Affichage des articles dont le libellé est Tänne kaikki pari- ja ihmissuhdeongelmat. Afficher tous les articles
Affichage des articles dont le libellé est Tänne kaikki pari- ja ihmissuhdeongelmat. Afficher tous les articles

samedi 19 septembre 2020

Tänne kaikki pari- ja ihmissuhdeongelmat

Eleonoora sanoi:

Ja taas tulee tekstiä kuin mun näppikseltä. Kun on ne hyvät hetket, niin ei sitä vaan osaa "luovuttaa". Mutta toisaalta, onko rakkaudesta ja rakastamisesta tullut jokin harhaluulo tai vastaavaa? Luulee, että rakastaa, koska niin "kuuluu" tuntea kumppaniaan kohtaan. Äh, en tiedä.

Meillä on varmaan jotenkin samanlaiset maailmat. :)

Mä olen miettinyt sitäkin, tiedänkö mä edes mitä rakastaminen on. (Nyt menee osastolle perjantai-illan syvälliset, mutta menköön). Silloin kun nykyisen kumppanin kanssa tutustuttiin, tuntui ensi kertaa siltä, että "toi mies on pakko saada". Tein töitä sen eteen ja lopulta sain mitä halusin, vastakaikua tunteilleni. Muistan, miltä se tuntui. Missä se tunne on nyt? Oliko se rakastumista vai jotenkin harvinaisen suurta ihastumista? Rakastanko minä häntä, vai välitänkö vain? Olen ainakin luullut rakastavani, ensi kertaa ajatellut jopa sitä, josko joskus avioituisimme ja perustaisin perheen hänen kanssaan. En kuitenkaan halua ottaa uusia askelia suhteessa, esimerkiksi mennä kihloihin, koska en tiedä, haluanko oikeasti?! Voiko rakkaus alkaa sammua ja hiipua hiljalleen, muuttua välittämiseksi, ja suhde jatkua edelleen? En haluaisi tämän päättyvän. Haluaisin vain muuttaa vähän. Tiedän kuitenkin, että minun on joko lopetettava tämä kokonaan tai hyväksyttävä se, mikä minun tulee hyväksyä: asiat eivät muutu koskaan. Haluaisin olla onnellinen ja aito, oma itseni. Että se riittäisi myös kumppanille, ja tekisin hänet onnelliseksi omana itsenäni. Tuntuu, etten jaksa mukautua aina vain toisen tarpeisiin, se väsyttää. Taannoin työkaverini ääneen ihmetteli, "kuinka sinä merzi voit aina olla niin iloinen, ystävällinen ja joviaali työtoveri"? Kun illalla kerroin tästä miehelle, hän esitti kysymyksen, "miksi sinä et enää minua kohtaan ole yhtä iloinen kuin ennen"? Olen itsekin ahdistunut siitä, etten koe oloani aina vapaaksi hänen seurassaan. "Sinä sitä, sinä tätä". Mitä minä enää osaan tehdä oikein? Kamalaa, olen jo päätynyt tähän itsesyytösten vaiheeseen. Väkisinkin sitä miettii, olisiko sitä jossakin joku, jonka kanssa maailmat kohtaisivat paremmin. Vaikka yhtäältä ei vaihtaa haluaisikaan, paranisiko se viahtamalla kuitenkin?

Let's block ads! (Why?)



Tänne kaikki pari- ja ihmissuhdeongelmat

jeudi 9 juillet 2020

Tänne kaikki pari- ja ihmissuhdeongelmat

Eleonoora sanoi:

Ja taas tulee tekstiä kuin mun näppikseltä. Kun on ne hyvät hetket, niin ei sitä vaan osaa "luovuttaa". Mutta toisaalta, onko rakkaudesta ja rakastamisesta tullut jokin harhaluulo tai vastaavaa? Luulee, että rakastaa, koska niin "kuuluu" tuntea kumppaniaan kohtaan. Äh, en tiedä.

