mercredi 15 décembre 2021

Pekka Kotipohja

Pitää nyt Pekallekin avata oma ketju, kun Body-lehdessä oli juttuakin. http://www.bodylehti.fi/?cid=6392 Kovassa kunnossa oleva tulevaisuuden lupaus, jonka ensimmäiset kisat ovat tänä keväänä ja toivottavasti kisoja tulee jatkossa vielä monia. KP Ourama kirjoittaa seuraavasti:

"Pekka on lahjakas ja kevään kilpailussa sen pystyvät kaikki toteamaan. Hän ei ole vielä voittanut mitään ja kukaan ei ole sanonut, että hän voittaisikaan mitään, mutta sen voin kokemuksesta sanoa, että hänen 168-senttinen fysiikka on täysin kilpailukykyinen ja ehkä kovempikin kuin viime vuoden EM-hopeaa tuoneen Markus Karin, joten siinä pientä ennakkokäsitystä mitä Kultsan lavalla nähdään, jos viimeiset viikon menevät suunnitelmien mukaan.
En sano, että Pekka voittaa juniorisarjan, koska en ole nähnyt muita kilpailijoita ja kilpailuun on toisaalta vielä aikaa melkein 2 kk, mutta se on sanomattakin selvää, että nyt odotetaan kovaa tykkiä WolfBorderista (susiraja)."

Kuulumisia voi ainakin lukea Pekan blogista, mutta jos tännekin voisi jotain tosiaan kertoa tai heittää linkin blogiin niin olisi ihan jees :) Tsemppiä!

PS. Ja sori Eib, oli pakko tehdä tää :D

Adblock test (Why?)



Pekka Kotipohja

mardi 14 décembre 2021

Urheiluvammojen kysymykset. Lue ketju läpi, ennenkuin postaat uuden kysymyksen

Tämä nyt ei varsinaisesti latseihin liity, mutta ajattelin kysästä, kun oli selkään liittyvissä ekana:

Normaalisti ihminen, pystyy makaamaan esim. lattialla, ongelmitta, niin että perse/alaselkä ja yläselkä/pää, on lattiassa, mutta mulla, jotenki latsien kohalta, yläselkää ja vähän keskiselkää, on jotenki niin paksu ja kaarella, että voin olla vaan niin, että yläselkä ja pää on lattiassa ja alaselkä ja perse ilmassa tai sitten toisinpäin. Eli siis, keskiselän kohalta selkä on todella ulkona. Vaiva tullu kun aloin käymään salilla, ensin selkäkivut oli poissa, sitten selkä meni tuohon muotoon, vaikka oon venytelly ja koittanu parhaani mukaan sitä saaha suoraksi ja nyt on selkä vähän väliä kipeä ja pistää. Jos seison suorassa tarpeeks kauan, menee alaselkä aivan jumiin ja tukkoon ja jos oon kyyryssä liian pitkään, alkaa latseihin ja muualle selkään sattumaan.

Adblock test (Why?)



Urheiluvammojen kysymykset. Lue ketju läpi, ennenkuin postaat uuden kysymyksen

Treeni pahoinvointi

Nero voi olla oikeilla jäljillä. Alipainoinen aloittelija alhaisella ruokahalulla täällä. Jos ravintoa ei ole tullut tarpeeksi hyvin treenin ympärille, treeni "jäätää", tuntuu korvissa ja raskas olo iskee. Kannattaa oikeasti muistaa se kunnon ateria tai pieni mukana kannettava välipala, jos menisi alas ja auttaisi. Anekdoottia pukkaa, mutta toivottavasti se sallitaan. Jos ei siitä kiinni, kannattaa tutkituttaa.

/Muokkasin muotoilua ja lisäsin vähän tekstiä

Adblock test (Why?)



Treeni pahoinvointi

lundi 13 décembre 2021

Ylilyönti Podcast

Äänitorvet puivat tällä viikolla päähänlyönnin entisiä ja nykyisiä suurnimiä. Nyrkkeilyn supertähti Anthony Joshua nousee kotikehään kohdatakseen viikon matsissa Aleksandr Povetkinin, lisäksi analyysin kohteena on leffalegenda Bud Spencer sekä hänen lapsenlapsensa Carlo Pedersoli Jr, joka nähdään Sao Paulon UFC-illan tähtenä.
Aiheet:
-> 00.30: Puheenaiheet - RIP Kid Yamamoto, UFC-ottelijan doping-käry, UFC Moskova, Golovkin-Canelo
-> 13.20: Viikon matsit - Anthony Joshua vs. Aleksandr Povetkin
-> 30.20: Viikon matsit - Alex Oliveira vs. Carlo Pedersoli Jr. (Eläköön Bud Spencer!)
-> 43.20: Viikon tärpit - UFC Sao Paulo: Bueno vs. Robertson, Sakai vs. Sherman, Livia Renata Souza
-> 50.30: Kuulijakysymykset - Mark Huntin jatko? Tuomas Simolalle kunnon vastus? Suomalaisia Bellatoriin?

https://itunes.apple.com/fi/podcast...vs-povetkin/id1266582209?i=1000420018204&mt=2

View: https://soundcloud.com/unibetfinland/ylilyonti-80

Adblock test (Why?)



Ylilyönti Podcast

HCPro:n open trap/hex bar, Tampere

Myydään HC Pron open trap/hex bar. Käytännössä täydellisessä kunnossa, hyvin vähän käytetty. Hinta 200 euroa noudettuna.

Vankkaa tekoa (26kg), jossa painoraja (320kg) tuskin tulee vastaan ja levyjä mahtuu molempiin päihin 39cm pituudelta. Painot on todella helppo laittaa, koska tangossa on jalat, jolle sen voi kipata.

Todella monipuolinen vehje, jolla onnistuu tekemään ainakin seuraavia liikkeitä:
- maastaveto (ml. RDL ja mave yhdellä jalalla)
- korkea veto (aivan täydellinen tähän ja maveen)
- askelkyykky (ml. bulgarialainen)
- pystypunnerrus
- kyykkyhyppy
- Zercher-kyykky (tuntuu todella miellyttävältä käsivarsilla)
- olankohautukset

Kyse siis tästä tuotteesta: https://www.hcpro.fi/hc-pro-helper-hex-bar.html

Kuvia laitan mieluusti kiinnostuneille, ovat liian suurikokoisia tiedostoja tälle palvelimelle.

Yhteydenotot: atomirotta@mailfence.com

Adblock test (Why?)



HCPro:n open trap/hex bar, Tampere

Ketoosidieetti

Ketoosi on ketogeeninen tila, jossa ketoaineiden pitoisuus veressä on koholla, johtuen hiilihydraattien puutteesta. Maksan glykogeenivarastot (hiilihydraatit varastoituvat maksaan ja lihaksiin glykogeeniksi, tosin lihaksista sitä ei enään pysty juurikaan purkamaan glukoosiksi, joten ei vaikuta ketoosiin) tyhjenevät noin 12-24h sisällä ilman lisätäydennyksiä, jolloin keho alkaa etsiin vaihtoehtoisia energianlähteitä perus elintoimintoihin mm. glukoosiin. Tällöin ketoaineiden tuotanto lisääntyy, joka johtaa yleensä muutamassa päivässä "ketoosiin". Ketoosissa siis elimistö käynnistää glukoneogeneesin joka tuottaa aminohapoista, rasvojen glyserolista ja maitohapoista glukoosia. Glukoneogeneesin rinnalle käynnistää ketogeneesi, jolloin gluukosia ei tarvitse tuottaa niin paljon, joka säästää aminohappoja. -> Maksa alkaa tuottamaan vapaista rasvahapoista ketoaineita, joita keho käyttää pääasiallisena energianlähteenä = Rasva alkaa palaan :)

Ketoositilan voi tarkistaa esim. apteekista saatavilla ketostixeillä, tai kuunnellen omaa kroppaansa. Yleensä siirtymävaiheessa kannattaa mättää rasvaa suhteellisen paljon naamaan, jolloin kroppa oppii nopeammin käyttämään rasvaa energianlähteenä. Ensimmäiset pari päivää voi olla vähän väsynyt ja nuutunut olo, mutta olo piristyy kun ketoaineiden tuotto vilkastuu. Ketoosin rajaa on yleisesti pidetty max. 20g hiilihydraattia/päivä, johtuen varmaan Atkinsin dieetin määrittelemästä rajasta siirtymävaiheessa, mutta tämä on todettu useasti täälläkin hyväksi rajaksi. Toki ketoosiin pääsee vielä ~50g hiilareilla useat, mutta silloin ne tarvii ajoittaa jo oikein, jotta eivät pääse juurikaan varastoitumaan maksaan, vaan lihaksiin.

