jeudi 31 décembre 2020

Voimamiesvideot

miten yllättävää;). juu ne on harrastanut systeemaattista kusetusta aina 70-luvulta asti tai sieltä asti kun näitä touhuja on videoitu :)

Miten yllättävää että mies ketä uskoo vanhan spurgun näköisen ryssän mavettavan 460 puolustaa tollasta ;)

Et voi kumminkaan väittää etteikö siellä body- ja voimailupuolella ole ihan älytön määrä kusetusta? ja kaikki nuo mitä Pfister näytti mainostavan oli sellaisia klassisia "ihan uusi ja erilainen, tämä on vahvimpien salaisuus"-juttuja. Siis kusetuksia jotka yleensä tehoavat vain lapsiin ja joihinkin vanhempiin pohjoisen voimailijoihin. Ei ne kusetukset ole salaliittoja vaan rahantekoa.

En siis väitä etteikö moisesta treenistäkin hyötyä olisi ja sitä Pfisterkin tekisi, mutta pohjatreeni varmaan aikalailla samanlainen kuin muillakin.

Pahoitteluni ylimääräisestä vittuilusta, noi heitot oli vaan liian helppoja olla kuittailematta :)

Mitäs älytöntä tuosa videossa oli?
Normi terapiajumppailulta näytti suurimmaksi osin. Eipähän hajoa paikat kovin helposti ku totuttaa nivelet ja niitä tukevat kudokset jokaiseen liikesuuntaan tapahtuvaan liikkeeseen.


Ei siltä kannalta mitän, minä olen itsekin juuri emnossa jumppamaan vähän samalla lailla salille ja kuntouttamaan. Videon tekstit vaan antaa sellaisen kuvan että tuon varjolla koitetaan esiin tuoda jotain uutta ja mullistavaa, vaikka noilla ihme liikkeillä ei ole melko varmasti juurikaan mitään tekemistä miehen menestyksen kanssa, ihan lisukkeita ja jumppaa ovat. Vähän kuin väittäisi Makrus Ruhlin lihojen olevan Pilateksen ansiota jos tämä kävisi kerran viikkoon puuskuttelemassa ohjaajan tahtiin.

Let's block ads! (Why?)



Voimamiesvideot

Pakkotoisto Podcast

Tän kuunneltuani huomasi itsestäni, että aivan sama puhutaanko joulupukista vai lemmenleikeistä, niin kiinnostavat henkilöt ratkasee jaksaako kattoa/kuunnella Youtubessa. Olihan tuo mukavan rentoa meininkiä vielä näin keskellle pimeää joulukuuta. Lisää vaan juttua ulos!

Let's block ads! (Why?)



Pakkotoisto Podcast

Mike Tyson

Veikkaisin että tuo 5'11,5" on aika lähellä totuutta sillä Mike oli ihan junnu silloin kun ollaan pituus mitattu. Ja miksi edes olisi ollut syytä valehdella pituutta, kun kaveri oli vielä ei mestari. Ehkä myöhemmin ollaan yritetty luoda imagoa lyhyehköstä ja härkämäisestä Iron Mikestä? Ken tietää?:thumbs:

Let's block ads! (Why?)



Mike Tyson

Xbox One

Siinä omaa pelikokoelmaa. Joitakin on joutunut poistamaan ku kone on 95,1% täynnä nyt. On nuo alennukset microsoft storessa niin tullut nyt osteltua, vaikka en niitä juuri ostamiani vielä pelaa kun Life is Strange 2 on kesken mutta ostin valmiiksi ennenkuin alet loppuu. (Btw menin puhuu vahingossa ps4 ketjuun Life is Strange 2... ku se on mulla niinkuin näkyy xboxilla) Kun saan ton pelin pelattua niin seuraavaksi alan pelaa The Witcher 3:a. Varmaan ihan saatananan kova peli mitä lukenut ja trailereita katsonut. Overwatchia kokeilin niin jäin heti koukkuun. Jumalauta miten mielikuvituksellisia eri hahmoja ja jokaisella todella todella kekseliäät skillit. Heittämällä Haloa 5 parempi vaikka sekin 10 peli moninpelinä. Sit tuo Doom 3 lisäosineen joka on grafiikoiltaan parannettu xbox one x lle niin se on myös jonossa et mitä pelaa ja moni muukin peli mitä kuvassa näkyy. Ainoat mitä noista oon pelannut on Bioshock Infinite, Modern Warfare, Fallout 4, Far Cry Primal, Halo 5, Skyrim ja tuo Half-Life 2 lisäosineen joskus viimeeksi joskus vuonna kivi ja keppi. Perkule se pitää pelata myös pitkästä aikaa aivan ehdottomasti. Niin ja mm nuo MGSt myös vielä pelaamatta ja RDR 2, Halo 4 kampanja ja toi Tomb Raider... On kyllä pelattavaa nyt voisi sanoa...
..
katso liitettä 215168

Let's block ads! (Why?)



Xbox One

Älykellot ja -rannekkeet

Psykologiselta kannalta katsottuna kaikki mikä saa sinut liikkumaan on hyväksi. Jos olet teknofriikki ja tykkäät käpistellä datan parissa niin mikäs siinä, anna mennä vaan. Kunhan datailusta ei tule itsetarkoitus eikä ajuri joka on pääasia. Suurin hyöty noista on kokemuksen mukaan siinä, että oppii tuntemaan kehoaan ja miltä mikäkin harjoitus tuntuu / pitäisi tuntua. Pääsääntöisesti esim. kestävyysharjoittelussa perstuntumalla pk-treenit tehdään liian kovalla teholla ja tehotreenit (mk-nk) liian matalalla teholla; noihin juttuihin sykemittareista on hyvä apu, oppii tietämään miltä se 70 % maksimisykkeestä tuntuu... Aika moni on jättänyt seurantaa vähemmälle kun oppii kropan tuntemusta. Päiväkirjana ja treenien seurantaan nuo on hyviä, mutta siinäkin on tärkeintä löytää se oma tapa. Joku tykkää ruutuvihkosta, joku kännykkäappseista- Pääasia että liikkuu.

Let's block ads! (Why?)



Älykellot ja -rannekkeet

mercredi 30 décembre 2020

Suomen oikeuden järjettömät tuomiot

Nuori isä pahoinpiteli vauvojaan

Torstai 9.12.2010 klo 19.04

Peräseinäjokisen miehen lapset kokivat kauhuja joulun alla.

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut 27-vuotiaan miehen kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen kahdesta pahoinpitelystä.

Rikokset tapahtuivat Seinäjoella joulukuussa 2008 ja joulukuussa 2009.

Ensimmäisellä kerralla uhriksi joutui kahdeksankuukautinen poikavauva. Isä väänsi lapsen käsiä selän taakse niin, että vauva sai murtuman vasemman olkanivelen seudulle.

Toisella kerralla uhri oli vain kuusiviikkoinen tyttövauva. Isä tunnusti lyöneensä tyttöä leukaan tämän imiessä tuttipulloa ja puristaneensa tätä selästä. Lisäksi hän tunnusti pudottaneensa lapsen vahingossa lattialle.

Tytöllä havaittiin röntgenkuvissa kallonmurtuma, mutta oikeudessa ei pystytty osoittamaan, että se olisi aiheutettu tahallisesti. Vauvalla oli myös mustelma selässä ja leuassa sekä haava kielessä.

Syyttäjä piti tekoa törkeänä, mutta oikeus taipui tavallisen pahoinpitelyn kannalle.

Miehen motiivi teoille oli väsyminen yövalvomiseen ja lasten hoitoon.

Oikeus perusteli ehdollista sillä, että vaikka lapset olivat hyvin nuoria, teot eivät olleet vakavuudestaan huolimatta sellaisia, että ensikertalaiselle olisi annettu ehdotonta.

Pojalle oikeus tuomitsi vahingonkorvauksia 1 500 euroa ja tytölle 2 500 euroa.

Let's block ads! (Why?)



