jeudi 24 septembre 2020

Box-kyykky ja lantiojumi

Moikka moi!

Fysioterapian myötä olen saanut polveni kondikseen, tai oikeastaan, treenaamaan sen ehdoilla. Siirryin box-kyykkyyn minkä kanssa polvi ei vihottele ollenkaan. Kokeilin pikkuhiljaa hetken aikaa ottaa normikyykkyä sen jälkeen apuliikeenä, mutta kolmannen viikon jälkeen polven vihoittelu sai tekemään päätöksen että kyykyt on minun osaltani kyykätty.

Kolme viikkoa sitten otin 3x180 boxilta. Edellisellä viikolla alkoi tuntua todella häiritsevää jumia lantion alueella. Tällä viikolla oli tarkoitus nousta maksimi ykköseen, mutta 1x170 oli työn ja tuskan takana että sain sen ylös. Boxilta lähtö tuntui lämmittelyistä asti tutisevalta ja hallitsemattomalta. Uskaltaisin nyt syyttää jumista lantiota. Boksin korkeus siten, että lantio on alle reiden yläpinnan (ns. Kisasyvyys)

Luin jostain, että venyttely ei tähän tepsi vaan lantiota tulisi vahvistaa. Yksi syy myös lantion jumiin menemiselle saattaa olla se että olen tömähtänyt jokaisella toistolla boxille, enkä suinkaan tehnyt rauhallista paineista alas laskua?

Kanssaveljet ja -sisaret että kansanparantajat, kokemuksia lantion hoidosta, oireista, vahvistuksesta? Kiitän!

Let's block ads! (Why?)



Box-kyykky ja lantiojumi

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire