinta, olkapäät, vatsat

3-jakoiset ohjelmat:

1. Rinta, olkapäät, ojenatajat, epäkkäät
-Penkkipunnerrus tanko / kp x 2
-Vinopenkki kp / tanko x 2
-Ristitalja / viparit maaten / peck-deck x2
-Viparit sivulle x2
-Viparit taakse x2
-Pystypunnerrus x2
-Kapea penkki / ranskalainen punnerrus x3
-Ojentajapunnerrus x3
-Kohautukset x3

2. Jalat
-Kyykky / etukyykky / prässi x4
-Reiden ojennukset x3-4
-SJMV x 4
-Reiden koukistukset x 2-3
-Pohkeet istuen / seisten 5-6

3. Selkä, hauikset, forkut
-Kulmasoutu x 3
-Alatalja x 2
-Ylätalja leveä / leanveto x3
-Ylätalja kapea x2
-Hauikset tanko / kp x3
-Hauikset scott tanko / kp x3
-Rankekäännöt x3

Kolmijakoisissa on myös erilaisia mahdollisuuksia jakaa lihasryhmät.

1. Rinta, selkä
2. Jalat
3. Olkapäät, kädet

1. Rinta, kädet
2. Jalat
3. Selkä, olkapäät

1. Rinta, olkapäät, hauikset
2. Jalat
3. Selkä, ojentajat

4-jakoiset ohjelmat

1. Rinta, hauikset, forkut
-Penkkipunnerrus tanko / kp x3
-Vinopenkki kp / tanko x3
-Ristitalja / peck-deck / viparit maaten x2
-Hauis tanko / kp x3
-Hauis scott kp / tanko x2
-Keskitetty hauiskääntö x2
-Rannekääntö x3

2. Jalat
-Kyykky / etukyykky / prässi x4
-Reiden ojennukset x3-4
-SJMV x 4
-Reiden koukistukset x 2-3
-Pohkeet istuen / seisten 5-6

3. Olkapäät, ojentajat
-Vipunostot sivulle x2
-Vipunostot taakse x2
-Pystypunnerrus tanko / kp x3-4
-Kapea penkki x3
-Rankalainen punnerrus x3
-Ojentajapunnerrus x2

4. Selkä, epäkkäät
-Kulmasoutu tanko / kp x 3
-Alatalja x 3
-Ylätalja leveä / leuanveto x3
-Ylätalja kapea x3
-Kohautukset x3

Myös 4-jakosta voi tehdä eri tavoilla, yllä oleva lienee se suosituin. Toinen yhtä suosittu on seuraava:

1. Kädet
2. Jalat
3. Rinta, olkapäät
4. Selkä

Itse kokeilin seuraavaa jossa jalat on jaettu ja hyvin toimi sekin:

1. Rinta, olkapäät
2. Etureidet, pohkeet
3. Selkä, ojentajat
3. Takareidet, pohkeet, hauikset

5-jakoiset ohjelmat:
1. Rinta, hauikset, forkut
-Penkkipunnerrus tanko / kp x3
-Vinopenkki kp / tanko x3
-Ristitalja / peck-deck / viparit maaten x2
-Hauis tanko / kp x3
-Hauis scott kp / tanko x2
-Keskitetty hauiskääntö x2
-Rannekääntö x3

2. Etureidet, pohkeet
-Kyykky / etukyykky / prässi x5
-Reiden ojennukset x5
-Pohkeet istuen x6

3. Olkapäät, ojentajat
-Vipunostot sivulle x2
-Vipunostot taakse x2
-Pystypunnerrus tanko / kp x3-4
-Kapea penkki x3
-Rankalainen punnerrus x3
-Ojentajapunnerrus x2

4. Takareidet, pohkeet
-SJMV x 5
-Koukistukset x4
-Pohkeet istuen x6

5. Selkä, epäkkäät
-Kulmasoutu tanko / kp x 3
-Alatalja x 3
-Ylätalja leveä / leuanveto x3
-Ylätalja kapea x3
-Kohautukset x3

Eli tuo 5-jakoinen muuten sama kuin 4-jakoinen, mutta jalat on jaettu kahteen päivään.

Treeneistä ja lepopäivistä vielä senverran, että 2- ja 3 jakoinen kannattaa tehdä vaikka 1 on ja 1 off systeemillä, eli joka toinen päivä treeniä ja joka toinen lepoa. Tai esim. treenit ma-ke-pe ja silloin luonnollisesti ti-to-la-su on lepoa.

4-jakoisella käy myös hyvin 1 on ja 1 off systeemi, tai sitten 2 on 2 off tai 2 on 1 off.

5-jakoiseen sopii hyvin 2 on ja 1 off.

Jokaiseen ohjelmaan toki tarvittaessa lepopäivä sinne tai tänne lisää jos kroppa sitä vaatii.

Seuraavassa ketjussa on linkkejä lihasryhmiä käsitteleviin sivustoihin:
http://www.pakkotoisto.com/vbulletin/showthread.php?t=33038

Miken suosittu 2x6 systeemin perusperiaate, voidaan soveltaa lähes mihin tahansa liharyhmään, eniten kuitenkin käytetty penkkipunnerruksessa:

2x6-systeemi:

Jos tulee kokonaisuudessaan 2x6, niin seuraavalla kerralla 2,5kg lisää.

Jos ekalla tulee 6, mutta toisella ei, niin seuraavalla kerralla samat painot.

Jos ekalla ei tule 6, nin toiseen sarjaan 5 kiloa pois. Jos nyt tulee 6, niin seuraavalla kerralla sama tavoite.

Jos ekalla ei tule 6, eikä 5 kilon pudotuksen jälkeenkään tule 6, niin seuraavalla kerralla 5 kiloa pienempi tavoite.

2x6 on siis tähtäimenä, ei enempää eikä vähempää. Vaikka ekalla menisi 200 toistoa, niin tehdään vain 6.

Hiljaa hyvää tulee tässäkin systeemissä, turha ahnehtia ja fuskata painoissa.

Tektin 2x6 systeemiin kirjoitti Hämmer. Lisää tässä ketjussa.

Let's block ads! (Why?)



FAQ: Treeniohjelmat lihaksen kasvatukseen ja ruokavalioesimerkkejä

Pikkutoiston Pakkojättiläinen - Ylikunto

Overtraining

Kattavasti asia käsitellään tällaisessa artikkelissa kuin:
The Physician and Sportsmedicine: Overtraining

Koska kaikille ei välttämättä tuo lontoo niin hyvin taivu oon koittanut tehdä jonkin sortin käännetyn referaatin aiheesta. Korjausehdotukset kelpuutetaan. Ei tuo lääkisjargon oikein taivu.

Ylikunto on vakava ongelma jonka oireina on laskenut suorituskyky, pahentunut väsymys, jatkuva lihaskipu, mielialanvaihtelut, loppuun palanut ja ”väljähtänyt” olo. Ylikunnon diagnoosi on yleensä monimutkaista, ei ole tarkkoja kriteerejä diagnoosille ja lääkäreiden on aluksi rajattava muut sairaudet pois ennen kuin varsinaisen diagnoosin voi tehdä. Potilaan omakohtaiset tuntemukset ovat luotettavimmat varoitusmerkit. Ylikunnon ehkäisy on paras hoitokeino ja urheilijoiden, valmentajien sekä lääkäreiden on tunnettava aikaiset varoitusmerkit.

