Ilman naista (ja miksei miestä) elämisen ja olemisen hyvät puolet

Hyvä kysymys, jota oon tavallaan miettinyt itsekin.

Keksin ainakin yhden. Jos olet oikeasti hankala ihminen, niin säästyt monilta riidoilta asuessasi yksin. Sitä voi käydä purnaukset oman päänsä sisällä ja tyyntyä omaan tahtiinsa. Jos siinä olisi se toinenkin, voisi vuorovaikutus nopeasti eskaloida tilannetta.

Yksin on vastuussa vaan omasta mielialastaan. Parisuhteessa saattaa itseyden rajat vähän sekoittua, ja toiselta alkaa odottaa jotain "mulla on huono mieli, nosta mut tästä suosta". Ja niinpä kun aamulla heräät, niin ei riitä että sua on vastaanottamassa omat kehää pyörivät ajatukset, siinä voi olla se toinenkin naama norsuna:/. Tietty hyvällä tuurilla se toinen voisi piristääkin mieltäsi - mutta ymmärräthän mitä tarkoitan. Läheisessä suhteessa toisen mielialat, ongelmat yms tulee väkisin pikkuisen omiksikin.

Ja ah - ihanaa ettei tarvitse odottaa, että toinen siivoaa. Perheellinen työkaveri valitti, ettei kestä astianpesukoneen täyttämistä - itse en edes ajattele, että olisi mahdollisuus nakittaa toiselle. Muistan kun avioliittoni aikana roskapussien vieminen oli vaikeaa, kun odotti toisenkin vievän - nyt ne nappaa siitä automaattisesti.

No, tollasia tajunnanräjäyttäviä hyviä puolia en keksi, mutta jotkut asiat on helpompia. Koska jos parisuhteet olisi aina helppoja - niin oltaisko me tässä?

joo riidoilta säästyy kyllä. mutta naiset aiheuttaa riitoja. naiset aiheuttaa mielipahaa vaikka ois yksinkin. eli ei tavallaan välty mielipahalta missään tapauksessa. tietysti jos muuraa itsensä henkisesti umpeen parisuhde saralla ihan kokonaan ja antaa olla ja oikeesti keskittyy elää yksin loppuelämän niin silloin voi säätyä mielipahalta jota naiset tai naisettomuus aiheuttaa. mut ite, vaikka oonkin kirveeni kaivoon heittänyt, aion kuitenkin säilyttää "tilan" parisuhteelle koko loppuelämän. tää aiheuttaa ajoittaisia vitutuksia yksinkin kun ei sitä pillua saa ja pitäis elämäänsä väännellä ja käännellä että sitä jotenkin sais. se on tavallaan sitä luontoäidin treeniä parisuhdetta varten. kyllähän se touhu parisuhteessa ilman muuta sellasta on että mielipahaa tulee ja lujaa.

mua ei häirii se että kämppä on sekasin. en hirveesti siivoa. tosin ei tää nyt sikolätti oon. siivoan pelkästään sillon kun tuntuu siltä että tekee mieli siivota. joten siinä asiassa ihan sama onko naista vai ei. jos olisi niin nainen sais siivota ite jos kiinnostais.

Nappaako lemmikitkään? Itse ainakin saisin noihin koiriin käytettyä aivan määrättömästi aikaa. Nauttisin suuresti, jos velvollisuuksien sijaan voisin aikani käyttää niiden kanssa puuhasteluun, erilaisia harrastuksiakin on enemmän kun yhden koiran elämän aikana ehtisi tutustua. Kyllähän ne myös sosiaalisia tarpeita täyttävät, ja ovat varsin pyyteettömiä seuransa suhteen. Eivät toki ole ollenkaan kaikkien juttu, mutta aika monen kuitenkin.

Mutta, mielestäni ei paljon parempaa elämää voi kuvitellakaan, kuin saada omistautua omalle intohimolleen rajoituksettomasti. Jos sinulla ei vielä sellaista ole, niin ole reippaasti avoin uusille jutuille. Saattaa joku ihan yllättäväkin juttu kolahtaa sitten.

ei nappaa lemmikit! koirat on kivoja mut en kyl sitoutuis eläimeen koskaan! toi omalle intohimolle sitoutuminen rajoituksetta kuulostaa vähän pelottavalta missään asiassa ei sais mennä liian "syvälle" vaan pitäis riittää energiaa kaikkiin elämän osa-alueisiin.

Jos lähtökohtana on, ettei ole kavereita, ei ole harrastuksia, ei tavoitteita, intohimoja tai mielenkiinnon kohteita työssä tai vapaa-aikana, niin ei mulla kyllä ole juurikaan ideoita miten elämä pidetään mielekkäänä, oli sitten parisuhteessa tai ei. Veikkaisin että parisuhteessakin kävisi elämä aika ankeaksi molemmille, jos se suhde on elämän ainoa sisältö.