Meillä on varmaan jotenkin samanlaiset maailmat. :)

Mä olen miettinyt sitäkin, tiedänkö mä edes mitä rakastaminen on. (Nyt menee osastolle perjantai-illan syvälliset, mutta menköön). Silloin kun nykyisen kumppanin kanssa tutustuttiin, tuntui ensi kertaa siltä, että "toi mies on pakko saada". Tein töitä sen eteen ja lopulta sain mitä halusin, vastakaikua tunteilleni. Muistan, miltä se tuntui. Missä se tunne on nyt? Oliko se rakastumista vai jotenkin harvinaisen suurta ihastumista? Rakastanko minä häntä, vai välitänkö vain? Olen ainakin luullut rakastavani, ensi kertaa ajatellut jopa sitä, josko joskus avioituisimme ja perustaisin perheen hänen kanssaan. En kuitenkaan halua ottaa uusia askelia suhteessa, esimerkiksi mennä kihloihin, koska en tiedä, haluanko oikeasti?! Voiko rakkaus alkaa sammua ja hiipua hiljalleen, muuttua välittämiseksi, ja suhde jatkua edelleen? En haluaisi tämän päättyvän. Haluaisin vain muuttaa vähän. Tiedän kuitenkin, että minun on joko lopetettava tämä kokonaan tai hyväksyttävä se, mikä minun tulee hyväksyä: asiat eivät muutu koskaan. Haluaisin olla onnellinen ja aito, oma itseni. Että se riittäisi myös kumppanille, ja tekisin hänet onnelliseksi omana itsenäni. Tuntuu, etten jaksa mukautua aina vain toisen tarpeisiin, se väsyttää. Taannoin työkaverini ääneen ihmetteli, "kuinka sinä merzi voit aina olla niin iloinen, ystävällinen ja joviaali työtoveri"? Kun illalla kerroin tästä miehelle, hän esitti kysymyksen, "miksi sinä et enää minua kohtaan ole yhtä iloinen kuin ennen"? Olen itsekin ahdistunut siitä, etten koe oloani aina vapaaksi hänen seurassaan. "Sinä sitä, sinä tätä". Mitä minä enää osaan tehdä oikein? Kamalaa, olen jo päätynyt tähän itsesyytösten vaiheeseen. Väkisinkin sitä miettii, olisiko sitä jossakin joku, jonka kanssa maailmat kohtaisivat paremmin. Vaikka yhtäältä ei vaihtaa haluaisikaan, paranisiko se viahtamalla kuitenkin?

Let's block ads! (Why?)



Tänne kaikki pari- ja ihmissuhdeongelmat

jeudi 16 avril 2020

Tänne kaikki pari- ja ihmissuhdeongelmat

Eleonoora sanoi:

Ja taas tulee tekstiä kuin mun näppikseltä. Kun on ne hyvät hetket, niin ei sitä vaan osaa "luovuttaa". Mutta toisaalta, onko rakkaudesta ja rakastamisesta tullut jokin harhaluulo tai vastaavaa? Luulee, että rakastaa, koska niin "kuuluu" tuntea kumppaniaan kohtaan. Äh, en tiedä.

Meillä on varmaan jotenkin samanlaiset maailmat. :)

Mä olen miettinyt sitäkin, tiedänkö mä edes mitä rakastaminen on. (Nyt menee osastolle perjantai-illan syvälliset, mutta menköön). Silloin kun nykyisen kumppanin kanssa tutustuttiin, tuntui ensi kertaa siltä, että "toi mies on pakko saada". Tein töitä sen eteen ja lopulta sain mitä halusin, vastakaikua tunteilleni. Muistan, miltä se tuntui. Missä se tunne on nyt? Oliko se rakastumista vai jotenkin harvinaisen suurta ihastumista? Rakastanko minä häntä, vai välitänkö vain? Olen ainakin luullut rakastavani, ensi kertaa ajatellut jopa sitä, josko joskus avioituisimme ja perustaisin perheen hänen kanssaan. En kuitenkaan halua ottaa uusia askelia suhteessa, esimerkiksi mennä kihloihin, koska en tiedä, haluanko oikeasti?! Voiko rakkaus alkaa sammua ja hiipua hiljalleen, muuttua välittämiseksi, ja suhde jatkua edelleen? En haluaisi tämän päättyvän. Haluaisin vain muuttaa vähän. Tiedän kuitenkin, että minun on joko lopetettava tämä kokonaan tai hyväksyttävä se, mikä minun tulee hyväksyä: asiat eivät muutu koskaan. Haluaisin olla onnellinen ja aito, oma itseni. Että se riittäisi myös kumppanille, ja tekisin hänet onnelliseksi omana itsenäni. Tuntuu, etten jaksa mukautua aina vain toisen tarpeisiin, se väsyttää. Taannoin työkaverini ääneen ihmetteli, "kuinka sinä merzi voit aina olla niin iloinen, ystävällinen ja joviaali työtoveri"? Kun illalla kerroin tästä miehelle, hän esitti kysymyksen, "miksi sinä et enää minua kohtaan ole yhtä iloinen kuin ennen"? Olen itsekin ahdistunut siitä, etten koe oloani aina vapaaksi hänen seurassaan. "Sinä sitä, sinä tätä". Mitä minä enää osaan tehdä oikein? Kamalaa, olen jo päätynyt tähän itsesyytösten vaiheeseen. Väkisinkin sitä miettii, olisiko sitä jossakin joku, jonka kanssa maailmat kohtaisivat paremmin. Vaikka yhtäältä ei vaihtaa haluaisikaan, paranisiko se viahtamalla kuitenkin?

