lundi 18 mars 2024

Suomen laskeva syntyvyys, syyt ja seuraukset

Ylempänä jo mainittiin, että tämähän ei ole Suomen ongelma, vaan koskee kaikkia länsimaita. Itse asiassa ei edes niin, vaan koskee kaikkia maita. Länsimaiden lisäksi vaikkapa Kiina, Etelä-Korea, Thaimaa ja Japani ovat olleet pitkään ongelmissa, mutta niin myös enenevissä määrin Intia, Indonesia, Malesia, Vietnam, jne. ja ihan sama tilanne Etelä- ja Väli-Amerikan mailla. Syitä on varmaan monia, mutta liittyvät enemmän tai vähemmän elintason nousuun, kuten parempi koulutustaso, pienemmän lapsikuolleisuuden mahdollistama perhesuunnittelu, enemmän muuta tekemistä eikä enää niin riippuvaisia ydinperheestä. Näihin asioihin ei varmaan voida eikä haluta vaikuttaa.

Pitäisi tutkia poikkeuksia, eli Israel on vauras maa, mutta syntyvyys on korkea. Kazakstan ei ole meikäläistä tasoa, mutta niin vauras, että syntyvyyden olisi pitänyt romahtaa siellä, mutta näin ei ole käynyt. En ole asiaan perehtynyt ja en tiedä, millaisia teorioita esitetään siitä, että Kazakstan ja Israel poikkeavat koko muusta maailmasta, mutta jos tilanteen Suomessa haluaisi kääntää, niin näihin kahteen kannattaisi varmaan porautua - ja voi olla joku muukin poikkeus olemassa. Jos joku tuntee Kazakstanin tai Israelin tilanteen paremmin, niin ainakin mua kiinnostaa kuulla.

Kulttuurilla on varmasti väliä. Lisäksi kannattaisi varmasti tutkia, että mitä eroja löytyy matalan syntyvyyden maissa siltä osalta väestöä, jolla on lapsia ja niillä, joilla ei. Voiko olla esim. että kuinka positiivisesti/negatiivisesti suhtautuu tulevaisuuteen? En ihmettelisi, jos tällaista korrelaatiota löytyy. Toinen on ylipäänsä pariutumisessa ja parisuhteiden pituudessa, mutta mitkä kulttuurilliset tekijät taas vaikuttavat siihen?

Adblock test (Why?)



Suomen laskeva syntyvyys, syyt ja seuraukset

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire