lundi 31 octobre 2016

Auton ostamisen sietämätön tuska

Tota nelikkoa tarvitsee niin harvoin, että siihen ei imo kannata auton ostoa perustaa (ellei asu kylän päässä, jossa kelirikko on ympärivuotista, eikä pihaan tosiaan pääse). Kyllä täällä pk-seudullakin on tähän asti ihan hyvin pärjännyt vajaavetoisella, ei se ole mitenkään niin tarpeellinen, kuin täällä tietyt tahot mainostaa.

Itse vaihdoin autoa vastikään, kun edellisessä alkoi olla ärsyttäviä vikoja ja vuoden sisällä rahaa olisi pitänyt laittaa kunnostukseen/hankintoihin sievoinen summa. Hankin tilalle vuoden vanhemman, enemmän ajetun, joskin tilastollisesti katsottuna luotettavamman. Remonttia on tuohonkin luvassa vuoden sisällä aivan samalla tavalla. Seuraavaksi hankin auton, joka on halvin korjata, koska joka ikistä autoa joutuu tänäpäivänä korjaamaan ja kovalla rahalla, oli auto sitten bemari tai tojota. Tunnepuoli kannattaa autokaupassa jättää kokonaan pois, se on vaan auto, ei siihen pitäisi kiintyä (vaikka itselläni tuo on juuri ongelma). Keskittyy mieluummin muihin asioihin ja pyrkii viettämään siellä autossa mahdollisimman vähän aikaa. ;) Ja tosiaan tuo autokuume on helvetin paha tauti, se iskee parhaimmillaan monta kertaa vuodessa.

Let's block ads! (Why?)



Auton ostamisen sietämätön tuska

Korn - The Serenity Of Suffering

Kyllä ihan mielenkiinnolla odottelen mitä sieltä tulee.
Ihan kivasti toi biisi itsellä toimii, pikemmin vanhemman vibaa kuin uudemman melko erilaisen. Ei tosin ehkä aivan vanhimman? Ehkä tuollaista Untouchables / Take A Look In The Mirror suuntaista?
Vähän hassusti piti ekaan sinkkuun laittaa Twist ördäystä, varmaan kun on just puhuttu siitä että tulisi vanhemman tyyppistä matskuu. :)

Let's block ads! (Why?)



Korn - The Serenity Of Suffering

Branch Warren

En tiedä mikä kropassa oikein mättää, vyötärö on kapea ja hartiat leveät, on paksuutta ja kokoa, mutta silti ainoa pose joka miellytti silmää oli toi leveä selkä takaa, muut jotenkin vaan pökkelön näköisiä.

Mahottoman kovia tuloksia, tosin noissahan on yleensä ilmaa jonkin verran, mutta jollei ole niin on aika vahva bodari. Ehkä se auttaa kun on treenikamuna Jackson.

Let's block ads! (Why?)



Branch Warren

Juggernaut Training Systems

Jengille vähän pureskelemista. Tubessa videota tuntitolkulla, podcastit iTunessa jugglife.
Pääjehuna Chad Wesley Smith, miehen tämän hetken paras raw yt (siteillä) taitaa olla (?) 1050kg, kyykky 435kg, penkki 250kg, veto 365kg, oma paino 159.4kg.

All About Specificity


View: https://youtu.be/k7_kCLHOl_0

The Principle of Overload


View: https://youtu.be/gqF8EoDMSGo

Fatigue Management


View: https://youtu.be/DPZtjXYNkm0

Principle of SRA | Stimulus Recovery Adaptation


View: https://youtu.be/-iV1N4gjGoA

Principle of Variation


View: https://youtu.be/VGaiCNbZocE

Principle of Phase Potentiation


View: https://youtu.be/iAjgTcBJXLU

Individual Differences


View: https://youtu.be/5Yj6sDg-Pec

Critique of Westside with Chad Wesley Smith & Dr. Mike Israetel


View: https://youtu.be/eXxwK7MYr30

Edit: eli nuo videot käsittelevät harjoitusperisatteita kirjasta SCIENTIFIC PRINCIPLES OF STRENGTH TRAINING

Let's block ads! (Why?)



Juggernaut Training Systems

Olkapää kipeenä

Samassa jamassa sitä ollaan. Ei ole vielä kukaan osannut sanoa mitään varmaa (2 eri työterveyslääkäriä, radiologi, joka otta rgt:n ja ultran, OMTft, kiropraktikko) - monelaisia veikkauksia on ollut, muttei varmaan tietoo, mikä mättää. Ortopedille odottelen pääsyä, noh, se varmaan teroitteleekin jo puukkojaan...On veikattu hauiksen jänteen lonksumista kolostaan, nivelrikon poikasta AC nivelssä, löysää olakniveltä, venähtänyttä solisluun nivelsidettä, jne, jne. Mistä näistä tietää.

Ei ole varsinaisia kipuja, särkyä kyllä. Joku syksyllä syöty 2 viikon ibusalkuuri - ei mitään vaikutusta. Kestää tehdä jotenkuten penkkiä, muttei esim dippejä, jne. Tuntuu löysältä tuo puoli - joissain asennoissa saan naksumaan jonkun tuolla olassa, tervettä olkaa en saa naksumaan.

Haittaa jollaintapaa päivittäistä elämää, vaikkei leposärkyä ole - pitää varoa erillaisia nostoja, ei osaa oikein nukkua "kipeän" puolen varassa, vaikkei mitää varsinaista kipua tulekaan, mutta sellainen vaivaantunut olo.

Lievät polttelut ja säryt kirjattu pakkisen treenipäiväkirjaan viime kesänä - pidetty marras-joulukuu kokonaa punteista vapaana - ei mitään vaikutusta.

Suurin vitutus lähinnä siitä, MIKÄ siellä mättää. Kun tietäisi, niin ei tarvitsisi odottaa sitä päivää, jolloin tanko jääkin rinnalle, kun siellä kuuluu naps. Sitten on osoittavia sormia, että "minähän sanoin..."

:curs:

Let's block ads! (Why?)



Olkapää kipeenä

M: Enkei rpf1 kisa vanteet 5x100 ad08r ratarenkaat 18x8 et45 235/40

Moro, eli olis myytävänä Rpf-1 vanteeet 5x100 jaolla ja ad08r renkaat pakettina. 1350€ tiukkahinta ei yhtää enempää eikä vähempää [​IMG] Renkailla ajettu 4550km matka-ajoa eli erinomaisessa kunnossa. Yhessä vanteessa vähän lakka vauriota jota paikanpäällä voi ihmetellä enemmän. Yhessä vanteessa kanttarista tulleet naarmut. Laittakaa privaa jos kiinnostaa! Yksi mahdollinen ostaja on jo tiedossa. Renkaat sijaitsee sipoon söderkullassa.

IMG_1894.JPG

Let's block ads! (Why?)



M: Enkei rpf1 kisa vanteet 5x100 ad08r ratarenkaat 18x8 et45 235/40

Words Of Farewell - A Quiet World

Alfauros.

Universumin komein mies.

http://www.youtube.com/watch?v=QPfMZg-Y2vM

Kyylän kootut.

Jos ei kestä kipua, kannattaa vaihtaa laji pöytätennikseen!

"Light days? What are those, some kinda tampons?": Branch Warren

Terminator2: "Ja Pro-pain, sähän olet jo melkein jumala, joten hys nyt. Hirvee massamonsteri!"

Lying here still fully awaiting the darkness to take me away from this pain. This is my last day. The darkness is taking me away from this pain.

Let's block ads! (Why?)



Words Of Farewell - A Quiet World

Crowbar - The Serpent Only Lies

Alfauros.

Universumin komein mies.

http://www.youtube.com/watch?v=QPfMZg-Y2vM

Kyylän kootut.

Jos ei kestä kipua, kannattaa vaihtaa laji pöytätennikseen!

"Light days? What are those, some kinda tampons?": Branch Warren

Terminator2: "Ja Pro-pain, sähän olet jo melkein jumala, joten hys nyt. Hirvee massamonsteri!"

Lying here still fully awaiting the darkness to take me away from this pain. This is my last day. The darkness is taking me away from this pain.

Let's block ads! (Why?)



Crowbar - The Serpent Only Lies

PT Renne Korppila

[unable to retrieve full-text content]



PT Renne Korppila

Mute The Saint - TBA

Alfauros.

Universumin komein mies.

http://www.youtube.com/watch?v=QPfMZg-Y2vM

Kyylän kootut.

Jos ei kestä kipua, kannattaa vaihtaa laji pöytätennikseen!

"Light days? What are those, some kinda tampons?": Branch Warren

Terminator2: "Ja Pro-pain, sähän olet jo melkein jumala, joten hys nyt. Hirvee massamonsteri!"

Lying here still fully awaiting the darkness to take me away from this pain. This is my last day. The darkness is taking me away from this pain.

Let's block ads! (Why?)



Mute The Saint - TBA

Kysymyksiä Jto:lle

suurin ongelma polville on lumpion takapinnan ruston kuluminen. suurin paine siihen tulee, kun polvikulma menee pieneksi polven työntyessä jalkaterän yli kyykyssä, hackissä jalat levyn alaosassa jne. polvisiteet tietenkin nostaa tätä rasitusta tosi paljon. siks en niitä käyttäsi lainkaan muuten kuin kovissa romuissa yli 90%. neopreenilämpät on hyvät, jos lämpöö ajattelee.

prässissä usein käy sillai, että lantiokulma pienenee enemmän kuin polvikulma ja rasitus ei oo polvelle niin kova. tietysti, jos siinäkin laittaa jalat ihan levyn alaosaan, rasitus polvelle kovenee. en kuitenkaan pitäs prässiä minään polvenrikkojana.

kyykky voimanostotyylillä, eli ettei polvet mee hirveesti eteen, vaan homma hoidetaan lantiolla, on edullisempi polvelle, mutta jos sinne pattia haluaa, se tietysti on eri juttu.

puolikyykyssä tulee usein käsiteltyä huomattavasti suurempia romuja kuin syvässä, joten rasitus on aika sama, ellei jopa suurempi.

reisiojennus rasittaa polvea eniten siellä lähdössä. se kannattaa tehdä rauhallisesti ja pysäyttää liike ylhäällä. pidän sitä ihan hyvänä kuntoutusliikkeenä medialikselle (se tippalihas sisäreidessä), kun tehdään vain 20 viimestä astetta liikkeestä.

jos haluaa bodailla ja polvet ei kestä kovia hackejä, body-kyykkyjä jne. ja lihasten kiinnityskohdatkin on vielä aika ylhäällä, eikä polven seutu kasva, vois kokeilla etukäteisväsytystä esim. reisiojennus, hiissaus tai sissy-squat. joko ennen isompaa liikettä tai superina.

leikkisä treeni quadro-sarjana:
- 20*hiissaus välillä 10cm pohjasta - 30cm pohjasta. rauhallinen liike, pysäytys 2 sekkaa ylh ja alh. selkä pystysuorassa, kantapäät ilmassa.
- 20*prässi.
- 10*reisiojennus. 1 toisto = nosto ylös, lasku puoleenväliin, nosto ylös, lasku alas. pysäytys ylhäällä 2 sekkaa.
- 20-30 askelta*askelkyykkykävely. levy käsissä, kävele suoraa viivaa mahd. pitkillä askelilla. pidä lantio koko ajan mahd. edessä.

korosta hidasta negavaihetta (lasku prässissä 5 sekkaa). uskoisin, että tunnet reitesi sarjan tehtyäsi.
:D

Let's block ads! (Why?)



Kysymyksiä Jto:lle

Inspiraatiota ja huumoria

Joo,kyllä Flexin fysiikka on paras mitä on tähän mennessä ollu.Mutta ei sitä ole kyllä noin kevyellä treenillä tehty...Tai jos on niin olispa treenannu kunnolla,kovaa...En tiedä,kivempaa vaa katsoa videota missä treenataan "hulluna".Hyviä pätkiä kuitenkin.

Let's block ads! (Why?)



Inspiraatiota ja huumoria

M: UUSI, KÄYTTÄMÄTÖN Gazoz WARNING MESH T-SHIRT koko L

[unable to retrieve full-text content]

Myynnissä paketista otettu ja käyttämätön t-paita.

Hinta: 30e+postikulut tai nouto Janakkalasta.

Yhteydenotot mielellään sähköpostiin Jjh90@luukku.com

M: UUSI, KÄYTTÄMÄTÖN Gazoz WARNING MESH T-SHIRT koko L

Iceman Räikkönen 2016 - One more year

[​IMG]

F1-konkari Räikkönen jatkaa Ferrarilla ainakin vielä kauden 2016. Yhteistyö Vettelin kanssa on odotetusti ollut helpompaa kuin Alonson kanssa. Toivottavasti tämä näkyy positiivisesti tuloksissa tulevallakin kaudella. Viime kaudella Kimillä meni 80 palkintosijaa rikki uralla. Voittoja on 20 ja nopeimpia kierroksia 42. Luokan suosituin kuski ja hieno mies.

Let's block ads! (Why?)



Iceman Räikkönen 2016 - One more year

Vituttaa niin ankarasti

Vituttaa kun polvi alkaa taas ryttyillä - vasta 3 kuukautta hoitanut niitä suurella pieteetillä (tulehdus jonkun pöpön jälkitautina), alkanut pikkuhiljaa kuntouttaa jalkalihaksia (odotellen innolla koska pääsee tositoimiin) ja nyt ne ...tanan polvet TAAS kipeytyy, ...kele! Että sikäli!
:mad2:

Eli jatkan taas tätä rinta-hauis treeniä seuraavat pari kuukautta. Kohta mut siis tunnistaa helposti siitä että koivet on kaksi ruipeloa kepakkoa ja yläkroppa hervottoman suuri...:rolleyes:

Mutta ottaa silti vähemmän pattiin kuin eilen koska tänään on perjantai, se edes vähän lämmittää mieltä.

Let's block ads! (Why?)



Vituttaa niin ankarasti

Doggcrapp Training System

Tuolla animalkits sivustolla(vaatii rekisteröinnin mutta eipä se kauan kestä tehdä) on suhteellisen paljon treenitietoutta myös muista metodeista kuin dc: esim. tämä iron addict nimisen heebon kirjoituksessa on mielenkiintoisia juttuja

"This is perhaps one of the most important articles I have written in a long time. It is about how to find the basic framework of routine structure that works best for YOU. As anyone that has been exposed to bodybuilding knows there are countless different training styles out there that all promise to give you the physique of your dreams. And they are all WRONG! And they are all CORRECT also. How can this be? Well what I meant by that is that they all work for some people at least some of the time. And MOST of them fail most of the people. Most bodybuilders continually sway back and forth, at least in their minds if not in the gym about how to train. They are lost in a sea of confusion about who is right and what the reality of effective training really is. Everyone has a very unique metabolism and what is pure magic for one person may be pure poison for another. Without going into too much detail I will just say that most guys out there in search that huge ripped physique just don’t have the genetics to make it happen. But…..almost everyone can build a physique that will impress about anyone except competitive level bodybuilders. How fast you get there, or if you ever get there at all depends on training and diet. Saving diet for another day lets discuss how to find an effective training protocol for you. In order to keep this from becoming the book it very well could be, we are going to keep the parameters limited. Instead of going into all the sub-categories of each basic training style we will just touch upon the “big picture” styles, because within them are the volume and frequency that is the guiding factor of whether progress is made or not. Once you understand your basic needs there will still be much work and experimentation to be done to fine tune everything to make it fit you. But at least you will be in a position to make gains while this occurs. Lets face it, MOST people out there pouring their heart and souls into training are making marginal at best gains.
The categories to be covered here are:

1. Volume Training, be that traditional or GVT.
2. Reduced level volume training.
3. HIT
4. Hardgainer style training (this is more often than not a sub-category of HIT, but I will treat it as it’s own because there are differences that make a BIG difference as to if it, or HIT are effective.

In order for this “experiment” to be effective and work for anyone out there that might be willing to try it I am going to establish some guidelines for each training protocol to be followed. I ABSOLUTLY KNOW that the guidelines will not stand-up to criticism from many proponents of each categories training style. SAVE IT GUYS! I know it’s not perfect, and if you have a training style that fits you well and is effective great. MANY, MANY people are absolutely lost, and this will help them find their way if they are willing to take the time and take some risks. Those risks being that they absolutely will do some training that doesn’t work well for them. My guess though is that the people that haven’t put the pieces of the growth puzzle together yet are already not making progress so they have nothing to lose.

Lets also clear up something else to make sure the trainee is not spinning their wheels. The most perfect routine is WORTHLESS if rest and nutrition are not there to back things up. You need to be getting 1.5 grams of protein per lb of bodyweight EVERY DAY, 2 grams if “on”. Other basics required are:

2 mega-dose multi-vitamin and 2 mega-dose multi-mineral a day.
2000 mgs vit C a day
6 tabs calcium/magnesium/zinc a day
2 tablespoons of flax oil a day.
2 tablespoons olive oil a day
1 gram ALA a day, 2 x 500 mgs

Please understand this is the MINIMAL supps a trainee should take and far from optimal.

I am also going to ask that the trainee attempting this does not try it while they are trying to reduce bodyfat. While I can honestly say that I do not have a single trainee I personal train that doesn’t build strength the whole time they are cutting I do know that most people simply just don’t know how to make this happen so don’t attempt this while cutting. Also if you are say, just starting a new physical labor job, or going out for a sport that requires large physical exertion expenditures this isn’t the best time to experiment. Try to keep all the variables to a minimum.

OK lets start, here are the basic parameters of each training style to try.

Volume training. Pick three exercises per body-part and do 4 sets each. This is 12 sets per body-part and while it isn’t as high as the 16-20 sets some volume trainers do, it’s still high enough to get an adequate growth response if volume training will work for you. These sets are not to be done to failure but they should be done fairly heavy. Keep the reps in the 8-12 range with 2 to 3 minutes rest per set (always time it so you are consistent). Train 4 days a week using a split that has you only hitting each muscle group once a week. And yes volume guys I know some of you hit muscles more frequently than that with good results, but this experiment is made to get the trainee there as soon as possible and once a week volume training works fine if volume training will work for you. This section is probably the easiest one to be listed because almost all trainees try volume training at some point in time. It does NOT work well for the majority of the trainees out there because it’s just too much to recover from, but for those it works good for nothing is better and they should be doing it!

Reduced level volume training. Pick two exercises per body-part and do 3 sets each after warm-ups. These sets should be hard but not to failure. The last set of each exercise should be extremely tough though and going to failure on this set is fine, but not needed. While some will say this is too low to be called volume training, its still more than HIT, and quite frankly I don’t care what it’s called. It is a very useful protocol and one I have a lot of my personal training clients on because it works so well. Keep the reps between 8-12, and train 3-4 days a week (PREFERABLY 3) and only hit each muscle one a week. Use as little overlap as possible which means all pushing muscles on one day, pulling muscles on another, and legs the other day. Many folks do chest and back on one day, arms a day or so later and then wonder why they are not growing. Eliminate the overlap!

HIT, this is probably the hardest one for me to define a basic training framework for because there are so many different variations of HIT that all qualify as HIT training. Without leaving anyone slighted for not picking their HIT style I will take a stab at providing a basic structure to work within. It’s particularly hard for me because I’m primarily known as a HIT trainer, but in truth my routines for personal training clients cover the full spectrum including Westside Barbell routines (ooops! Opened up another can of worms). Anyway, the protocol for this will be picking two sets per body-part (except bi’s and tri’s, and calves, only one lift here) and do one set of each lift (after warm-ups) to absolute failure. You may alternatively do these sets with beyond failure techniques such as rest-pause or drop-sets but most people find the beyond failure techniques too much if used for every lift. If you attempt them and they don’t yield IMMEDIATE strengths gains from your first rotation drop them immediately and continue your experiment with strait sets only. Most everyone does well on a routine such as this and strength gains are usually phenomenal. Some people do not get the size gains to correspond to the strength gains, but that is a topic for another article.

Hardgainer Style Training. There are many people on these boards that have absolutely ZERO knowledge about this style of routine. And unfortunately they are most often the ones that spout off about how it could never work. One of the objections often quoted is “there is no way you could build a competitive physique with a routine like that”. To that I will say “no fucking duh”. No you are right you can’t build a competitive physique on a routine like this. But “duh Einstein” the VAST majority of the trainees out there will never build a competitive physique no matter what they do. That takes great genetics and unfortunately most people just have it. But with proper training most guys can get damn big and strong. Big enough to turn heads wherever they go. For MANY people out there Hardgainer style training is the one and only thing that will get them there. I can’t even count the number of trainees I have seen add 20-40 lbs in a few months after YEARS of making little or no gains. I know, I was one of them! I will make this category really simple on everyone. Do this:

Split your routine up into 2 or 3 days and after warm-ups do:
Bench Press or Dips 2 x 8-12
Bent Row or Pull-up 2 x 8-12
Military or Dumbell Press 2 x 8-12
Squat 2 x 8-12
Stiff Legged Deadlift 2 x 8-12
Weighted Abs 2 x 10

DON’T worry about detail here. The idea is to actually get brutally strong on a core group of lifts instead. Here is something I posted awhile back:

For you people that are always concerned about balance and symmetry, yet don’t grow, yes, you guys.always doing 3-4 exercises per body-part to ensure “complete development” of all “aspects” of a muscle. What if all you did was:

Squats 400 x 20
Stiff-legged deadlifts 375 x 15
Bench Press 315 x 12
Pull-Up with 100 lbs extra weight x 12
Military Press Body-Weight x 10
Calf-Raise 700 x 15
Weighted Sit-Up 175 x 12

How much bigger would you be than you are now, and what muscle would be under developed?!?!?!?!?!?

What if that was ALL THE LIFTS YOU ACTUALLY DID ON A WEEK-TO-WEEK BASIS, BUT ACTUALLY DID THAT AMOUNT OF WEIGHT? AND SINCE THAT WAS ALL YOU DID YOU NEVER OVERTRAINED AND YOU WERE ALWAYS ABLE ADD A LITTLE AMOUNT OF WEIGHT TO THE BAR. HOW MUCH FUCKING BIGGER WOULD YOU BE THAN YOU ARE NOW???????

Enough ranting about Hardgainer style training. Let me just add that if you have even a passing fancy about weight training and you have never read Stuart McRobert’s book “Brawn” you are really missing something.

