dimanche 31 août 2025

Koronavirus, COVID-19

ihan kaikissa jos menee läpi että kyseessä "Force majeure"

edit : asiasta onkin ollut keskustelua yrittäjät.fi:ssä
"
Suomen Yrittäjien asiantuntija Atte Rytkönen muistuttaa, että ylivoimaisen esteen käsillä oloa arvioidaan aina yksittäistapauksittain. Koronavirus itsessään ei automaattisesti tarkoita force majeure-perusteen olemassaoloa, vaan siihen vetoavan osapuolen on aina pystyttävä osoittamaan, millä konkreettisella tavalla virus on estänyt sopimuksenmukaisen suorituksen tekemisen.

– Sopimuksessa voi olla lueteltuna tilanteet, joissa Force Majeure pätee, mutta on olemassa myös yleinen periaate, jonka mukaan ylivoimaisen esteen ehdot pätevät, vaikka sopimuksessa ei nimenomaista asiaa koskevaa ehtoa olisikaan. Toisaalta, vaikka sopimuksessa olisi Force Majeure -lauseke, koronaan ei välttämättä voi vedota, Rytkönen sanoo.

Tilanteessa arvioidaan sitä, seuraako koronaviruksesta sellaisia esteitä, ettei yritys pysty suoritevelvoitteita täyttämään ja onko muita keinoja."

En sitten tiedä miten tuo matkailuun vaikuttaa... Oma risteilyni 20-22.3 oli itselleni kuluton mutta järjestäjälle hiton kallis monine ruokailuineen ja kuljetuksineen... Hullua jos risteilyt ruotsiin jatkuvat vain siksi ettei isot laivayhtiöt joudu palauttamaan rahoja.

Adblock test (Why?)



Koronavirus, COVID-19

mercredi 27 août 2025

Ana ja möykky

How to install the app on iOS

Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.

Huomio: This feature may not be available in some browsers.

Adblock test (Why?)



Ana ja möykky

mardi 26 août 2025

”Eettinen” lihatuotanto

Lihan saatavuus on puhuttanut paljon julkisuudessa, mutta itse haluan nostaa esiin hieman eri näkökulman.

Olen noin 90/10 kasvis–liharuokailija ja haluaisin tietää, miten voisin hankkia mahdollisimman eettisesti tuotettua lihaa. Onko esimerkiksi luomuliha todella sellaista, jossa eläimet saavat liikkua vapaasti, käyttäytyä lajityypillisesti ja elää mahdollisimman luonnollista elämää – vai viittaako luomumerkintä vain eläinten saamaan ravintoon?

Pääasiassa syön riistaa, toisinaan kuitenkin tekisi mieli esimerkiksi naudan pihviä, mutta en halua olla mukana nykyajan tehotuotannon ketjussa yhtään enempää kuin on pakko. Hinta ei ole ratkaiseva tekijä – voisin hyvin maksaa vaikka 100 €/kg, sillä syön ostolihaa vain muutaman kerran vuodessa. Silloin tärkeintä on, että eläimen elämä olisi ollut mahdollisimman hyvä ja kunnioittava.

Minulle liha on juhlaruokaa, ei arkinen perustuote. Nykyinen tilanne, jossa lihaa saa halvalla ja sitä pidetään lähes pakollisena osana päivittäistä ruokavaliota, on sekä eläinten että ympäristön näkökulmasta kestämätön. Todellisuudessa liha on liian halpaa suhteessa sen eettiseen ja ekologiseen hintaan – ja juuri siksi sitä tulisi arvostaa enemmän ja syödä harvemmin.

Adblock test (Why?)



”Eettinen” lihatuotanto

Hussein Farhat

How to install the app on iOS

Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.

Huomio: This feature may not be available in some browsers.

Adblock test (Why?)



Hussein Farhat

dimanche 24 août 2025

Suomen vahvin 2025

Törrö suoriutui ekasta heikosta lajistaan hyvin, vielä on 2 huonoa lajia jäljellä eli etupito ja työntö. Pynnösen kohdalla maastaveto on ratkaiseva. Jesse tai Törrö voittaa, Nurmi on kolmas, näin veikkaan.

Adblock test (Why?)



