mercredi 30 août 2023

Donald Trump

Trumpia kohtaan vuosia jatkunut ajojahti


Se on vaan jännä juttu, että kun demokraatit ja CNN ym. julkaisevat tuubaa, niin kun se on tuubaksi osoitettu, kukaan ei anteeksipyytele, vaan sama ajojahti jatkuu taas uusia valheita ja perusteettomia syytöksiä. Ihan mitä tahansa venäläinen vakooja mielenvikaista teoriaa saa suoltaa, missä ei ole mitään järkeä ja rasisimia ja kaikkea pahaa saa rauhassa sovittaa toisen ylle. Anteeksipyytelemättä vaikka olisi ollut täysin väärässä. Trumpia taas jos puolustaa, niin tulee porukka haukkumaan venäjän trolli ja rasisti jne., täysin pöyristyttävää.

Kyseessä on kyllä harvinaislaatuinen demokraattisten vaalien tuloksen nollausyritys, joka vain jatkuu ja jatkuu.
Samoin poliittisen mielipiteen vapauden rajoittaminen, media haluaa niin kiihkeän Trump vihan päälle, että kaikenlainen myönteisyys leimattaisiin ja näin poliittinen kannatus siirtyisi kulissien taakse.

Asiassa on paljon mielenkiintoisia piirteitä, vastapuoli on täysin sokaistunut tekemistensä moraalittomuudesta ja koulukiusaamisluonteestaan asiassa, koska ovat vakaassa uskossa että tämä mies, joka on talouden nostanut ja maailman rauhoittanut, on jonkinlainen pahan ilmentyä ja pitää taistella kaikin keinoin.

Yksi mielenkiintoinen asia on väkivalta. Käytännössähän median aivopesun seurauksena osasta ihmisiä on opetettu niin suuria vihaajia, että esim. menisi ulos Trump lippis päässä, varmaan joku triggeröityisi hakkaamaan poliittisen Trump positiivisen mielipiteen vuoksi.
Itse asiassa USA:ssa tapahtuikin näin, jopa vaalipäivänä.

Media käytännössä ruokkii vihaista ja väkivaltaista asennoitumista Trumpia vastaan. Demokratia, ihmisoikeudet, hyvät tavat, moraali, totuus, kaikki taipuu Trump vihaamisen edessä, aivopestyt vastustajat eivät kuuntele first hand mitään puheita tai asiallisesti keskustele asioista, kaikkeen vaan kaivetaan se negatiivinen spekulaatio, joka useimmiten on täysin itse kiinnitetty asiaan liittymättömästi ja sitten sitä haukutaan. Omaa häntää itse asiassa.
Trump uutisointi tulee niin tehokkaasti suodatettuna ilkeyden ja perusteettomien spekulaatioiden kautta että normaalien ihmisten kääntyminen jonkin sortin vihaajiksi ei ole mikään ihme. Jonkinlaista "sotatilaa" Trumpia ja Trumpin kannattajia vastaan pidetään hyväksyttävänä, koska median ja sitä kautta omat ajatukset Trumpin suhteen ovat täysin vääristyneitä ja kieroutuneita.
Anyway, poliittisten mielipiteiden tukahduttaminen ja ihmisten vaionoaminen/alentaminen poliittisen mielipiteen takia tuskin istuvat hyvin amerikkalaisiin arvoihin, joten todennäköisesti ja toivottavasti Trump vie 2020 vaalit.
Se olisi hyvä asia maailmalle ja sen rauhalle ja taloudelle.

Adblock test (Why?)



Donald Trump

Ravinto-osion yleiset kysymykset. Yksinkertaiset nopeat kysymykset tänne

paljonko painaa desilitra spagettia ja makaronia keitettynä, onko joku punninnut?

Tai paljonko painaa se yksi desi (50g) makaroni kun se on keitetty?

JA kuinka monta desiä yksi kuivadesilitra makaronia on keitettynä?

Yksikin vastaus riittää ja selventäisi paljon.. :)

Adblock test (Why?)



Ravinto-osion yleiset kysymykset. Yksinkertaiset nopeat kysymykset tänne

mardi 29 août 2023

Phil Heath

Phil Heath signaa sopimuksen Met-RX:n kanssa

http://www.musclemayhem.com/forums/showthread.php?t=40246

"#1 Undefeated New York Pro Sensation Phil Heath Joins MET-Rx®.

“The Future of Bodybuilding,” Heath is the Rookie Everybody’s Talking About.

Direct from his clean sweep of the 2006 IFBB Pro at the Tribeca Performing Arts center in New York City, Rookie Sensation, Phil Heath is joining the impressive line-up of World class bodybuilders who have joined the MET-Rx team.

In recent history, only a handful of bodybuilders have made such an impact at their professional debuts that they’ve forced everyone to reevaluate their favorites.

As Heath tells it, he’s still amazed by his success, “Just last year, I was a fan reading about these guys, and now I’m beating them.”

But one look at the 26 year old, 215 lb Heath and you know he’s a winner. Heath sports powerful 21“ arms, massive 30” legs, 19” caves and a 28” waist in his remarkable 5’9” frame.

Prior to Bodybuilding, Heath played as a point/shooting guard on the University of Denver, Division 1 Men’s basketball team.

Amazingly, the Rookie only started training in 2002 and competed in his first bodybuilding contest in 2003, in which he won the overall men’s title.

Heath attributes his success to hard work, self-discipline, diet and the proper supplementation. Since he relied on MET-Rx products to help him get his body in the ultimate shape to become a champion, he is proud to represent the company."

Adblock test (Why?)



Phil Heath

lundi 28 août 2023

Virallinen känni, krapula ja ryyppytredi

No niin.. Potkittiin jo sätistäkin pihalle...

Onks nyt sitten se juhannus?
Laskujen mukaan just aukes ölperi numero 17.
En mie kyl jaksanu ihan selviönä pysytellä tuosta viime postista tähänkään asti.
Ei oikein järki luista, mutta ainakin omasta mielestä kirjoitus näyttää vielä suomelta...

Jahas.. Mitäs kysyttiin... Noniin:

1: Jaa, että miksi olen juonut? No aika paha kyllä mitään hyvää syytä mennä sanoon. Pääsin tuossa töistä aikasemmin kun alun perin piti ja pitihän sitä sen kunniaks aukasta olut. Ja toinen. Jne...

2: Mitä olen juonut? Joo.. Tää onkin sit helpompi tälläin kännispäissäänkin vastata: 6 pulloo Alkon 5,5% Gini lonkkua ja 10 ja puol pulloo koffin kolmosolutta. Jee!!! Vielä on 1,5 pulloo jäljellä!

3: Enpäs muuten selvinpäin hoksannukaan, että kysymys numero 1 = "SYY miksi olet juonut" ja kysymys 3 = "Miksi olet juonut"... Onks tää joku konpa???

4: Mistä v*tusta kysymys? Hmm... Periaatteessa tällä kertaa juomisessa ei ollut alunperin kysymys yhdestäkään v*tusta toisin kuin niin kovin usein juodessa on.. No joo... Myönnettäköön, että noin 8 pullon jälkeen alkoi jälleen v*tuttaa se ettei saa v*ttua. Eilen melkein kyllä meinasin saada, mutta ei sit kuitenkaan ihan ollu lähelläkään..

5: Mitä hä? Onks joku menny tappaan Kennedyn??? Nyt ei kukaan sisään eikä ulos ennen kun syyllinen löytyy..!!!

No niin.. Nyt aukee viimonen pullo koffia...
Nyt voisin huutaa "HEP!!!" ilmoittaakseni, että olen humalassa...

Kertoisinko vielä muita tuntemuksiani illan ajalta...

....EN!!!!!

Adblock test (Why?)



Virallinen känni, krapula ja ryyppytredi

Disney+, Marvel, Star Wars ym

Disney+ avaa useassa Euroopan maassa 31.3.2020, mutta Suomen osalta ei ole vielä mitään kerrottu.

Nyt on kerrottu.
Joskus kesällä tulee meille tämä Disney+, on kyllä edelleen niin pöllöä. Ehkä siinä on jotain sopimuksia syynä, who knows, mutta silti.
Parempi se tosin on kuin aiempi huhu että loppuvuodesta.

"Additional Western Europe markets, including Belgium, the Nordics, and Portugal, will follow in summer 2020."


Maaliskuun lista jäi melko lyhyeksi eli UK, Ireland, France, Germany, Italy, Spain, Austria, and Switzerland.
Noiden maiden päivämäärä aikaistui viikolla, eli 24.3. aukeaa.

Noh, on tässä uus Star Wars leffakin näkemättä että sama kai se odotella tuota Mandalorianin näkemistä kesään.

Adblock test (Why?)



Disney+, Marvel, Star Wars ym

dimanche 27 août 2023

Khabib "The Eagle" Nurmagomedov

Hyvä provo.. Mitä nyt on vaan voittamaton yleensäkin ja voittanut nykyisen champinkin jo kertaalleen..

Cowboy matsista on pakko todeta, että vaikka Cerrone on erittäin hyvä, niin hänen heikoin osa-alueensa on paini, joka taas on Khabibin paras osa-alue. Toisin kuin suurin osa painijoista, niin Nurmis ei ole ainakaan toistaiseksi päättänyt ryhtyä potkunyrkkeilemään eli veikkaan että Nurmis painii Cerronelta mehut pois häkkiä vasten.

Adblock test (Why?)



Khabib "The Eagle" Nurmagomedov

Minna Pajulahti

Ai että Minna miten kaunis sä oot, kertakaikkisen upeita kuvia!

Kovasti onnea kisoihin, mahtavaa päästä katsomaan sua lavalla!

Adblock test (Why?)



Minna Pajulahti

Nyrkkeily - yleinen keskustelu, ennakot, uutislinkit jne

"Viikinki vs. Murikka
Valm. vuosi: 1998

Ohjaus:
????

Pääosissa:
Tony "Viikinki" Halme, Amerikan ja Suomen mestari
Kari "Murikka" Torniainen, Joen Boxing Team

Jos olet nähnyt dokumentin "When We Were Kings" ja pidit sitä kaikkien aikojen parhaimpana nyrkkeilydokumenttina, niin varaudu loksauttamaan leukasi alakuolokohtaan. "Viikinki vastaan Murikka" on sellainen boxing ilotulitus, ettei vastaavaa tulla koskaan näkemään. Itse otteluhan päättyi suureen kaaokseen ja kun koko Joensuu oli todistamassa boxing ottelun kyseenalaista päätöstä, ja on aihettakin ihmetellä miten Halme voi ylipäätään katsoa itseään aamuisin peiliin. Mutta joka tapauksessa, näin dokumentti alkaa.

Dokumentin alkupuolella haastatellaan Halmea ja promoottereja ja Murikkaakin. Näin Murikka kertoo urastaan.
Toimittaja: "Mistä asti olet harrastanut boxingia?"
Murikka: "(näyttää alas) tuollasesta vaahtosammuttimen kokosesta"
Toimittaja: "Miten olet valmistautunut Halmetta vastaan ?"
Murikka: "Reenaamalla. Kovaa."
Toimittaja: "?"
Murikka: "Boxingia, juoksu, voimmailu ojjääny vähemmälle. Sekä ammattimiehiltä (hieraisee nenänvarttaan) pikku vinkkejä.
Toimittaja: "Miten luulet että ottelussa tulee käymään?"
Murikka: "Mie vejän sitä turpaan!"

Sitten näemme kun Murikka vetää haaralaukkaa tennishallin päästä päähän ja lyö muutaman boxinglyönnin vasemmalle ja oikealla. Sitten kamera siirtyy Murikan pukuhuoneeseen. Murikka valmistautuu otteluun huolella.
Murikka: "Juu, otetaas vähä voimajuommaa nii jaksaa hakata se emakon. (ottaa pitkät hömpsyt punaista friscoa)"
Murikka: "Tässä ei ole kyllä samaa mitä hällä o (hymähtää itsekseen)."
Murikka: "(vetää boxinglyönnin) tuosta lähtöö!"

Sitten kamera siirtyy kehään (Arvoisa yleisö 45 vuotta nuori muuuriiiikka Toooorniaainen Joensuu Boxing Tiim painoi tämän aamun punnituksessa sataaakolme kiloa. Hän on sataakahdeksankymmentäkuusi senttiä pitkä...) jonne Murikka astelee mustat aurinkolasit päässä veljensä kanssa, jolla on myös päässään samanlaiset aurinkolasit. Halme tulee kehään ja ottelijat tuijottavat toisiaan tähtien sodan soidessa taustalla. Murikan pitkässä naamassa ei pelkoa näy ja ottelu voi alkaa. Murikka sekoittaa Halmeen rytmin haaralaukalla ja tarkkailee tilannetta silmät teevadinkokoisina. Kehän vierellä on tullut ilmeisesti Murikan hyvä kaveri, joka huutaa koko ajan Halmelle "SIKA SIKA SIKA!" ja hakkaa samalla kaksin käsin kanveesia. Ensimmäisen iskun Murikka väistää ketterästi ja Halmen koukku repii pohjois-karjalaista ilmaa. Naiset kirkuvat. Murikka liikkuu muammaf alimaisesti kädet alhaalla ja pitää vastustajaansa pilkkanaan. "SIKA SIKA SIKA!" Sitten tapahtuu Suomen boxing historian suurin vääryys. Juuri kun Murikka on saamassa vastustajastaan yliotetta Halme poimii vasemmalla kädellään Murikan kiinni (murikka kyyristyy väistöön kanveesiin polvilleen) ja lyö Murikkaa oikealla boxinglyönnillä niskaan. Murikka on hetken polvillaan ja sitten hän kellahtaa kumoon ja alkaa pidellä välittömästi niskaansa. Tuomari laskee luvun kymmeneen ja höyry kuuluttaa "OTTELU ON PÄÄTTYNYT TÖ FAAIT IS OUVEEER!." Murikka nousee ylös ja pitelee niskaansa väärältä puolen. Halme tuulettaa. Ottelu oli kestänyt 54 sekuntia. Sitten Halme käy kättelemässä Murikkaa ja Murikka ehdottaa uusintaottelua. Halme kävelee pukuhuoneeseen lauleskellen, ettenhän mä ehtinyt lyödä sitä. "SIKA SIKA SIKA!". Kuvausryhmä seuraa Halmetta vähän aikaa ja siirtyy sitten vääryyttä kärsineen murikan pukuhuoneeseen.

Murikka: "Semmonen kommentti sanoin hälle tuossa kehässä että sehän löi niskaan mua, sanoin me uusitaan, sano käy."
Toimittaja:" Tunsit että se ei ollut ihan reilu peli?"
Murikka: "No kyllä minä jos tänne (laittaa käden niskaan) tullee lyönti nii tunnen sen."
Murikka: "Ei siinä mitään, ruetaan reennaammaan ja yks emakko puotettaa tässä."
Toimittaja:"Milloin on uusintamatsi?"
Murikka:"Ei siitä oo vielä sovittu, mut on varmasti. Varmaan, todennäkösesti tään vuuven aikana."

Erityisen kirvelevänä mieleen jäi ettei kyseistä uusintamatsia ole vielä näkyvissä. Toivomme kuitenkin Murikan ja Halmeen uusintakohtaamista. Huhujen mukaan Hjallis Harkimo olisi kiinnostunut tuomaan ottelun Hartwall areenalle. Mainittava seikka on vielä, että kyseisen ottelun jälkeen Murikka oli ravintolassa aurinkolasit päässä ja nyrkkeilykengät jalassa. Hän yritti saada uusintaottelun järjestymään siltä seisomalta, mutta Halme kömpi nukkumaan. Sitten Joen Boxing Tiimin boksaaja tuli lainaamaan Murikalta kännykkää, jonka Murikka lainasi. Kun kaveri oli puhelun lopettanut, Murikka otti puhelimen ja heitti sen päin näköä niin että puhelin hajosi kappaleiksi ja kaverin naamasta alkoi tulemaan verta. Murikka totesi "minä en oo mikkää telehallintokeskus!". Loppuyöstä murikka nähtiin ajavan nyrkkeilykengät jalassa mummojen polkupyörällä ja huutavan "tuokkaa kaikki jupit helsingistä, mie hakkaan ne kaikki". Kunpa uusinta tulisi. "

Adblock test (Why?)



Nyrkkeily - yleinen keskustelu, ennakot, uutislinkit jne

samedi 26 août 2023

Salikomediaa?

Originally posted by Raven
Onko jotain huvittavia tempauksia sattunut salilla?

Eräällä herralla oli "hieman" pakkomielteitä salilla. Taljoihin ei voinut laittaa kuin tietyt tapit, muuten ei voinut treenata. Sama homma levypainojen kanssa. Lisäksi hän teki aina kolmen toiston sarjoja, aina! Eihän siinä vielä mitään, jokaisella meillä on omat omituisuutemme. Mutta hän vielä varasi laitteita etukäteen ja jos joku uskalsi mennä hänen varaamalleen laitteelle:mad2:
No, tietysti kun pistimme asioita merkille, niin tapit vaihtuivat "vääriin" taljoista, Kerkesimme jotenkin varaamaan hänelle mieluisat levyt maastavetotankoon pohjalle yms....:mad:
Olimme kyllä ilkeitä, myönnän, mutta kaveri osasi käytöksellään pyytää sitä...

Adblock test (Why?)



Salikomediaa?

vendredi 25 août 2023

Laihduttaminen for beginners. Ekaa kertaa dieetillä? Lue tämä!

Kasasin tällasen pikaohjeen, koska taas tuntuu tulevan kohtuullisen paljon näitä "apua minä olen jokinorsu" viestejä.

Laihdutus on paperilla perin simppeliä eli syö vähemmän kuin kulutat. Ei kuulosta monimutkaiselta ei. Mutta voimailufoorumin ollessa kyseessä homma ei ole ihan näin yksinkertaista. Pitää huolehtia mm. proteiinintarpeesta joka on 2g/(rasvaton) painokilo, jotta ne salilla kerätyt vähäiset lihat jäisivät kroppaan. Eli kyllä me tässä kalorilain mukaan joudumme tanssimaan. Pitää vaan yrittää polttaa mahd. vävän lihasta ja mahd. paljon läskiä.

Ensin pitää kuitenkin korjata olettamus johon usein törmätään eli ollaan laihdutuskuurilla. Kuuri pitää sinäänsä paikkaansa, mutta vanhoihin tottumuksiin ei voi siirtyä tavoitepainoon päästäessä. Tämä siis jos mielesi ei tee heti muutaman kuukauden kuluttua aloittaa uutta diettiä.

Tässä en käsittele rasvanpolttoon soveltuvia termogeenejä, koska niiden hyöty on marginaalinen ellei allaolevat asiat ole kunnossa.

Ketoilut jätän myös pois tästä, koska aloittelevalle voimailijalle/läskinpolttajalle on tärkeämpää oppia syömään kunnolla ennen kuin alkaa käyttää salamyhkäisten bodarien erikoistekniikoita.

1. Unohda helpot ratkaisut. Ei ole oikotietä onneen. Painonpudottaminen on hidasta puuhaa, kilo ja viikko maksimissaan. Jos et tuota usko, niin voit lopettaa lukemisen heti ja opetella elämään jokinorsun kropassa. Vissy/kaali/blaahblaah dietit poistaa ensin nesteen ja sitten lihakset. Tämän jälkeen alkaa läski palaa. Tosin äärimmäisen huonosti. Paino tuntuu putoavan alussa nopeasti, mutta tuo on harhaluuloa siinä suhteessa, että paino on pois nesteestä ja lihaksesta ei läskistä :(.

2. Tarkkaile mitä syöt. Pidä vaikka kirjaa syömisistäsi viikon verran ja tarkastele mitä olisi korjattavana. Lätki makroravinteet, joita ovat hiilihydraatit, proteiinit ja rasvat esim. Excel-taulukkoon ja laske viikon kalorit sekä ravintoainesuhteet. Itse olen painellut menemään suhteilla p30/hh40/r30 eli makroravinteiden prosentuaalinen jakautuminen päivän kokonaiskaloreista. 30% kok.kaloreista tulee proteiineista 40%hiilihydraateista ja 30% rasvoista

3. Lisää liikuntaa. Aamuaerobista pidetään yleensä hyvänä ajankohtana rasvanpolttoa ajatellen. Eli ennen aamiasta lenkille mars. Miksi aamulla? kroppa on tyhjä hiilhydraateista, jotka ovat elimistön ensisijaista energiaa ja näin pakotat elimistön käyttämään rasvaa energianlähteenä.

4. Syö oikein. Vältä huonoja rasvoja jotka ovat eläinrasvoja (voi, rasvainen liha,...). Älä kuitenkaan jätä rasvoja kokonaan pois vaan huolehdi hyvien rasvojen saannista. Kerta- ja monityydyttymättömät rasvat ovat näitä. Tällaisia rasvoja saat mm. rypsiöljystä, kalaöljystä ja oliiviöljystä. Muista kuitenkin, että 1g öljyä sisältää 9kcal!.

Aamiainen on Päivän tärkein ateria, tällöin pitää syödä reippaasti pitkiä hiilihydratteja (esim. kaurapuuro, ruisleipä) ja proteiinia (vaikkapa maitorahkaa). Proteiinia kannattaa nappailla jokaisella aterialla 30g>. Rasvaa ei aamiaisella välttämättä tarvitse. Palautumisjuomaan (sisältää nopeaa hiilihydraattia kuten malto ja hera proteiinia sekä mahdollisesti kreatiinia) ei myöskään kannata rasvaa lätkiä. Vältä nopeita hiilihydraatteja kuin ruttoa. Ainoa paikka missä ne on kohdallaan on palautumisjuoma. Nopeilla hiilareilla mm.sokeria (lue:karkit ja vaalea vaalealeipä pois!). Nopeat hiilihydraatit, kun nostavat elimistön insuliinitasoja huimasti ja tästä aiheutuu se, että elimistö ottaa ravintoa isolla kädellä vastaan --> läskiä. Pääsääntönä makroravinteista se, että hiilarit aamulla ja rasvat illalla. Proteiinia voikin sitten tunkea joka väliin :). Nyt varmaan ymmärrät, että ei ole aivan sama mistä ne kalorit ottaa vaan tuotakin kannattaa tarkkailla.

5. Syö riittävästi. Luit aivan oikein! eli syö monta ateriaa päivässä ja riittävän paljon kaloreita. Nälkäkuurilla elimistö lyö aineenvaihdunnan tukkoon ja painon pudotus tulee hankalaksi. Elimistö tulkitsee niukan ravinnon hätätilaksi ja tällä tavalla koittaa pitää läskeistä kiinni kaikin keinoin.

Paljonko kaloreita sitten pitää syödä päivässä? Sitä on vaikeaa määritellä kenellekkään tietämättä liikunnasta, työstä, ravinnosta.. Eli sitä pitää itse tutkiskella. Tavalliselle pulliaiselle, joka käy kolmisen kertaa viikossa punttaamassa antaisin ohjenuoraksi ~2500kcal/d, josta sitten voi tiputtaa tarvittaessa vielä pois. Kolmen tunnin välein kannattaa pyrkiä syömään. Henk.koht. olen syönyt vaikka ei ole ollut edes nälkä. Tällä tavalla verensokeritaso pysyy tasaisena jatkuvasti eikä ns. mässykohtauksia tule niin helposti.

6. Cheattipäivä. Tällaisella päivällä tarkoitetaan päivää, jolloin ei kaloreita tarkkailla. Tälla tavalla boostataan aineenvaihduntaa eli koitetaan estää säästöliekille siirtymistä. jotkut pitää tällaisen päivän kerran viikkoon toiset harvemmin. Varsinkin pitkän dietin ollessa kyseessä, pitäisin näitä päiviä. Tällaisilla päivillä annetaan myös vähän lepoa päälle. Helpottaa hieman tuota vanteen kiristymistä otsan ympärille. Huomaa nyt kuitenkin, että tässäkin päivässä pitää pitää järki mukana ei todellakaan ole järkevää vetää kahta perhepizzaa ja 300g sipsejä jotka huuhdotaan alas 3l cokisella.

7. Vitamiinien saanti pitää dietillä turvata. Kehon vastustuskyky on melkoisen heikko dietillä, joten ota vitamiinit vaikka purkista jos niiden saanti tuntuu olevan turhan vaikeaa tavallisesta ravinnosta.

8. Lisäravinteita voi naukkailla dietillä riittävän proteiinin tarpeen saavuttamiseksi. Muista kuitenkin, että lisäravinne on lisäravinne se ei korvaa tavallista ateriaa. Se ei sisällä vitamiineja, hivenaineita, kuituja, jne. Eli koita mielummin syödä kunnon ruokaa!

9. Näillä ohjeilla luulisi painon lähtevän laskuun. Alussa vauhti voi olla huimaa, johtuen nesteen poistumisesta. Painon putominen hidastuu kyllä ja tässä kohtaa pitää vaan malttaa, jotta niistä lihoista jäisi edes rippeet. Jos paino ei ala viikossa yhtään putoamaan niin tarkista kalorit.

10. Alussa on varmasti hankalaa laskea noita makroravintoaineita ja ynnäillä kaloreita. Homma kuitenkin muuttuu helpommaksi jatkuvasti, koska tieto eri raaka-aineiden kaloreista ja p/hh/r (proteiini/hiilihydraatti/rasva) suhteista lisääntyy. Helpoin tapa on ehkä rakennella tietynlainen ruokavaliorunko päivälle. Eli Syö joka päivä esim. saman aamiaisen välipalan/lounaan ja vaikka päivälliselle jättää varaa hieman vaihtelulle jne..

11. alkoholi. Pitääkö tästä mainita jotain.. Ei.

12. asiat ei ole missään tärkeysjärjestyksessä vaan siinä järjestyksessä jossa ne mulla tuli mieleen.

13. FAQ sisältää paljon mielenkiintoista luettavaa mm. gkykeeminen indeksi ja paljon paljon muuta :thumbs:

Kirjoittelin tämän tästä 'nopsasti', joten kirousvirheitä on varmasti paljon eikä kaikki tarpeellinen tieto varmasti ole vielä tässä. Joten korjauksia ja lisäyksiä niin saadaan tällainen aloituspaketti valmiiksi :). Koitetaan pitää homma kohtuullisen simppelinä, jotta tästä oikeasti olisi aloittelijoille apua, eiks jeh.

minä en ole mikään perkeleen guru joka tietää dieettaamisesta ja treenaamisesta kaiken. Messenger ossu ei oo yksityisopetusta varten profiilissa vaan sitä varten, että voi turista niitä näitä. Mun tiedot ja taidot ei PT hommiin riitä

Kyse ei ole vittuilusta vaan siitä, että minä en oikeasti tiedä kaikesta kaikkea ja foorumin voima on siinä, että virheellinen tieto korjataan. Enhän mä tiiä mistään mitään .

Adblock test (Why?)



Laihduttaminen for beginners. Ekaa kertaa dieetillä? Lue tämä!

Shownyrkkeily

Huvittaa, miten jengillä menee tunteisiin jos tubettaja vetelee levyiksi ammattikamppailijoita. Ei kai se Jake Paulin vika ole, jos jengiä kiinnostaa ja huipputason kamppailijat tippuu kaverin nyrkeistä.

Hauskinta tässä ehkä on se, että jengi tulee kitisemään itse Jake Paulin ketjuun ja väittää, ettei muka tämä tubettaja kiinnosta. Huutista 😀

Adblock test (Why?)



Shownyrkkeily

Sähköautot ja lataushybridit

Luulisin johtuvan siitä, että niitä koitetaan puoliväkisin kaikille tuputtaa, sopii se sitten käyttöön tai ei. Hybridikelkkaan lähdin 2014 kun Toyotalta tuli fiksu farmarihybridi. Ei sillä mitään säästänyt ja dieseli oli halvempi ajaa minun ajoilla. Kävin joulun tietämillä kokeilemassa josko olisi tekniikka kehittynyt kuudessa vuodessa. No eipä ollut, edelleenkään ei voittanut taloudellisuudessa vastaavaa dieselautoa. Kia liikkeessä kovasti vannoivat bensan olevan halvempi ja hybridin vielä halvempi. Myyjän kanssa sitten kimpassa laskettiin, jotta 20tkm kohdalla alkaa diesel säästämään rahaa. Huomioituna siis kokonaiskustannukset. Viimeisenä yrityksenä myydä se bensa- tai hybridiversio oli tarjota 2000e enemmän vaihtoautosta jos en ota dieseliä. Ajellaan sitten loppuun nykyinen diesel ja seuraavaksi täytyy sitten miettiä mitä käyttövoimaa on enää tarjolla.

No ei ne sähköautot vihaa edelleenkään kyllä herätä. Mutta voisin kuvitella toisten pahoittavan mielensä vastaavanlaisesta helpommin.

Adblock test (Why?)



Sähköautot ja lataushybridit

jeudi 24 août 2023

Kryptovaluutat

En ole investoinut mihinkään kryptovaluuttaan, päällimmäisenä siksi että en vain ole sen tyyppinen sijoittaja. Tykkään toisenlaisista sijoituskohteista.

Mutta ilmiönä ja kuriositeettina kiinnostaa. Onkohan kellään näkemystä tähän halving-ilmiöön liittyviin tuottoihin? Mun päässä se vaan ei ole järkeenkäypää, että sen avulla voisi saada (ainakin lähestulkoon varmoja) tuottoja melko tarkkaan tiedettynä tulevana ajankohtana. Jos näin olisi niin eikö silloin sijoittajat merkkaisi sijoitustuotetta niin paljon, että tulevat tuotot jäisivät marginaalisiksi - eli hinta nousisi jo ennalta niin korkeaksi, että tuleva hinnannousu jäisi pienemmäksi?

Mulle nimittäin useampi henkilö on tätä halving-mantraa toistellut, ja totta kai toivon että kaikille sitä ilmaista takuuvarmaa nannaa sataisi, mutta jotenkin tuntuu että tuolla kentällä on jo pitkään ollut niin isot fyrkat liikkeellä, että piensijoittajilta (<1 000 000 €) tämänkaltaiset ilmaiset lounaat olisi jo syöty.

Ja siis puhutaan nimenomaan tällaisista aloituksessakin mainituista kymmenien tuhansien voitoista, niin että tuotto olisi oletettavasti samassa mittakaavassa kuin alkuperäinen sijoitus, eli jossakin yli 80 % maastossa.

Adblock test (Why?)



Kryptovaluutat

[unable to retrieve full-text content]



mercredi 23 août 2023

Netflix

Nyt sinne pääsee Suomessakin. Eka kuukausi ilmainen, ja jatkossa 8€/kk.

www.netflix.fi

Monta hyvää sarjaa tarjolla (Dexter, Breaking Bad..) mutta todella heikosti vasta jaksoja. Dexteristäkin 4 kautta... pitää nyt katsella monta kautta tarjolla ilmaisen kuun lopussa, jos ei uusimpia jaksoja ole niin peruuntuu kyllä tilaus.

Kohtahan saadaan myös HBO.

Adblock test (Why?)



Netflix

lundi 21 août 2023

SFU ja koko fitnessgenre ja sen käryt

Hyvä että porukkaa käryää jos testoliittona on tarkoitus olla. Miksei näistä käryistä sitten voi avoimesti uutisoida, niin en ynmärrä. Mä näen ne ainakin ihan hyvänä juttuna.
Testauksen alaisessa kisassa roinaaminen on jotain sellaista mitä en ikinä tule ymmärtämään.

Niin ja siis varmasti on helvetin turhauttavaa kisaajana jos ulkomailla testikisat nähdään lähinnä sellaisena, että kaikki käyttää ja voittaja on se joka ei jää kiinni..

Adblock test (Why?)



SFU ja koko fitnessgenre ja sen käryt

Mamdouh "Big Ramy" Elssbiay

Taas uusi järkyttävän kokoinen kehonrakentaja arabimaasta. Valmistautuu New York pro kisaan. Painoa tällä hetkellä n. 144kg ja kunto ei mikään kauhean rasvainen ole. Nykyään valmentajana toimii ilmeisesti Dennis James.

Puntarivideo: https://docs.google.com/file/d/0BxUgkweTzOk8OFJRRzhXYnEwMHc/preview?pli=1

Tuoretta posettelua

Tässä kuvassa painoa siis tuo 144kg eli 316lbs
579776_10152577627575121_466179464_n.jpg

Kisakuvia löytyy jonkin verran googlettamalla.

Adblock test (Why?)



Mamdouh "Big Ramy" Elssbiay

dimanche 20 août 2023

MMA - Väittelyketju

Mä en kyllä ihan näe että miten m1 tulee olemaan mikään tulevaisuuden turva. Jos tuo fedor alkaa häviämään, niin m1 ei oikeasti ole minkään arvoinen enää. Ostohinnaltaan tai tuotoltaan. Mistä m1 tuottaisi rahaa? Kisahallin pikkushown kaltaisista tapahtumista? Kuka haluaa enää sponsoroida tai copromottaa m1 kanssa siinä vaiheessa kun fedorilla menee huonosti?

Mutta eihän fedor häviä .. ikinä. No jos se on noin niin miksei fedor saman tien ottaisi maksimipalkkaa omalle tilille ufc:sta? Jos ne palkat ovat miljoonaluokkaa niin aika kivan summan voisi sieltäkin saada jo muutamalla ottelulla. Ja siellä niitä matseja tulisi suht varmasti, vastustajat ja loukkaantumisien paikkaajat löytyisivät. Fedorilta taisi mennä juuri aika iso palkkapäivä (ja m1:ltä myös "copromootio") pilalle kun afflictionin kolmas show sitten yllättäen peruuntui, niinkuin niitä merkkejä ei olisi ollut jo ilmassa ennestään. Nyt otetaan lisää samankaltaisia riskejä strikeforcen kanssa. Lisäksi noita eventtejä ja matseja on ollut harvakseltaan fedorin uralla viimeset kolme vuotta, juurikin siitä syystä että on oltu promootion palveluksessa jolla nyt vain on meininki hyvin epävarmaa ja pieni rosteri.

Mun arvaus on se, ettei fedor varsinaisesti pelkää ketään HW:ssa, vaan luultavasti tämä sen manageriporukkaa antaa hälle sen verran epärealistista tietoa ja tulevaisuuden kuvaa, että saa fedorin uskomaan siihen että nämä bodogit ja afflictionit jotka rahotetaan sijottajien rahoilla, tulevat jatkossakin pumppaamaan m1:lle rahaa loputtomiin, ja että näin fedorin tulevaisuus on turvattu iän kaikkisesti.
Tai ehkä ne saavat fedorin uskomaan siihen että pelkällä ukon läsnäololla strikeforce alkaa tuottamaan kasoittain rahaa, ja että ne tulevaisuuden turvaavat palkkapäivät on pian edessä kun m1 repii sitten tulevaisuudessa %-osuuden näistä hyvin myyvistä showsta.

Katotaan sitten jossain vaiheessa jos fedor on vielä m1:ssä samojen managerien alla ja häviää pari ottelua, että kuinka hyvin se m1 turvaa sen vanhuuden. Jotenkin vähän tämmönen kutina että tässä urhelijaa vedätetään aika pahasti, hieman kuin eräitä venäläisiä nhl-pelaajia kuuleman mukaan. Finkelstein ja kumppanit luultavasti häipyvät saman tien kun fedorin arvo laskee, m1 sulkee ovensa.

Mutta tosiaan arvailujahan nää vaan, kattoo nyt mitä käy.

Mutta siis vaikkei fedor koskaan menisikään ufc:n, eikä koskaan häviäisi, ja jäisi onnellisena eläkkeelle vaikka 37v, niin en siltikään ymmärrä että miten m1 sen jälkeen turvaisi rahallisesti yhtään mitään. Millä se saisi niitä tuloja? Copromootiot, sponsoroinnit, kaikki perustuu fedorin mukana oloon.

Adblock test (Why?)



MMA - Väittelyketju

samedi 19 août 2023

Huumausaineet, laillistaminen, kieltolaki, what?

Tämä on oikeasti todella monisyinen ja siten mielenkiintoinenkin aihe. Täyskriminalisointi kovilla rangaistuksilla koventaa homman ympärillä olevaa toimintaa ja syntyy omat laajat lieveilmiöt. Dekriminalisointi on vähentänyt toisaalla huumeongelmia, mutta yhden maan malli ei tietenkään ole monistettavissa suoraan mihin vaan. Hyviä kysymyksiä, mutta eipä noihin näin nopsaan voi tyhjentävästi vastata. Jos mitenkään.

Jos aihe kiinnostaa, niin kannattaa lukea/kuunnella kieltolakiin ja huumesotaan liittyvää historiaa. Löytyy oikein mukavaakin matskua jos tutkimuskoosteet ei nappaa. Esim Kuinka kokaiini valloitti maailman.

Saa olla toki eri mieltä, mutta itse en usko kriminalisointiin. En myöskään välinpitämättömyyteen ja heitteillejättöön. Eli varmaan sitten jonkinlainen hallittu dekriminalisointi. Perusteena tosiaan aihealueen historia. Ja se, että Ihminen on lajina kuitenkin kautta historian ollut perso päihteille. Joka hemmetin heimo on jonkun keinon keksinyt saada kuuppaa sekaisin :D

Adblock test (Why?)



Huumausaineet, laillistaminen, kieltolaki, what?

vendredi 18 août 2023

UFC 292: Sterling vs. O'Malley (La 19.8.2023 TD Garden, Boston, Massachusetts)

Miksi kukaan toivoisi Weilille tappiota 😲

Ehkä maailman sympaattisin tyyppi.

Mulla on kutina että Weili häviää, olen tosin maailman paskin tässä ennustamisessa. Tappiota en varsinaisesti toivo oikein kummallekaan. Arvostan Lemosin resting bitch facea joka on ehkä koko UFC:n paras, pääasiassa siksi että itselläkin on kuulemma aika hyvä. Weili taas on ihana. Löin kuitenkin vetoa Lemosin puolesta sinkkuna koska kerroin on mainio ja Lemos on ehkä kaikkien naisten divareiden kovin lyöjä.

Brad Tavares on selkeä ennakkosuosikki Weidmania vastaan vedonlyönnissä mikä on tavallaan aika erikoista kun miettii, että molemmat ovat uransa ehtoopuolella, kumpikaan ei ole taantunut vielä aivan olemattomiin, ja kummallakin on melkein yhtä menestyksekkäät lähivuodet. Tuskin kukaan on eri mieltä siitä, että Weidman on parhaimmillaan ollut selvästi parempi vapaaottelija kuin Tavares. Minusta tuo Weidmanin kerroin on aivan ehdottomasti pelattava.

Toki kun sanon äskeisen ääneen niin viimeistään nyt Tavares tyrmää ekassa erässä.

Adblock test (Why?)



UFC 292: Sterling vs. O'Malley (La 19.8.2023 TD Garden, Boston, Massachusetts)

mardi 15 août 2023

Huonontunut vastustuskyky.

14 aktiivisella ainesosalla, mukaan lukien 300 mg kofeiinia, saat tasapainoisen ja tiivistetyn PWO:n Xtreme PWO 2.0 Delta Nutritionilta. Tämä PWO sisältää kaiken mitä hyvältä PWO:lta odotetaan, hyvin tasapainotetuissa määrissä. Se on helppo sekoittaa ja maistuu hyvältä.

Adblock test (Why?)



Huonontunut vastustuskyky.

lundi 14 août 2023

Joe Biden

Toisessa pressaketjussa on ollut kovaa vääntöä puolesta ja vastaan. Tässä säikeessä saanee toimia samoin.

Miten virkaanastujaispuhe valmistellaan/käsikirjoitetaan/puhutaan? Biden mölisi puolisen tuntia itseään kovasti toistaen. Mielestäni puhe ei ollut erityisen hyvä, vaikken toki muiden heikäläisten presidenttien puhteita ole juurikaan kuunnellut, saati analyysejä niistä lukenut.

Sikäli, kun puhe oli käsikirjoitettu, se oli mielestäni jopa "huono". Mikäli löpinät heitetään ulkomuistista, ymmärrän, ettei levy kulje alusta loppuun järkevästi, ja tulee pientä toistoa, mutta yleensä tämän kaliberin kansainväliset jepet (etenkin jenkit) ovat äärimmäisen hyviä puhujia ja esiintyjiä.

Ihmeellisin asia mielestäni oli kuitenkin se, että Biden lähti mukaan Trumpin hiekkalaatikkoleikkeihin. Miksei vain olisi voinut olla "oikeasti parempi ihminen" ja kiittää poissaolevaa edeltäjää tekemästään työstä? Miksi nöyrtyä vittuilemaan takaisin? Olisi ollut huomattavasti coolimpaa noudattaa protokollaa, vaikka toinen ei sitä tehnyt, ja oikeasti perseilyn huomioimatta jättäminen olisi ollut ärsyttävämpääkin.

Adblock test (Why?)



Joe Biden

dimanche 13 août 2023

Tyhmien kysymysten kerho

Sulanutta pakastetta ei pidä uudelleen pakastaa monestakaan syystä. Tärkein syy on se, että pakkasvarastoinnin aikana lepotilassa olleet itiölliset bakteerit alkavat välittömästi lisääntyä, kun tuote on tarpeeksi sulanut. Lisäksi entsyymit tulevat jälleen aktiivisiksi ja rasvojen härskiintyminen nopeutuu. Em. syistä sulanut pakaste tulee valmistaa ruuaksi viivyttelemättä.

Yksi hyvin merkittävä syy on myös elintarvikkeen rakenteen heikkeneminen. Kotipakastaminen eli jääkiteiden hidas muodostuminen rikkoo solurakenteita. Sulattaminen rikkoon niitä edelleen. Lihan osalta tämä vaikuttaa proteiinien vedensidontaan ja sitä kautta lihan mehevyyteen. Uudelleenpakastaminen ja -sulattaminen rikkovat rakenteita vielä lisää, jolloin tuloksena voi olla kypsennyksen päätteeksi kuiva ja sitkeä tai purumainen liha.

Adblock test (Why?)



Tyhmien kysymysten kerho

samedi 12 août 2023

Elon Musk vs. Mark Zuckerberg

Musk ja Zuckerberg ovat siinä taloudellisessa asemassa, että he voivat maksaa muutaman UFC-mestarin ottelupalkkion kuluina siitä ilosta, että pääsevät itse matsaamaan.

Tässä puhutaan ihan eri tason rahoista kuin UFC:n normaalit ottelupalkkiot, eikä tuo ole mikään ongelma, jos halua vain on.

Adblock test (Why?)



Elon Musk vs. Mark Zuckerberg

vendredi 11 août 2023

Rest in peace, virallinen julkimoiden kuolinpaikka

Aika nuorenahan kaveri lähti. :( Viinakohan Göstan vei? Asusteli ilmeisesti espoossa loppuaikansa...liekkö pidempäänkin.

Adblock test (Why?)



Rest in peace, virallinen julkimoiden kuolinpaikka

Pystyottelu - yleinen keskustelu

Luin jokin aika sitten Savolaisen Maken vanhan Supermassa-kirjan. siinä oli yksi lause, joka muistutti minua sitä, miksi tuntin treenaajana hengenheimolaisuutta Maken kanssa. Se meni jotenkin näin: "Jos tahdot isot lihakset, et voi mennä pelaamaan kaverien kanssa futista silloin kun huvittaa!"

Tämä on minusta se juttu. Missä hyvänsä urheilulajissa kehittyminen kunnolla vaatii kokonaisvaltaisen panostuksen. Ei voi treenata yhtaikaa mäkihyppyä ja moukarinheittoa. Tai ainakaan tulla niissä molemmissa yhtään miksikään. Toki jos harrastelee kuntoilumielessä, niin silloin kaikki lisäliikunta on hyväksi, kunhan siinä ei loukkaa itseään. Tällöin pitää kuitenkin hyväksyä se, että kehitys jää alkeistasolle.

Jos tausta on punttihommissa (ja niissä on kehitytty kohtuullisesti), niin potkunyrkkeilyn kannalta ei ainakaan ensimmäiseen vuoteen kannata koskea rautoihin. Perusvoimataso on jo enemmän kuin riittävä. Kilpapotkunyrkkeilijät eivät välttämättä penkkaa edes omaa painoaan. Voimatreeni kuitenkin on sellaista, että se kuluttaa esim. juoksemiseen verrattuna aika paljon ja vaatii palautumista. Yhden voimatreenin sijaan voi tehdä kaksikin peruskuntotreeniä ilman että kokonaisrasitustaso nousee. Nämä ovat paljon hyödyllisempiä punttitaustaiselle kaverille, joka on tyypillisesti vahva, mutta aerobiselta kuntotasoltaan heikko.

Jos voimatreeniä tehdään, niin ei ole olemassa mitään "potkunyrkkeilijän voimaohjelmaa". Se riippuu tavoitteista ja voimatreeni on aivan erilaista peruskuntokaudella, kilpailuun valmistavalla kaudella, kilpailukaudella ja ylimenokaudella. Lisäksi muutoksia tehdään yleensä myös kauden pääkilpailun lähestyessä. Puhumatta siitä, että treeni pitäisi muutenkin suunnitella yksilökohtaisesti muun treenin ja vahvuuksien/heikkouksien mukaan.

Adblock test (Why?)



Pystyottelu - yleinen keskustelu

jeudi 10 août 2023

SKL SM 2023 | Kehonrakennus | Men`s Physique | Bikini | Figure | Men’s Classic Physique

Screenshot 2023-06-28 at 5.25.47.jpg

9.9.2023 Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa. Tämänhetkinen kilpailijalista.

Bikini

Ida Nurmela, Espoo
Maria Kulo, Punkalaidun
Kati Jokela, Helsinki
Noora Kesti, Forssa

Figure

Katri Lepola, Tuusula
Jenni Hulkko, Vantaa
Anna-Kaisa Koski, Iisalmi
Mira Roukala, Tampere
Minna Oinaala, Tampere

Wellness fitness

Sirke Virkkunen, Helsinki
Anne Huttunen, Kerava
Laura Kleemola, Helsinki
Sena Coban, Hyvinkää

Women’s Physique

Mari Holm, Larsmo
Päivi Kajaus, Espoo
Milla Ylinen, Seinäjoki

Men`s Physique

Henri Hillgren, Turku
Kai Vasara, Espoo
Timo Ginters, Vantaa

Kemal Foric, Raisio

Masters40

-80kg

Erkki Martin, Kuusisto
Mikko Laukkanen, Espoo

-90kg

Henry Lehtola, Kajaani
Juha Vähäviita, Espoo
Timo Heinonen, Lieto
Allan Jokinen, Kirkkonummi

Masters50

Isto Tuhkanen, Akaa
Marko Holappa, Oulu
Jari Leino, Kruunupyy
Hannu Harjula, Helsinki
Timo Pikkala, Seinäjoki
Jouko Rajanen, Rovaniemi

Men’s Classic Physique

Ismo Manninen, Lappeenranta
Jarmo Pöyhtäri, Uusikaupunki
Roni Kuosmanen, Rovaniemi
Juho Kemppainen, Haapavesi
Juha Vähäviita, Espoo
Ramiar Fehim, Tampere
Jani Hagelberg, Vantaa
Mohanad Hasan, Tampere
Niko Vainio, Turku
Robert Rindell, Turku
Lasse Lindholm
Antti Haapala, Hyvinkää
Teemu Haverinen, Oulu
Elias Lehtinen, Vantaa

Kehonrakennus miehet yleinen:

-70kg

Jari Leino, Kruunupyy
Topi Kinnunen, Kouvola
Toni Luhtala, Vaasa

-80kg

Erkki Martin, Kuusisto
Markus Liikala, Kihniö
Mikko Laukkanen, Espoo
Oskari Puhakka, Kärkölä
Antti-Pietari Jääskeläinen, Kuopio
Vili Korhonen, Kuopio

-90kg

Henry Lehtola, Kajaani
Timo Heinonen, Lieto
Sami Peltola, Kempele
Tero Sinkkilä, Kangasala
Mikael Liimatainen, Espoo
Allan Jokinen, Kirkkonummi
Jouko Rajanen, Rovaniemi
Juha Vähäviita, Espoo

+90kg

Isto Tuhkanen, Akaa
Kennet Lahti, Kellokoski
Timo Pikkala, Seinäjoki
Mika Nikkonen, Joensuu
Jere Huusko, Kiiminki

Adblock test (Why?)



