Teen epäsäännöllistä kolmivuorotyötä, ja silloin tällöin myös yövuoroja. Syön joka päivä seitsemän kertaa ihan vain jo siksi, että saan ruokaa tasaisesti. Päivän ateriat tuntuu muuten joskus loppuvan kesken, jos joutuu valvomaan pitkän ajan kerralla. Välipalat ovat pieniä, esim. kourallinen marjoja ja puoli purkkia rahkaa. Välipaloja syön 4 päivässä ja lisäksi puuroaamiaisen, lounaan ja päivällisen.
Syön aamupalan kun herään yöunilta, tuolloin keho tarvitsee hiilareita. Periaatteessa on ihan sama mihin vuorokauden aikaan herääminen tapahtuu. Proteiinia syön vähän ennen kuin laitan nukkumaan, sillä keho ei tarvitse hiilaritankkausta ennen lepoa. Syön yöajan myös proteiinipainoitteisesti muutaman tunnin välein. Minulla aterioiden jakaminen on auttanut juuri tuohon hiilarihimoon. Ennen halutti karkkia ja suklaata aina yötöissä, onneksi ei enää.
Esimerkkipäivä, kun yövuoro
Klo 10.00 puuroaamiainen, raejuustoa, hedelmä
Klo 13.00 lounas, salaattia iso kasa, öljyä, 150 g kanaa, joskus 1 viipale leipää lisäksi
Klo 16.00 smoothie, jossa puolikas rahka ja kourallinen marjoja sekä vettä/maitoa
Torkut ennen yövuoroa tässä välissä
Klo 20.00 päivällinen, jotain vihreää, lihaa/kalaa 150 g ja jokin lisäke, esim. riisi, öljyä
Töissä klo 21.00 jälkeen:
Klo 23.00 puolikas rahka ja hedelmä
Klo 02.00 pähkinöitä kourallinen ja jokin pieni proteiinijuoma 250 ml
Klo 05.00 banaani ja kokonainen rahkapurkki
--> nukkumaan noin kello 6.00 ja sitten kun herään niin ihan normaali aamupala taas. Jos vuoro jatkuu pidemmälle aamuun, niin syön vain pieniä proteiinipitoisia välipaloja myös aamulla.
Mimmeissä vuorotyöntekijöitä
Aucun commentaire:
Enregistrer un commentaire