Suomen vahvin 2025

mercredi 20 août 2025

Pauli Pöyhiä

Jännä muuten, miten tuossa yhdessä kuvassa sekä Pauli, että Peter painavat asentoa kasaan rinta sivulta -poseerauksessa, kun taas Pajunoja hienosti avaa rintakehän upealla ryhdillä. Tulee mieleen Arnoldin Pumping iron leffa, missä mestari opettaa salilla poseerausta. "Ei pidä yrittää piilotella niitä lihaksia, vaan pullauttaa ne mahdollisimman hyvin esiin." Liekkö edes nuo asennot valmiit kaikilla tuossa kuvassa.

Adblock test (Why?)



Pauli Pöyhiä

Makwan Amirkhani

Mielipideasioitahan nuo on, että kuka tykkää nöyrästä asenteesta ja kuka vähän räiskyvämmästä persoonasta, mutta kyllä se vaan etenkin kamppailu-urheilussa niin on, että ottelijat jotka muistetaan vielä 50 vuotta uran loppumisen jälkeenkin ovat niitä jotka olivat kovia, mutta myös sen lisäksi kaikkea muuta kuin vaatimattomia.

Miettikää nyt nyrkkeilyn puolelta vaikka Alia, Foremania, Tysonia yms. Ei noista kukaan kovin nöyrä ollut. Tyson noista ainut kuka saattoi olla matsien jälkeen suht nöyrä, mutta kun tuolla on juuri haukuttu Overeemin ottelua edeltäviä puheita yms. ylimielisiksi, niin muistaako kukaan minkälaisia puheita esim. Tyson puhui ennen otteluitaan?
Ei siellä nöyristelty. Ali ei ikinä nöyristellyt mitään ja kyllä siellä Frazierit Holmesit ja monet monet muut tekivät selväksi oman kantansa aina siihin, että kuka on kovin jätkä. Nämä seikat ovat niitä, mistä ottelijat muistetaan (tietysti sen urheilullisen menestyksen ja hienojen otteluiden lisäksi). Isolla staralla usein on iso ego ja nämä ovat niitä ukkoja joita rakastetaan, vihataan, joista puhutaan ja jotka muistetaan.

Klitchkot ovat tällä hetkellä ylivoimaisia, mutta veikkaan, ettei heidän nimensä tule jäämään niin vahvasti kuitenkaan historiankirjoihin jo ihan sen takia, että käyttäytyvät niin asiallisesti kehän ulkopuolella.
Toki voidaan sanoa Klitchkojen otteluita myös tylsiksi, mutta jos Klitchkojen kehän ulkopuolinen ulosanti olisi esim. Tony Halme -luokkaa, niin aivan varmasti kiinnostaisivat suurta yleisöä enemmän.

Uhoamistakin on sitten monenlaista ja sille olisi hyvä olla jotain perusteita. Juurikin nämä jenkki tuf-ukkelit aiheuttavat välillä suurta myötähäpeää, kun ei oikeasti ole minkäänlaista pohjaa niille suurille puheille ja uhossa ei ole edes mitään älykkyyttä mukana (vrt. Sonnenin uhot).

Fedor on siinä mielessä valtava poikkeus, että saavutti oman asemansa puhtaasti kehänsisäisillä otteilla ja oli todella nöyrä kehän ulkopuolella. Mutta Fedor olikin taas sitten varsin poikkeuksellinen yksilö kehätaidoiltaan. Siellä rytisi ja aina nousi saman ukon käsi lopuksi ylös.
UFC:ssa Chael Sonnen tunnetaan paremmin kuin muutamien painoluokkien hallitsevat mestarit, vaikka Sonnen ei ole itse missään vaiheessa onnistunut itse UFC vyötä saavuttamaan ja yleensä voittaa matsinsa vielä decisionilla.

Urheilu vaatii toki nöyrää asennetta treenaamiseen ja varmasti nämä kovimmatkin puhujat sisimmissään kunnioittavat ottelijana sitä ukkoa joka häkin toisella laidalla seisoo, muuten ei riitä motivaatio järkyttävän kovaan treeniin ennen matsia, jos ei yhtään kunnioita toisen osaamista.
Aina tarvitaan sitä urheilullista osaamista sinne taakse, mutta legendaksi tullaan yleensä vain urheilullisten ansioiden ja kiinnostavan persoonan yhteisvaikutuksella.

Tulipas pitkä postaus, mutta tämmösiä mietteitä tähän "ego-asiaan" :)

Adblock test (Why?)



Makwan Amirkhani