Suomen oikeuden järjettömät tuomiot

Utti Hulkki Hietala

Jees, iso kiitos Mikelle pro-tason kuvauksesta. :thumbs:

Kuten näkyy, fläsää löytyy varsinkin alavatsasta vielä ihan riittävästi. Turkuun jäljellä 6½ viikkoa, ja siinä ajassa tuo alavatsa pitäisi saada kondikseen. Aamupaino oli viime lauantaina (7 viikkoa ennen kisaa) 96.4 kg, tänään kuvauspäivän aamuna 98 kg eli hieman ylimääräistä nestettä on kropassa, mutta on sitä rasvaakin. Lisää vain intervallia kehiin, ja kaloreita alemmas. :evil:

PS. Yritin kyllä kovasti ottaa noihin kuviin Mass Blast -ämpäreillä pumppia, mutta vedettyäni jo yläkroppatreenin aiemmin tänään oli aika hiljaista saada sitten vielä illalla toistamiseen lihaksiin verta vaikka kuinka yritin.

Let's block ads! (Why?)



Utti Hulkki Hietala

mardi 29 décembre 2020

Mikä potuttaa salilla käynnissä eniten?

Ällös kumminkaan murheesta hukuttaudu kun et varmastikaan ihan ainoa ihminen ole joka dödöä suihkuttelee :D Itsekin tykkään että tuo suihkutettava malli on hygienisempi kuin "hierottava" ja yleensä ruukaan sitä suihkun jälkeen kainaloihin tupsauttaa vaikka sitten pukkarissa salin jälkeen olisinkin..

Toki on totta, että jos ruuhka-aikaan (tai sen jälkeen) sattuu pukkariin lompsimaan niin ilma on yleensä "huonohko" mutta onneksi siellä ei asua tartte ;)

Let's block ads! (Why?)



Mikä potuttaa salilla käynnissä eniten?

Pystypunnerrus projekti!

Jos penkkitulos kiinnostaa niin penkkiä pitää silloin tehdä. Nyt kun pystärissä on tavoite, joka on vielä suht lähellä, niin keskittyy siihen ja ylläpitää penkkiä. Ei vaadi paljoa ylläpitää nykyistä kuntoa, mutta turha sitä on jättää poiskaan, ainakaan pidemmäksi aikaa. Pystäriin tosiaan sitten enemmän volyymia, intensiteettiä ja frekvenssiä. Enemmän sarjoja, isommat kuormat ja usemman kerran. Toinen treeni ainakin mukaan ja liikkeeksi merimiespunnerrus tai 1-käden kp pystypunnerrus. Itselläni nuo epästabiilit punnerrukset ovat yleensä hyviä vauhdittamaan kehitystä. Ja sarjoihin aina 1-2 toistoa varaa, ei failureen.

Let's block ads! (Why?)



Pystypunnerrus projekti!

Kamppailijan oheis- ja lajiharjoittelu

No siis. Nuo voimatasot on sellaiset, että harvalla UFC-ottelijallakaan on vastaavia. Toki siinä on eroa, että painatko 60kg vai 120kg, mutta on nuo isollekin miehelle kovia. Et missään tapauksessa tarvitse voimatreeniä edes kertaa viikossa vaan se puoli on jo kunnossa. Jos vastustaja penkkaa 80kg niin se on ihan sama että nouseeko sinulta 160kg vai 140kg - olet joka tapauksessa siinä suhteessa ylivoimainen ja jos häviät niin perusvoiman puutteesta se ei ainakaan johdu.

Peruskestävyyteen kannattaisi minusta panostaa. Kestävyys kun on sellainen ominaisuus, että niin kauan kuin sitä riittää, sillä ei ole väliä. Mutta kun se loppuu, loppuu kaikki muukin: niin voima, räjähtävyys kuin taito. Jopa otteluäly pelaa huonommin, kun aivoissa on hapenpuutetta. En tiedä miten pystyt tekemään lajitreenejä ja miten ne kehittävät tätä, mutta lenkki tai kaksi viikkoon on luultavasti hyödyllisin oheistreeni mitä voit tehdä. Toki siihen voi yhdistää esim. loikkaharjoittelua.

Tuo Couturen treeni on yksi vaihtoehto kestovoimatreeniksi. Jos sinulla on kaksi lihaskuntojumppaa, niin voihan ne tehdä niinkin, että tuo on toinen ja sitten joku missä on enemmän kiertoja ja yhden puolen liikkeitä (tyyliin askelkyykky tai yhden käden punnerrus) on toinen. Itse olen tehnyt usein sellaisia kuntopiirejä, missä on 45-50s työvaihe ja 10-15s lepo, eli minuutin per suorite. Joku 7-9 liikettä ja minuutin tauko kierrosten välillä. 3-4 kierrosta.

Se mitä liikkeitä ne on milloinkin on toissijaista, kunhan se kuormittaa koko kehoa ja liikkeitä vaihdellaan välillä (=vähintään muutaman kuukauden välein). Suosin yksijakoista vaikka olisi kaksi treeniä viikossa, koska sitä on helpompi muokata jättämällä liikkeitä pois, jos on vammoja tai lajitreeneistä paikat tosi jumissa. Jos kaksijakoisella ohjelmalla juuri ennen "jalkapäivää" sinulle vedetään sparrissa puujalka, niin se sotkee treeniä paljon pahemmin kuin jalkaliikkeiden kevittäminen yksijakoisessa ohjelmassa.

En katsonut hirveän tarkkaan, mutta pikavilkaisulla tuo plyometriikkatreeni vaikutti ihan järkevältä. Toki sitäkään ei kannata vuodesta toiseen hinkata vaan vaihdella liikkeitä.

Noin yleisesti mielestäni oheistreenissä tärkeimpiä asioita ovat tässä järjestyksessä.

1. Treeni ei saa haitata lajitreeniä
Iso määrä laadukasta lajitreeniä on se mikä ratkaisee kaikkein eniten suorituskyvyn ottelussa. Siksi kaiken oheistreenin pitää mennä lajitreenien ehdoilla. Älä siis ole voimatreeneistä jumissa ennen kilparyhmän sparreja tai vastaavaa tärkeää treeniä. Palauttavat kävelyt/hölkät aamuisin auttavat tässä, samoin lihashuolto.

2. Treenin tulee kehittää suunnilleen oikeita ominaisuuksia
Kovin tarkka hifistely kehonrakentajien tyyliin on turhaa ja käytännössä mahdotonta, koska lajitreenit - joita pitäisi olla luokkaa 70% harjoitusajasta - eivät kuitenkaan ole joka kerta samanlaisia eikä niistä voi olla etukäteen tai edes jälkikäteen varma, mitä fyysisiä ominaisuuksia on treenattu. Mutta jos halutaan kehittää lihaskestävyyttä, ei tietenkään ole järkevää tehdä oheistreenissä 3 toiston sarjoja. Ja pitää tietysti olla käsitys mitä ollaan treenaamassa ja miksi, ettei yritetä nostaa perusvoimatasoa viikko ennen matsia tai muuta älytöntä.

3. Treeni kehittää koko kehoa

Periaatteessa itsestäänselvä. Juuri tämän takia liikkeitä kannattaa vaihdella säännöllisesti, koska rajallisella liikevalikoimalla ei kuitenkaan saa kaikkea huomioitua, mutta vaihtelemalla treenejä vuosien mittaan kehittyy kaikki. Lisäksi ne treenaamatta aiemmin jääneet jutut kehittyvät aina nopeimmin.

Let's block ads! (Why?)



Kamppailijan oheis- ja lajiharjoittelu

Pakkotoiston Sijoituskeskustelu - osakkeet, rahastot, säästäminen

Mikä mahtaisi olla kuluiltaan edullinen, mutta luotettava ja monipuolinen rahastoyhtiö? Pankithan myy ihan hyviä rahastoja, mutta ne säilytyskulut on niissä parin prosentin luokkaakin, mikä ainakin pidemmissä säästelyissä tulee vähän kalliiksi. Tarkoitus olisi yrittää lapselle säästää muutama kymppi kuussa ja tilillä niitä nyt on maailman typerintä pitää vuosikausia.

Eli onko sellaisia mihin pääsee jollakin 40 € / kk säästösopparilla tai max 500 euron kertasäästöllä mukaan ilman että tulee turhan kalliiksi.

Ja odottelen vastauksia niiltä joilla asiasta edes jotain hajua on, eli mitään totaalista mutuilua en kaipaa. Ja linkkejä myös mukaan ja mielellään sitten Suomenkielisiä sivustoja.

Myös muut pitkäaikaiset piensijoitusvinkit kelpaavat.

Let's block ads! (Why?)



Pakkotoiston Sijoituskeskustelu - osakkeet, rahastot, säästäminen

lundi 28 décembre 2020

Levyraati (arvostele ensin edellinen kappale, sitten uusi arvosteluun)

:1:
Ei kolahda yhtään tollanen musatyyli tännepäin. Joten täyttä paskaa oli. Noin 30sec tuli kuitenkin tuota katsottua.

Saako muuten olla live video? Eikös levyraadissa juurikin tuo kappale arvostella..

Tässä kuitenkin live video, eli Metallica - Master Of Puppets

http://www.youtube.com/watch?v=wyt0H9pKZ88

Let's block ads! (Why?)



Levyraati (arvostele ensin edellinen kappale, sitten uusi arvosteluun)

Joe Rogan

Ei ole bullshittii, vaan puutteellista kielitaitoa. Hughes sanoo tuossa, että Roganin selostusta kuunnellessa saa kuvan niin isosta tasoerosta matossa, että Shields lukottaisi Martin kymmenessä sekunnissa. Ja kyllähän se nyt aika noloa olikin kuunnella, ei Martilla mitään hätää siellä ollut, mutta hävisi kun oli alla.

Tuollaisia samoja omituisuuksia on vähän väliä kuulunutkin esim. GSP:n matseissa. "Mayhem is light years beyond him on the ground." Mutta ei siinä mitään, kyllä Joella yleensä on munaa myöntää olleensa väärässä.

Ps. "Body triangle! You can submit a guy with that!!"

Let's block ads! (Why?)



Joe Rogan

dimanche 27 décembre 2020

ruokavalio

Pistetäänpäs oma tänne kommentoitavaksi:

Ateria 1.

Aamukahvi + 20 g kookosöljy / margariini

Ateria 1. (Aamulla tai iltapäivän päätteeksi, riippuen treenin ajankohdasta)
Pähkinäsekoitus (Cashew, Pekaani- ja/tai saksanpähkinä sekä manteli) 25 g
Kananmuna 3 kpl
Palkohernepaloina 200 g
Raejuusto 100 g (Valioarkirae) 1 % rasvaa

Ateria 2. (3- 4 h ennen treeniä)
Täysjyväriisi 100 g
Jauheliha joko sikanauta tai nauta (7 - 9,5 % rasvaa)
Kurkku 1 kpl
Tomaatti 1 kpl

Ateria 3. (Treenin jälkeinen ateria)
Täysjyväriisi 100 g
Kananliha 100 g (Pääsääntöisesti suikaleet)
Pinaatti 150g

Ateria 4. (Iltasella ennen nukkumaan menoa)
Kaurahiutale 120 g
Margariini tai Voi 20 g
Raejuusto 150 g
Pakastemarjat 50 g

Välipalat:

Ennen treeniä (Jos voimatreeni niin noin 1 h ennen, jos taas esimerkiksi juoksu vähintään 2 h ennen, vain treenipäivinä)
Omena 1 kpl 100 kcal
Heraproteiini 25 g 100 kcal

Voimaharjoituksen aikana
BCAA/EAA + 10 g + 20 g malto/vast. n. 120 - 150 kcal

Treenin jälkeen
Banaani 1 kpl = 125 kcal
Heraproteiini 25 g = 100 kcal

Treenipäivinä lisäksi Mutant Mass 40 g = 550 kcal

Laskeskelin, että noista tulee noin 3500 kcal.
Miten muuttaisitte ohjelmaa lähinnä sen ravintoaineiden ja ruokien suhteen tai ajoituksensa puolesta? Kuinka paljon erilailla tulisi syödä aerobisen treenin vs. voimaharjoittelun päivinä? Esimerkiksi makrojen suhteiden osalta?

Let's block ads! (Why?)



ruokavalio

samedi 26 décembre 2020

Pt palvelut..pt pode??

[unable to retrieve full-text content]

Kellään kokemuksia sellaisesta kuin
pt pode? Lupaa massaa, voimaa ja kireyttä sivuillaan


Pt palvelut..pt pode??

Elokuva-arvostelut!

Joo, niitä arvosteluja.. :

XxX
Aika peruskamaa, kovasti paukkuu ja Vin Diesel puhuu matalalla äänellä ja vähän.. Silti jää aika tyhjä olo. Noh, stuntit on ihan hienoja. Ja ei se Vin edes ole kovin iso.
6 hauista.
http://www.makuuni.fi/cgi-bin/filmi.cgi?sid=1812&rfr=3&sc=1&frmt=&lang=fi

Medusan Verkko (bourne identity)
Todella hyvää viihdettä! Matt Damon jyrää niin toiminnallisesti kuin näyttelijäntaidoissakin! Actionia riittää ja juonikin on juuri sopivan mukaansa tempaava.
9 hauista.
http://www.makuuni.fi/cgi-bin/filmi.cgi?sid=1771&rfr=3&sc=1&frmt=&lang=fi

Salton Sea
Odotin tältä leffalta vähän enemmän, mutta lopputulos jäi aika latteaksi peruskamaksi. Val Kilmer hoitaa kuitenkin homman kotin ihan mallikkaasti.
7 hauista.
http://www.makuuni.fi/cgi-bin/filmi.cgi?sid=1775&rfr=3&sc=2&frmt=&lang=fi

Matkalla perditioniin (road to perdition)
Ihan hyvä, mutta jotain jäi taas puuttumaan! Tom hanks ja muut hyvät näyttelijät tekevät leffasta kuitekin ihan katsottavat.
7,5 hauista
http://www.makuuni.fi/cgi-bin/filmi.cgi?sid=1811&rfr=3&sc=2&frmt=&lang=fi

Peloista pahin (sum of all fears)
Aika jees pätkä, jenkeissä pamahtaa pitkästä aikaa oikein a-bomb ja Ben affleck pelastaa maailman.
8 hauista
http://www.makuuni.fi/cgi-bin/filmi.cgi?sid=1784&rfr=3&sc=2&frmt=&lang=fi

signs
Siis.. Aivan perseestä. Perseestä. Miksi ne **tun alienit eivät muka päässeet sinne kellariin? Miksi? Miksi ne lähtivät yhtäkkiä pois maapallolta?
Hetkittäin ihan ok tunnelma, ja pari yllätystäkin, mutta muuten niin surkea tapaus kuin olla ja voi. M. knight Shmamalayahuhhelihuun tyylin kyllä tunnistaa tästäkin leffasta.
5 hauista
http://www.makuuni.fi/cgi-bin/filmi.cgi?sid=1790&rfr=3&sc=2&frmt=&lang=fi

Luolamies (Caveman's valentine)
Paikoitellen yllättävän hyväkin leffa, varsinkin Samuelin roolisuoritus on hyvä! Mutta ei aineksia loistoleffaksi..
8 hauista
http://www.makuuni.fi/cgi-bin/filmi.cgi?sid=1746&rfr=3&sc=3&frmt=&lang=fi

Pilviin piirretty (dark blue world)
Loistava leffa, suosittelen kaikille. ilmataistelukohtauksissa kotiteatteri pääsee oikeuksiinsa, ja näyttelijät hoitavat homman kotiin loistavasti! Puolalainen leffa, joka sai suomessa "rakkautta ja anarkiaa" leiman kanteensa.
9,5 hauista
http://www.makuuni.fi/cgi-bin/filmi...in+piirretty&mformat=0&desc=&scateg=0&lang=fi

Let's block ads! (Why?)



Elokuva-arvostelut!

Yleinen maailmantalous/politiikkaketju

Sampo Terho on uusi kulttuuriministeri. Mitenköhän käy Arhimäen kavereiden hyväveli viroille ja vihervasemmisto höpö taiteelle? Putoaakohan Paleface Suomi 100v työryhmästä? Sinänsä hyvä veto persuilta voivat alkaa iskeä kapuloita rattaisiin todenteolla Vasemmiston ja Vihreiden ydinäänestäjiin.

"
Historian ensimmäinen perussuomalainen kulttuuriministeri rauhoitteli kulttuuriväen pelkoja.

Suomi saa historiansa ensimmäisen perussuomalaisen kulttuuriministerin.

Ensi viikon perjantaina kulttuuri- ja eurooppaministeriksi nimitetään kansanedustaja Sampo Terho http://www.is.fi/haku/?search-term=Sampo%20Terho(ps).

Kulttuuriväki on ollut osin kauhuissaan tulevasta perussuomalaisesta kulttuuriministeristä.

Pelkojen taustalla on jytkyvaaleihin 2011 laadittu perussuomalaisten vaaliohjelma, jossa vaalitäkynä ja kieli poskessa vaadittiin kansallista indentiteettiä vahvistavan taiteen tukemista ja rahat pois tekotaiteellisilta kokeiluilta.

IS kysyi tulevalta kulttuuriministeriltä, mikä on hänen suhteensa niin sanottuun tekotaiteelliseen sontaan.

– Jätetään nämä kompakysymykset sikseen. Mutta kulttuuriväelle ja kaikelle väelle – tässä Suomen juhlavuoden hengessä – niin haluan viedä suomalaista kulttuuria eteenpäin. Otetaan ennakkoluulojen ylittämisen vuosi tästä juhlavuodesta, Terho vastasi IS:lle.

”Kansakunta ilman kulttuuria olisi kuin ruumis ilman sielua”
Terho oli vielä vaitonainen lähes kaikesta. Hän vastasi vain neljään toimittajien esittämään kysymykseen suhteellisen ympäripyöreästi.

– Kansakunta ilman kulttuuria olisi kuin ruumis ilman sielua. Kulttuuri on arvokas asia, se on yhteinen asia, ja ennen kaikkea iloinen asia, Terho totesi.

– Tulen lausumaan kulttuurilinjauksista lisää, kun olen käynyt presidentin luona ja olen virallisesti kulttuuriministeri, Terho sanoi.

Mitä perussuomalaiset sitten linjasivat taiderahojen suuntaamisesta kuusi vuotta sitten?

– Valtion myöntämiä kulttuuritukirahoja on ohjattava siten, että ne vahvistavat suomalaista identiteettiä. Tekotaiteelliset postmodernit kokeilut sen sijaan olisi syytä jättää taloudellisesti yksittäisten henkilöiden ja markkinoiden vastuulle, vanhassa vaaliohjelmassa muun muassa todettiin.

Kulttuuriministeri vastaa myös urheilusta ja nuorisoasioista. Lisäksi Terho saa salkkuunsa ulkoministeri Timo Soiniltahttp://www.is.fi/haku/?search-term=Timo%20Soinilta (ps) eurooppaministerin tehtävät.
"

Lähde: http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005188273.html

Let's block ads! (Why?)



Yleinen maailmantalous/politiikkaketju

vendredi 25 décembre 2020

Grappling porinaa

Grappling mahtaa olla kovassa nosteessa siksi, että vaparibuumista huolimatta harvat voivat lajia harrastaa. BJJ on "uusi" laji jossa asenteet ja markkinointi on nykyaikaa. Halukkaat katsokoot youtubesta BJJ vs Judo tms lajit miten on videoita. BJJ ja lukkopaini ovat lajeja joita on helpompi harrastaa 2-3 kertaa viikkoon. Myös kynnys kisata on matalampi mitä lyöntilajeissa. Joillain varmaan painaa vaakakupissa sekin ettei haluta ottaa iskuja kupoliin. Grappling on siinä suhteessa hauska laji, että treenaaminen on pirun mukavaa, mutta kisoja joissa ei ole jotain tunnelatausta valmiina, on pirun tylsä katsoa. Krekoa oon aina kattonu kun suomalaiset mm- tai olympiamolskilla painivat. BJJ:tä ja lukkopainia lähinnä livenä, judoa en ollenkaan.

Mitä mieltä seuraavista. Kukkakaalikorvat, hot or not? Vyöarvot BJJ:ssä onko järkeä?


Kukkakaalikorville ei oikeen voi mitään, jollet omista aivan saatanan "fletkuja" korvia. Mulla on aina ollut kovarustoiset korvat, ja nyt jo 10kk treeneillä toinen korva ihan rutussa. Käytän korvasuojia silloin kun kipu on niin kova että on pakko, mutta sparrikaverit kitisee noista kun niiden ulkopinta on kova, ja itsellä jää jatkuvasti pää giljotiineihin ja triangeleihin noiden kanssa.

BJJ No-Gi finnish openeissa oli aivan saatanasti katsojia, en olisi uskonut että helsingin urheilutalon katsomo oli parhaimmillaan 60% täynnä, kun jengi oli painimassa. On hienoa nähdä, että ukkoja kiinnostaa, ja itsellä parempi fiilis kisata, kun voittaessa kuulee yleisönkin ;)

Miksi NoGi kisoihin vyöarvot bbj:stä, vaikka suurta osaa bbj-tekniikoista pysty edes käyttämään ilman pukua. Eikö voisi lajia kehittää täysin omaksi jutukseen ja myöntää Nogi-vyöarvot, jos sellaisia on pakko jakaa?


Onhan lukkopainissa jako vain amatööreille ja ammattilaisille? Siellä ei vyöarvot vaikuta. No-Gin ja lukkopainin suurin ero taitaa olla jalkalukkojen sallivuudessa. Amatööreille lukkopainissa sallittu toehold, kneebar ja suora nilkkalukko.
Vyöarvot on tällä hetkellä kyllä ihan hyväkin asia. Varsinkin nyt kun purppurat irrotettiin elitestä. Kisaajamäärät todella kovassa nousussa ja kynnys kisaamiseen pienempi kun on oman tasoisille sarjat. Toki tässä on pieni epäkohta mun mielestä juurikin nogi kisoissa kun valkovöiden/sinivöiden sarjoissa voi olla todella kauan treenanneita mma/paini/judo taustaisia kavereita. Mun mielestä on hyvä että on noita nogi kisojakin kun en juurikaan tykkää puvulla kisata vaikka oikeastaan enemmän tulee puku päällä treenattua kun ilman.

Oma ihanne tilanne ois kun tulis semmoset kisat missä on heelhookit yms temput sallittuja mutta vyöarvoilla ja bjj pistesysteemillä.

Tällä hetkellä kyllä menossa ihan hyvään suuntaan bjj hommat suomessa kunhan vaan tulis vielä lisää ruskea_musta sarjoihin kisaajia.


Ainakin aloittelijoille on mun mielestä hienoa, että on tuo valkovöidenkin vyösarja, vaikka sielläkin välillä näkee kaikenmaailman epäkohtia (esimerkkinä Makwan Amirkhani jossain salikisoissa oliko se nyt 2013). Mulle ainakin olisi todella kova kynnys kisata suoraan jossain paljon kokeneempien kanssa, mutta valkovyösarjan takia uskalsin lähteä sm:iin 4kk treenillä. Eihän siitä mitään tullut, mutta seuraaviin kisoihin lähtö oli taas paljon helpompaa henkisesti.

Musta tuntuu, että todella moni aloittaa vaparin peruskurssilla, mutta sitten kun tajuaa miten raskasta ja monipuolista se on, varsinkin jos siinä haluaa menestyä, niin moni jatkaa pelkästään grapplingia. Myös tuossa joku mainitsi harjoitusmääristä, en tiedä miten muilla, mutta mulla ei kestäisi kroppa treenata vaparia niin usein kuin subbaria/BJJ:tä.

Let's block ads! (Why?)



Grappling porinaa

Pystyottelu - yleinen keskustelu

Greetings Pierre --

Hope that you are doing well and thank you for doing this interview with us. I want to thank you first for your interest in the sport of Kickboxing. I sincerely believe that you've helped to save it as it was in dire straits and it was not pretty.

Thank you very much.

So you are best known for running BlueGold, an oil-oriented hedge fund, and helping to run a Kickboxing empire is a vast departure from that. What prompted you to invest in the sport of Kickboxing?

Yes indeed it is a very different project. But being good at investing/trading is mainly about recognising good opportunities and understanding risk and reward. I think the sport of kickboxing has a lot of potential, actually more than the other combat sports (MMA, boxing, wrestling...). It is fast, technical, and very exciting. So far no organisation managed to exploit its true potential. I closed BlueGold in April this year for other reasons, and right now I am 100% focused on getting the right vision, the right team, and the right partners in GLORY. I do believe by the end of the year GLORY will not need my involvement on a full-time basis anymore, and I'll just take a step back and let the team run the organisation, even though I will still oversee it and make sure we go in the right direction. I will remain involved in major decisions to some extent, but I will not be running the company. I am I think the right person to understand the potential, and to put the right pieces together, but I would not be the right person to run it on a day by day basis. I think I can find somebody better.

We understand that you are a big fan of Kickboxing, tell us a bit about how you got into Kickboxing; like which event was the first one that really made you a fan, which fighters caught your eye at first.

I started practising martial arts about 10 years ago when I was living in Asia. I did some Muay Thai, then Shaolin Wushu, and then Muay Thai again and kick boxing. I started watching it on TV actively in 2005. The first big event I watched was the K1 WGP final in 2005. I was then hooked. It was such a great event. I love the tournament format. I was very impressed by Semmy Schilt, the way he destroyed his opponents with such ease. I was scared for them. They really looked like they didn't have a chance. People say he has an unfair advantage being so tall, but they don't realise that he is incredibly fast and precise for his height too, and very technical. He clearly is the man to beat, still today. I also loved Remy Bonjasky's style, in and outside of the ring.

Who do you feel is the best Kickboxer of all-time? How about the best active Kickboxer right now?

In Heavyweight, clearly Semmy Schilt, best active, and best of all-time. But Peter Aerts is also a legend, and one of the very select few who managed to beat Semmy. I am very impressed by his heart and longevity. He was at the top of the sport from 17 years old to 42 years old. He's very unique in that way. I think he can still be one of the very best. Remy Bonjasky is also a legend. And in 70kilos max, Ramon Dekkers is I think the best of all-time. Right now the best active kickboxer in 70 kilos is Giorgio Petrosyan. He is so talented, precise, fast and technical, it is a real treat to watch him fight. He shows that this sport is an art. He makes a fight look like a dance.

What is the one fight that you feel is the biggest in the Heavyweight division and in the 70kg division right now?

I think Semmy Schilt vs Daniel Ghita in Heavyweight, and Petrosyan vs Van Roosmalen in 70kgs.

So what exactly is your role/title and responsibilities within the Glory Sports International organization? Can you give us some insight into the organizational structure of Glory Sports International?

I am the Chairman of the Board of Directors and I am the majority investor. My responsibilities are mainly to set the vision, help build the right team, find the right partners for GSI, and oversee things at a high level. It is already a large team, but it is still work in progress. So far Marcus Luer, CEO of Total Sports Asia is the Managing Director of GSI. The Golden Glory management team: Bas Boon, Cor Hemmers, Martijn De Jong and Bert Van Der Ryd are part of the team. Simon Rutz and Remon Daalder from It's Showtime are also part of the team. Simon and Bert will work in production. Cor, Bas, Remon, Martijn will work on matchmaking, scouting, developing new talents, developing gym franchise, basically everything that has to do with the sport itself. We also have many other people involved in marketing, media etc...

The Glory World Series has already started for the 70kg class, yet the purchase of It's Showtime and many of their fighters transferring to Glory puts you in an odd spot. Do you plan on integrating some of these fighters into the Glory World Series tournament somehow, or will they have to wait until next year?

Some of them will be integrated in super fights events right away, and then in the next tournaments. We intend to do two tournaments per year per weight category, and 6 super fight events next year. We will also add other weight categories over time. So you can expect 10 events in 2013, and 13+ in 2014 onwards.

Can you tell us what fighters that you know for sure have carried over into Glory?

I can't say it for now, as it's still work in progress. But I'm confident we will end up with all the very best fighters in the world eventually.

Do you feel that the US market is a viable one for Kickboxing and for Glory?

Definitely. It is going to be about having the right approach, and using the right marketing strategy. I'm very confident in the product. I think it could become the most popular fighting sport in the US in 3 years time.

Lastly, where do you envision Glory Sports International heading in five years?

I envision GLORY becoming an iconic brand that most people will know about. The aim is to bring the sport of kickboxing to the next level, with fighters and fans from all over the world. We also want to broaden the fan base, and bring great entertainment and glamour to the sport. I could see it becoming a multi-billion dollars company within 5 years.

Thank you so much for your time, Pierre!

Let's block ads! (Why?)



Pystyottelu - yleinen keskustelu

Vuoden 2020 suomalaisten kovimmat kamppailusuoritukset

Jos peuskurssin kaverit seurais thai- ja potkunyrkkeilyä, niin uskon että Pok, Jenna ja Akseli ois myös listattu.

Elisa kyllä hyvä nosto.

On muuten just näin. Moni suomalainen on uransa aikana kohdannu tulevan UFC tähden ja Halmeen lisäksi ainakin Tuhkasaari, Suotama ja Valtonen kohdannu tulevan mestarin. Kyllä itsekkin kokisin, että isoin matsi on sellainen mikä on jo lähtökohtaisesti iso matsi, kuten juuri nuo Makun ja Taurun matsit oli.

Let's block ads! (Why?)



Vuoden 2020 suomalaisten kovimmat kamppailusuoritukset

Laajaa keskustelua musiikkimauista

Musamaku on jännä asia. Eikös siitä ole ihan tutkimusnäyttöäkin, että jotkut ihmiset kokevat musiikin limbisen järjestelmän kautta hyvin vahvana ja on sen takia niin tärkeä osa elämää. Maku myös kehittyy, tai paremminkin avartuu, iän mukana.

Itselle menee kaikki musiikki, mikä on hyvää :LOL: Tosi paljon riippuu vuodenajasta ja elämäntilanteesta, että mitä siellä levylautasella pyörii.

Viime aikoina on tullut kuunneltua enemmän klassisen puolen tuotantoa pop-vivahteella. Kate Bush, Tori Amos, John Williams, Johann Johansson, Thomas Newman, Patrick Cassidy yms.

Räppipuoli on kuitenkin se ikiaikainen rakkaus ja siinä mennään tottakai jenkkilään ja coast to coast. Grandmaster Flash, Big Daddy Kane, Tupac, Snoop, Notorious, Gangstarr, Geto Boys... Suomiräpissä mennään enemmän sinne asennepuolelle Davon, Loost Koosin, Kemmurun ja Tuomio ja Koneen mukana. Suomiräppiä ei käytännössä enää ole, kun kaikki on sitä samaa purkkaa nykyään.

Konepuolella 90-luvun trance ja house, sit tottakai kaikki legendat, kuten Jarre (isä ja poika), Kraftwerk, Air, Daft Punk yms.

Metallipuolelta alottelin nu-metallilla, kuten Deftonesilla ja Kornilla. Siitä sit tuonne metalcoren maailmaan ja hevin kautta progeen ja industrialiin. Kyllähän joku Opeth, Between the buried and me ja alkuaikojen Mudvayne potkii vieläkin ku tuhat volttia.

Tän hetken ykköset on folk-henkiset Bon Iver ja Bibio. Springsteen ja Zeppelin on myös ahkerassa kuuntelussa, samoin jotkut Burt Baccharachin hienoimmat B. J. Thomasin laulamana. Aretha Franklin ja MJ samoin.

No tätä voisi jatkaa ikuisesti. Piru ku on niin vähän aikaa nykyään kuunnella musiikkia oikein antaumuksella, pitää luurit päässä aina nukahtaa :LOL:

Let's block ads! (Why?)



Laajaa keskustelua musiikkimauista

Maastaveto

Mitään näistä suorituksista ottamatta pois, kovia suorituksia mutta jotenkin tää voimailu välillä ihmetyttää kun tuntuu että on niin monta ennätystä/ennätys yritystä samassa lajissa. On eri pukuja, remmejä ja eri tangot, toinen elephant ja toinen jäykempi. Mistä näitä enää oikein tietää mitä seurata. Vähän jotenkin vie fiilistä näistä suorituksista IMO. Sen takia tuleekin ehkä tuota IPF raakapuolta seurattua.

Let's block ads! (Why?)



Maastaveto

jeudi 24 décembre 2020

Carnivore Diet

Olen biovallan ja tiedeyhteisön aivopesemä, joten tää ruokavalio kuulostaa täysin järjettömältä. Tässä tehdään juttuja, jotka on kaikkea (ei tarvii nyt oikeesti hakee niitä outliereitä ja marginaalitutkimuksia, olen tietoinen niiden olemassaolosta) dataa vastaan terveenä pysymisestä.

Kauanko Baker on noudattanut tota ruokavaliota? Kovia tuloksia ja näyttää atleettiselta varsinkin ikäisekseen. Epäilen, että kovat pohjat on tehty nuoruudessa ja nyt progea tehdään tehdään niiden pohjalta eli käytännössä palataan vanhoihin tuloksiin. Onko maininnut mitään korvaushoidosta tai muusta kemiasta? Inhottaa itseäkin heittää roinakortti, mutta tulee väkisin mieleen, ku viiskymppinen ukko näyttää tolta ja syö "ihan päin vittua".

@M4RC on fiksu lähestymistapa asiaan. Ootan mielenkiinnolla verikokeita ynnä muita tuloksia. Jos siis tarkoituksena on edes postailla niitä tänne.

Let's block ads! (Why?)



Carnivore Diet

Leuanveto

tom..: tahti ihan ok, mutta muutetaas hieman hommia. kun sun enkka on se 14 eikä 10, voit lisätä toistojakin vähä nopeemmin (2-3 viikon välein). anna kuitenki kropan tottua siihen suureen volyymiin äläkä kiirehdi. sellanen yleistukkonen fiilis pitäs ilmestyä 2-3 viikossa... kuuluu asiaan. sit alkaa taas helpottaa. sen verran menee tottuessa tohon ylettömään määrään.

esim. viikkoprogressio:
1-2. 5 toistoa
3-4. 6 "
5-6. 7 "
7-8. 8 "

tee lisäpainoilla joka toinen viikko yhtenä päivänä muutama melko tiukka 1-4 toiston sarja. toistomaksimia voit testata kerran kuussa parin päivän paussin jälkeen.

mutta: jokaisen volyymiohjelman sarjan pitää olla helppo eli älä siis sokeesti lue ohjelmaa, vaan kuuntele itsees. siis sarjat oikeesti helppoja, eikä vaan 1-2 toistoo varastoon. tarkotus on opetella vetään leukoja PALJON! muista se ihimishissi! :D. nää on hermostohommia. periaatteessa voit tehdä saman vaikka punnerruksissa jne...

ton 8 vkon määräjakson jälkeen alotat 4 vkon tehopainotteisen jakson, jossa teet vaan 2-3 leuanvetotreeniä viikossa ja kaikki lisäpainoilla melko tiukkoina sarjoina. sarjat 3-6 ja toistot 3-6 sopivasti vaihdellen. pidä joka kolmas treeni kevyenä, niin sit taas painot lentää. testaa maksimi ennen jaksoa ja jakson lopuksi. pidä ennen testejä saman verran lepopäiviä (1-2).

ärsykevaihteluna toimivan tehojakson jälkeen alotat taas ton volyymipaasaamisen, mutta teet omalla painolla alottaen kaseilla ja lisäiilen sen mukaan, kun tuntuu kivalta. voit tehdä osan treeneistä 5-10kg:n lisäpainolla. raskaammat lisäpainovedot ja testit säilyy. pysyy hyvin motivaatio.

eli hieman muutoksia, mutta tällai...
:)

Tepes: piikkauksesi vaikuttaa hieman enemmän ykkösmaksimia hakevalta, mutta kyllä tolla toistotkin nousee.

Let's block ads! (Why?)



Leuanveto

Painonnostovideoita

Frederick C. Hatfield sanoi:

BACK EXTENSIONS
Picture this: The great Olympic weightlifter Vasily Alexeev’s ponderous body draped over a gymnastics long horse with his feet wedged between the stall bars of an unbelievably archaic training gym in Moscow’s Lenin Institute of Sport. With four hundred pounds precariously perched behind his head, he explodes for five reps of back raises. There is virtually NO hip extensor involvement, only pure erector spinae contraction. That means 1) tremendous low back limit strength and speed-strength is developed far beyond what any other low back exercise could possibly accomplish, and 2) virtually NO trauma to the tenuous intervertebral discs of the lumbar spine, which is something no other low back exercise ever conceived can claim.

Let's block ads! (Why?)



Painonnostovideoita

mercredi 23 décembre 2020

Cyberpunk 2077

Tämä on kyllä oma odotetuin tuleva peli, helposti.
Katselin taas tuon teaserin, ja voi että se on hieno.

Nyt on tosiaan jo tiedossa, että peli tulee aikasintaan 2017.

Kirjottelen nyt siksi, että kommentoitu vähän pelin tilaa. Asiaa on uutisoitu niin, että peli olisi aivan alkutekijöissään vasta joka meinaisi että jopa 2017 kuulostaa nopealta aikataululta.
Näin ei kuitenkaan ole, iso osa tiimiä työsti peliä kun Witcher 3 julkaistin.

The People Making Cyberpunk 2077 Would Like To Correct A Misconception About Game Development
http://kotaku.com/the-people-behind-cyberpunk-2077-would-like-to-correct-1775789408

Muuta juttua, niin CD Project Red tähtää aivan taivaisiin tän pelin kohdalla.
Moni tuota aina sanoo, mutta jotenkin Witcher 3 myötä asian jotenkin myös uskoo.

Cyberpunk 2077 Is More Ambitious Than Witcher "On Every Single Front"
http://www.gamespot.com/articles/cyberpunk-2077-is-more-ambitious-than-witcher-on-e/1100-6439269/

"For us, it's never about money," Iwinski said. "Yes, we deliver results, but we always explain to our investors that we have a long-term perspective. They shouldn't expect us to annualise, or suddenly start releasing games just because there's a business opportunity. Fundamentally, The Witcher 3 has proven that... and right now, we have a lot of credit, so we should use that and take the time to make Cyberpunk something really meaningful for the whole industry. It has to reach the next quality bar, and I'm not talking just for us, but for the market.

Next quality bar, Witcher 3 yläpuolella? Joo-o. :kuola:

Note: Changes to the Full-Text RSS free service



Cyberpunk 2077

lundi 21 décembre 2020

Ilmavaivat

Itsellä tulee aina plussilla aivan järkyttävät ilmavaivat, siis oikeasti järkyttävät. Olen kokeillut vaihdella ruokaaineita jotka näitä voisi aiheuttaa mutta ei ole auttanut. Onko kellään mitään muuta ratkaisua tähän. Ja kyllä olen tosissani.

Let's block ads! (Why?)



Ilmavaivat

Hadi Choopan

Tällainen uusi kasvo kuin Hadi Choopan pongahti vasta hiljattain bodykansan tietoisuuteen sijoituttuaan toiseksi tiukkatasoisessa Asia Grand Prixissä heti Flex Lewisin jälkeen.
Kyseessä on tosiaan 212 sarjalainen, mitä ei välttämättä ihan heti uskoisi kun kuvia katsoa.
Aivan valtavan kokoinen liharekka, josta mm. itse King Kamali on povannut todellista uhkaa "pikkumiesten" liigassa.

hadi1.jpg hadi2.jpg hadi4.jpg hadi5.jpg

Let's block ads! (Why?)



Hadi Choopan

Aloittelijan peruskysymykset tänne

No tässähän tämä koko komeudessaan:

4-Jakoinen Ohjelma

1. 1kk 8-12 toistoa/sarja. ajankohta: 17.10 - 20.11
2. 2kk 6-8 toistoa/sarja. ajankohta:
3. 3kk 12-15 toistoa/sarja. ajankohta:

1. Kädet
- Kapea penkki (10, 10, 8)
- Ranskalainen punnerrus (12, 10, 8)
- Dippitangolla (10, 8, 6)
- Hauiskääntö: Vinotuki + M-Tanko (12, 10, 8)
- Hauiskääntö: Seisten + M-Tanko (12, 10, 8)
- Hauiskääntö: Seisten + Kp (10, 8, 8)
- Rannekääntö (Suora-tanko) (12, 10, 8)

2. Jalat
- Jalkakyykky penkille (12, 12, 12)
- Jalkakyykky ilman penkkiä / Etukyykky ilman penkkiä (12, 10, 8)
- Etureisiojennus (12, 10, 8)
- Takareisiojennus (12, 10, 8)
- Pohjenousu seisten (12, 12, 12)
- Pohjenousu istuen (12, 12, 12)
- Perusvatsalihakset (Lisäpaino: 10kg levyllä) 20, 15, 12
- Selkälihakset (Lisäpaino: 10kg levyllä) 20, 15, 12

3. Rinta, Olkapäät
- Penkkipunnerrus: Vaaka (2x6 systeemi)
- Penkkipunnerrus: Vino (10, 8, 8)
- Rintalihaslaite, fly (10, 9, 8)
- Vipunostot sivulle (kp) (10, 8, 8) - Vipunostot taakse (kp) (10, 8, 8)
- Pystypunnerrus 80asteen kulmassa (kp) (10, 8, 8)

4. Selkä, Epäkkäät
- Kulmasoutu (kp) (12, 10, 8)
- Taljaveto: Eteen (12, 12, 12 )
- Taljaveto: Oikea sivu (12, 10, 8)
- Taljaveto: Vasen sivu (12, 10, 8)
- Leuanveto: 3-4 x MAX
- Taljaveto: kapea ote (12, 12, 12)
- Olankohautukset (20, 18, 16)
- Jalkojen nosto Dipissä (15, 12, 12)

5. Hölkkä 2x vko

Ja vielä sellaista että tuleeko lihasten kasvatuksen kannalta liikaa tuota aerobista, armeijaa varten lähinnä tuota teen ^^

Let's block ads! (Why?)



Aloittelijan peruskysymykset tänne

Kuukauden idiootti!!

Ei ei...

:rolleyes:Jahas taas sain uuden idolin mikä kannustaa alkuun päässyttä punttiuraani.

Let's block ads! (Why?)



Kuukauden idiootti!!

Robert Helenius

Klitshko vs Helenius olisi raiskaus joka pahimmassa tapauksessa lopettais Robben uran. Eiköhän ny kannata ottA vaan rauhassa pari tittelinpuolustusta, sit euroopanmestaruutta yrittään, siihen pari puolustusta (siis jos saa EM vyön) ja sitten ehkä harkita tuota MM-titteliä. Näillä eväillä ehkä parin vuoden päästä? Vaikka katsoisit youtubest pari klitshkon matsia ja sit heleniuksen niin kyllähän kaverit on täysin eri planeetalta vielä..

Let's block ads! (Why?)



Robert Helenius

dimanche 20 décembre 2020

Keskustelua otevoimailusta

LucyFery: "Päätellen siitä, että ikäsi on 19, et ole hengaillut naisten vaan teinien kanssa. Teinit on tyhmiä (yleistys, kattaa 95% joukosta), ja niiltä on turha odottaa aikuismaista käytöstä."

Rankkuri: "Vika ei koskaan voi olla neekerissä, aina löytyy joku selittävä tekijä."

JP Fux: "Tänään eräs akka kysy töissä, että miten on mahdollista että siulla ei ole tyttöystävää. En kehdannut ruveta selittämään miten bodarilla ei ole aikaa moiseen hömpötykseen, joten tyydyin vain toteamaan olevani homo."

Shayn: "Mulkku nää oot... ja runkkari."

Let's block ads! (Why?)



Keskustelua otevoimailusta

Mamdouh "Big Ramy" Elssbiay

Taas uusi järkyttävän kokoinen kehonrakentaja arabimaasta. Valmistautuu New York pro kisaan. Painoa tällä hetkellä n. 144kg ja kunto ei mikään kauhean rasvainen ole. Nykyään valmentajana toimii ilmeisesti Dennis James.

Puntarivideo: https://docs.google.com/file/d/0BxUgkweTzOk8OFJRRzhXYnEwMHc/preview?pli=1

Tuoretta posettelua

Tässä kuvassa painoa siis tuo 144kg eli 316lbs
579776_10152577627575121_466179464_n.jpg

Kisakuvia löytyy jonkin verran googlettamalla.

Let's block ads! (Why?)



Mamdouh "Big Ramy" Elssbiay

Cydney Gillon

[unable to retrieve full-text content]

Hallitseva Ms. Figure Olympia.
Voittanut 17,-18 ja 2019.


Voitti kolmannen Figure Olympian putkeen ja samalla vahvisti asemaansa Olympia mestarina.

Käynyt myöskin voittamassa kolme kertaa Wings of Strength Figuren.



Cydney Gillon

Jussi Vilkkilä

Helou pakkislaiset!

Täällä on keskustelu käynyt kuumana sekä vilkkaana.. :D
Mukava kuitenkin huomata, että tänne on ketju minusta avattu.

Itse siis tähtään syksylle Nordic Fitness Expoon kilpailemaan ja tarkoituksena olisi myös käydä jotkut kilpailut ulkomailla, sillä kerran kun tässä itsensä kuntoon raapaisee, niin mielellään sitä useamman kuin yhden kisan kävisi kilpailemassa.
Youtubeen tulee tehtyä videoita ja nyt aloitin videosarjan ”Mission Pro Card”, eli tarkoituksena on lähteä tavoittelemaan tuota Elite Pro-korttia.
Tavoitehan on äärinmäisen kova, sillä pelkkä suomessa pärjääminenkin nykyisellä tasolla vaatii todella paljon ja mikäli tuota korttia itselleen hamuaa, tulisi vielä kansainväliselläkin tasolla menestyä.

Tavotteita on kuitenkin hyvä asettaa ja välillä tekee myös hyvää iskeä se rima hieman korkeammalle.
Yleensähän me suomalaiset emme paljoa omista tavoitteista ääneen huutele, vaan uurastamme omassa hiljaisuudessa ja mikäli jotain saavutamme, saatamme tällöin kertoa, että tämä oikeastaan itselläni onkin tavoitteena ollut.
Ehkä sitä monesti ”pelätään”, että mitäs jos sitä epäonnistuukin, ja on jo tästä ääneen ehtinyt mainostaa, niin silloin ihmiset pääsevät sanomaan ”mitä minä sanoin, ei tuu onnistumaan”. :)

Itse olen kilpaillut kerran aikaisemmin vuonna 2013 cbb junnuissa ja tällöin sijoituin SM-hopealle Eeli Halosen napatessa kultaa. :)
Tuossa kisassa itse asiassa voitin Eelin fysiikkakierroksella, mutta Eeli kiilasi vapareissa voittoon ja onkin niittänyt todella hienosti cbb:ssä menestystä!
Vuoden 2013 kisoihin minua valmensi täälläkin foorumilla aktiivisesti kirjoittava Markku ”Sensei” Tikka ja jos ajatellaan mistä lähtökunnosta Markku lähti minua valmentamaan, niin todella kova muutos saatiin tehtyä ja ei varmasti moni olisi lähtökunnostani uskonut, että kisoihin kireäksi tullaan pääsemään. Vahva suositus siis Tikalle!

Tässä nyt tämä ensimmäinen jakso ja lähdetään tästä seuraamaan, miten pitkä projekti tästä muodostuu. :)


Mikäli jollakin herää jotain kysymyksiä, niin vastailen niihin mielelläni. Itse tämän nimimerkin pakkikselle olen luonut vuonna 2007 ja silloin kovasti ”alottelijoiden peruskysymykset” osioista kysellyt apuja massan hankintaan. :)
Mike ja muut moderaattorit varmaan tuolloin kyllästyivät sulkemaan perustamiani threadeja ”kuinka saada lihasta”. :)

PS: mitä tuohon huumoriin tulee, niin varmasti videoilla tulee jatkossakin olemaan sitä minun näköistä huumoriani, sillä itse en jaksa asioita liian vakavasti ottaa ja onneksi aina on mahdollista kelata ne suurimmat myötähäpeää aiheuttavat leiskautukset. :P

-Jussi Vilkkilä

Let's block ads! (Why?)



Jussi Vilkkilä

Takakyykky ja piikkaus?

Kyllä se 5-8 toistoa työsarjoissa on tuon tason nostajalle ihan perusteltua myös maksimia hakiessa. Voimaa ne tuo nekin. Ylirautaherättelyjä suosittelisin kumpaankin treeniin ja RPE7-8 tiukkuudeksi sarjoihin. Joka neljäs viikko iisimmin RPE6-7. Unohda sarjatiukkuuden tavoittelu ja keskity hyvin huolella nostamaan joka toisto mahdollisimman räväkästi oli rautaa sitten paljon tai vähän tai sarja lyhyt tai pitkä.

Esim 7 viikon pätkä:
1a: 1*110, 1*115, 1*120, 3*6*110
1b: 1*115, 1*120, 1*125, 4*115, 6*110, 8*105

2a: 1*115, 1*120, 1*125, 4*4*115
2b: 1*110, 1*120, 1*130, 4*120, 6*115, 8*110

3a: 1*110, 1*120, 1*130, 6*3*120
3b: 1*115, 1*125, 1*135, 4*125, 6*120, 8*115

4a: 1*110, 1*120, 2*8*100 (kevyt vko)
4b: 1*115, 1*125, 2*6*110

5a: 2*110, 2*115... eli 5kg välein kakkosilla ylös. Vipassa sarjassa ykkönen ok. Melko varmasti jo tässä mennään yli 140 kilon.
5b: 2*3*110, 3*2*120

6a: 1max
6b: 2*3*110, 3*2*120

7a: 1max. Veikkaan sinne 150kg nurkille tässä.

Let's block ads! (Why?)



Takakyykky ja piikkaus?

samedi 19 décembre 2020

Maahanmuutto

Re: Skinit riehuneet Oulussa?

Originally posted by Lobo
kavereiden mukaan Kalevassakin on isolla uutisoitu? Tietääkö kukaan mitään fakta/sisäpiiri asiaa ko.juttuun viitaten?


No tietysti siitä löytyy tietoa Kalevan sivuilta http://www.kaleva.fi/html/JTpage367030.html , vaikkei se nyt "sisäpiiritietoa" olekaan.

"Vastaajat järjestivät syyttäjän mukaan nyrkillä lyömisestä jopa kilpailun.
Osa vastaajista löi uhria muun muassa rautaputkella. Lisäksi uhria viilleltiin ja hänen päälleen kaadettiin kiehuvaa vettä. Häntä kärvennettiin myös deodoranttipullosta tehdyllä liekinheittimellä."

"Hän sairastaa aspergerin tautia, joka on yksi autismin oireyhtymistä. Hänellä on muun muassa heikentynyt kyky itsenäiseen ajatteluun."

"Oulussa hän löysi kavereikseen skinit, jotka käyttivät ilmeisesti yli vuoden ajan kaikki hänen tileilleen tulleet rahat."

Hyviä kavereita.

Let's block ads! (Why?)



Maahanmuutto

Voimanostovideoita

Sanokaas mikäs ton ilmeisesti islantilaisen melko nuoren mavettajan nimi olikaan, joka kohnottaa aina ennen suoritusta melkoisesti. Ja sitten suorituksen jälkeen hyppää tasajalkaa 2 metrin korkeuteen. Mitä tuloksia kaveri on tehnyt ja mitkä ovat äijän mitat?

edit.Tossa yhdessä videossa kaatoi joutessaan mankka-astian.=D

Let's block ads! (Why?)



Voimanostovideoita

UFC Fight Night: Thompson vs. Neal (La 19.12.2020 UFC Apex, Las Vegas)

Kamppailuvuosi vetelee viimeisiään, Ylilyönti ei. Huima UFC 256 jätti paljon puheenaiheita ja vuoden viimeiset kinkerit herättävät myös tuntemuksia ainakin Jose Aldon uran jatkumisen osalta.

AIHEET:
00:30 Joshua vs. Fury vihdoin edessä? UFC 256 -jälkipyykki, onko Tony Ferguson mennyttä?
47:58 Viikon Taistelu - Jose Aldo vs. Marlon Vera + UFC-tärpit
1:30:08 Kamppailukansanradio - Millainen menestystarina oli UFC:n vuosi 2020? Pitäisikö UFC:n maksaa köyhille ottelijoille parempia bonuksia?

View: https://open.spotify.com/episode/7xw1WZ8vQ5qQ8dAprEmV5z?si=-gZWC__gRK6IPb8GVdirJQ

View: https://soundcloud.com/unibetfinland/ylilyonti-185-hyvia-elakepaivia-jose-aldo

Let's block ads! (Why?)



UFC Fight Night: Thompson vs. Neal (La 19.12.2020 UFC Apex, Las Vegas)

Kehonrakennuksen SM 2021

[unable to retrieve full-text content]



Kehonrakennuksen SM 2021

Videoita. Videon sisällön kuvaus pitää lisätä aina viestiin

Tosta motskari-videosta viela sen verran etta toi Man saarten kilpa on kylla sellasten vesipaiden hommaa ettei mitaan rajaa. Tosta kun lukasee niin tajuaa ettei sinne kukaan taysijarkinen mene...

http://www.nationmaster.com/encyclopedia/Isle-of-Man-TT

"...Today, the premier T.T. racing bikes are streamlined technological wonders that carry riders around the Snaefell course at an average speed of 120 miles per hour (approximately 200 kilometres per hour). However, the circuit is very dangerous and, unfortunately, it has already taken dozens of victims under the racers ..."

Let's block ads! (Why?)



Videoita. Videon sisällön kuvaus pitää lisätä aina viestiin

Koukuttavin selainpeli koskaan - Cookie Clicker

Aloittelin tota ja olin jo intopinkeenä, taisin päästä huikeaan ~1mil keksiä per sec :D sitten innostuin wikistä katteleen strategioita ja mitä mitkäkin keksit tekee kun löysin infon jossa meinattiin että jos haluaa 200 time machinea pitää ton pyöriä siinä 199 time machinen kohdalla ~30vuotta selaimen taustalla jotta tarvittavat keksit siihen viimeiseen aparaattiin irtoaa. Kiinnostus loppui vähän niinkuin siihen :D

Let's block ads! (Why?)



Koukuttavin selainpeli koskaan - Cookie Clicker

vendredi 18 décembre 2020

Minna Pajulahti

[unable to retrieve full-text content]

Hyvät naiset ja herrat, Minna Pajulahti

800_1725.jpg


Minna Pajulahti

IFBB Pro Shanique Grant

Varsin hyvä ajoitus, koska juuri tässä noin parisen päivää takaperin mietiskelin, että täytyy varmaan jossain vaiheessa kyhäillä omaa ketjua tälle neitokaiselle.
Ihan uskomaton kroppa ja rakenne, niinkuin näillä tummaihoisilla yllätys yllätys tuppaa lähes aina olemaan ja tulee kyllä taatusti tekeen ison impäktin Olympia lavalla.

shanique.JPG

Let's block ads! (Why?)



IFBB Pro Shanique Grant