SKL SM 2023 | Kehonrakennus | Men`s Physique | Bikini | Figure | Men’s Classic Physique

Paastoaminen

55h kohdalla tuli tällä kertaa vedettyä peli poikki. Lähdin tähän täysin kylmiltään ja ilman minkäänlaista IF vetoa ennen niin tänään vaan ei pää kestänyt enää jatkaa. 3kg oli paino tippunut ennen syömistä tänään ja yleisesti kokemuksena oli varsin mukava ja jatkan tästä nyt 6/18 IF:llä jokusen päivän josta siirryn sit OMAD:iin ja 2 viikon päästä viikonloppuna kokeilen uudelleen saada tuon 72h läpi. Uskoisin että on paljon helpompaa kun keho tottuu että ruokaa tulee vaan rajallisena aikana vuorokaudessa.

Adblock test (Why?)



Paastoaminen

mercredi 9 août 2023

Marek Kalmus


"Lääkäri teki järkyttävän löydön kehonrakentajan ruumiinosasta: ”Pitäisi olla jo kuollut”
Kehonrakentaja Marek Kalmus sairastui neljännen asteen maksasyöpään.

VIROLAINEN kehonrakentaja Marek Kalmus, 52, sai kuulla pysäyttävän uutisen lääkäriltään kaksi kuukautta sitten. Kolminkertaisella WFF-liiton maailmanmestarilla oli todettu neljännen asteen maksasyöpä.

– Tarton yliopistollisessa sairaalassa sanottiin, että minun pitäisi olla jo kuollut, Kalmus sanoi virolaiselle Postimees-lehdelle.

Kalmus kysyi lääkäreiltä, kuinka monta ihmistä on toipunut samasta diagnoosista, jonka hän sai. Lääkärit eivät vastanneet mitään.
--
SAIRAUS on vienyt Kalmukselta lähes kaikki hänen voimansa. Lihaksikkaan miehen painosta on pudonnut peräti 27 kilogrammaa muutamassa vuodessa. ..."

Ennen sairastumistaan Kalmus vietti kuntosalilla päivittäin useita tunteja. Nyt hän viettää suurimman osan ajastaan sängyssä.

..."

Loput alkuperäisestä lähteestä: https://www.is.fi/urheilu/art-2000009774141.html

Omana huomatauksena tuohon juttuun, että ihmisillä syövät jaotellaan TNM-luokituksen perusteella levinneisyysasteisiin, joita on viisi (0, I, II, III, IV). Levinneisyysaste neljä on noista huonoimman ennusteen tauti eikä sitä syöpäkasvainta tai kasvaimia voi leikata pois. Läheisiin imusolmukkeisiin lienee levinnyt maksasyövän tapauksessa ja mahdollisesti etäpesäkkeitä esimerkiksi luustossa ja keuhkoissa. Viiden vuoden selviytymisennusta levinneisyysasteen neljä maksasyövästä on noin kolme prosenttia. Sekään ei tarkoita että niin iso osa olisi parantunut vaan on hengissä vielä ja syöpä on ja pysyy. Hyvin harva tuollaisesta pysyvästi paranee. Luultavasti Tarton syöpälääkärit eivät ole nähneet kenenkään tuollaisesta paranevan niin eivät vastanneet mitään. Pieni mahdollisuus siihen toki on.

Adblock test (Why?)



Marek Kalmus

mardi 8 août 2023

Arnold Schwarzenegger

attitude sanoi:

muutama ainakin itselleni uusi kuva nuoresta arskasta.
pakko sanoa että tuohon aikaan ja tuon ikäisenä 19vee kovassa kunnossa.

http://www.anabolicreview.com/vbulletin/showthread.php?t=65385&page=1&pp=40 :thumbs:


Wendy Leigh´n kirjoittamassa kirjassa "Arnold" (Pelham Books, 1990) on joitakin kuvia Arnoldin varhaisimmista kansainvälisistä kilpailuista. Kuvia on vuoden 1967 Mr. Universe -kilpailusta (Arnold 20-vuotias) ja vuoden 1969 Mr. Universe -kilpailusta (Arnold 22-vuotias). Kuvissa Arnoldilla ei ole läheskään niin paljon lihasmassaa kuin näissä 19-vuotiskuvissa (?!?), joten tuo kuvien kohdalla ilmoitettu 19 vuoden ikä lienee virheellinen.

Leigh´n kirjassa on vuonna 1972 otettu kuva, jossa Arnold ja Sergio Oliva lämmittelevät ennen esitystä tai kilpailua. Siinä Arnold on 25-vuotiaana ehkä massiivisimmillaan.

Muutama sana Arnoldista: Arnold oli juuri lopetellut uraansa kehonrakennuksen huipulla 1970-luvun puolivälissä, kun itse aloittelin boditreeniä muutaman muun innokkaan helsinkiläispojan kanssa. Arnold oli tietysti meidän ehdoton idolimme, toki myös Franco Columbu oli kova kaveri. Helsingissä oli silloin yksi treenisali!

Nämä molemmat miehet vierailivat Suomessa muutamaan otteeseen 1970-luvun alkuvuosina ja tekivät BBC:n salilla kovan vaikutuksen suomalaisiin bodareihin (itse en valitettavasti päässyt tätä todistamaan, mutta perimätieto on vahvaa). Arnold oli erittäin vahva ja kovakuntoinen ja treenasi todella paljon. Harjoituksissa oli kova tempo, ja hän käytti runsaasti supersarjoja (esim. 5 x 15 toistoa penkkipunnerrusta 150 kilolla ja sen supersarjaparina samoin toistoin leveitä leuanvetoja lisäpainon kanssa).

Pääsin yhden kerran itse haastattelemaan Arnoldia. Se tapahtui vuoden 1982 MM-kilpailuissa (olen ehkä kirjoittanut tästä aiemminkin, mutta toisto sallittakoon). Arnold oli siellä TV-kommentaattorina, minä Suomen joukkueen mukana. Arnold oli oikein mukava ja reilu ja jaksoi jutella kaikkien halukkaiden kanssa bodihommista. Hän hengaili kisahotellin aulassa, antoi haastatteluja ja röyhytteli välillä sikaria. Arskasta jäi hyvä fiilis kaikin puolin.

On kiva huomata, että Arnold näyttää olevan edelleen myös nuorempien Pakkislaisten idoli. Arnold teki kehonrakennuksesta monella tavalla hovikelpoisen lajin ja lisäsi omalla esimerkillään painoharjoittelun suosiota eri puolilla maailmaa. Arnold tulee ilman muuta jäämään historiaan suurimpana kehonrakennustähtenä, vaikka nykymiehillä isommat lihakset onkin.

Adblock test (Why?)



Arnold Schwarzenegger

Robert Helenius

Sleep-O juu vähän samaa vikaa mulla, noi nyrkkeily matsit alkaa olee aivan perkeleen tylsiä ku kattoo UFC ja varsinkin kun raskaansarjan Tappelijat vapaaottelee, ei mitää turhaa mattopainii :)

Adblock test (Why?)



Robert Helenius

lundi 7 août 2023

Kyykky- ja mavekyssäreitä

Kokeile joko skugen tekniikaa ja ota lankku kantapäiden alle tai sitten liityt astetta HC:mpien joukkoon eli teet etukyykkä jolloin ei ole vaaraa, että selkä "hajoaisi" ja menisit liian etukenoon, kun raudat ovat edessä. Toki tekniikka on vaikeampi, jota en kyllä itse ymmärrä laisinkaan, kun itselle etykyykky on ollut tuhat kertaa luonnollisempi ja helpompi tehdä kuin takakyykky, mutta kannataa kokeille. Lupaan, että etureidet räjähtää. ;)

Adblock test (Why?)



Kyykky- ja mavekyssäreitä

dimanche 6 août 2023

Grappling porinaa

Grappling mahtaa olla kovassa nosteessa siksi, että vaparibuumista huolimatta harvat voivat lajia harrastaa. BJJ on "uusi" laji jossa asenteet ja markkinointi on nykyaikaa. Halukkaat katsokoot youtubesta BJJ vs Judo tms lajit miten on videoita. BJJ ja lukkopaini ovat lajeja joita on helpompi harrastaa 2-3 kertaa viikkoon. Myös kynnys kisata on matalampi mitä lyöntilajeissa. Joillain varmaan painaa vaakakupissa sekin ettei haluta ottaa iskuja kupoliin. Grappling on siinä suhteessa hauska laji, että treenaaminen on pirun mukavaa, mutta kisoja joissa ei ole jotain tunnelatausta valmiina, on pirun tylsä katsoa. Krekoa oon aina kattonu kun suomalaiset mm- tai olympiamolskilla painivat. BJJ:tä ja lukkopainia lähinnä livenä, judoa en ollenkaan.

Mitä mieltä seuraavista. Kukkakaalikorvat, hot or not? Vyöarvot BJJ:ssä onko järkeä?


Kukkakaalikorville ei oikeen voi mitään, jollet omista aivan saatanan "fletkuja" korvia. Mulla on aina ollut kovarustoiset korvat, ja nyt jo 10kk treeneillä toinen korva ihan rutussa. Käytän korvasuojia silloin kun kipu on niin kova että on pakko, mutta sparrikaverit kitisee noista kun niiden ulkopinta on kova, ja itsellä jää jatkuvasti pää giljotiineihin ja triangeleihin noiden kanssa.

BJJ No-Gi finnish openeissa oli aivan saatanasti katsojia, en olisi uskonut että helsingin urheilutalon katsomo oli parhaimmillaan 60% täynnä, kun jengi oli painimassa. On hienoa nähdä, että ukkoja kiinnostaa, ja itsellä parempi fiilis kisata, kun voittaessa kuulee yleisönkin ;)

Miksi NoGi kisoihin vyöarvot bbj:stä, vaikka suurta osaa bbj-tekniikoista pysty edes käyttämään ilman pukua. Eikö voisi lajia kehittää täysin omaksi jutukseen ja myöntää Nogi-vyöarvot, jos sellaisia on pakko jakaa?


Onhan lukkopainissa jako vain amatööreille ja ammattilaisille? Siellä ei vyöarvot vaikuta. No-Gin ja lukkopainin suurin ero taitaa olla jalkalukkojen sallivuudessa. Amatööreille lukkopainissa sallittu toehold, kneebar ja suora nilkkalukko.
Vyöarvot on tällä hetkellä kyllä ihan hyväkin asia. Varsinkin nyt kun purppurat irrotettiin elitestä. Kisaajamäärät todella kovassa nousussa ja kynnys kisaamiseen pienempi kun on oman tasoisille sarjat. Toki tässä on pieni epäkohta mun mielestä juurikin nogi kisoissa kun valkovöiden/sinivöiden sarjoissa voi olla todella kauan treenanneita mma/paini/judo taustaisia kavereita. Mun mielestä on hyvä että on noita nogi kisojakin kun en juurikaan tykkää puvulla kisata vaikka oikeastaan enemmän tulee puku päällä treenattua kun ilman.

Oma ihanne tilanne ois kun tulis semmoset kisat missä on heelhookit yms temput sallittuja mutta vyöarvoilla ja bjj pistesysteemillä.

Tällä hetkellä kyllä menossa ihan hyvään suuntaan bjj hommat suomessa kunhan vaan tulis vielä lisää ruskea_musta sarjoihin kisaajia.


Ainakin aloittelijoille on mun mielestä hienoa, että on tuo valkovöidenkin vyösarja, vaikka sielläkin välillä näkee kaikenmaailman epäkohtia (esimerkkinä Makwan Amirkhani jossain salikisoissa oliko se nyt 2013). Mulle ainakin olisi todella kova kynnys kisata suoraan jossain paljon kokeneempien kanssa, mutta valkovyösarjan takia uskalsin lähteä sm:iin 4kk treenillä. Eihän siitä mitään tullut, mutta seuraaviin kisoihin lähtö oli taas paljon helpompaa henkisesti.

Musta tuntuu, että todella moni aloittaa vaparin peruskurssilla, mutta sitten kun tajuaa miten raskasta ja monipuolista se on, varsinkin jos siinä haluaa menestyä, niin moni jatkaa pelkästään grapplingia. Myös tuossa joku mainitsi harjoitusmääristä, en tiedä miten muilla, mutta mulla ei kestäisi kroppa treenata vaparia niin usein kuin subbaria/BJJ:tä.

Adblock test (Why?)



Grappling porinaa

samedi 5 août 2023

Sukilla salille

Lol tuutteko suoraan laivalta salille, vai mitkä ihmeen märät sukat 😅? Ottakaa ny ees räpylät pois välissä! Ei oo tullu kyl tuijoteltuu muiden kinttuja, mut jos pitäis vetoa lyödä ni laittaisin sille, että suurin osa ihmisistä vetää ihan vaan sukilla. Täytyy alkaa tutkaileen. Sukkakieltoa en oo myöskään ikinä nähny millään salilla. Löytyykö faktaa, että jollain salilla noin olisi?

Adblock test (Why?)



Sukilla salille

vendredi 4 août 2023

Afrikan tähden todennäköisyydet

Suuremmalla otannalla...aivan, samaten tapahtuu siinä afrikan tähdessä. Koska todennäköisyys on 1/30, eikä 1/2 kuten kolikossa, joudut tekemään suuremman otannan. Todennäköisyys perustuu juurikin siihen, että tarpeeksi monta kertaa kun kokeillaan, niin löydetään se tasapaino.
"Tekoälyn" selittelyt perustuivat siihen ettei se löytänyt suoraa vastausta netistä.
Lisätään tähän nyt sitten "tekoälymäinen" kysymys todennäköisyydestä: Onko mulla paremmat mahdollisuudet voittaa eurojaskassa jos vien saman rivin torstaina klo 14:56:23, kuin jos vien sen perjantaina klo 09:12:44?

Adblock test (Why?)



Afrikan tähden todennäköisyydet

jeudi 3 août 2023

Frisbeegolf

Pyöriikö tällä foorumilla porukkaa, jotka ovat innostuneet ko. lajista? Itse oon nyt käyny 3 kertaa heittelemässä Nummelan suunnalla tyttöystävän ja hänen muutaman sukulaisen kanssa. Hämeenlinnan ympäristössä on suhteellisen heikosti(ainakaan viimeksi kun ratarekisteristä katsoin), Sappeessa lähin.
Itsellä on tällä hetkellä vain yksi kiekko: Innovan Coyote keskimatkan kiekko. Täytyy ainakin yksi draiveri vielä ostaa, että saa pitkälle. Näin alussa lyhyellä matkalla/puttauksessa on aivan sama millä heittää:)

Adblock test (Why?)



Frisbeegolf

mercredi 2 août 2023

Paula Ranta

34 min ·

Arvoisa yleisö! Haluamme jälleen kerran kiittää kaikesta tuestanne ja suuresta kannustuksestanne. Kiitämme jokaista urheilijaa kovasta työstä ja hienosta suoriutumisesta kisoissa, ilman teitä tätäkään tapahtumaa ei olisi tullut! Kiitos Renne Korppila, kovin kuuluttaja ever. Kiitos stream kommentaattorit Halmo & Kataja sekä kaikki haastateltavat. Erityisesti kiitos pääsponsori LOADED sekä kaikki muut sponsorit, te teitte vaikesta ajankohdasta huolimatta tämän hienon tapahtuman mahdolliseksi! Kiitämme myös kaikkia järjestelyihin osallistuneita sekä suurta joukkoa tuomareita kovasta urakasta. Mutta, parannettavaakin jäi, streamin ostossa ja linkeissä oli häikkiä toistuvasti, pahoittelemme tätä ja asia tullaan korjaamaan ensi vuodeksi. Suurin epäkohta kohdistui Figure-sarjan tuomarointikriteereihin. uutena lajina tuomaripaneelilta oli hieman hakusessa, mitä linjaa SKL ja sääntömme hakevat kilpailijan fysiikalta tässä lajissa. Olemme todella pahoillamme tästä epänormaalin suuresta hajonnasta tuomaroinnissa ja otamme täyden vastuun siitä, että jatkossa tuomarikoulutuksissa kiinnitämme tähän erityistä huomiota ja tällaista ei tule tapahtumaan enää jatkossa. Kiitos vielä kerran teille kaikille!

Adblock test (Why?)



Paula Ranta

Suomen laskeva syntyvyys, syyt ja seuraukset

[unable to retrieve full-text content]

Suomen kokonaishedelmällisyysluku oli 2022 mittaushistorian matalin eli 1,32. Väestö uusiutuu kun luku on 2,1.

Mitkä syyt ovat johtaneet tähän tilanteeseen?
Mitä edelleen laskevasta syntyvyydestä seuraa?
Miten tilanne voitaisiin korjata?


Suomen laskeva syntyvyys, syyt ja seuraukset