Toisaalta taas kenenkään muun puolesta on vaikea sanoa, mikä se Oma Juttu sitten vois olla. Toiselle se aktiivinen toiminta kansalaisjärjestöissä liito-oravien pelastamiseksi, toiselle sukulaiset ja sukututkimus ja kolmannelle vaikka sitten se matkailu. Osalle se tosiaan voi olla perhe ja lapset, mutta senkin suhteen voi tulla takapakkia siinä vaiheessa, kun täysi-ikäisiä lapsia ei enää niin hirveästi kiinnostakaan toimia kokopäiväisesti äipän tai iskän elämän sisältönä.

Sinällään ilman parisuhdettakin voi totta kai elää ihan täysipainoista elämää. Voi toki myös elää tylsää ja tarkoituksetonta elämääkin, ihan niinkuin parisuhteessakin. Oman juttunsa löytämisen suhteen mulla ei oo muuta vinkkiä kun kokeilla mahdollisimman paljon mahdollisimman erilaisia juttuja ja erilaisten ihmisten seuraa. Ainakin sitä kautta saa selville mikä ei ainakaan nappaa, ja sen tiedon varassa ne seuraavatkin kokeilut on helpompi suunnata.

Itsekseen elämisen hyviä puolia on mun näkökulmasta se, että päätöksenteossa ei tarvitse juurikaan ottaa huomioon kenenkään muun mielipidettä. Missä sitä asuis? No ihan siellä missä haluaa, ei tarvi miettiä missä puoliso haluais asua tai mikä on molempien työmatkojen kannalta hyvä juttu ja onko toisen haaveissa mummonmökki pusikossa ja toisella keskusta. Mitä söis tänään ja moneltako? Mitä haluaa ja koska on nälkä, ja kaapissa on just se mitä sinne eilen ostikin. Koska pitäis lomat? Sit kun sopii, sellasissa pätkissä kun hyvältä tuntuu, tehden mitä parhaaksi katsoo. Minkälaisen sohvan ostais? No mikä silmää miellyttää ja kukkaroon sopii, siitä ei tarvi tykätä kenenkään muun. Ja niin edelleen.

Mut on parisuhteet silti kyllä .

no kavereita ei oo, mut haluisin kavereita, mut en haluu olla väkisin kenenkään kaveri, vaan haluun sellasta seuraa jossa on jotain viihdyttävää. siis että viihtyy toisen seurassa. ja sit toisen pitäis olla sellanen ettei tuputa liikaa omia tapojaan, ne vanhat kaverit mitä on, ei tällä hetkellä kiinnosta. osa on liian hankalia ja pikkusielusia, osa ei sit taas oikeen oo kiinnostunu mun kaa tekee mitää.
no mikä on että "ei ole tavotteita" ? voihan sitä olla tavotteena vaikka mahdolisimman hyvä laatuinen elämä? eiks se muka oo tavote? vai pitääks aina olla joku konkreettinen tavote niinkun että "minäpoika se rakennan talon" mut joo, kyl mul on tavotteita. se on se mahollisimman hyvälaatunen elämä. rahallisia tavotteita ja työ kunnianhimoo mulla ei oo. pikemminkin mulla vois olla töissä tavotteena ettii itelleni mahollisimman hyvältä _tuntuva_ työ. palkka saa olla ihan pieni. mut oonkin tällanen pieni ihminen. harrastuksina mulla on sali, täs harrastus puolessa vois ehkä olla mulla itellä jotain parannettavaa...tyyliin että saisin itteäni potkittua menemään johonkin muuhunkin...mutta toisaalta salille on niin helppo mennä niin miks mennä potkunyrkkeilee? intohimoja...hmmm...no on mulla sellasia himoja että tykkään pelaa sotapeliä tietokoneella ja tosiaan se elämänlaadun pitäminen hyvänä on se intohimo. tässä taas särähtää korvaan toi intohimo sana. vähän pelottava sana joka kuulostaa sillä että pitäis mennä "syvälle" johonkin asiaan muiden osa-alueiden kustannuksella. tosin ois kiva löytää joku "kevyt" intohimo. esim töissä joku pikkujuttu mistä ei joudu mihinkään suureen taloudelliseen tai muuhun vastuuseen tai sitten vapaa-ajalla joku kevyt inhtohimo. vaikeepa se on vaan keksiä...tuntu että nuorempana kun löys omat jutut, oli sitä intohimoa enemmän, nyt omat jutut on arkea (sali, pelit tietokoneella, jne)

sanoit että veikkaisit että elämä kävisi aika ankeaksi molemmille, jos se suhde on elämän ainoa sisältö, mutta, kun ei voi pelkästään itse vaikuttaa, ihmisten elämäntapa ympärillä muuttuu, ei oo samanlaista kaveritoimintaa kun nuorempana. itekkin on käynyt mukavuudenhaluiseksi eikä halua niiden pahimpien kusipäiden seuraan olla änkeemässä (jotka on enää tavattavissa, muut on perheensä kansa tai sitten yritysten tms. intressien kanssA)

en tiiä oonko sovinistipaskiainen, mutta jos oisin parisuhteessa niin mä ne suuret päätökset joka tapauksessa tekisin :P joten tossa en sinällään voita mitään että saan päättää itse asiat.

Mä näkisin asian niin, että tän elämän pystyy elämään ilman parisuhdetta/kumppania, mutta onhan se nyt vaan huomattavasti mielekkäämpää jos pystyy jakamaan elämän paskan, surun, ilon ja naurut jonkun kanssa. Ettei tartte yksin taapertaa tätä oravanpyörää loppuun asti.

mä kyllä taaperran, ikää liikaa joten mahdollisuudet on valuneet hiekkaan. ainut toivo on jos joku nuorempi haluu olla vanhemman kanssa.
mut ongelma on kans siinä etten pääse mihinkään. ei sillä että en jaksaisi mennä baariin, mutta kun ei oo niitä kavereita kenen kanssa mennä sinne baariin. se nyt vaan ei oo hauskaa olla yksin baarissa. silloin jos ei ole hauskaa baarissa ei siellä ketään tapaa tai tapaa vääriä ihmisiä. parempi yrittää järkkää se elämän jämä sellaseks että olis se kaveri sinne baariin, ja ois se hyvä fiilis siellä baarissa.

Oon samassa tilanteessa kuin PHa. Ja saman ikäinen. Paitsi että kyllä tässä hyviäkin puolia löytyy.

- En halua lapsia
- Saa harrastaa rauhassa (näitä mulla on liikaakin)
- Ei tarvitse riidellä kenenkään kanssa eikä kysyä mihinkään lupaa
- Saa ryypätä rauhassa jos siltä tuntuu
- Saa tuhlata rahansa ihan miten haluaa

Tosin ite oon muutenkin sen verran "loner", että eniten tässä lähinnä häiritsee pillun ja läheisyyden ja se yhteenkuuluvuuden tunteen puute. Mitään nalkuttavia emäntiä en siis katselisikaan sekuntiakaan.

Tosin kyllä mullekkin parisuhde kelpaisi, ei siinä mitään. Tosin tällä naamalla ei vain jaksa koko aikaa edes yrittää.

ihan hyviä pointteja mutta, mitä hauskaa on ryypätä rauhassa jos siltä tuntuu, jos ei täs iässä oo enää ryyppykavereita kenen kanssa AIDOSTI viihtyy.
no rahat tuhlaisin parisuhteessa muutenkin miten itse haluaisin.
joo pillun ja läheisyyden tarve on ne ykkös syyt olla parisuhteessa. hyvänä kakkosessa sitten se että on se läsnäolon tunne toisen kans, ja sellanen mielenrauhan tunne. kun on joku muu kotona pitämässä seuraa.
tai siis että se toinen on ihan paikalla. ei tarvii seuraa sen kummemmin pitää. sehän siinä on hienoa.
toi "mitään nalkuttavia emäntiä en siis katselisikaan sekuntiakaan" täytyy sanoo siihen että kyllä varmaan jokainen akka (sori :P ) nalkuttaa jollain tavalla? tai näyttää hapanta naamaa tai kiukuttelee? et onkse se parisuhteen hinta sitten.

Aikalailla samat fiilikset. Oon tässä vuosien varrella oppinut, että oon sen verran epäsosiaalinen ja vittumainen luonne ettei yhteiselosta kenenkään kanssa tule mitään. Alkaa ihmisten seura vituttaa hyvin äkkiä ja sitten ei vaan kiinnosta puhua sanaakaan tai katsella kenenkään pärstää. Kaikelta riitelyltä ja vitutukselta välttyy kun on vaan ihan itsekseen.

itekseen olohan on hyvä, musta tuntuu et 99% ihmisen elämässä oikeesti menee itekseen, ja ne tyypit jotka kokoajan on jossain töissä ym puhumalla puhumassa muiden kanssa vaikka ei oikeeta asiaa oiskaan, ni ne on vaan sekasin. :P ite haluun puhua vaan sillon kun mua kiinnostaa, ei mulla sillon oo vaikeuksia puhua ihmisten kaa. eikä kai muutenkaan oo vaikeuksia puhua ihmisten kans ku välttelen kaikkii turhii small talk bullshit tilanteita ja puhun aina vaa asiaa :P
mut siis kylhä epäsosiaalisille parisuhde ois just paras, ku ois joku seurana.

Let's block ads! (Why?)

Ilman naista (ja miksei miestä) elämisen ja olemisen hyvät puolet