Let's block ads! (Why?)



Tänne kaikki pari- ja ihmissuhdeongelmat

samedi 28 décembre 2019

Tänne kaikki pari- ja ihmissuhdeongelmat

Eleonoora sanoi:

Ja taas tulee tekstiä kuin mun näppikseltä. Kun on ne hyvät hetket, niin ei sitä vaan osaa "luovuttaa". Mutta toisaalta, onko rakkaudesta ja rakastamisesta tullut jokin harhaluulo tai vastaavaa? Luulee, että rakastaa, koska niin "kuuluu" tuntea kumppaniaan kohtaan. Äh, en tiedä.

Meillä on varmaan jotenkin samanlaiset maailmat. :)

Mä olen miettinyt sitäkin, tiedänkö mä edes mitä rakastaminen on. (Nyt menee osastolle perjantai-illan syvälliset, mutta menköön). Silloin kun nykyisen kumppanin kanssa tutustuttiin, tuntui ensi kertaa siltä, että "toi mies on pakko saada". Tein töitä sen eteen ja lopulta sain mitä halusin, vastakaikua tunteilleni. Muistan, miltä se tuntui. Missä se tunne on nyt? Oliko se rakastumista vai jotenkin harvinaisen suurta ihastumista? Rakastanko minä häntä, vai välitänkö vain? Olen ainakin luullut rakastavani, ensi kertaa ajatellut jopa sitä, josko joskus avioituisimme ja perustaisin perheen hänen kanssaan. En kuitenkaan halua ottaa uusia askelia suhteessa, esimerkiksi mennä kihloihin, koska en tiedä, haluanko oikeasti?! Voiko rakkaus alkaa sammua ja hiipua hiljalleen, muuttua välittämiseksi, ja suhde jatkua edelleen? En haluaisi tämän päättyvän. Haluaisin vain muuttaa vähän. Tiedän kuitenkin, että minun on joko lopetettava tämä kokonaan tai hyväksyttävä se, mikä minun tulee hyväksyä: asiat eivät muutu koskaan. Haluaisin olla onnellinen ja aito, oma itseni. Että se riittäisi myös kumppanille, ja tekisin hänet onnelliseksi omana itsenäni. Tuntuu, etten jaksa mukautua aina vain toisen tarpeisiin, se väsyttää. Taannoin työkaverini ääneen ihmetteli, "kuinka sinä merzi voit aina olla niin iloinen, ystävällinen ja joviaali työtoveri"? Kun illalla kerroin tästä miehelle, hän esitti kysymyksen, "miksi sinä et enää minua kohtaan ole yhtä iloinen kuin ennen"? Olen itsekin ahdistunut siitä, etten koe oloani aina vapaaksi hänen seurassaan. "Sinä sitä, sinä tätä". Mitä minä enää osaan tehdä oikein? Kamalaa, olen jo päätynyt tähän itsesyytösten vaiheeseen. Väkisinkin sitä miettii, olisiko sitä jossakin joku, jonka kanssa maailmat kohtaisivat paremmin. Vaikka yhtäältä ei vaihtaa haluaisikaan, paranisiko se viahtamalla kuitenkin?

Let's block ads! (Why?)



Tänne kaikki pari- ja ihmissuhdeongelmat

vendredi 15 novembre 2019

Tänne kaikki pari- ja ihmissuhdeongelmat

Eleonoora sanoi:

Ja taas tulee tekstiä kuin mun näppikseltä. Kun on ne hyvät hetket, niin ei sitä vaan osaa "luovuttaa". Mutta toisaalta, onko rakkaudesta ja rakastamisesta tullut jokin harhaluulo tai vastaavaa? Luulee, että rakastaa, koska niin "kuuluu" tuntea kumppaniaan kohtaan. Äh, en tiedä.

Meillä on varmaan jotenkin samanlaiset maailmat. :)

Mä olen miettinyt sitäkin, tiedänkö mä edes mitä rakastaminen on. (Nyt menee osastolle perjantai-illan syvälliset, mutta menköön). Silloin kun nykyisen kumppanin kanssa tutustuttiin, tuntui ensi kertaa siltä, että "toi mies on pakko saada". Tein töitä sen eteen ja lopulta sain mitä halusin, vastakaikua tunteilleni. Muistan, miltä se tuntui. Missä se tunne on nyt? Oliko se rakastumista vai jotenkin harvinaisen suurta ihastumista? Rakastanko minä häntä, vai välitänkö vain? Olen ainakin luullut rakastavani, ensi kertaa ajatellut jopa sitä, josko joskus avioituisimme ja perustaisin perheen hänen kanssaan. En kuitenkaan halua ottaa uusia askelia suhteessa, esimerkiksi mennä kihloihin, koska en tiedä, haluanko oikeasti?! Voiko rakkaus alkaa sammua ja hiipua hiljalleen, muuttua välittämiseksi, ja suhde jatkua edelleen? En haluaisi tämän päättyvän. Haluaisin vain muuttaa vähän. Tiedän kuitenkin, että minun on joko lopetettava tämä kokonaan tai hyväksyttävä se, mikä minun tulee hyväksyä: asiat eivät muutu koskaan. Haluaisin olla onnellinen ja aito, oma itseni. Että se riittäisi myös kumppanille, ja tekisin hänet onnelliseksi omana itsenäni. Tuntuu, etten jaksa mukautua aina vain toisen tarpeisiin, se väsyttää. Taannoin työkaverini ääneen ihmetteli, "kuinka sinä merzi voit aina olla niin iloinen, ystävällinen ja joviaali työtoveri"? Kun illalla kerroin tästä miehelle, hän esitti kysymyksen, "miksi sinä et enää minua kohtaan ole yhtä iloinen kuin ennen"? Olen itsekin ahdistunut siitä, etten koe oloani aina vapaaksi hänen seurassaan. "Sinä sitä, sinä tätä". Mitä minä enää osaan tehdä oikein? Kamalaa, olen jo päätynyt tähän itsesyytösten vaiheeseen. Väkisinkin sitä miettii, olisiko sitä jossakin joku, jonka kanssa maailmat kohtaisivat paremmin. Vaikka yhtäältä ei vaihtaa haluaisikaan, paranisiko se viahtamalla kuitenkin?

Let's block ads! (Why?)



Tänne kaikki pari- ja ihmissuhdeongelmat

jeudi 31 octobre 2019

Tänne kaikki pari- ja ihmissuhdeongelmat

Eleonoora sanoi:

Ja taas tulee tekstiä kuin mun näppikseltä. Kun on ne hyvät hetket, niin ei sitä vaan osaa "luovuttaa". Mutta toisaalta, onko rakkaudesta ja rakastamisesta tullut jokin harhaluulo tai vastaavaa? Luulee, että rakastaa, koska niin "kuuluu" tuntea kumppaniaan kohtaan. Äh, en tiedä.

Meillä on varmaan jotenkin samanlaiset maailmat. :)