Elikkä lyhyesti: Ketoosiin pääsee vaikka 5000kcal, kunhan hiilihydraatit ovat alhaalla. Mitään pussikeittodieettejä en ketoosidieetiksi suosittele, vaan ihan kunnon ruualla, pitäen vaan hiilihydraatit alhaalla. Ja kyllä, usko pois, ruokaa on paljon ilman hiilihydraatteja, ei muutakun kaupan hyllyille pakkausselosteita tutkimaan.

e. Ketoosin tunnistaa parhaiten parisuhteessa elävät ihmiset, jolloin puoliso alkaa valittamaan pahan hajuisesta hengityksestä, ketoaineiden tuottaman asetonin takia.
fedit. Tekstistä varmaan löytyy joitakin virheitä, mutta korjailkoot, joku jos näkee tarpeelliseksi.

Jatketaan vielä edelliseen ja koitetaan muodostaa semmonen ketoosi-for-dummies posti. Eli niistä hiilareista. Jos nyt ajatellaan, että mennään n.20g/päivä, moni suosittelee ottamaan nuo hiilarit ennen reeniä buustatakseen verensokeria ja toiset taas reenin jälkeen nopeuttamaan palautumista. Oma mielipide on se, että jos ketoosi toimii kunnolla, ei mitään 10g "sokeribuusteria" tarvita ennen reeniä, eikä myöskään reenin jälkeen. Ketonien pitäisi hoitaa kyllä palautuminen, ainakin jossain määrin, ei toki niin hyvin kun ilman dieettiä, mutta välttävästi. Mieluummin säästän tuon hiilarimäärän tasaisesti jaettuna ruokailuihin. Parin viikon lihansyönnin jälkeen on ilo heittää vaikka 12g hiilaria sisältävä vihannessekotuspussi siihen pihvin kylkeen.

Sitten ruokiin: Ravintopuolelta löytyy VHH-safkat ketju, jossa jonkunverran hyviä reseptejä, kun jauheliha-kananmuna kombo alkaa tuleen korvista pihalle. Pääosin siis ruoka koostuu lihasta, kanasta, kalasta, kurkusta, kananmunista, pekonista, öljyistä, kinkuista, meetwurstista, vihreistä, juustoista ym vihanneksista. Hedelmät voi melkein unohtaa. Aromisuolasta ja makeutusaineista on erinäkösiä väitteitä, katkaseeko ketoosin vai ei. Omalla kohdalla menee ainakin 1,5l Zero Colaa päivässä ongelmitta.

Viinan kanssa ei suositella kauheesti läträttävän ketoosilla, pienet määrät on ok, mutta kunnon ränni voi johtaa hengenvaaralliseen ketoasidoosiin. Tilastojen mukaan ketoasidoosiin eli happomyrkytykseen kuolee 8% sairastuneista, joten kannattaa olla tarkkana. Jos on isot juhlat tiedossa, niin päivää/paria päivää aikasemmin kannattaa tankata maltilla hiilareita kroppaan. Ketoosilla muutenkin kolisee alkoholi aika lujaa, joten maltilla

Hiilaritankkauksia voi ja kannattaa pitää sillontällön, tosin osa ei pidä ollenkaan. Joka viikko ei kannata ketoosia katkasta, mutta vaikka joka toinen. Tällöin päivän aikana hiilaria naamaan ja mahdollisimman vähän rasvaa.

Aluksi rasva/proteiini suhdetta suositellaan sinne 70/30% tuntumaan, josta voi alkaa pikkuhiljaa karsimaan rasvaa pois. Huomaa kuitenkin laskiessa, että 1g rasvaa on n. 9kcal ja 1g proteiinia 4kcal, joten esim 70g rasvaa ja 30g proteiinia ei ole 70%/30%.

Roinaamisesta ja ketoosista yhdessä en tiedä mitään, joten joku muu saapi kertoa tästä. Mutta eiköhän näillä alkuun päästä.

Adblock test (Why?)



Ketoosidieetti

UFC Fight Night: Lewis vs. Daukaus (La 18.12.2021 UFC Apex, Las Vegas)

[unable to retrieve full-text content]

Vuoden viimeinen kortti, ja tän jälkeen onkin kuukauden tauko.

Prelims lauantaina 23:00 ja main 02:00.

1639386244986.png

Main card (ESPN+)



UFC Fight Night: Lewis vs. Daukaus (La 18.12.2021 UFC Apex, Las Vegas)
Heavyweight Derrick Lewis vs. Chris Daukaus
Welterweight Stephen Thompson vs. Belal Muhammad
Women's Strawweight Amanda Lemos vs. Angela Hill
Bantamweight