Muutaman päivän kovan harjoittelun jälkeen seuraa kevyempää harjoittelua tai lepoa jotta saavutetaan superkompensaatio ja paras suorituskyky. Superkompensaation vaatima aika on tärkeätä tuntea. Jos urheilijan ei anneta sopeutua ennen uutta ärsykettä niin harjoittelu muuttuu yliharjoitteluksi ja vaadittu lepoaika jää liian vähäiseksi jolloin harjoittelu alkaa kuormittamaan ja alkaa ilmenemään suorituskyvyn laskua. Jos harjoittelun intensiteettiä ja kestoa ei vähennetä yliharjoittelu johtaa ylirasitukseen ja ylikuntoon.
Ylikunnon oireet voivat olla lievästä vakavaan. Lievät oireet sisältävät mm. ärsyyntymistä, väsymystä, levottomuutta, ruokahaluttomuutta, seksuaalista haluttomuutta, lyhytaikaisia uniongelmia ja lihasväsymystä. Siihen voi kuulua myös hormonaalisia häiriöitä kuten kuukautiskierron epäsäännöllisyyttä. Vakavampiin piirteisiin liittyy masennusta, pidempiaikaista unettomuutta, pitkäaikaista lihaskipua ja epänormaaleja näköaistimuksia.

Ylikuntoa on kaksi erilaista tyyppiä: sympaattisen- ja parasympaattisen hermoston ylikunto. Yleisesti ottaen sympaattisen hermoston ylikuntoa esiintyy pikajuoksijoilla ja voimaharjoittelijoilla ja parasympaattista kestävyysharjoittelijoilla.

Eri tekijät jotka vaikuttavat ylikuntoon joutumisessa voidaan luokitella sisäisiin ja ulkoisiin. Siltikin on muistettava, että toiset urheilijat ovat herkempiä joutumaan ylikuntoon mikä tekee valmentajien roolin ja urheilijoiden itsetuntemuksen erittäin tärkeäksi.
Sisäisiä tekijöitä ovat: yleinen terveys, ravitsemus, mieliala, persoonallisuuden stressitekijät, perinnölliset fysiologiset tekijät, ikä, sukupuoli, kuukautiskierto.
Ulkoisia tekijöitä: harjoittelun intensiivisyys ja volyymi, sosiaaliset, taloudelliset ja psykologiset stressitekijät, harjoitustausta, ympäristötekijät, vuodenaika, ruoan määrä, uni (laatu ja määrä), tulehdukset, lääkitys, alkoholi, tupakka yms aineet, matkustaminen.

Ylikunnon diagnoosi perustuu kolmeen asiaan: 1. potilaan historia, 2. toisten tautien poissulkeminen, 3. laboratoriolöydöt.
Historiaan kuuluu oireiden ja merkkien selvitys: muutokset harjoittelussa ovat erittäin tärkeitä. Suorituskyvyn lasku väsymyksen lisääntyessä on paras merkki ylikunnosta.
Toisten tautien poissulkemisella saadaan selville se, että mikään tauti, joka voisi oireilla kuten ylikunto, ei ole vaikuttamassa.
Joidenkin laboratoriotestien on oletettu ilmentävän ylikuntotilaa: mm. testosteronitasojen lasku ja kortisolitasojen nousu tai niiden suhteen lasku, veren maitohappopitoisuuden lasku, plasman glutamiinipitoisuuden lasku, muutokset aamun leposykkeessä ja muutokset sykkeen vastauksena ortostaattiseen stressiin.

Fyysisistä ylikunnon mittareista kaikista herkimpiä ovat muutokset fyysisessä suorituskyvyssä, mekaniikassa ja koordinaatiossa lisäyksenä sykkeen muutoksiin submaksimaalisessa ja maksimaalisessa suorituksessa. Noussut submaksimaalinen syke on selvä merkki riittämättömästä levosta. Kuitenkin submaksimaalisten testien tulokset voivat olla harhaanjohtavia. Matala syke tällaisen harjoittelun aikana ei poissulje ylikunnon mahdollisuutta, matala veren laktaattipitoisuus submaksimaalisessa harjoituksessa voi olla todiste kehittyneestä suorituskapasiteetistä ja matalasta lihaksen glykogeenipitoisuudesta. Sen vuoksi on tärkeää mitata maksimaalista fyysistä suorituskykyä submaksimaalisten testien ohella.

Paras keino ylikunnon mittaamiseen sykkeestä on ortostaattinen sykemittaus.

Ylikunnon ehkäiseminen on paras hoitokeino. Järkevästi toteutettu harjoittelu yhdistettynä lepoon, oikeaan ravintoon ja uneen auttaa kehoa parantumaan. Masennuksen tunnistaminen ja hoito on tärkeää.
Harjoittelun jaksottamisen pitäisi estää ylikunto. 52 viikkoa vuodesta on jaettu harjoitusjaksoihin joita sanotaan makrosykleiksi. Jokaista harjoitusviikkoa kutsutaan mikrosykliksi. Jokainen mikrosykli sisältää kuormittavia päiviä ja lepoa sopivissa annoksissa. Kolme tai neljä mikrosykliä muodostaa mesosyklin. Mesosykli koostuu kahdesta tai kolmesta kovempikuormitteisesta mikrosyklistä ja yhdestä palauttelevasta mikrosyklistä.

Jos ylirasitusta ei pystytä välttämään ehkäisykeinoista huolimatta niin tehokasta hoitoa tarvitaan. Paras hoito on levätä ja välttää urheiluaktiviteetteja noin kaksi viikkoa. Tauon jälkeen potilas voi aloittaa kevyen harjoittelun. Urheilijoiden tulisi koittaa eri urheilulajeja ja pidättäytyä siitä harjoitteluintensiteetistä mikä aiheutti ylirasituksen. Harjoittelun tulisi alkaa hitaasti ja sillä tahdilla mitä potilaan tunteet antavat ilmi.

Urheilijoiden tulisi unohtaa mennyt ja keskittyä tulevaan sillä muuten he saattavat alkaa vertaamaan suorituskykyään ja tuntemuksiaan aikaisempaan tilaan, ennen ylirasitusta. Tämä hidastaa palautumista ja tuo ilmi kuinka suuri merkitys psykologisilla tekijöillä on palautumisessa.

Masennus on yksi suurimmista psykologisista oireista ylikunnosta kärsivien urheilijoiden keskuudessa. Urheilijoiden tulisi saada terapiaa mahdollisimman nopeaa sillä se nopeuttaa paranemista.

Oikeanlainen ravinto on yksi tärkeimmistä taustatekijöistä ylikuntoisille urheilijoille. Jos ruokavalio on kunnossa niin lisäravinteilla ei ole huomattu olevan vaikutusta ylikunnosta palautumisen nopeuteen.

Riittävä uni on myös tärkeää. Matkustaminen voi lisätä väsymystä, mutta joissain tapauksissa maisemien vaihto ja uudet harrastukset voivat nopeuttaa paranemista. Lisääntynyt seksuaalinen aktiviteetti voi auttaa parantuvaa urheilijaa.

Hieronta, kylmä- ja lämpöhoito voivat auttaa myös, mutta tapauskohtaisesti. Niistä voi olla myös haittaa väärin toteutettuna.

Phuuh. Vaikee setti, mutta myös silmiä avaava ja ite huomasin kuinka paljon on tehnyt niin väärin asioita kuin olla ja voi.

Loppupuolella tätä linkkiä löytyy suomenkielisenä ja ehkä selvemmin ilmaistuna nuo samat ylikuntoon liittyvät asiat:
http://www.cism-shooters.fi/M08601.htm

Toinen linkki myöskin samaisesta aiheesta:
http://personal.inet.fi/atk/pehkonen/penkki/ylikunto.htm

Let's block ads! (Why?)



Pikkutoiston Pakkojättiläinen - Ylikunto

Alexander Fedorov

Kuva 1

ja sit kuvia äijän omilta sivuilta

mitä mieltä kaverista?

mä näin fedorovin EM-kisoissa syksyn sm-kisojen aikaan ja kyllä se vakuutti mut. kauhea massa, erottuvuus hyvä, ym. kp sanoi lähetyksessä että tästä kaverista kuullaan vielä, kunhan se osaa esiintyä medialle. eli englantia edes vähän. näin jotkut kisat missä oli myös Fedorov, Ronnie ja Cormierki tais olla. ei paljoa jäänyt Ronniesta jälkeen. ammattilaisuutta hänellä ei kai vielä ole, mutta kauan siinä muka kestää. nuori kaveri, taitaa olla joku 25v?

Let's block ads! (Why?)



Alexander Fedorov

samedi 27 janvier 2018

Aloittelija, treeniohjelma arvosteluun tänne

MA: hauis, yläselkä, kyynärvarret

leuanveto leveä myötäote 8,8
leuanveto kapea vastaote 8,8
kulmasoutu 15,10,8,f
hauiskääntö kp 15,10,f
hammerkääntö 10,8,f

KE: rinta, olkapäät, ojentajat

vinopenkki kp 15,10,8,f
kapea penkki 15,10,8,f
elbows out extensions (tate) 10,10,10
sivultanosto (flyes) 10,10,10
vipunosto sivuilta 15,10,8
vipunosto takaa 15,10,8

PE: jalat, pakarat, alaselkä, vatsa

kyykky 15,10,8,8,8
kapea kyykky 8,8,8
sjmv 15,10,8,f
pohjenosto 15,15,15
jalannosto lisäpainolla 15,10,f

Hyvältä näyttää muuten, mutta sarjoja ehkä vähän lyhennän. Paria liikettäkään noista en ole koskaan tehnyt. Olen tässä kaivellut nettiä, ja paljon ohjeita on löytynyt kuvitettuna.

Kuitenkin pari liikettä jäi vaivaamaan:

-hammerkääntö. Mitä se on? Koskaan kuullutkaa.
-tate??
-sivultanosto?
-sitten kun on toi kapea- ja leveä(sumo) kyykky, niin millaisella leveydellä jalat noissa vois olla?

Jos ees pariin noista sais selvennystä, niin oisin tosi kiitollinen. Muuten näyttäisi olevan homma pulkassa. Paljon harjoittelua ja aikaa niin ehkä tulee tuloksiakin. :thumbs:

Let's block ads! (Why?)



Aloittelija, treeniohjelma arvosteluun tänne

Rest in peace, virallinen julkimoiden kuolinpaikka

"Leevi and the Leavings -yhtyeen solisti ja lauluntekijä Gösta Sundqvist on kuollut sairauskohtaukseen kotonaan Espoossa. Hän oli 46-vuotias.

Sundqvistin yhtye julkaisi yli 20 vuoden aikana yli 20 levyä mutta lavoilla se ei esiintynyt koskaan.
Omaleimaisilla sanoituksillaan Sundqvist sai sekä paljon uskollisia kuulijoita että myös arvostetun Junnu Vainio -palkinnon

Musiikkiuransa lisäksi Sundqvist tunnettiin radio-ohjelmistaan, muun muassa Koe-eläinpuistosta ja Teinitalosta."

Lähde: YLE24
http://ww2.yle.fi/pls/show/frameUutiset?id=228947

Surullista, yksi Suomen parhaista sanoittajista on sitten poistunut
:( Teuvo, maanteiden kuningas elää ikuisesti..

Let's block ads! (Why?)



Rest in peace, virallinen julkimoiden kuolinpaikka

Dan "BOSS" Green

Yritin etsiä, mutta ei osunut silmään tällaista ketjua. Pitihän sellainen siis laittaa ilmoille..

Ketjussa siis keskitytään yhteen kovimmista voimanostajista tällä pallolla 220lb (välillä myös 242lb) luokassa.

Ameriikaksi vähän juttua..

"We're all made of flesh and blood. If someone can do something, there's no reason why Dan "BOSS" Green can't do it either -- just bigger. Yeah, and heavier. That kind of philosophy has brought the World Record holding raw powerlifting to Raw Unity Meet VII in Port St. Lucie, Florida earlier in the year -- to make a mark and shatter records in the 220 lb weight class. You do whatever it takes to compete... Whatever it takes to win.

In totaling 2099 lb raw and without wraps at 220 lb, BOSS not only broke his own record, but the record for the 242 lb weight class as well (Larry Pacifio's 1973 WR)--and the 220 lb WR with wraps held by Andrey Belyaev of Russia, 2010."

Postailkaa videoita ja juttuja! Ja jos tällainen ketju olikin olemassa, niin olen pahoillani ja tämän voi poistaa! :)

Let's block ads! (Why?)



Dan "BOSS" Green

Dokkareita joka lähtöön

Tähän treadiin ois tarkoitus kerätä hyviä dokkareita, joita netistä löytyy. Toki heittää vinkkiä muihinkin dokumentteihin, joita tulee esim. telkasta. Lähdetääs tällä liikkeelle: Cocaine Cowboys

[​IMG]
Cocaine Cowboys
Cocaine Cowboys

Yhdysvallat - USA (2006)

Ohjaaja Director
Billy Corben

Kesto Duration: 116 min

Ikäraja Age limit: 15

Miami oli 1980-luvun alussa mieletön talousihme. Luksusautokauppiaat eivät ehtineet vastata kysyntään. Pilvenpiirtäjiä kohosi kuin New Yorkissa 1920-luvulla. Kiitos rahavirrasta kuului Kolumbian kartelleille ja USA:n ylemmälle keskiluokalle, joka oli juuri rakastunut kokaiiniin. Ennen jengisotien kärjistymistä Miamin poliitikotkin pysyivät ongelmasta vaiti, sillä kaupungin loistoa ihailtiin koko maailmassa.

Dokumentti Cocaine Cowboys kertoo melkein myyttiset mitat täyttäneistä lumimyrskyvuosista sellaisella vimmalla, että heikompia hirvittää. Kun kartellit alkoivat taistella, Miamin tienposket täyttyivät tuntemattomista ruumiista. Murhien määrä kuusinkertaistui viidessä vuodessa. Kaikista pahin oli “kummitäti” Griselda Blanco, jonka sadismi ei tuntenut minkäänlaisia rajoja.

Billy Corbenin sähäkästi potkivassa dokumentissa aikaa muistelevat asianomaiset. Aikansa keskisuuret tekijät ovat vapautuneet vankilasta viime vuosina, ja elinkautista istuva ammattitappaja antaa haastattelunsa linnassa. Yksi väittää tuoneensa maahan yli kahden miljardin dollarin arvosta kolaa. Kuten Miami Vice ja Scarface, Cocaine Cowboys on kiehtova kurkistus kauhistuttavaan ja epätodelliseen väkivallan ja luksuksen maailmaan. Corben tyylittelee kuvia animaatiolla ja joitain jaksoja on lavastettu uudelleen, toki hyvällä maulla. Syntetisaattorimusiikista vastaa Jan Hammer, joka tunnetaan parhaiten Miami Vice -sarjan säveltäjänä.

Kalle Kinnunen

Let's block ads! (Why?)



Dokkareita joka lähtöön

Tinder

Tästäpä foorumin sinkuille ajanvietettä.

Idea on yksinkertainen. Lataat applikaation puhelimeesi ja annat sen käyttää facebook tunnuksesi tietoja sekä puhelimesi paikkatietoa. Facebookista se ottaa käyttöönsä kaveritiedot, kiinnostuksen kohteet sekä julkiset kuvat profiilikuvat-kansiosta. Seuraavaksi asetat asetuksista hakuehdot, joilla sovellus hakee henkiöitä "peliin". Säätää voi esimerkiksi ikähaarukkaa ja etäisyyttä.

Sitten ei muuta kun klikkailemaan. Sovellus arpoo hakukriteerit täyttävän henkilön, jolloin hänen profiilikuvansa pamahtaa näkyville ruutuusi. Tykkäät tai olet tykkäämättä. Jälkeenpäin et voi enää palata tähän henkilöön. Hän ei saa tietää, mitä mieltä hänestä olit, ellei satu itsekin tykkäämään sinun kuvastasi. Tällöin sovellus ilmoittaa "match" ja antaa mahdollisuuden ottaa yhteyttä.

Tinder (app) - Wikipedia, the free encyclopedia

[​IMG]

ps. ekat treffit sovittu 2 tuntia lataamisesta

Let's block ads! (Why?)



Tinder

Nyrkkeily - yleinen keskustelu, ennakot, uutislinkit jne.

Nyt vasta sain katottuu ottelun, en uskaltanu avata tätä ketjua ennen sitä. Hui ku oli tyrmäys!! Khan ei kyl noussut vähää aikaa siitä, vaan tajuttomana makasi vaan. Oli jännää seurattavaa, kun Canelolla oli selvästi vaikeuksia nopeuden kanssa, ja selostajatkin otti esille, että Canelolla vaikeuksia leikata kehä ja saada kiinni vikkelämpi Amir Khan, joka oli hienoisesti edellä joka erässä kait, vaikka tosi tasaisia ne oli kait, mut sit tapahtui toi virhe et se laski kätensä ja pum!

Hyvä oli myös toi loppuhaastis! GGG:n oli kutsunut kehään. "in mexico, we don't fuck around!" :D ja et on valmis ottaan vaikka nyt GGG vastaan, yleisö ja ODLH:kin ihan villiintyi, ja toi on kyl siisti ottelu, toivottavasti tapahtuu.

Let's block ads! (Why?)



Nyrkkeily - yleinen keskustelu, ennakot, uutislinkit jne.

CBB Tuukka Heikkinen

[unable to retrieve full-text content]



CBB Tuukka Heikkinen

Langattomat kuulokkeet

Ärsyttävät asiat liikenteessä

vendredi 26 janvier 2018

Kevin Levrone

Levronella stalkkeri

Kivaa tekstiä, kirje, joka oli saapunut ammattilaiskehonrakentaja Levronelle:

"Deltissimus
Callin Em Like I See Em.
Group: Members
Posts: 686
Joined: 02 Aug. 2003 Posted: April 02 2004,14:59

--------------------------------------------------------------------------------
This is an email that was sent to my boy KL.
I'll leave the dudes name out to protect the not so innocent.:

Dear Kevin,

Kevin, Just wanted you to know, that you have helped me achieve one of my goals, but will deal with that later.

Firstly, I have been one of your greatest fans, here in Wales, for a long time, though I've never got around to write you before. I am a 61 year young man who has benefited greatly and been inspired by you as a Bodybuilder and a Person. So, I wanted to write you and share my tribute of you - The Great and Magnificent Kevin Levrone. I hope you appreciate it, as it is my way of saying, Thanks and that you are one of my favourite people and, in my eyes. one of the greatest bodybuilders and guys around, and I greatly admire so much about you. I hope this simple tribute conveys my thoughts and admirations and fondest of you as a man and bodybuilder. Two other BB is my personal friend Ricky from Miami and the up and coming Mark . Both guys share the same beauty and strong sexy appeal as yourself and always chats with their fans. Indeed, Ricky has invited me to visit him in Miami, when I can effort it. Anyway, enough of them, this is about you Kevin. Anyway, here is my Tribute to you my friend. If you cannot lift this and want a copy as it is or without the words, let me know and I will post it on to you, as this is yours to use as you wish.

Looking at these images of you Kevin and seeing how well you bulge out of so tiny a flimsy bikini suits, I recall the saying: "Clothes Maketh the Man". Mmmmm, but in your case with your incredibly strong and beautiful body, one knowing how hard you have worked to sculpture it into living art, and wearing such tiny, sexy and revealing posing bikinis, it must be said that the least you wear, the more you prove that saying wrong, for you are truly a Man to be admired and I for one enjoys all your masculinity and manly Beauty.

But it is not just good good looks, great body or immense sex appeal alone that makes you one of the greatest in my book, but also the guy you are. Not only have I a massive collection of your pics in my folder, but I scan every pics I find of you into my computer, read magazines looking for you and reading everything said about you, or contributed to you. For one, I would ignore all those who criticise your legs, (March 22004 Issue of Flex) as they are perfect, in fact, they are stunning. I think those who like to knock you are jealous of you or failing with their own physiques. You are the greatest, legs and all. What is better than perfection? Exactly!!!
Also, I applaud you for kicking out your long time trainer last June and agree, that a bodybuilder of your class knows what he is about, what he is doing and how to achieve his goal, so good for you. In the same article that appeared in the December'03 issue of FLEX, you ended it by saying "I love that show Queer Eye for the Straight Guy", and you added "I support the gay community." Well I do not know the show Queer Eye for the Straight Gay," as I have not seen or heard of it over here, but nevertheless, I admire and applaud you again for being courageous enough to make such a strong and supportive statement. That really shows your mettle, even if those who are looking for something to say against you may assume you to be gay yourself. Nevertheless, is that why you wear such sexy bikinis, to show off your massive package to drive gay fans crazy? Then I suppose that I am that fits the "Queer Eyes for Straight Guys, in that I have gay eyes for you. I am not out, not into the gay scene and sexually not active with other guys. Nevertheless, I have my fantasies, and you certainly feature in some of them, that is for sure. (Sorry about that, but I thought it only fair that you know.) Needless to say, I am totally straight acting and no one would suspect me to have gay orientations, if I did not tell them, and no one, other than a few net friends know it. Anyway enough about me, this is about you, the Champion.

As I said above, I read everything I can find about you, or articles that are by you and you can imagine how excited I was to come across your Shoulder Routine "Double Duty Delts" in the August 2003 Issue of FLEX. One of the things that jumped out at me when I first read it, was your emphasis on Form, getting it right and warning of the dangers of injury. Well, I could not wait to start the 12 week routine and enjoyed it very much. That was last year. Now, I am amazed by the results, so again I am doing the full routine and into the 3rd week so far. I am also amazed how many people have commented on my shoulders, even when wearing bulky winter clothes, so I really feel indebted to you Kevin. It is a great workout, and I am enjoying it. I do it every Monday, as you suggested and my shoulders feel "Fulblown" by the end of the routine. I have attached recent photos of myself so you can see how my shoulder are developing, and remember, I am a young looking 61, who only took up weight training nearly 5 and half years ago,

Now I have a request or two from you.
Firstly, I am in the process of designing my own web page, and part of it will be dealing with "The Art of Bodybuilding" and have included several BB friends of mine from around the world, who have kindly permitted me to use their pics. I was wondering if you would permit me to use one or two of your pics on my web page and to include a link to your Official Web Page?

A second request is, if I am able to do it, could I use a track from you CD for the BB pages, giving full credit and thanks to you for allowing me to use the music?

OK, that is it for now. I just want you to know that I admire every inch of your incredible body, your magnificent physique. I Even enjoy the two tracks of Fulblown I got from FLEX, notching up an other reason for admiring you, as you are a great performing artist with music too. Man, you are ACE, hot and sexy and a magnificent bodybuilder par excellent. and musician of worth, but going back to your incredible body, there is not one inch that does stand out and demand my attention and admiration, and I mean every inch, but it is your shoulders that really make me drool - well besides you package :-) - and in my estimation, they are the best around. As yet, I have not seen any of the great BB around from yesterday or today who have shoulders to match yours. Would dearly love to feel them. They are absolutely outstanding and ones to be proud of.

Thanks Kevin, for allowing me to speak opening and friendly like this. I really hope you will reply and even keep in touch, from time to time. If you ever come to the UK, try to get over to Wales, would love to meet you and could take you around some of the most beautiful coastline in the UK. Would be good for your spirit.

OK take care and thanks for all the pleasure you give me and the help, inspiration and help with my workout routines. You truly are a ACE of a man.

Your Admiring Welsh Friend / Fan "

http://www.musclemayhem.com/forum/cgi-bin/ikonboard.cgi?;act=ST;f=15;t=12185;

Let's block ads! (Why?)



Kevin Levrone

Kyykky- ja mavekyssäreitä

Olen nyt vajaa puoli vuotta tahkonut salilla yksijakoisella ja intoa edelleen riittää. Nyt on kuitenkin alkanut pari juttua mietityttämään.

1) Pitäisikö hommata jonkinlainen nostovyö maveen. Sumolla olen tehnyt ja tekniikka nyt varmaan on pääosin kunnossa, mutta aika paljon alaselässä tuntuu välittömästi nostojen aikana. Esim. eilen tein kuuden toiston sarjoja 105kg:lla ja alkoi askarruttamaan, että onko tekniikka sittenkään hanskassa. Tai siis pitäisikö vyö kuitenkin olla?

2) Pitäisiköhän minun syventää kyykkyä, kun nykyään laitan penkin perseen alle ja kun takapuoli hipaisee penkkiä nousen ylös. Entä pitäisikö kyykyssä pitää myös vyötä? Uskon että kunhan vaan vähennän painoa pois niin pystyisin kyllä huomattavasti alemmas kyykkäämään. Nyt viimeksi sarjoja tehdessäni (110kg - 4 X 6) alkoi tuntumaan hieman yllättäen lonkan etuosasta (hmm... anatomian tuntemus helpottaisi selittämistä)... No, kommentteja tähänkin kaivataan.

Kiitokset jo etukäteen ja sali-intoa kaikille auringosta huolimatta!

Let's block ads! (Why?)



Kyykky- ja mavekyssäreitä

Dave Palumbo/RXMuscle

Alfauros.

Universumin komein mies.

http://www.youtube.com/watch?v=QPfMZg-Y2vM

Kyylän kootut.

Jos ei kestä kipua, kannattaa vaihtaa laji pöytätennikseen!

"Light days? What are those, some kinda tampons?": Branch Warren

Terminator2: "Ja Pro-pain, sähän olet jo melkein jumala, joten hys nyt. Hirvee massamonsteri!"

Lying here still fully awaiting the darkness to take me away from this pain. This is my last day. The darkness is taking me away from this pain.</span></span>

Let's block ads! (Why?)



Dave Palumbo/RXMuscle

Kamppailulajien tyhmien kysymysten kerho (Kysy mitä vaan, joku vastaa kuitenkin)

Kerätään tähän threadiin kaikki Kamppailulajeja koskevat enemmän ja vähemmän tyhmät kysymykset niin ei tarvii aina tehdä uutta threadia.

Eli kaikki tänne kysymyksiä tekniikoista,varusteista,taktiikoista ja ylipäätänsä kaikesta ninjailuun liittyvästä.


Ps. Ei sitten sotketa tätä threadia sillä mikä on toimivin/kaunein/hienoin/paras laji.
:david:

No,mutta mä avaan pelin.
Mikähän mahtaa olla tämä paljon vapaaottelussa puhuttu socker kick. Itse olen kuullut pari-kolme näkökantaan tekniikkaan ja sen suorittamiseen liittyen, mutta yhtään tyhjentävää vastausta en ole saanut joten valaiskaapas vähän mua, any one?

Let's block ads! (Why?)



Kamppailulajien tyhmien kysymysten kerho (Kysy mitä vaan, joku vastaa kuitenkin)

Diablo III

Blizzard järjestää tänä viikonloppuna Worldwide Invitational -pippalonsa, jossa myös julkistetaan uusi, toistaiseksi tuntematon peli joka on tällä hetkellä tekeillä. Huhumylly on tietysti lähtenyt pyörimään, eikä vähiten siksi että ajankohta osuu tarkalleen Diablo II:sen kahdeksanvuotissynttäreille.

[​IMG]

Tämä on myös aika mielenkiintoinen tapaus, miksi helvetissä Diablo olisi tuossa keskellä (vrt. WoW/Starcraft -hahmoihin & niiden omiin pelisarjoihin, jotka ovat tällä hetkellä kuitenkin enemmän kaikkien huulilla), ellei pelisarja olisi keskeisessä osassa tuolla tapahtumassa.

D2 oli kuitenkin sellaista huumetta aikoinaan, että olisi jo korkea aika uudelle versiolle. Pettymys sitten sitäkin suurempi jos sieltä tulisikin jotain muuta, sitten voi mörökölli viedä.

Let's block ads! (Why?)



Diablo III

Yksi helvetin iso maahanmuuttokeskustelu

Kuvia pakkiksen Mikestä? Q&A

Tehokkaat tehonlisääjät/rasvanpolttajat?

Kiinnostaako stimulantit? Kofeiinihan on toimiva ja laillinen vaihtoehto, ja kofeiini/tauriini -kombo potkii vielä vähän paremmin. Sitten sellainen stimulantti kuin 1,3-dimethylamylamine on ilmeisesti todella tehokas, jotkut vertaavat jopa efedriiniin. Kyseinen aine on siis laillista. Tunnetaan myös mm. nimillä methylhexanamine ja geranamine. Henkilökohtaista kokemusta minulla ei kuitenkaan tuosta aineesta ole, mitä nyt olen netistä lueskellut..
Stimulantithan kyllä piristävät ja auttavat poolttamaan rasvaa, mutta niitä ei kannata kuitenkaan jatkuvasti syödä, koska niihin kehittyy toleranssi aika nopeasti. Ja noillahan on sivuvaikutuksia, joillakin aineilla kovempia kuin toisilla.. Käsien tärinä, hikoileminen, unettomuus, kohonnut syke ja verenpaine jne..

Muista laillisista ja toimivista rasvanpolttajista sitten sua saattaa kiinnostaa nämä kilpirauhasen toimintaan vaikuttavat aineet, niitä on markkinoilla muutamia. Lukemani mukaan tällaiset aineet voivat kuitenkin johtaa siihen että kilpirauhasen toiminta voi mennä aivan vituilleen. Aiheesta mulla ei paljoa ole tietoa, mutta google kyllä auttaa.

Typpioksidituotteista sitten arginiini ja sitrulliinimalaatti on aika suosittuja, samaten sellainen aine kuin epimedium. Monissa pumpinlisääjissähän noita on.

Tietyt vitamiinit ja mineraalit voivat toimia "testoboostereina", tosin eihän se vaikutus nyt hirveän suuri ole ellei satu olemaan pahemmanlaista vajausta kyseisistä aineista. Sinkin, magnesiumin ja B6-vitamiinin yhdistelmä ZMA on ainakin mainittava.. Lisäksi esim. D3-vitamiini voi vaikuttaa positiivisesti testosteronitasoihin, ja D-vitamiinin saannista on kyllä muutenkin fiksua huolehtia, koska keho ei itse pysty sitä juurikaan tuottamaan.

Sitten näitä toimivia ja toistaiseksi laillisia "harmaan alueen" aineita on aika paljon, esimerkiksi mm. Novedex XT:n vaikuttava aine ATD. Sillä on kuitenkin ilmeisesti sellaiset sivuvaikutukset että ei välttämättä kannata ottaa. Ja nämä nyt on enemmänkin roinapuolen juttuja, hormonitoimintaa kun säätelevät.

Let's block ads! (Why?)



Tehokkaat tehonlisääjät/rasvanpolttajat?

Kokemuksia silmien leikkaamisesta

Tämä viesti sisältää jonkinverran mutu-tietoa johtuen siitä, että en enää muista kaikkia yksityiskohtia:

Silloisen tyttökaverin silmät leikattiin v. --99-00 Helsingissä, menetelmän nimeä ja lääkäriasemaa en muista, mutta mesta oli siinä makkaratalossa.

Lähtötasoa en enää muista, mutta ei mitenkään mielettömän huono ollut.

Silmät eivät tulleet ainakaan parissa vuodessa kuntoon. Hän ei selvästikään nähnyt tarkasti vielä 2v leikkauksen jälkeen, silmiä siristeltiin telkkaria katsottaessa ja ajaessa. Ampuessa ihmettelin huonoja tuloksiaan, hän sanoi ettei näe taulua selkeästi yms. Pitkäkestoisen päänsäryt alkoivat leikkauksen jälkeen ja jatkuivat vielä 2v leikkauksen jälkeen.

Aivan selvästi silmät eivät tulleet kuntoon. :( Käsittääkseni niitä ei voi leikata uudestaan korjaukseksi?

Itsekin haluaisin silmäleikkaukseen, mutta tämä oli mielestäni sen verran pelottava esimerkki, että en tahtoisi pilata silmiäni.

Toinen on esimerkki(tosi paljon mutu-muisteloa:), kun isäni serkun silmät leikattiin, muistaakseni oulussa. Hänen verkko(vai mikäli sarveis-)kalvonsa irtosivat melko pian leikkauksen jälkeen ja hänestä tuli käytännössä sokea.

En tiedä miten siinä sitten kävi, ainakin leikannut taho ilmoitti että leikkaus ei ole voinut aiheuttaa tuota. Mutta tuosta isän serkun silmistä en enempää tiedä, joten jätetään sanomatta lisää.

Joka tapauksessa x-muijan tapaus on saanut minut jättämään silmäleikkauksen väliin, vaikka varaa olisikin. Silmät ovat kuitenkin se aisti, jota yritän varjella viimeiseen asti.

Let's block ads! (Why?)



Kokemuksia silmien leikkaamisesta

Poseland videot

[unable to retrieve full-text content]

Poseland - AlonaTV

AlonaTV:ssä Alona haastattelee ajankohtaisia urheilijoita sekä urheilullisia, mielenkiintoisia henkilöitä.



Poseland videot

Fitness Piia Pajunen

Aloittelijan peruskysymykset tänne

No tässähän tämä koko komeudessaan:

4-Jakoinen Ohjelma

1. 1kk 8-12 toistoa/sarja. ajankohta: 17.10 - 20.11
2. 2kk 6-8 toistoa/sarja. ajankohta:
3. 3kk 12-15 toistoa/sarja. ajankohta:

1. Kädet
- Kapea penkki (10, 10, 8)
- Ranskalainen punnerrus (12, 10, 8)
- Dippitangolla (10, 8, 6)
- Hauiskääntö: Vinotuki + M-Tanko (12, 10, 8)
- Hauiskääntö: Seisten + M-Tanko (12, 10, 8)
- Hauiskääntö: Seisten + Kp (10, 8, 8)
- Rannekääntö (Suora-tanko) (12, 10, 8)

2. Jalat
- Jalkakyykky penkille (12, 12, 12)
- Jalkakyykky ilman penkkiä / Etukyykky ilman penkkiä (12, 10, 8)
- Etureisiojennus (12, 10, 8)
- Takareisiojennus (12, 10, 8)
- Pohjenousu seisten (12, 12, 12)
- Pohjenousu istuen (12, 12, 12)
- Perusvatsalihakset (Lisäpaino: 10kg levyllä) 20, 15, 12
- Selkälihakset (Lisäpaino: 10kg levyllä) 20, 15, 12

3. Rinta, Olkapäät
- Penkkipunnerrus: Vaaka (2x6 systeemi)
- Penkkipunnerrus: Vino (10, 8, 8)
- Rintalihaslaite, fly (10, 9, 8)
- Vipunostot sivulle (kp) (10, 8, 8) - Vipunostot taakse (kp) (10, 8, 8)
- Pystypunnerrus 80asteen kulmassa (kp) (10, 8, 8)

4. Selkä, Epäkkäät
- Kulmasoutu (kp) (12, 10, 8)
- Taljaveto: Eteen (12, 12, 12 )
- Taljaveto: Oikea sivu (12, 10, 8)
- Taljaveto: Vasen sivu (12, 10, 8)
- Leuanveto: 3-4 x MAX
- Taljaveto: kapea ote (12, 12, 12)
- Olankohautukset (20, 18, 16)
- Jalkojen nosto Dipissä (15, 12, 12)

5. Hölkkä 2x vko

Ja vielä sellaista että tuleeko lihasten kasvatuksen kannalta liikaa tuota aerobista, armeijaa varten lähinnä tuota teen ^^

Let's block ads! (Why?)



Aloittelijan peruskysymykset tänne

Parhaat huomautukset

Noita yleisiä " Sä oot varmasti vetäny jotain nappeja,muuten et tommosex olis tullu" juttuja on kuullu meistä varmaan jokainen. Sattuipa tässä kerran seuraavanlainen tapaus joka lämmittää mieltä vieläkin:

Eräs paikallinen herra nalvaili aina kun satuttiin samaan paikkaan yhtäaikaa " otapa ne melonit pois kainaloista,yhden käden miehiä " tyyliin.No siihen en sit sen kummemmin takertunut.Kuukausi sitten törmäsin samaisee herraan paikallisen yökerhon vessassa.Päällä oli ihonmyötäinen musta t-paita,jolloin kaveri mulkaisi vähän pidempään ja tokaisi " V**tu olet sä muuten oikeesti kasvanu isox, ethän muista pahalla niitä entisiä kismoja,en mä halua turpaani ".

Heh heh :D soitti vielä seuraavana maanantaina että tekisinkö saliohjelman.
Tein mutta eipä oo kaverist kuulunu.

Let's block ads! (Why?)



Parhaat huomautukset

jeudi 25 janvier 2018

Mitä söit tänään/eilen? Kysymykset päivittäisestä ruokavaliosta tänne!

Aloitetaanpas tänne yleisellekin puolelle tällainen ruokavalioaiheinen ketju. Mimmien puolella on jo oma ja sinne aina välillä joku äijä käy postailemassa omia ruokiaan. Laitetaan siis yleisellekin, niin kaikki pääsee postaamaan ja hakemaan niitä neuvoja. Samalla voidaan vähentää tuota yksittäisten "mitä mieltä ruokavaliostani" -ketjujen loputonta tulvaa.

Siispä: Mitä söit tänään tai eilen? Tänne voi siis kirjoittaa päivittäiset sapuskansa ja pyytää muilta vinkkejä ja neuvoja oman ruokavalionsa remontoimiseen. Toki voi myös vaan laittaa ruokapäivänsä näytille - ehkäpä joku muu saa siitä hyviä vinkkejä oman ruokavalionsa koostamiseen.

Pistetääs esimerkkipostauksena nyt vaikka oma eilinen päiväni:
Aamupala: Kaurahiutale 70g, lesitiini 10g, rasvaton maito 400g, appelsiini, kahvi, glutamiini 10g
Välipala1: Appelsiini ja porkkanoita
Lounas: Kaurahiutale 70g, raejuusto 100g, sokeriton mehukeitto 200g, hunaja 10g
Välipala2: Parsakaali 300g, kalkkunan fileesuikaleet 100g, oliiviöljy 10g, sweet chili -kastike 15g
Välipala3: Profx-patukka 35g, porkkanoita
...treeni...
Palautus: Fast whey+ 30g ja malto 40g, glutamiini 5g
Päivällinen: Kaurahiutale 70g, kalkkunaleike 50g, rasvaton maito 200g, rasvaton jogurtti 200g, vadelma 100g, sokeriton mehukeitto 200g
Iltapala: Maitorahka 125g, vadelma 100g, sokeriton mehukeitto 200g

Miten niin tykkään puurosta ku hullu puurosta... :nolo:

Nyt sitten muut: jatkakaa!

Let's block ads! (Why?)



Mitä söit tänään/eilen? Kysymykset päivittäisestä ruokavaliosta tänne!

Helsingin kuntosalit

Mä kans käyn Siverillä. Kiva paikka, itseä jotenkin se tunnelma siellä kiehtoo eniten näistä pääkaupunkiseudulla käymistäni saleista.

Miinuksena ehkä se, että usein suhteellisen ruuhkainen, tai ainakin ahtaan oloinen. Johtunee varmaan salin pitkulaisesta mallista. Miesten pukkarissa ei saa aina kaappia.

Plussina hyvät laitteet, ilmapiiri, toimiva sauna. Autonkin saa työnnettyä sinne Nesteen parkkikselle.

Henkilökunnasta en osaa kyllä sanoa mitään, kun tuntuvat aina olevan siellä kopissaan tai jumppaa vetämässä.

Let's block ads! (Why?)



Helsingin kuntosalit

Voimamiesvideot

Makwan Amirkhani - miehestä on moneksi

Mielipideasioitahan nuo on, että kuka tykkää nöyrästä asenteesta ja kuka vähän räiskyvämmästä persoonasta, mutta kyllä se vaan etenkin kamppailu-urheilussa niin on, että ottelijat jotka muistetaan vielä 50 vuotta uran loppumisen jälkeenkin ovat niitä jotka olivat kovia, mutta myös sen lisäksi kaikkea muuta kuin vaatimattomia.

Miettikää nyt nyrkkeilyn puolelta vaikka Alia, Foremania, Tysonia yms. Ei noista kukaan kovin nöyrä ollut. Tyson noista ainut kuka saattoi olla matsien jälkeen suht nöyrä, mutta kun tuolla on juuri haukuttu Overeemin ottelua edeltäviä puheita yms. ylimielisiksi, niin muistaako kukaan minkälaisia puheita esim. Tyson puhui ennen otteluitaan?
Ei siellä nöyristelty. Ali ei ikinä nöyristellyt mitään ja kyllä siellä Frazierit Holmesit ja monet monet muut tekivät selväksi oman kantansa aina siihin, että kuka on kovin jätkä. Nämä seikat ovat niitä, mistä ottelijat muistetaan (tietysti sen urheilullisen menestyksen ja hienojen otteluiden lisäksi). Isolla staralla usein on iso ego ja nämä ovat niitä ukkoja joita rakastetaan, vihataan, joista puhutaan ja jotka muistetaan.

Klitchkot ovat tällä hetkellä ylivoimaisia, mutta veikkaan, ettei heidän nimensä tule jäämään niin vahvasti kuitenkaan historiankirjoihin jo ihan sen takia, että käyttäytyvät niin asiallisesti kehän ulkopuolella.
Toki voidaan sanoa Klitchkojen otteluita myös tylsiksi, mutta jos Klitchkojen kehän ulkopuolinen ulosanti olisi esim. Tony Halme -luokkaa, niin aivan varmasti kiinnostaisivat suurta yleisöä enemmän.

Uhoamistakin on sitten monenlaista ja sille olisi hyvä olla jotain perusteita. Juurikin nämä jenkki tuf-ukkelit aiheuttavat välillä suurta myötähäpeää, kun ei oikeasti ole minkäänlaista pohjaa niille suurille puheille ja uhossa ei ole edes mitään älykkyyttä mukana (vrt. Sonnenin uhot).

Fedor on siinä mielessä valtava poikkeus, että saavutti oman asemansa puhtaasti kehänsisäisillä otteilla ja oli todella nöyrä kehän ulkopuolella. Mutta Fedor olikin taas sitten varsin poikkeuksellinen yksilö kehätaidoiltaan. Siellä rytisi ja aina nousi saman ukon käsi lopuksi ylös.
UFC:ssa Chael Sonnen tunnetaan paremmin kuin muutamien painoluokkien hallitsevat mestarit, vaikka Sonnen ei ole itse missään vaiheessa onnistunut itse UFC vyötä saavuttamaan ja yleensä voittaa matsinsa vielä decisionilla.

Urheilu vaatii toki nöyrää asennetta treenaamiseen ja varmasti nämä kovimmatkin puhujat sisimmissään kunnioittavat ottelijana sitä ukkoa joka häkin toisella laidalla seisoo, muuten ei riitä motivaatio järkyttävän kovaan treeniin ennen matsia, jos ei yhtään kunnioita toisen osaamista.
Aina tarvitaan sitä urheilullista osaamista sinne taakse, mutta legendaksi tullaan yleensä vain urheilullisten ansioiden ja kiinnostavan persoonan yhteisvaikutuksella.

Tulipas pitkä postaus, mutta tämmösiä mietteitä tähän "ego-asiaan" :)

Let's block ads! (Why?)



Makwan Amirkhani - miehestä on moneksi

Markku Suonsivu

Aika hurja tuo Markun kondis on siihen nähden, että tekee töitä palomiehenä, joten yleiskuntokin on hyvää tasoa.

Hartiaosasto on myös "leveähkö" ja kunto pirun siisti. Sen verran Markulta kyselin kisasuunnitelmia, että 2018 olis mahdollisesti kisavuosi:cool:

Vatasen salilla reenailen niin tulee nähtyä Markkua välillä.

