vendredi 21 octobre 2022

Vähemmän on parempi

Olen treenannut pitkään 3 ja 4 jakoisilla ohjelmilla. Yleensä nämä on aika pieniin pilkottuja ohjelmia ja lihasta kohden tulee 3-5 liikettä/treeni. Treeni junnasi paikoillaan ja usein tuntui että ei ole oikein voimaa ja ei oikein jaksa vääntää.
No kesän alussa löysin mielestäni hyvän kaksijakoisen ohjelman jossa on on tietysti yläkroppa ja alakroppa päivät, neljä erilaista treeniä ja yksi liike per lihasryhmä pääsääntöisesti. paitsi jaloissa on 4-5 liikettä . toistot liikkuu 8-12 välillä ja yleensä 4 sarjaa per liike.

Esimerkiksi hauista on kerran viikossa yksi liike ja tietysti se tulee osittain selkäliikkeissä. nuo 4 sarjaa per liike ovat siis työsarjoja eivät sisällä ns. lähestymis sarjoja. On toiminut todella hyvin treenistä palautuu hyvin ja tulokset lähtivät nousuun kesällä vaikka piti vähän niin kuin ylläpitää kesän ajan kondista.

No sitten sattumalta luin jonkun kirjoituksen netistä että Joe Weider on pilannut kirjoittajan kuntosaali uran, kun 80 ja 90 luvun R-kioskilta ostettavissa jenkkilehdissä oli paljon treeniohjeita ja ohjelmia, mutta ne oli kilpabodareiden ohjelmia joissa oli naturaaleille aivan liikaa liikkeitä/sarjoja. Koska silloin ei myönetty julkisesti että ammattilaiset käytti aineita. Oli tehnyt aivan saman havainnon kuin minäkin, kun oli vähentänyt treenamista. Olen siis 50 vuotias mutta treenaan kovaa eli puhtailla liikeradoilla ja usein failureen asti kun nyt on vähän liikkeitä.

Nykinen ohjelma on siis :

maanantai: penkki, kulmasoutu, pystypunnerus istuen käsip. hauiskääntö ja ojentajat taljassa
Tiistai: kyykky, mave. askelkyykky, reiden ojennus ja koukistus
keskiviikko: lepo
torstai: vinopenkki, ylätalja, pystypunnerrus seisten tangolla, sivuviparit ja dippi
Perjantai: jalkaprässi, suorinjaloin mave, reiden koukistus sekä ojennus ja pohkeet seisten

Liikkeitä hiukan varioin eli esim penkit välillä tangolla välillä käsipainoilla, selälle teen myös muutakin kuin ylätaljaa ja kulmasoutua. Oma yksi heikko kohta on keskiselän paksuus joten teen sille myös välillä liikeitä

Onko muilla samanlaisia kokemuksia?

Adblock test (Why?)



Vähemmän on parempi

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire