samedi 29 décembre 2018

Kokkausketju, reseptit

^

Tossa yllhäällä on itse keksittyjä sekä muualta kopioituja reseptejä, jotka on kaikki hyväksi havaittuja. Ainoa mitä en ole vielä kokeillut, on alimmaisena olevat amerikkalaiset mustikkapannukakut ja mascarponevaahto sen kanssa.

Risottoja en ole kokeillut, mutta muita kyllä.

************************************************

JAUHELIHA-SPAGETTIVUOKA

500g oman maun mukaan maustettua ja paistettua jauhelihaa
400g Barilla –spagettia (katkottuna puoliksi)
Tomaattia
Mustia oliiveja ohuina viipaleina
Tuorebasilikaa
2dl kermaa
Juustoraastetta
Sinihomejuustomurusia
Sipulia
Valkosipulia
Oliiviöljyä

Kuullota sipuli ja valkosipuli ensin oliiviöljyssä, paista sekä mausta jauheliha sipuleiden seassa kuullottamisen jälkeen. Keitä spagetti ja sekoita ne keskenään. Viipaloi tomaatti ja oliivit sekä revi tuorebasilika.

Laita öljytyn uunivuoan pohjalle kerros jauheliha-spagetti –seosta, jonka seassa on basilikaa, oliiveja sekä sinihomejuustomurusia. Lado päälle tomaattiviipaleita ja levitä niiden päälle kerros juustoraastetta. Tämän jälkeen laita uunivuokaan toinen samanlainen kerros jauheliha, spagettia, basilikaa, oliiveja, sinihomejuustoa, tomaattia sekä juustoraastetta. Tämän jälkeen kaada päälle kerma. Paista vuoka uunissa noin 175 asteessa puolisen tuntia.

Tämän voi tehdä ilman tuorebasilikaa, oliiveja ja sinihomejuustoa. Ja muitakin aineksia voi käyttää, esim. jauhelihan tilalla tonnikalaa.

BROISKUKASTIKE

-broilerisuikaleita
-sipulia
-valkosipulia
-voimakasta kanalientä
-kookosmaitoa
-chilikastiketta
-currya, paprikajauhetta
-tuorebasilikaa ja tuoretta korianteria
-tarvittaessa suurustamiseen esim. maizenaa/jauhoja

1) Tee kastike samalla periaatteella, kuin tuo aikaisempikin broiskukastike aiemmassa viestissäni.

BROILERIVUOKA

-3-4 dl riisiä
-400 g broilerisuikaleita
-3 sipulia
-valkosipulia
-1 prk smetanaa
-1 prk ranskankermaa
-currya, mustapippuria
-150 g juustoraastetta (esim. Mozzarella)

1) Keitä riisi kanaliemessä
2) Kuullota sipuli ja valkosipuli, paista ja mausta broileri
3) Laita riisi ja broileri sekaisin voideltuun uunivuokaan
4) Sotke joukkoon smetana ja ranskankerma
5) Ripottele päälle juustoraaste
6) Paista uunissa, n. 175 astetta, n. 1/2 h

BROILERITASKUT PESTOKASTIKKEELLA

4 broilerin rintafileetä
2 rkl pestokastiketta
2 rkl parmesaania
2 tl voita
rouhittua mustapippuria

1) Tee fileen kylkeen reilu viilto ja laita väliin pestokastiketta ja parmesaania
2) Mausta pippurilla ja sulje taskut coctailtikuilla
3) Paista fileitä teflonpannulla n. 10 min. voissa, kunnes broileri on kypsää. Poista tikut

BROILERISALAATTI

300 g marinoituja broilerisuikaleita
1 rkl oliiviöljyä
250 g paprikalla ja chilillä maustettua creme bonjouria (tai muuta tulisempaa)
1 prk ananasmurskaa
puolikas kerä jäävuorisalaattia

1) Ruskista broisku öljyssä
2) Yhdistä creme bonjour ja ananas liemineen, notkista tarvittaessa vedellä
3) Suikaloi salaatti kulhoon
4) Levitä 2/3 broileria salaatin päälle ja kostuta seos ananasseoksella
5) Lisää loppu broileri ja koristele halutessasi yrteillä
6) Syö patongin kera

VIHREÄ RISOTTO

2 dl risottoriisiä
n.1,5 dl oliiviöljyä
1 pieni sipuli
1 dl kuivaa valkoviiniä
5 dl mietoa kanalientä tai kasvislientä
1 dl pecorino- tai parmesaanijuustoraastetetta
2 dl silputtuja tuoreita yrttejä
suolaa ja pippuria

1. Hienonna sipuli ja kuullota silppu tilkassa oliiviöljyä, lisää riisi ja kuullota läpikuultavaksi.
2. Lisää valkoviini ja anna kiehahtaa. Kuumenna kanaliemi kiehuvaksi ja lisää sitä noin 1 dl kerrallaan risottoon. Sekoita ja lisää lientä kunnes edellinen erä on imeytynyt lähes kokonaan.
3. Kypsennä kunnes riisi on kypsä, mutta vielä purtavaa. Koostumuksen tulee olla paksun puuromaista.
4. Lisää nyt pecorino- tai parmesaaniraaste.
5. Soseuta hieman leikatut yrtit lopun oliiviöljyn kera tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Voit käyttää persiljaa, basilikaa, rucolaa tai muitakin mietoja yrttejä. Lisää yrtti-öljyseos viimeiseksi risottoon ja mausta tarpeen mukaan vielä suolalla sekä pippurilla.

RISOTTO AURINKOKUIVATUISTA TOMAATEISTA

4 annosta

3 dl risottoriisiä
8 öljyyn säilöttyä aurinkokuivattua tomaattia
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
6 dl vettä
2 rkl Touch of Taste Italy Vasikanfondia
1 dl parmesanjuustoraastetta
oliiviöljyä
0,5 tl suolaa
mustapippuria
2 rkl pinjansiemeniä
1 ruukku tuoretta basilikaa

Hienonna sipuli ja valkosipuli ja kuullota ne öljyssä.
Lisää riisi ja kuullota sekoittaen muutaman minuutin ajan. Lisää osa vedestä ja suola.
Kun vesi on imeytynyt, lisää loput vedestä. Anna kiehua, kunnes kaikki vesi on imeytynyt. Lisää juustoraaste ja fondi.

Hienonna tomaatit ja basilika isohkoiksi paloiksi ja sekoita riisin joukkoon. Mausta mustapippurilla. Tarjoa broilerin-, kalkkunan- tai sianlihan kanssa, tai yksinään pääruokana.

ITALIALAINEN SIENIRISOTTO

2 henkilölle pääruoaksi tai 4:lle väliruoaksi

• 100 g tatteja, herkkusieniä tai siitakesieniä
• 1/2 l lihalientä (kuutiosta)
• 1 sipuli
• 25 g voita tai margariinia
• 2 dl risotto- tai puuroriisiä (esim. Risella-puuroriisiä)
• 25 g parmesan-juustoraastetta

Pohjois-Italiassa risotto on usein väliruoka, joka syödään pastan sijasta alkuruokien ja pääruoan välissä. Sen tulee olla melko löysää ja se syödään syvältä lautaselta lusikalla.

Kuori ja silppua sipuli. Pilko sienet. Laita lihaliemi kuumenemaan liedelle. Laita puolet voista isohkoon kattilaan ja kuumenna. Lisää sipulisilppu öljyyn ja anna pehmetä usein sekoitellen. Lisää sienet. Kun seos taas kiehuu, lisää riisi ja ala heti sekoitella tasapäisellä puulastalla kattilan pohjaa myöten.

Lisää lihalientä tilkka kerrallaan ja sekoita jatkuvasti, varoen polttamasta seosta pohjaan. Lisää lientä aina, kun irrallista nestettä ei enää näy. Kun liemi loppuu, vähennä lämpöä levyllä ja tarkista riisin kypsyys. Noin 20 minuutissa riisi on sopivaa, vielä hiukan karkeaa suussa (al dente). Jos lihaliemi loppuu kesken, voit lisätä kuumaa vettä.

Riisin kypsyttyä sekoita loppu voi ja parmesaaniraaste ruokaan. Tarjoa heti.

RISOTTO ALLA MILANESE ( 6:lle )

Aika: 40 min.
• 1 sipuli
• 75 g voita tai margariinia
• 3 dl pyöreäjyväistä tai avorioriisiä
• 1 1/2 dl kuivaa valkoviiniä
• 1 g sahramia
• 9 dl kanalientä ( liemikuutio + vettä )
• suolaa, mustapippuria
• 50 g parmesaaniraastetta

Kuori ja hienonna sipuli hyvin hienoksi. Kuullota se rasvassa läpikuultavaksi, mutta älä ruskista. Lisää joukkoon riisi ja kuullota aineksia muutaman minuutin ajan.

Kaada joukkoon viini ja anna kiehua hetken. Hienonna sahrami, liuta se vesitilkkaan ja lisää riisin joukkoon. Kaada kanaliemi pataan pienissä erissä ja kiehauta.

Hauduta riisi kypsäksi; jyvien tulee olla kermaisen pehmeitä muttei kuivia ja nesteen olla imeytynyt riisiin. Ripottele parmesaaniraaste pinnalle.

Tarjoa paistetun lihan tai kalan kanssa.

SIMPUKKA-SIENIRISOTTO

2 tölkkiä Abban simpukoita
300 g tatteja tai kantarelleja
300 g risottoriisiä
3 kevätsipulia
7–8 dl kala- tai kasvislientä
yhden sitruunan mehu
2 rkl kuivaa valkoista vermuttia
merisuolaa
valkopippuria
oliiviöljyä
3–4 rkl voita
1 dl tuoretta raastettua parmesaanijuustoa
1 rkl tuoretta kirveliä silppuna
persiljaa
sitruunalohkoja

Valuta simpukat. Paloittele sienet, silppua kevätsipuli ja paista sieni-sipuliseos oliiviöljyssä kypsäksi. Varo sipulin tummumista. Sekoita joukkoon simpukat, mutta jätä muutamia simpukoita annoksen koristeeksi. Mausta sieni-simpukkaseos sitruunamehulla, merisuolalla ja valkopippurilla.

Sulata pari ruokalusikallista voita ja lisää joukkoon hiukan oliiviöljyä. Lisää riisi ja sekoittele sitä jonkin aikaa. Lisää riisin sekaan kuumaa kala- tai kasvislientä vähän kerrallaan ja anna kiehua kevyesti. Kun riisi on kypsää, lisää joukkoon sieni-sipuliseos kevyesti käännellen, vermutti, 1–2 rkl voita ja parmesaanijuusto.

Tarjoa risotto kuumana. Koristele tarjolle tuotaessa lopuilla simpukoilla, kirvelisilpulla, persiljalla ja sitruunalohkoilla. Lisukkeiksi hyvää sekaleipää ja vihersalaattia.
Tarjoile risoton kanssa kuivaa, vahvaa valkoviiniä tai kivennäisvettä.

RISOTTO CON LA ZUCCA - KESÄKURPITSARISOTTO ( 4:lle )

• 6 dl vettä
• 1 lihaliemifondikuutio tai yrttifondikuutio
• 1 dl öljyä
• 1 sipuli, silputtuna
• 2 dl risottoriisiä
• 500 g kesäkurpitsaa, kuutiona
• 70 g ( 1 tlk ) tomaattipyreetä
• 1/2 dl parmesaanijuustoraastetta ( emmental käy myös hyvin )

Kiehauta vesi ja lisää fondikuutio. Pidä liemi kuumana.

Kuumenna öljy padassa tai wokissa. Lisää silputtu sipuli ja risottoriisi. Kuullota kunnes riisit ovat lasimaisia eli läpikuultavia. Lisää liemi pienissä erissä riisin joukkoon. Kypsennä miedolla lämmöllä, jotta liemi ei haihdu liian nopeasti.

