Affichage des articles dont le libellé est Diablo III. Afficher tous les articles

lundi 31 décembre 2018

Diablo III

Blizzard järjestää tänä viikonloppuna Worldwide Invitational -pippalonsa, jossa myös julkistetaan uusi, toistaiseksi tuntematon peli joka on tällä hetkellä tekeillä. Huhumylly on tietysti lähtenyt pyörimään, eikä vähiten siksi että ajankohta osuu tarkalleen Diablo II:sen kahdeksanvuotissynttäreille.

[​IMG]

Tämä on myös aika mielenkiintoinen tapaus, miksi helvetissä Diablo olisi tuossa keskellä (vrt. WoW/Starcraft -hahmoihin & niiden omiin pelisarjoihin, jotka ovat tällä hetkellä kuitenkin enemmän kaikkien huulilla), ellei pelisarja olisi keskeisessä osassa tuolla tapahtumassa.

D2 oli kuitenkin sellaista huumetta aikoinaan, että olisi jo korkea aika uudelle versiolle. Pettymys sitten sitäkin suurempi jos sieltä tulisikin jotain muuta, sitten voi mörökölli viedä.

Let's block ads! (Why?)

Diablo III

dimanche 4 novembre 2018

mercredi 8 août 2018

lundi 26 février 2018

vendredi 26 janvier 2018

lundi 27 novembre 2017

samedi 11 novembre 2017

jeudi 10 août 2017

vendredi 21 juillet 2017

jeudi 13 juillet 2017

mardi 27 juin 2017

dimanche 18 juin 2017

lundi 12 juin 2017

dimanche 23 avril 2017

vendredi 31 mars 2017

dimanche 5 février 2017

samedi 7 janvier 2017

mardi 3 janvier 2017

This article passed through the Full-Text RSS service - if this is your content and you're reading it on someone else's site, please read the FAQ at http://ift.tt/jcXqJW.
Recommended article: The Guardian's Summary of Julian Assange's Interview Went Viral and Was Completely False.

Diablo III

vendredi 4 novembre 2016

Diablo III

Blizzard järjestää tänä viikonloppuna Worldwide Invitational -pippalonsa, jossa myös julkistetaan uusi, toistaiseksi tuntematon peli joka on tällä hetkellä tekeillä. Huhumylly on tietysti lähtenyt pyörimään, eikä vähiten siksi että ajankohta osuu tarkalleen Diablo II:sen kahdeksanvuotissynttäreille.

[​IMG]

Tämä on myös aika mielenkiintoinen tapaus, miksi helvetissä Diablo olisi tuossa keskellä (vrt. WoW/Starcraft -hahmoihin & niiden omiin pelisarjoihin, jotka ovat tällä hetkellä kuitenkin enemmän kaikkien huulilla), ellei pelisarja olisi keskeisessä osassa tuolla tapahtumassa.

D2 oli kuitenkin sellaista huumetta aikoinaan, että olisi jo korkea aika uudelle versiolle. Pettymys sitten sitäkin suurempi jos sieltä tulisikin jotain muuta, sitten voi mörökölli viedä.

Let's block ads! (Why?)

Diablo III

mercredi 21 septembre 2016