Olen pari kertaa käynyt salilla kaverin kanssa (naiskaveri tai oma aviomies) ja joka kerralla kaveri on ollut enemmän haittaava kuin hyödyttävä. Naiskaverin kanssa treenaan niin eri tavalla. Itse haluan treenata ns. "kunnolla", niin että hiki nousee pintaan ja irvistyttää - kun toinen selailee Fit-lehteä reidenloitontajassa ensi työkseen, on siinä toisen tsemppaus vähän vaikeaa. Lopuksi se menee kuitenkin vain juoruiluksi. Miehen kanssa taas tuli erimielisyyttä tekniikasta ja päädyttiin perhesovun ylläpidon vuoksi treenaamaan omissa nurkissamme sitten loppupeleissä.
Kerran kokeilin myös PT:n vetämää treeniä. Ehkä on jokin asennevamma, mutta itselläni homma meni lähemmäs repeilyksi, kun toinen hihkuu siinä vieressä tekopirteällä äänellä "Jaksaa, jaksaa, tee nyt vielä yksi!!! Tsemppii nyt vaan! Kuvittele, jos et saa tuota penkkipunnerrusta tehtyä niin yksi kissanpentu kuolee". Siis 
Uskon, että jos löytää hyvän treenikaverin niin moni voi siitä saada oikeaa hyötyä. Itse en vain ole pystynyt koskaan treenaamaan muiden kanssa, juoksulenkilläkään en pääse "oikeaan rytmiin" jos pitää nopeus ja askellus sovittaa jonkun toisen kanssa yhteen. Yleensäkin yhdessä treenatessa sitä yrittää aina olla "sivistynyt", ei sellainen ärisevä ja irvistelevä mörkö kuin itse nappikuulokkeet korvilla omassa stratosfäärissä puuhastellessa. Epäsosiaalinen mikä epäsosiaalinen.
Treenikaverin merkitys?
Aucun commentaire:
Enregistrer un commentaire