Lisää kesäkurpitsakuutiot ja hauduta risotto lähes kypsäksi. Lisää tomaattipyree. Hauduta kypsäksi. Sekoita parmesaanijuusto risottoon.

Tarjoa lämpimän leivän kanssa.

RISOTTO NELJÄN JUUSTON KERA (Risotto ai quattro formaggi), 6henk.

1l kasvislientä
40g suolatonta voita
1 hienoksi pilkottu sipuli
350g avorio -riisiä
2dl kuivaa valkoviiniä
55g murennettua gorgonzola -juustoa
55g vastaraastettua taleggio -juustoa
55g vastaraastettua fontina -juustoa
55g vastaraastettua parmesaani -juustoa
suolaa ja pippuria
2rkl pilkottua tuoretta sileälehtistä persiljaa koristeeksi

1. Kaada liemi isoon kattilaan ja kiehauta. Vähennä lämpöä ja hauduta hiljalleen

2. Sulata voi toisessa isossa paksupohjaisessa lattilassa. Lisää sipuli ja kuullota miedolla lämmöllä ajoittain sekoittaen 5minuuttia, kunnes se on pehmennyt. Lisää riisi ja keitä jatkuvasti sekoittaen2-3 minuuttia, kunnes kaikki jyvät ovat rasvan peittämiä ja kiiltäviä

3. Lisää viini ja keitä jatkuvasti sekoittaen, kunnes se on lähes kokonaan haihtunut. Lisää kauhallinen kuumaa lientä ja keitä jatkuvasti sekoittaen, kunnes kaikki liemi on haihtunut. Jatka keittämistä, sekoittamista ja liemen lisäämistä kauhallinen kerrallaan noin 20 minuuttia tai kunnes riisi on pehmeää ja neste imeytynyt

4. Ota kattila pois levyltä ja sekoita joukkoon gorgonzola, taleggio, fontina ja noin neljänne parmesaanista ja sulata ne. Mausta maun mukaan suolalla ja pippurilla. Laita risotto lämmitetylle vadille, ripottele päälle loppu parmesaani -juusto, koristele persiljalla ja tarjoile heti

*Kokin vihje: Italiassa sanotaan, että täydellisen kermaisen risoton tulisi hieman takertua kattilan pohjaan. On kuitenkin tärkeää käyttää paksupohjaista kattilaa, jotta riisi ei tartu kiinni ja pala

**Tämä on tuhti primo (= ensimmäinen), jonka voisi tarjoilla juhlatilanteissa päivällisellä tai vieraille. Taleggio ja fontina ovat maukkaita sulavia juustoja, jotka antavat ruualle kermaisen koostumuksen

PERUSRISOTTO (6 annosta)

1l kana-, kala- tai kasvislientä
1rkl oliiviöljyä
3 salottisipulia
2 valkosipulikynttä
puolikas lehtiselleriä (olen jättänyt tämän pois)
499g risottoriisiä
2 viinilasillista kuivaa valkoista vermuttia tai kuvaa valkoviiniä
Maldon-suolaa (tai tavallista merisuolaa)
vastarouhittua mustapippuria
70g voita
n. 100g vastaraastettua parmesania

Kuumenna liemi, kuullota toisessa kattilassa sipulit ja selleri öljyssä ja lisää riisi. Paista riisiä kunnes siitä tulee hiukan läpikuultavaa. Lisää viini koko ajan sekoittaen. Kun viini on imeytynyt, vähennä lämpöä ja ala lisätä lientä muutama kauha kerrallaan koko ajan sekoittaen. Lisää kauhallisten kanssa hieman suolaa. Lisää lientä, kun edellinen kauhallinen on imeytynyt. Kun riisi on al dente, ota risotto pois liedeltä ja lisää voi ja parmesanraaste. Anna muhia kannen alla muutama minuutti.