Well we have four basic categories and ways to go about testing them, and while admittedly the formats and methods of implementing them are far from perfect they will do for someone that is really determined to be successful at bodybuilding. So how to go about putting them to the test, and how to determine if they are working? Well, we could start at doing the volume training first and work down. But I will simply say this. On a percentile basis more people fail at volume training than succeed. Don’t believe me? Go to your gym and closely observe. MOST people there will be doing a volume routine. And most will be the little guys you see spinning their wheels looking the same month after month. Volume guys, don’t take this as a knock because as I stated volume works spectacularly for those it works for. If you are one of them count your blessings, but don’t get ruffled and say that if it doesn’t work for someone it’s because they are doing something wrong. Actually you are right in a way, what they are doing wrong is overtraining. In my opinion it would be best to start at the bottom and work your way up. The big problem here is 80% of the people that decide to try a Hardgainer routine add shit until it’s not a Hardgainer routine. LISTEN TO ME! THERE ARE VERY, VERY FEW PEOPLE OUT THERE THAT WILL NOT MAKE GREAT PROGRESS ON A HARDGAINER STYLE ROUTINE, DON’T ADD A THING AND IF IT DOESN’T WORK YOU WILL AT LEAST KNOW IT DOESN’T WORK BECAUSE IT DOESN’T SUT YOU, NOT BECAUSE YOU BASTARDIZED IT. Everyone owes it to themselves to try a routine like this at least once in their lives to at least see what it can do for them. Why have I spent so much time and words about Hardgainer style training? Do I think it’s the best way to go? Absolutely not, but I do know that it is the most misunderstood, and least likely to be tried method. I also absolutely KNOW that for the extreme hardgainer it’s the ONLY way they will ever develop an impressive physique.

Again, I would suggest starting at the bottom and working up. By doing so you WILL make gains until you run into your overtraining threshold. If you make it to volume training and volume is working for you add a few sets and keep going till a wall is hit and back down. I would suggest trying each method for 6 weeks. Judge your results by strength and size gains. Strength gains should occur on about every lift every week until you get to volume training. It is common for volume trainers to not have consistent strength gains, but they do add size consistently. Still, slow strength gains are needed because if that is not occurring you are just continually repeating the last workout. You MUST pre progressing! I know some people are probably saying 6 weeks! That’s 24 months, almost half a year. Let me put it to you this way. What were your gains like over the last 6 months. What if in 6 months from now you had a great handle on your training and could then devout your time to a training protocol that actually worked for you?

I had a few people asking me why as a personal trainer I would write something like this and asked if I wasn’t concerned that I would lose business because of it. My answer was simple. I get a great deal of satisfaction helping people achieve their lifting goals and know that those people I help are more likely to come to me for assistance when they get stuck, or are ready to take their training to the next level. This is what these boards are about. People sharing knowledge and everyone benefiting from it!

As always I am available for personal training. Email for more info if interested

Iron Addict"

lainaus: http://ift.tt/28YsuX6

Let's block ads! (Why?)



Doggcrapp Training System

Arnold Schwarzenegger

Jim Wendler's 5/3/1

http://ift.tt/PDXE96

Jim Wendler's 5/3/1

One mesocycle lasts 16 workouts, or a little over 5 weeks.

Each mesocycle has 4 microcycles or "waves".
Wave 1. Warmup, 75%x5, 80%x5, 85%x5
Wave 2. Warmup, 80%x3, 85%x3, 90%x3
Wave 3. Warmup, 75%x5, 85%x3, 95%x1
Wave 4. (deload) - 60%x5, 65%x5, 70%x5

Note: Wendler suggests that you underestimate your loading percentages by subtracting 10% from your 1RM when calculating weights; He also suggests that on the last set you can do an "all out rep max" lifting that weight as many times as possible. The goal is to get at least the specified number of reps with that weight and anything beyond that can be considered the dividends that your efforts have payed out. Only attempt extra reps on the final heavy set.

Each wave has 4 workouts:
A. Squat + assistance
B. Bench press + assistance
C. Deadlift + assistance
D. Military press + assistance

Wendler recommends 3 workouts per week. Example:
Week 1: A1, B1, C1
Week 2: D1, A2, B2
Week 3: C2, D2, A3
Week 4: B3, C3, D3
Week 5: A4, B4, C4
Week 6: D4, etc. ...

Optionally there is a second, less intensive, loading parameter:
Wave 1. Warmup, 65%x5, 75%x5, 85%x5
Wave 2. Warmup, 70%x3, 80%x3, 90%x3
Wave 3. Warmup, 75%x5, 85%x3, 95%x1
Wave 4 (Deload) - 60%x5, 65%x5, 70%x5

Substitutions

The main lifts can be substituted with variations (typically in subsequent mesocycles):
Squat - box squat, squat with bands, front squat, etc.
Bench press - board press, floor press, incline, etc.
Deadlift - rack pulls, deficit DL, etc.
Military press - push press, incline press, etc.

Assistance Work

Assistance work depends on your goals:
Base - just do the main lifts
Strength - just do 1-2 supplementary lifts, typically 3-5 sets x 6-20 reps
Bodybuilder - 3-4 supplementary lifts, including some isolation work, done for higher volume, typically 3-4 sets x 10-20 reps

Here is the "Strength" template assistance work from the book:

Squat Day

Squat: 5x10x50%
Lug Curls: 5x10

Bench Press Day

Bench Press: 5x10x50%
DB Rows: 5x10

Deadlift Day

Deadlift: 5x8x50%
Hanging Leg Raises: 5x12

Mil. Press Day

Mil. Press: 5x10x50%
Chins: 5 sets to failure.

Here is the bodybuilder template assistance work from the book:

Squat Day

Hack Squat: 4 sets of 10-20 reps
Leg Extensions: 4 sets of 10-30 reps
Leg Curls: 4 sets of 10-15 reps
Weighted Sit-ups: 4 sets of 10 reps

or

Leg Press – 4 sets of 10-20 reps
Leg Extensions – 4 sets of 10-30 reps
Leg Curls – 4 sets of 10-15 reps
Weighted Sit-ups – 4 sets of 10 reps

Bench Press Day

DB Bench Press: 4 sets of 10-20 reps
Dips (weighted): 4 sets of 8-15 reps
Fly's: 4 sets of 12 reps
Triceps Pushdowns: 4 sets of 10-20 reps

or

DB Incline Press – 4 sets of 10-20 reps
Dips (weighted) – 4 sets of 8-15 reps
Fly's – 4 sets of 12 reps
Triceps Extensions – 4 sets of 10-20 reps

Deadlift Day

Chins: 4 sets of 10-12 reps
DB Rows: 4 sets of 15 reps/arm
Back Raises: 4 sets of 10 reps (with bar behind neck)
Hanging Leg Raises: 4 sets of 15 reps

or

Lat Pulls – 4 sets of 10-12 reps
Bent Over Rows – 4 sets of 15 reps/arm
Reverse Hyperextensions – 4 sets of 12 reps
Hanging Leg Raises – 4 sets of 15 reps

Military Press Day

DB Military Press: 4 sets of 10 reps
Upright Rows: 4 sets of 10 reps
Side Laterals: 4 sets of 10-15 reps
Barbell Curls: 4 sets of 10 reps

or

Hammer Machine Military – 4 sets of 10 reps
Rope Upright Rows – 4 sets of 10 reps
Rear Laterals – 4 sets of 10-15 reps
DB Curls – 4 sets of 10 reps

These are just suggestions, what you do will depend on your own judgement, goals, experience, work capacity, training style, etc.

Links

Training Three Days a Week by Jim Wendler
http://ift.tt/1iLng1Q

Jim Wendler's 5/3/1 Logbook Calculator
http://ift.tt/1iLneXK

Tästä ohjelmasta ei ole vielä ketjua olemassa. Onko kenelläkään kokemusta aiheesta? Ajattelin itse laittaa ohjelman kokeiluun.

Edit: Logbookin saa ladattua bugmenot/bugmenot tunnuksilla.

+lisää asiaa
http://ift.tt/1HnfEyl

Let's block ads! (Why?)



Jim Wendler's 5/3/1

dimanche 30 octobre 2016

Tulevat leffat

The Imaginarium of Doctor Parnassus

The Imaginarium of Doctor Parnassus is an upcoming fantasy film directed by Terry Gilliam and written by Gilliam and Charles McKeown. In the film, the leader of a traveling theater troupe, through a deal with the Devil, takes audience members through a magical mirror to explore their imaginations. Christopher Plummer, Tom Waits, and Heath Ledger star in the film, though the death of Ledger midway through filming caused production to be temporarily suspended. Ledger's role was recast with Johnny Depp, Jude Law, and Colin Farrell portraying transformations of Ledger's character Tony as he travels through a dream world.

Ledgerin viimeinen leffa. Odotellaan ehdottomasti muna huurussa tämän ensi-iltaa.

Transformers: Revenge of the Fallen

Transformers: Revenge of the Fallen is an upcoming science fiction film due for release on June 26, 2009. It is the sequel to 2007's Transformers, which was the first live action Transformers film. Michael Bay and Steven Spielberg return respectively as director and executive producer, while Shia LaBeouf reprises the role of Sam Witwicky, the human caught in the war between Autobots and Decepticons. The film introduces many more robots and the scope has been expanded to numerous countries.

Night at the Museum 2: Battle of the Smithsonian

When the Museum of Natural History is closed for upgrades and renovations, the museum pieces are moved into federal storage at the famous Washington Museum. The centrepiece of the film will be bringing to life the Smithsonian Institution, which houses the world's largest museum complex with more than 136 million items in its collections, ranging from the plane Amelia Earhart flew on her non-stop solo flight across the Atlantic and Al Capone's rap sheet and mug shot to Dorothy's ruby red slippers and Archie Bunker's lounge chair.

The Brazilian Job

Charlie Croker and his fellow crew of expert thieves head to Rio de Janeiro to pull off another heist in this follow up to The Italian Job.

G.I. Joe: Rise of Cobra

An elite military unit comprised of special operatives known as G.I. Joe, operating out of The Pit, takes on an evil organization led by a notorious arms dealer.

Old School Dos

Mitch, Beanie and Frank return for more laughs as they open the fraternity doors to a new generation of college students.

Transporter 3

Frank Martin (Jason Statham) has been pressured into transporting Valentina (Natalya Rudakova) (by using a device which prevents him from moving 75 feet from his car or a bomb attached to him explodes) the kidnapped daughter of Leonid Vasilev (Jeroen Krabbe), the head of the Environmental Protection Agency for Ukraine, from Marseilles through Stuttgart and Budapest until he ends up in Odessa on the Black Sea. Along the way, with the help of Inspector Tarconi (Francois Berleand), Frank has to contend with the people who strong armed him to take the job, agents sent by Vasilev to intercept him, and the general non-cooperation of his passenger. Despite Valentina's cynical disposition and Frank's resistance to get involved, Frank and Valentina fall for each other, while escaping from one life-threatening situation after another. Statham again drives an armored Audi A8 W12 in the film.

Playboy

A biography of the life of Playboy magazine founder Hugh Hefner.
John Hoffman is writing the scripti and Brett Radner will direct what I feel could be a smash hit in 2009. Hugh Hefner is a living media legend, but not many people know how he got to where he is today. The movie will have its fair share of hardships and inspiring moments but we all know it’s gonna have a $50 million opening weekend because of the boobs.

Fast & Furious

Heading back to the streets where it all began, two men rejoin two women to blast muscle, tuner and exotic cars across Los Angeles and floor through the Mexican desert. When a crime brings them back to L.A., fugitive ex-con Dom Toretto reignites his feud with agent Brian O'Connor. But as they are forced to confront a shared enemy, Dom and Brian must give in to an uncertain new trust if they hope to outmaneuver him. And from convoy heists to precision tunnel crawls across international lines, two men will find the best way to get revenge: push the limits of what's possible behind the wheel.

Let's block ads! (Why?)



Tulevat leffat

Kovimmat rap-biisit

Nyt voisi listata kovimmat rap-biisit tähän threadiin. Ei siis mitään hiphop-paskaa , vaan kunnon rappia. Kriteerinä biisille voitaisiin vaikka pitää , että sen täytyy sopia repivän treenin taustamusiikiksi.

Tässä pari ehdotusta:

DMX - What´s my name

Korn feat. Ice Cube - Children of korn

DMX:ltä löytyy paljon em. kaltaisia kappaleita ja sen tuotanto onkin jo hallussa , joten erityisesti muiden kovimmat biisit kiinnostaisivat.

Ps. Kaikki :david: -tyyliset kommentit ois mukava pitää poissa tästä.

Let's block ads! (Why?)



Kovimmat rap-biisit

Parisuhteesta eroaminen

Kaikki menee suhteellisen simppelisti, kun tuossa erotaan vaan avo-/aviopuolisosta, sitten kun mukana on jälkikasvua, niin homma voi kestää pitkään eikä siihen välttämättä auta 'parantelusuhteet' tai muut kikkailut, vaan asia on pääkopan sisällä vaan saatava puitua selväksi.

Aina täytyy muistaa, että se on vain yksi vaihe elämästä, eikä elämä siihen lopu. Uutta mielenkiintoista on edessä, hauskoja yhteisiä tapahtumia takana, huonojakin hetkiä jotka aika kultaa hyviksi, mutta on niitä siellä edessäkin tiedossa. Täytyy muistaa kuitenkin että varsinkin jälkikasvun mukana kuvioissa ollessa siihen eroon pitäisi olla suht' painavat syyt, eikä sen tule olla hetken mielijohde. Uusi rakastuminen tmv. ne ongelmat on sielläkin odotettavissa, eikä se auvoinen rakastumisaika kestä ikuisuuteen.

Puhuminen auttaa paljon, jollei ole sitä luotettua ystävää jolle sitä voi tehdä, niin sitä varten on ammattilaisia jotka varmasti osaavat auttaa. Pitää vain heittää 'suomalainen jörrimiehuus' roskikseen ja uskaltaa avautua ja purkaa se paha olo jonnekin järkevällä tavalla. Itkeäkkin saa, sillä itkemättömyys ei kenestäkään kovaa jätkää/mimmiä tee, vaan ennemminkin kyynisen paskakasan.

Höh... nyt tää meni jo liian syvälliseksi :wtf::D

Let's block ads! (Why?)



Parisuhteesta eroaminen

Yö-Thread 00:00-06:00

Noniin, koitin etsiä haulla kun muistelin moisen olevan, en löytänyt tai sitten olen yliväsynyt.
Niin että töihin tässä hälyttivät noin tunti sitten ja tässä sitä nyt istuskellaan, selvinpäin. Mitäs muut? :rolleyes:

Mikäs muuten on sitten yö? Moneltako se alkaa, entäs jos asut Jenkeissä, milloin saa kirjoittaa? Noh, tässäpä mietittävää, mietitään vaikka sitä :lol2:

-----------------------------------------------------------------------------------------------

Ketjuun saa kirjoittaa vain 00-06 aikana

- Mike

Let's block ads! (Why?)



Yö-Thread 00:00-06:00

CBB Jarno Olmala

On tullut Jarnoa myös instagramin kautta seurailtua, ja ei varmaan ainakaan kireydestä jää kiinni, jos vaan kuntoa pystyy ylläpitämään tai jopa vielä kiristymään tuosta :eek:

Selkä on ehkä hivenen jäljessä, mutta kova kilpailija sinne mestareiden viereen silti.

Let's block ads! (Why?)



CBB Jarno Olmala

BB Toni Kataja

Conor McGregor: The Goat

[​IMG]

Neljä ottelua kuninkuusluokassa ja mies on tällä hetkellä suurin tähti mitä ufc on kenties koskaan todistanut. Nousukiito on ollut käsittämättömän jyrkkä ja nyt Poirier voiton jälkeen on hyvät mahdollisuudet että seuraava matsi otellaan vyöstä. Urheilullisin perustein en vielä miestä päästäisi tittelimatsiin, mutta hype ja suosio on sitä luokkaa että vaikea kuvitella kenenkään muun menevän Gregorin edelle. Mikäli Aldo ottaa jälleen helpon voiton Mendesistä niin kenties loppuvuodesta tai viimeistään alkuvuodesta 2015 nähdään Aldo-Gregor Brasiliassa taikka parhaimmassa tapauksessa Irlannissa.

Itse en ole vieläkään täysin kelkassa, Poirier oli jo ennalta katsottuna helppo vastus Conorille. Mikä tärkeintä nyt paikka kympin sakissa on kuitenkin ansaittu muutenkin kuin paskaa puhumalla. Omasta mielestä organisaatio suosii Gregoria antaen vastuksia jotka ovat tyylillisesti helpohkoja hyvälle pystymiehelle. Veikkaisin että Mendes taikka Edgar olisi molemmat olleet aika pahaa myrkkyä Conorille. B-luokan pystymiehiä on nyt kaadeltu muutama, jos seuraavaa matsia ei oteta vyöstä niin A-luokan painija vastaan.

“I’m searching, I’m out here working to become the greatest. That’s my goal. I’m looking to go down as the greatest of all-time, Hall of Fame, a history maker. He’s walking to be a test for me, that’s the difference.”

“I believe what I’m saying is the truth. None of these guys are on my level. Not one of them moves the way I move, not one of them are prepared for what I’m bringing. I can sit here and say this all day and I can say it every single interview and I do say it every single interview, but at the end of the day it comes down to when it actually happens. That’s what I’m working towards."

Let's block ads! (Why?)



Conor McGregor: The Goat

M: Wrangen salihanskat (00750, Helsinki )

[unable to retrieve full-text content]

Eli myyn wrangen mustaruskeat salihanskani, koko L. Uudenveroiset.

Yhteystiedot : jyrkinurmilaukas@gmail.com

Hintapyyntö : Jos pitää kuljettaa Hki alueella niin 15e,, noutona kymppi riittää

M: Wrangen salihanskat (00750, Helsinki )

Elder Scrolls V: Skyrim

Esittele oma Skyrim-hahmosi -ketju löytyy täältä: http://ift.tt/1m3h72D

Breaking news! http://ift.tt/1m3h72G

The Elder Scrolls V
The exciting announcements and trailers continue. Behold, the premier trailer for Elder Scrolls V: Skyrim. The teaser was introduced by Bethesda Softworks Executive Producer, Todd Howard at the VGA 2010 awards show. We don’t really know what the game will be about, but it is scheduled to release on Nov 11, 2011 (11/11/11). Check out the chilling debut trailer below.

The exciting announcements and trailers continue. Behold, the premier trailer for Elder Scrolls V: Skyrim. The teaser was introduced by Bethesda Softworks Executive Producer, Todd Howard. We don’t really know what the game will be about, but it is scheduled to release on Nov 11, 2011 (11/11/11). Check out the chilling debut trailer inside.

11 kuukautta pitäis vielä pärjätä New Vegasilla.

[mod]Otsikkoa muutettu, spoilerit sallittuja ilman tageja, kun on näin vanha peli kyseessä / MTM1977[/mod]

Let's block ads! (Why?)



Elder Scrolls V: Skyrim

IFBB Bikini Pro Sara Back

Jos joku lajista tietämätön random tyyppi näkisi näitäkin bikinikisaajan kuvia, niin varmaan olisi hankala sanoa esiintyykö niissä pornotähti vai urheilija vai joku muu. Rakennetaanko näissä usein imago tarkoituksella näin, vai onko sitä mietitty pidemmälle ollenkaan? Sara on kyllä helkkarin upean näköinen niin livenä, kuin kuvissakin.

Let's block ads! (Why?)



IFBB Bikini Pro Sara Back

Repesin eli Hauskoja kuvia netistä!

ironchef , riittääkö sulla huumoria vielä tommosenkin herätyksen jälkeen? Veikkaisin jos saisin tommosen herätyksen, niin mulla palais pinna jo ihan kunnolla..... tuo spriitussi, ketsuppi ja ennenkaikkea karvojen leikkely menee minusta jo kivan pikkujekun ulkopuolelle. No tuli tossa toissa viikonloppuna mentyä kaverin luona ekana nukkumaan(n. klo 4, ja kahen päivän laivareissu takana), aamulla kävelin vessasta pois peilin ohi......hetkonen, ja pari askelta taakseppäin. Peilistä näkyi mun naama, aatuviikset piirretty , laitettu ripsiväriä, ja jotain muuta mustaa töheröö silmien ympärille, huulipunaa ja naamassa luki jotain..... Tuo on vielä ihan normaalia ja menee huumorista. No parasta tapauksessa oli, että heräsin ekana ja sain taiteilla vähän muitten naamoja :evil:

Let's block ads! (Why?)



Repesin eli Hauskoja kuvia netistä!

Jay Cutler

Paljonkos leukoja menee?

Leuanvedosta oli muuten asiaa juuri ilmestyneessä Bodaus-lehdessä. (Niin, tiedän kyllä, että tällä palstalla sitä pidetään p***alehtenä, mutta mie luen sitä jostain syystä mieluummin kuin erästä toista, täällä hehkutettua lehteä.)

Lainaan joitakin vinkkejä:
1. Purista tankoa niin kovaa kuin jaksat.
2. Jännitä kaikkia vartalosi lihaksia: käsien ja selän lisäksi vatsalihakset ja pakarat ovat keskeisessä osassa. Älä vedä pelkästään käsillä, vaan käytä myös selkälihaksia.
3. Vedä leukoja useita kertoja viikossa vaihdellen (tummennus/metri) harjoituksien rasittavuutta, eri leuanvetoliikkeitä ja toistomääriä.
4. Älä treenaa loppuun asti!

Tuo vaihtelu on taas avainsana. Samat esim. 3 x 10 sarjat eivät kehitä pitkälle. Tikapuut on eräs keino tehdä leuanvetoja rasittumatta liiaksi. Se tarkoittaa, että etenet treenissäsi nousujohteisesti lähelle maksimiasi, mutta et treenaa loppuun asti, esim. 1, 2, 3, 4, 5 ja uudelleen alusta 1, 2, 3, 4 ja taas 1, 2, 3 ja vielä 1, 2. Treenikaverin kanssa tätä voi toteuttaa erinomaisesti: eka vetää yhden leuan ja palautuu toisen vetäessä, siitä jatketaan vedellen vuoronperään yhä useampia toistoja. Samalla voi kannustaa toinen toista.

Jos et omalla painolla jaksa vetää leukoja, vedä ylätaljalla. Esim. painat 50 kg, pane painopakkaan vaikkapa 35 kg ja ala vetää (hih - mutta varmasti ymmärsitte, mitä meinasin). Itsekin vedän aika usein leukaa ylätaljalla, ainakin silloin, kun/jos dippivyö on varattu enkä pääse vetämään "normaalisti" lisäpainolla. Mie harrastan pelkästään vastaoteleuanvetoa, mutta voi sitä tehdä myötäotteella niin tangolla kuin taljassakin.

Jos vasta aloitat leuanvetoa, voit treenata sitä 3 x 10. Mutta jos aiot vedellä useamman kerran viikossa vaihtele ihmeessä sarjapituuksia ja painoja. Tuo lehden pointti, että ei viimeisille asti, on hyvä muistaa. Kun lopetat, olon pitäisi olla pirteä, ja sinun pitäisi tuntea olosi vahvemmaksi kuin ennen treeniä. Tämä vain osviitaksi, itsekukin osaa varmaan tehdä henk.koht. toimivimmat treenit. Kuukauden välein voisi aina testata kuntoaan, ja kokemuksesta voin sanoa, että enkkatesti käy loistavasti yhdestä treenikerrasta. En yleensäkään treenaa selälle kovin monella liikkeellä. Leuanvedon jälkeen ehkes tankokulmasoutua/T-soutua/tavallista soutua alataljassa.

Loppuun kait se pakollinen tulostiedotus. Virallisissa kisoissa on noussut yksi toisto 20 kilon lisäpainolla (pari tuumaa vaille nosto 25 kg lisänä, ahnehdin, mokoma, liikaa). Toistoenkka on tehty yli 10 vuotta ja kiloa sitten, 18. Nykyisin pyrin siihen, että milloin hyvänsä menisi se 10. Nykykunnon toistomaksimista ei ole aavistustakaan, enkä rupea yötä myöten sitä kokeilemaan. :zzzz: *Wanha* siirtyy huomenna vapaalle. Jee! :D

Let's block ads! (Why?)



Paljonkos leukoja menee?

3-jakoinen

Seventh Wonder - Mercy Falls

200 kg penkistä 100 % natuna!

En kyllä henkilökohtaisesti tunne ketään, jonka voisin sanoa tuon tehneen, mutta itelläki on kaukaisena tavoitteena tuo 200kg natuna. Nyt 170 hujakkeella liikutaan. Aikaahan tässä kyllä on, en mitään aikarajaa oo laittanu. Ja varsinaiset tavoitteet on aina pienempiä askelia, mutta vähä kerrallaan mennään ylöspäin.

Samoten on tavoitteena 300kg veto ja 250kg kyykky edes siteillä.

Ja natuna mennään, tosin en ymmärrä mitä tekoa noilla lisäravinteiden käyttämisellä/käyttämättömydellä on natuna olemisen kanssa.

ps. en sitten mistään kisapenkeistä puhu.

Let's block ads! (Why?)



200 kg penkistä 100 % natuna!

keskihermo vamma. onko muita hermovammoista kärsiviä?

Kannattaa lukea ajatuksella ja sisäistää lukemansa tuosta Doctor Feelgoodin postauksen viimeisen lauseen osalta. Eli: "Kannattaa heti asennoitua siihen, että kyseessä on paha vamma, edessä pitkä toipumisaika ja väistämättä käden toimintaan jää puutteita/heikkouksia vs. terve puoli.

Ja tuo vihje ihan omakohtaisen kokemuksen perusteella.

Tässäpä ihan vain muistinvaraisesti kerrottuna oma tarina vastaavanlaisesta vammasta:

Itselle kävi vuonna 2000 aikalailla samoin, eli ranne aukesi ja vaurioita syntyi. Ranne ommeltiin kiinni hetimiten, vamma kun oli loppujen lopuksi varsin pinnallinen vaikkakin hurjan näköinen. Kädessä oli tuolloin heti vamman jälkeen kuiten liikettä jäljellä sormissa, joten siis päädyttiin pelkkään kiinni ompelemiseen.

Ja siittäpä ne ongelmat sitten alkoi. Yksi tikeistä kun ilmeiseen vedettiin hitusen liian syvältä, jolloin seuraavan aamuna ei ollutkaan enää mitää liikettä taikka tuntoa ranteessa, kämmenessä taikka sormissa, lukuunottamatta pikkurilliä ja nimettömän ulkolaitaa. Eli medianuksen hermottamalle alueelle siis täsmäsi oireet.

Lääkärit TK:ssa oli sitä mieltä, että kyllä se siitä palautuu muutamissa viikoissa kun turvotus ym. laskee. No ei palautunut. Meni viikkoja ja taas viikkoja eikä mitään etenemistä haavan paranemista lukuunottamatta. Sitten alettiin tutkimaan (kuvia, enmg ym. setit) ihan tosissaan ja hermovamma oli tutkimusten lopputulos. Oikein rohakisevasti kerrottiin, että paranee jos paranee. Hitaasti joka tapauksessa. No, meni puolisen vuotta, eikä kädessä ollut ranteesta sormiin päin mitään eloa, lukuunottamatta edelleen pikkusormen liikettä ja tuntoa nimettömän ulkolaidassa.

Paikallisessa TK:ssa tultiin siihen tulokseen, että avataan ja katsotaan sisään. Kyseisen operaation suorittava lääkäri (toiselta paikkakunnalta) kuiten totesi heti haastateltuaan mut leikkaus aamuna, ettei rupea kättä sörkkimään millään tavoin ja ohjasi etiäpäin sellaiselle asiantuntijalle, joka osaa oikeasti kertoa mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä. Kyseinen herrasmies oli T.Raatikainen silloisesta Oulun Botnian sairaalasta. No ei muuta kuin miehen puheilla pariin otteeseen ja muutaman testin jälkeen mies oli sitä mieltä, ettei operaatioista voisi olla mitään apua, enään ainakaan, jos nyt olis aiemminkaan ollut.

Eli parikymppinen nuorimies ja dominoiva käsi pois pelistä lopullisesti. Ja Paskat! "Pienen" kokovartalopuudutuksen saattelemana päätin että kyllähän se nyt perkele liikkuu kun liikutetaan ja ei muuta kuin väkivalloin käsi liikkeelle ja moneen otteeseen illan aikana. Julmettu rutina ja pauke siitä kuuluin kun tuota rannetta väkisten väänteli, mutta liikkuihan se kun väänsi. No aamusta idea ei enää sitten niin hyvältä tuntunutkaan, oli meinaa viittävaille vitun kipeä! Mutta ranneppa liikkui, ei paljoa, mutta liikkui kuiten joitain senttejä. Siitä suivaantuneena alkoikin sitten omatoiminen väkisten vääntely, päivittäin ja lukuisia kertoja päivässä, niin sormia kuin rannetta väännellen. Ja päivä päivältä sitä pystyi liikuttelemaan millin tai pari enempi. Tuntoa siinä ei ollut, eikä hermokivut helpottaneet, mutta liikkuipahan kuiten.

Puolen vuoden kohdilla omatoimisen "väkivaltakuntoutuksen" aloitettuani pystyi jo poimimaan niittejä pöydältä kuppiin ym. hienomotorisiakin juttuja touhuillen. Silloin oli aika käydä T.Raatikaisen juttusilla uusiksi ja johan oli mies ihmeissään. Tässä kohtaa vasta tultiin siihen lopputulokseen, mitä alussakin jo sanoin, että itse hermo ei siis vahingoittunutkaan ranteen aukeamisen yhteydessä vaan hermonvamma syntyi tikkauksessa. Ohjeeksi antoi, että jatka sitä mitä olet tähänkin asti tehnyt, kun se kaikesta päätellen on ollut se oikea tie. Kun kyselin mahdollista leikkausta, oli hänen mielipiteensä se, että hän ei ainakaan leikkaa ja suosittelee välttämään muidenkaan antaa siihen puukkoa laittaa. Lopputulos kun ei kuulema voinut olla kuin huonompaan suuntaan.

Ja ajan kanssa:

Tunto tuohon käteen ei ole koskaan palannut enää takas, ainakaan kokonaan. Peukalo, etusormi ja keskisormi on vielä tänäpäivänäkin tunnottomat, vaikkakin niissä on jonnin sortin "opittu tunto" olemassaan. Pystyy siis käyttämään ihan kuten toistakin kättä, mutta esim. tarkimmat palpomiset työssänikin tulee tehtyä toisella kädellä. Hermosäryt jatkui vuosia, jos nyt kokonaan on lopullisesti poistunutkaan, niihinkin kun tottuu kun tarpeeksi sattuu. Kylmää ja kuumaa nuo sormet ei erota lainkaan, paitsi sormia palelee aina. Ja sitten kun on oikeasti vähänkään kylmempi, niin niitä särkee heti reilummin.

Tuo tunnon puute on muuten oikeasti paha juttu, ainakin alkuunsa ennen kuin sen kanssa oppii elämään. Sitä kun teloo sitä tunnotonta kättä aikasta usein ja välistä pahoinkin, toisinaan ihan huomaamattaankin. Esim. silloin kuin aikanaan vielä tupakoikin, niin kohtuu monta kertaa on tullut haisteltua että mikäs täällä palaa. No sormet, tulipää kun oli kerennyt palaa jo sormien välissä jo tovin. Upeita palovammoja ja lukuisia tulehduksia niiden seurauksesta. Joskus raksalla ollessa työkaverin kanssa juntattu kahteen mieheen viimistä palaa paloseinää paikoileen ja ihmetelty miksei mene. No sormethan siellä oli välissä. Vaikkei se tee samoin tein kipeää, kyllä se heti tajuaa että jos kynnet on puristunu irti, ettei tuo nyt terveellistään ole. Nuo siis vain esimerkkinä miten sitä voi tunnotonta kättään teloa huomaamattaankin. Ajan kanssa sitä kyllä oppii varomaan.

Jos tästä turinasta kannattaa jotain ottaa opikseen, niin se, että malttia siihen kuntoutukseen vaikka se välistä tuntuisi ettei etene tai tuntuisi jopa turhaltakin. Hermon paraneminen kun on niin hidasta joka tapauksessa, ettei kukaan pysty edes huonosti arvioimaan kauanko siinä toipumisessa menee ja missä määrin se edes palautuu ajankaan kanssa.

Äläkä masennu vaikkei se ihan kuntoon tulisikaan, nuorella miehellä kun on vielä hurjasti aikaa teloa itseään monin muinkin tavoin, ei vuosien jälkeen enää pikku käsivammat menoa häiritse muiden vammojen joukossa :) nim. kokemuksella, niin telojan kuin niitä telomisia hoitavankin näkökulmasta

Let's block ads! (Why?)



keskihermo vamma. onko muita hermovammoista kärsiviä?

Voimanostoa Forssassa

Civilization V

No niin, threadi auki pelien äidin uusimmasta versiosta. Mitä kokemuksia muilla?

Omat:

-happinesssysteemi tavallaan järjetön, koska unhappiness heijastuu koko valtakuntaan jos valtailee liikaa.
-diplomatialta olisi vähän odottanut enemmän
-persoonallisuudet taas liian arvattavat, mikäli ei laita randomia päälle. Allu tulee edelleenkin aina melki suorilta päälle.
-raskas, ei nyt itseä hämää kun on tuore kone, mutta takuulla harmittaa monia

+uudet yhteiskuntajärjestykset ja policyt
+pienellä kaupunkimäärälläkin pärjää hyvin
+grafiikat kivat ja pientä nostalgiaakin havaittavissa
+yhtä koukuttava kuin ennen
+taistelusysteemit järkevämmät ja yksiköt kalliimpia -> ei enää samaa massaohjausongelmaa
+resurssisysteemi järkevämpi, strategisia resursseja tarvitsee aina käytännössä useampia

Wonderit ovat ehkä vähän menettäneet teräänsä.
-Kokonaisuutena 9/10

Let's block ads! (Why?)



Civilization V

CBB Roni Kanerva

Ensimmäisestä osasta tuli hyvää palautetta. Eiköhän siis pistetä ketju pystyyn, koska ilmeisesti porukka tykkäsi.
Pistäkää kommenttia.

Kilpailee siis Classicissa syksyllä.
Aikaisemmin hän on kilpaillut 2014 kultsalla CBB SM Junioreissa, sijoittui sijalle 5.

Instagram

Youtube

Mikäli missasit ensimmäisen osan löydät sen TÄSTÄ

Tässä tuorein video.


View: https://www.youtube.com/watch?v=zd1Clp-lU7g

Let's block ads! (Why?)



CBB Roni Kanerva

InBody mittausmenetelmä

Jaahas, aika nostaa tämä 'ketju' suosta.

Force GB:ssä tuohon laitteeseen tais olla aika-ajoin melkoiset jonot. Tuli itsekkin käytyä ja noin pikaiseltaan tuo voi pitää paikkansakkin. Hivenen odotin kyllä korkeampaa rasva %, mutta kai se aika liki pitää paikkaansa ?

Pistin tuonne omaan treeniblogiin sen skannattuna tuon tuloksen, joten sieltä voi innokkaat ihmetellä. Pitää kävästä suunnilleen samoilla aamupaloilla ja ruokatauoilla heinäkuussa uudestaan ja katsoa, miten tulokset eroaa ja miten tuon laitteen mukaisesti kehitystä on tapahtunut. Valokuvia otettiin tuossa kuukausi sitten, joten niistä näkee 100% varmasti, miten tämän kyniksen dieetit kehittyy. Muutoinkin ois tarkoitus ottaa noita kuvia aika-ajoin, joten ei jää pelkästään tän inbodyn varaan, tai peilistä tiiraamiseen tuo oman kehityksen seuranta.

Tavoite on kuitenkin pudotella paino alle 90:n, vaikka tuossa 'ihannepaino' olikin 91,9kg.

Kynispisteet (fitness indeksi) oli 96, joka kyllä ei varmaankaan ole minkään mittari. Lihasmassa 74kg, luita ois 4.16kg, kokonaispainon ollessa 96.1kg.... eli mukavan 'turpeassa' 18.7% rasvoissa ollaan tällä hetkellä :D

Let's block ads! (Why?)



InBody mittausmenetelmä

samedi 29 octobre 2016

Snookerin ystävät HOI :)

En oo koskaan pelannut muuta kuin ihan kasi- ja ysipalloa, mutta muutama kuukausi on tullut koneella tahkottua World Championship Snookeria. Se on yllättävän mukavaa touhua, vaikka peli onkin aika buginen. Säännöt on ainakin tulleet tutuksi, ja siinä selviää ilman sitä apuvälineiden käsittelyä ja pallojen nostelua. Tuntuu, että oikeasti pelaaminen olisi niin työlästä ettei sitä kauaa jaksaisi.

Suosittelen snookerin ystäville WCS2004:ää - tosin kannattaa ehkä harkita, kuinka paljon bugisesta pelistä on valmis maksamaan.

Let's block ads! (Why?)



Snookerin ystävät HOI :)

BB: Arja Halmo

Bodylehden sivuilta:

“Alkukisa ohi. Olin häntäpään vertailuissa, mutta fiilis on hyvä. Elämään saa ihan uutta jännitystä kun menee lavalle korkkareissa :D Finaaliporukka selviää viideltä paikallista aikaa kun iltakisa starttaa.”

“Vertailujen tahti ja kisan kulku on todella tahdikasta siihen verrattuna mitä olen kokenu ja nähny, joten esiintymistä on treenattava paljon lisää. Kisasiskot on huipputyyppejä ja täällä ei nyrpistellä keskenään. Nyt tosiaan muutama tunti taukoa, menen kattomaan muita sarjoja ja sitten odottelemaan iltakisaa, jossa kaikki nousee vielä lavalle.”

Let's block ads! (Why?)



BB: Arja Halmo

Kalevalaista jäsenkorjausta opiskelijatyönä tarjolla!

Moikka!

Eli olen nyt opiskellut Kalevalaista jäsenkorjausta vuoden ja käynyt 4 peruskurssia ja yhden jatkokurssin. Jatkokurssien välillä olisi tarkoitus tehdä aina 30kpl harjoitushoitoja. Jos olet kiinnostunut harjoitushoitoihin, niin ollaan yhteyksissä! Itse asun Kirkkonummella aivan juna-aseman läheisyydessä, mutta voin myös tehdä kotikäyntejä sovittaessa. Olen myös käynyt koulutetun hierojan opintoja ja ne ovat loppusuoralla, ensi maaliskuussa olisi tarkoitus valmistua.

Soitellaan, tekstaillaan tai mailaillaan!

T: Eppu Rissanen

Puh: 0456362518
email: eppu.rissanen@saunalahti.fi

Let's block ads! (Why?)



Kalevalaista jäsenkorjausta opiskelijatyönä tarjolla!