Let's block ads! (Why?)



Markku Suonsivu

Conor McGregor: The Goat

[​IMG]

Neljä ottelua kuninkuusluokassa ja mies on tällä hetkellä suurin tähti mitä ufc on kenties koskaan todistanut. Nousukiito on ollut käsittämättömän jyrkkä ja nyt Poirier voiton jälkeen on hyvät mahdollisuudet että seuraava matsi otellaan vyöstä. Urheilullisin perustein en vielä miestä päästäisi tittelimatsiin, mutta hype ja suosio on sitä luokkaa että vaikea kuvitella kenenkään muun menevän Gregorin edelle. Mikäli Aldo ottaa jälleen helpon voiton Mendesistä niin kenties loppuvuodesta tai viimeistään alkuvuodesta 2015 nähdään Aldo-Gregor Brasiliassa taikka parhaimmassa tapauksessa Irlannissa.

Itse en ole vieläkään täysin kelkassa, Poirier oli jo ennalta katsottuna helppo vastus Conorille. Mikä tärkeintä nyt paikka kympin sakissa on kuitenkin ansaittu muutenkin kuin paskaa puhumalla. Omasta mielestä organisaatio suosii Gregoria antaen vastuksia jotka ovat tyylillisesti helpohkoja hyvälle pystymiehelle. Veikkaisin että Mendes taikka Edgar olisi molemmat olleet aika pahaa myrkkyä Conorille. B-luokan pystymiehiä on nyt kaadeltu muutama, jos seuraavaa matsia ei oteta vyöstä niin A-luokan painija vastaan.

“I’m searching, I’m out here working to become the greatest. That’s my goal. I’m looking to go down as the greatest of all-time, Hall of Fame, a history maker. He’s walking to be a test for me, that’s the difference.”

“I believe what I’m saying is the truth. None of these guys are on my level. Not one of them moves the way I move, not one of them are prepared for what I’m bringing. I can sit here and say this all day and I can say it every single interview and I do say it every single interview, but at the end of the day it comes down to when it actually happens. That’s what I’m working towards."

Let's block ads! (Why?)



Conor McGregor: The Goat

Tyhmien kysymysten kerho

Tämän threadin tarkoituksena on tuoda julki sellaisia (tyhmiä) kysymyksiä, jotka ovat teitä askarruttaneet, mutta ette ole jostain syystä ikinä etsineet vastausta kysymyksiinne. Eli kaikilla on oikeus kysyä ja toivon mukaan joku osaa myös kysymyksiin vastata. Aloitan parilla tyhmällä kysymyksellä:

-Miksi pakastettua tuotetta, joka on kertaalleen sulanut, ei saa pakastaa uudelleen?
Tämän olen kuullut "yleisenä totuutena", mutten koskaan selitystä sille. Älkääkä sanoko, että se menee pilalle, vaan kertokaa miksi se menee pilalle.

-Miksi naisten tukanleikkuu maksaa enemmän kuin miesten tukanleikkuu?

He who asks is a fool for five minutes, but he who does not ask remains a fool forever. Chinese proverb

Let's block ads! (Why?)



Tyhmien kysymysten kerho

BB Olli Kemppainen

Mukava kyllä kuulla että muillakin junnuilla on tavoitteet vähintäänkin yhtä kaukana kuussa kuin itsellänikin. :D Ei tunne ihteään ihan "tyhmäksi". Kehitys loppuu tyytyväisyyteen ja ihan samat lähtöasetelmat täällä Suomessakin on kuin vaikka jenkeissä. Kaikki on mahollista kun panostaa kaikkensa siihen.

Toivotaan Ollille parasta mahdollista ja kaikki peliin nyt EM kisoihin. Kultaa on tultava tai kotiin ei ole tulemista! ;)

Let's block ads! (Why?)



BB Olli Kemppainen

Tänne kaikki pari- ja ihmissuhdeongelmat

Ravinto-osion yleiset kysymykset. Yksinkertaiset nopeat kysymykset tänne

Ehramille ja Wikkelle: kiitoksia, meikä alkaa kiskoa tuota rypsäriä.

Omegojen lisäksi vedän siitä syystä,
että kun nyt yritän keventää ja olen alkanut syödä lounaaksi jotain riisi-kasvis-kanamössöä, niin jos ei ole nälkä ennen lounasta niin tuon syötyään kyllä on.
Eli aattelin että jos hivenen nostais kalorimäärää.

Ja samalla sais niitä juoppoja huoripukkeja, vai mitä monityydyttymättömiä rasvahappoja ne nyt on.

Let's block ads! (Why?)



Ravinto-osion yleiset kysymykset. Yksinkertaiset nopeat kysymykset tänne

mercredi 24 janvier 2018

Inspiraatiota ja huumoria

Heh, huumoria kyllä; luin joskus jostain Musclemag Internationalista tai Flexistä, kuinka joku perseennuolija hehkutti kuinka: "...the remarkable thing about Arnold was that he never cheated in a ny exercise...."

Juu, kyl oli puhtaita toistoja...

Click to expand...

Let's block ads! (Why?)



Inspiraatiota ja huumoria

Naturaalien treenipainot?

Oma paino siinä seittemänkymmenen kieppeilä. Ja edellisestä reenistä:

Etukyykky 6x90 kg
SJMV 9x105 kg (selkä ronkkaa)
Kulmasoutu 6x70 kg
Ranskis 9x35 kg

Penkkiä en tee nyt, kyynärpää kipuaa. Dippejä, pojat, dippejä.

Ja aina olen salin heikoin äijä. Se vituttaa.

Let's block ads! (Why?)



Naturaalien treenipainot?

Salikomediaa?

Meidän salillamme käy eräs n. 50 vuotias kookas (pitkä ja lihava) mieshenkilö, hänen nimensä on Matti. Kaveripiirissäni kutsumme häntä 'nykytys-Matiksi' muutamasta hyvästä syystä:

Kun hän "tekee jalkoja", hän laittaa niin paljon painoja prässiin, kun juuri ja juuri jaksaa nostaa (n. 350 kg) ja tekee sitten muutaman sentin nykytystä hirveällä tahdilla lähes suorin jaloin. Kun kerran yksi hemmo kyseli, miksi hän ei käytä alempana, niin vastaus oli: "Ei kärsi, ei kärsi."

Toinen vielä koomisempi näky on ojentajaliike taljassa. Nykytys-matti pistää jonkin verran painoa taljaan ja vetää kahvan suorille käsille alaspäin mahansa alle ja nykyttää vielä pienempää liikerataa kuin präsissä (kahva liikkuu alle 5 sentin liikettä). Kun hän nykyttää seinää vasten vanhalla pikkutaljalla sellaista tahtia, niin uudet ihmiset salilla katsovat hieman pitkään... tumppuunko se siellä vetää... :)

Let's block ads! (Why?)



Salikomediaa?

Vituttaa niin ankarasti

Re: Vituttaa niin ankarasti...

Aloin tekemään ojentajia uudella ja ihmeellisellä suoritustyylillä taljassa, ja VARMAANKIN suoritustapa oli jotenki väärä, kun nyt on ihan PERKELEEN kipeä oikee olkapää. Olkavarren nostaminen yli vaakatason koskee järettömästi, ja treenit uhkaa kusta pahasti. Niin ja orudisgeelistä ei oo vitunkaan hyötyä :mad2:

Let's block ads! (Why?)



Vituttaa niin ankarasti