Mä olen miettinyt sitäkin, tiedänkö mä edes mitä rakastaminen on. (Nyt menee osastolle perjantai-illan syvälliset, mutta menköön). Silloin kun nykyisen kumppanin kanssa tutustuttiin, tuntui ensi kertaa siltä, että "toi mies on pakko saada". Tein töitä sen eteen ja lopulta sain mitä halusin, vastakaikua tunteilleni. Muistan, miltä se tuntui. Missä se tunne on nyt? Oliko se rakastumista vai jotenkin harvinaisen suurta ihastumista? Rakastanko minä häntä, vai välitänkö vain? Olen ainakin luullut rakastavani, ensi kertaa ajatellut jopa sitä, josko joskus avioituisimme ja perustaisin perheen hänen kanssaan. En kuitenkaan halua ottaa uusia askelia suhteessa, esimerkiksi mennä kihloihin, koska en tiedä, haluanko oikeasti?! Voiko rakkaus alkaa sammua ja hiipua hiljalleen, muuttua välittämiseksi, ja suhde jatkua edelleen? En haluaisi tämän päättyvän. Haluaisin vain muuttaa vähän. Tiedän kuitenkin, että minun on joko lopetettava tämä kokonaan tai hyväksyttävä se, mikä minun tulee hyväksyä: asiat eivät muutu koskaan. Haluaisin olla onnellinen ja aito, oma itseni. Että se riittäisi myös kumppanille, ja tekisin hänet onnelliseksi omana itsenäni. Tuntuu, etten jaksa mukautua aina vain toisen tarpeisiin, se väsyttää. Taannoin työkaverini ääneen ihmetteli, "kuinka sinä merzi voit aina olla niin iloinen, ystävällinen ja joviaali työtoveri"? Kun illalla kerroin tästä miehelle, hän esitti kysymyksen, "miksi sinä et enää minua kohtaan ole yhtä iloinen kuin ennen"? Olen itsekin ahdistunut siitä, etten koe oloani aina vapaaksi hänen seurassaan. "Sinä sitä, sinä tätä". Mitä minä enää osaan tehdä oikein? Kamalaa, olen jo päätynyt tähän itsesyytösten vaiheeseen. Väkisinkin sitä miettii, olisiko sitä jossakin joku, jonka kanssa maailmat kohtaisivat paremmin. Vaikka yhtäältä ei vaihtaa haluaisikaan, paranisiko se viahtamalla kuitenkin?

Let's block ads! (Why?)



Tänne kaikki pari- ja ihmissuhdeongelmat

jeudi 10 octobre 2019

Tänne kaikki pari- ja ihmissuhdeongelmat

Eleonoora sanoi:

Ja taas tulee tekstiä kuin mun näppikseltä. Kun on ne hyvät hetket, niin ei sitä vaan osaa "luovuttaa". Mutta toisaalta, onko rakkaudesta ja rakastamisesta tullut jokin harhaluulo tai vastaavaa? Luulee, että rakastaa, koska niin "kuuluu" tuntea kumppaniaan kohtaan. Äh, en tiedä.

Meillä on varmaan jotenkin samanlaiset maailmat. :)

Mä olen miettinyt sitäkin, tiedänkö mä edes mitä rakastaminen on. (Nyt menee osastolle perjantai-illan syvälliset, mutta menköön). Silloin kun nykyisen kumppanin kanssa tutustuttiin, tuntui ensi kertaa siltä, että "toi mies on pakko saada". Tein töitä sen eteen ja lopulta sain mitä halusin, vastakaikua tunteilleni. Muistan, miltä se tuntui. Missä se tunne on nyt? Oliko se rakastumista vai jotenkin harvinaisen suurta ihastumista? Rakastanko minä häntä, vai välitänkö vain? Olen ainakin luullut rakastavani, ensi kertaa ajatellut jopa sitä, josko joskus avioituisimme ja perustaisin perheen hänen kanssaan. En kuitenkaan halua ottaa uusia askelia suhteessa, esimerkiksi mennä kihloihin, koska en tiedä, haluanko oikeasti?! Voiko rakkaus alkaa sammua ja hiipua hiljalleen, muuttua välittämiseksi, ja suhde jatkua edelleen? En haluaisi tämän päättyvän. Haluaisin vain muuttaa vähän. Tiedän kuitenkin, että minun on joko lopetettava tämä kokonaan tai hyväksyttävä se, mikä minun tulee hyväksyä: asiat eivät muutu koskaan. Haluaisin olla onnellinen ja aito, oma itseni. Että se riittäisi myös kumppanille, ja tekisin hänet onnelliseksi omana itsenäni. Tuntuu, etten jaksa mukautua aina vain toisen tarpeisiin, se väsyttää. Taannoin työkaverini ääneen ihmetteli, "kuinka sinä merzi voit aina olla niin iloinen, ystävällinen ja joviaali työtoveri"? Kun illalla kerroin tästä miehelle, hän esitti kysymyksen, "miksi sinä et enää minua kohtaan ole yhtä iloinen kuin ennen"? Olen itsekin ahdistunut siitä, etten koe oloani aina vapaaksi hänen seurassaan. "Sinä sitä, sinä tätä". Mitä minä enää osaan tehdä oikein? Kamalaa, olen jo päätynyt tähän itsesyytösten vaiheeseen. Väkisinkin sitä miettii, olisiko sitä jossakin joku, jonka kanssa maailmat kohtaisivat paremmin. Vaikka yhtäältä ei vaihtaa haluaisikaan, paranisiko se viahtamalla kuitenkin?

Let's block ads! (Why?)



Tänne kaikki pari- ja ihmissuhdeongelmat

mardi 1 octobre 2019

Tänne kaikki pari- ja ihmissuhdeongelmat

Eleonoora sanoi:

Ja taas tulee tekstiä kuin mun näppikseltä. Kun on ne hyvät hetket, niin ei sitä vaan osaa "luovuttaa". Mutta toisaalta, onko rakkaudesta ja rakastamisesta tullut jokin harhaluulo tai vastaavaa? Luulee, että rakastaa, koska niin "kuuluu" tuntea kumppaniaan kohtaan. Äh, en tiedä.

Meillä on varmaan jotenkin samanlaiset maailmat. :)

Mä olen miettinyt sitäkin, tiedänkö mä edes mitä rakastaminen on. (Nyt menee osastolle perjantai-illan syvälliset, mutta menköön). Silloin kun nykyisen kumppanin kanssa tutustuttiin, tuntui ensi kertaa siltä, että "toi mies on pakko saada". Tein töitä sen eteen ja lopulta sain mitä halusin, vastakaikua tunteilleni. Muistan, miltä se tuntui. Missä se tunne on nyt? Oliko se rakastumista vai jotenkin harvinaisen suurta ihastumista? Rakastanko minä häntä, vai välitänkö vain? Olen ainakin luullut rakastavani, ensi kertaa ajatellut jopa sitä, josko joskus avioituisimme ja perustaisin perheen hänen kanssaan. En kuitenkaan halua ottaa uusia askelia suhteessa, esimerkiksi mennä kihloihin, koska en tiedä, haluanko oikeasti?! Voiko rakkaus alkaa sammua ja hiipua hiljalleen, muuttua välittämiseksi, ja suhde jatkua edelleen? En haluaisi tämän päättyvän. Haluaisin vain muuttaa vähän. Tiedän kuitenkin, että minun on joko lopetettava tämä kokonaan tai hyväksyttävä se, mikä minun tulee hyväksyä: asiat eivät muutu koskaan. Haluaisin olla onnellinen ja aito, oma itseni. Että se riittäisi myös kumppanille, ja tekisin hänet onnelliseksi omana itsenäni. Tuntuu, etten jaksa mukautua aina vain toisen tarpeisiin, se väsyttää. Taannoin työkaverini ääneen ihmetteli, "kuinka sinä merzi voit aina olla niin iloinen, ystävällinen ja joviaali työtoveri"? Kun illalla kerroin tästä miehelle, hän esitti kysymyksen, "miksi sinä et enää minua kohtaan ole yhtä iloinen kuin ennen"? Olen itsekin ahdistunut siitä, etten koe oloani aina vapaaksi hänen seurassaan. "Sinä sitä, sinä tätä". Mitä minä enää osaan tehdä oikein? Kamalaa, olen jo päätynyt tähän itsesyytösten vaiheeseen. Väkisinkin sitä miettii, olisiko sitä jossakin joku, jonka kanssa maailmat kohtaisivat paremmin. Vaikka yhtäältä ei vaihtaa haluaisikaan, paranisiko se viahtamalla kuitenkin?

Let's block ads! (Why?)



Tänne kaikki pari- ja ihmissuhdeongelmat

lundi 24 juin 2019

samedi 25 mai 2019

mardi 5 février 2019

vendredi 23 novembre 2018

mardi 30 octobre 2018

lundi 22 octobre 2018

lundi 24 septembre 2018

mercredi 12 septembre 2018

jeudi 6 septembre 2018

mardi 10 juillet 2018

mercredi 4 juillet 2018

mardi 29 mai 2018