RISOTTO KATKARAVUILLA, HERNEILLÄ, BASILIKALLA JA MINTULLA

annos perusrisottoa
nokare voita
3 kourallista tuoreita herneitä
500g kuorittuja katkarapuja
1 kourallinen tuoretta basilikaa
1/2 kourallista tuoretta minttua
1 sitruunan mehu
neitsytoliiviöljyä

Kuumenna kattilassa nokare voita. Paista siinä kevyesti puolet herneistä. Lisää tilkka lientä ja anna hautua. Murskaa pehmennet herneet. Kun perusrisotto on melkein valmis, lisää hernesose, loput herneet ja katkat. Anna hautua pari minuuttia. Lisää voi (jätä parmesan pois perusohjeesta), silputut yrtit ja sitruunanmehu. Tarjoile. Pinnalle voi valuttaa oliiviöljyä.

VALKOSIPULILLA, TIMJAMILLA, JA PEWRSILJALLA RYYDITETTY SIENIRISOTTO

annos perusrisottoa:
250g sieniä
3rkl oliiviöljyä
1 pieni kourallinen tuoretta timjamia riivittynä
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
suolaa ja mustapippuria
1 kourallinen persiljaa silputtuna
ripaus chilijauhetta
sitruunanmehua

paista sienet. Kuumenna oliiviöljy hyvin kuumassa pannussa ja lisää joukkoon sienet ja timjami. Kuullota noin minuutti ja lisää sitten valkosipuli ja suolaa. Kuulota vielä hetki. Lisää persilja, chili ja sitruunanmehu. Silppua sitten puolet sienistä. Lisää osa sienistä ensimmäisen liemikauhallisen kera risottoon ja loput kun riisi on kypsää samalla kun lisäät voin ja parmesanin

ARGENTIINALAINEN SALAATTI

Tomaattia
Paprikaa
Kevätsipulia
Ruohosipulia
Etikkaa
Ruokaöljyä
Cayenne-pippuria
Suolaa

KUORRUTETTU KUHA

700 g kuhafileetä
2-3 rkl vehnäjauhoja
200 g herkkusieniä
2 kananmunaa
2 dl smetanaa
1 dl juustoraastetta (Musta leimaa tai jotain muuta voimakasta)
suolaa
valkopippuria
(valkosipulia ja sipulia)
hienoksi silputtua persiljaa
öljyä ja voita paistamiseen

1) Leikkaa fileet sopivan kokoisiksi annospalasiksi
2) Suolaa ja pippuroi fileet ja kääntele vehnäjauhoissa
3) Lisää paistinpannuun sekä voita että öljyä ja paista kalanpalaset molemmin puolin
4) Viipaloi herkkusienet ja paista ne kypsiksi, mausta suolalla ja valkopippurilla
5) Lisää joukkoon smetana ja hämmennä tasaiseksi
--> (Halutessasi voit kuullottaa silputun sipulin sekä valkosipulin ja sekoittaa ne paistettujen ja maustettujen herkkusienien joukkoon )
6) Siirrä paistetut kalat uunivuokaan, levitä kovaksi keitetyt ja veitsellä hakatut kananmunat kalapalojen päälle
7) Lisää kalanpalojen päälle vielä sieni-smetanaseos ja lopuksi juustoraaste
8) Gratinoi nopeasti uunissa (225 astetta, noin 5-10 minuuttia)
9) Ennen tarjoilua lisää silputtua persiljaa päälle

STROMSÖN MAKARONIMUHENNOS JA PAISTETTUA MAKKARAA (Huippumättöä)

2-4 rkl voita
4 rkl vehnäjauhoja
6 dl maitoa
2 dl kermaa
400 g makaronia (1 pussi)
2-4 valkosipulin kynttä
4 rlk hienonnettua persiljaa
suolaa
valkopippuria
sipulijauhetta
muskottia

400 g HK:n sinistä

Keitä makaroit. Tee valkoinen kastike voista, jauhoista ja kermamaidosta. Mausta kastike suolalla, valkopippurilla sekä muskotilla.
Kuullota valkosipuli ja lisää ne sekä oersilja kastikeen joukkoon. Sekoita makaronit ja kastike keskenään.

Paista viipaloidut makkarat samalla pannulla, jolla olet kuullottanut valkosipulin (maku tarttuu).

Tarjoile makaronimuhennos paistettujen makkaraviipaleiden kera.

Aivan mahtavaa!

SAVUSIIKA-KUSKUS –SALAATTI

Kus Kusia (couscous) -> Haudutetaan valmiiksi
• Savusiikaa
• Porkkanaa -> Paistetaan pannulla melko kypsäksi tai keitetään vedessä
• Kukkakaalia -> Paistetaan pannulla kypsäksi tai keitetään vedessä
• Sipulia -> Kuulotetaan pannulla
• Herneitä
• Tomaattia -> Palotellaan ja lisätään pannulle muiden joukkoon
• Salaattia (esim. jäävuori- tai kiinankaali-) -> Silputaan ja lisätään pannulle muiden jo joukkoon
• Yrttimaustetta
• Suolaa

Esivalmistelujen jälkeen kaikki ainekset laitetaan pannulle sekaisin ja maustetaan yrttimausteilla sekä suolalla. tarjoillaan lämpöisenä.

PÄÄRYNÄ-HÄRÄNFILE

Kun haluan onnistua vierastarjoilussa, valmistan härän sisäfileestä
päärynäfilepihvit. Ruoka ei ole kevyimmästä päästä, mutta harvoin tarjoiltuna
tuskin vie turmioon.

Leikkaa fileen paksummasta päästä tai keskiosasta tarvitsemasi määrä
(2 kpl/ syöjä, ovat niin herkullisia!) noin 3 sentin pihvejä. Painele huoneenlämpöiset pihvit tasaisiksi ja paista nopeasti hyvällä lämmöllä öljy-voiseoksessa kaunis ruskea pinta. (Älä ahda pannua täyteen, ettei se jäähdy.) Mausta pihvit molemmin puolin suolalla ja mustapippurilla. Asettele ruskistetut pihvit uuninkestävään vuokaan vieri viereen. Leikkaa kunkin pihvin päälle lohko Mustapekka-pippurijuustoa. (Yksi Mustapekka riittää noin kymmeneen pihviin.) Peitä pihvi säilykepäärynänpuolikkaalla (sokeriliemessä).

Lämmitä mikrossa n.2,5 dl ruokakermaa ja liuota siihen n 200 gr valkosipulituorejuustoa (esim. Pikkusisko). Kaada seos pihvien päälle. Sekaan voi laittaa pienen lorauksen solerilientä. Laita vuoka 200 asteiseen uuniin 20 (medium) -30 minuutiksi. Voit välillä valella päärynöitä vuoan liemellä.

Tarjoa päärynäfile joko valkosipuliperunoiden tai riisin kera. Vihersalaatti,
patonki sekä täyteläinen punaviini lisäksi, minkä jälkeen saat ryhtyä ottamaan vastaan ylistyksiä. Itse sain tämän reseptin määritteellä "idioottivarma". Määrite on osoittautunut oikeaksi. Nautinnollisia ruokahetkiä!

YRTTITARHAN SÄMPYLÄT (20-24 kpl)

5 dl maitoa
50 g hiivaa
2 rkl siirappia tai hunajaa
1 1/2 tl suolaa
1 1/2 tl oreganoa
1 1/2 tl basilikaa
2-3 valkosipulinkynttä
2-3 dl juustoraastetta
4 dl vehnäjauhoja
6-7 dl rouheisia täysjyväjauhoja
50 g voita

pinnalle: seesaminsiemeniä

1) Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon mausteet, murskattu valkosipuli, juustoraaste, vehnäjauhot ja suurin osa täysjyväjauhoista

2) Lisää pehmeä rasva ja alusta taikina tasaiseksi. Lisää samalla jauhoja, jotta taikina irtoaa astiasta. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi

3) Vaivaa kohonneesta taikinasta tanko, jonka jaat 20-24 osaan ja leivo sämpylöiksi. Anna niiden kohota pellillä hyvin

4) Voitele sämpylät maidolla ja ripottele pinnalle seesaminsiemeniä. Paista sämpylöitä 225 asteessa uunin keskitasossa noin 12 minuuttia

Let's block ads! (Why?)



Kokkausketju, reseptit

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire