Moi.
en oo seurustellu 11 vuoteen ja oon 33 vuotias mies.
Oon ruvennu tekee muutoksia elämääni sillä tavalla, että parisuhde ois mahdollinen mun elämässä.
En oo varma tuleeko mun elämään enää parisuhdetta ikinä vai ei, mutta oon tehny muutoksia. Sillee että oon kattonu taaksepäin elämääni ja ihan analyyttisesti kattonu et "tota työtä tehdessä oli sopiva levon ja työn suhde ja sopiva meininki, ja hei sillonhan mul oli muijaki"
olin tossa 11 vuotta stressaavassa ja ei kivassa ammatissa, joka heijastu sit vapaa-aikaan sillee et kemiat naisten kans ei ikinä kohdannu. joka taas kertoo sit siitäkin et ei oo niinku ollu hauskaa yksinkertasesti, siinä määrin kun elämässä voi hauskaa olla.
se, et miks oon ollu jossain ääliöduunissa jonka avulla ei oo saanu sitä oikeeta aitoo hyvää elämää elettyy, on varmaan joku pään sisäinen ongelma, jota täytyy jo alkaa terapian kautta ratkomaan ja muutenki tiedostamaan. itsetunto ongelmia yms. ja jotain vanhempien opettamia huonoja toimintamalleja tai mitälie..
Mut jos nyt löytäis parisuhteen, niin olis uus ongelma edessä. Ja se ongelma on niinku se, että oon niin vanha, oon 33. Kiinnostuuks kukaan lapseton sinkkumuija mistään 33 vuotiaista pälvikaljuuntujista?
ja vaiks kiinnostuiski, ni miten täs kerkee enää mitään tekeekkää?
Muijan kans haluisin kuitenki matkustella, tutkia omia juttuja rauhassa, ja ihan vaan paneskella, ja sit vaikka hyödyntää sitä että asuis yhteisessä asunnossa ja sitäkautta sitä rahaa säästyis kai ja vois sit vaikka tehä lyhyempää työviikkoa ja ostaa jotain kivaa tai jotain.
sit vois muutenki tehä niitä kivoja lapsettoman ihmisen juttuja. panna sitä muijaa ja öö....jos ois vaik joku kaveripariskunta vois niiden kaa sit viettää aikaa jotenkin mukavasti. vaikka ny viikonloppuisin järjestää jotain illanistujaisia ym
Sellasta hyvää elämää haluisin elää ilman mitään rasitelapsia.
Tohon kaikkeen menis joku 5-10 vuotta nyt ainakin kai teoriassa.
Sit oisin jo n. 40 vuotias, niin sit pitäis lapsia väsätä kai. tai lapsi. ehkä. en tiedä. tää on kaikki teoriaa, oon siis poikamies ja en tiedä oonko sitä aina, voi olla.
niini tota sithä oisin tosi vanha faijaks, ja lapsi tai lapset lähtis kotoota huolehdinnan alta vasta ku oisin 60-65 vuotias. sit toisekseen tos tilantees en kerkeis nähdä lastenlapsia, kun siinä menis sit taas viel 10 vuotta tosta eteenpäin et oma lapsi tai lapset tekis lastenlapsia. en vois olla pappa ikinä.
En kyllä tiiä mitä helvetin merkitystä silläkään on mihinkään, mut nää on näitä juttuja mitä joskus tulee mieleen kun ei elä hetkessä, vaan visioi ja suunnittelee omaa elämäänsä.
et onko se sit 70 vuotiaana ( jos ei oo kuollu ennen sitä) sit niin hauskaa elää sitä lapsettoman ja lapsenlapsettoman papan elämää ystäväpariskuntien kanssa tai poikamiehenä?
Vaikea sanoa. Paras kai keskittyä tähän et oon poikamies ja olla ottamatta taakkaa tai murhetta asiasta. se se vasta pässiä on.
Kunhan nyt sen verran saisin nyt elämässäni aikaa että joisin sitä kossua perjantaina ja menisin sinne yökerhoon kattoo niitä naisia. se ois kai se oleellinen juttu, muu huttu muokkaantuu sitä mukaa matkalla ehkä
mut noista parisuhdepaineista vielä. on vittumaista että mummot ja veljet painostaa tekee lapsia, vaikka en oo perkele koko elämssäni seurustellu ku yhen vuoden. kai seki pitäis hiffaa jotenkin ottaa niinku sellasena että "yks vaatii yhtä asiaa, ja toinen toista" eikä jäädä miettii...
Kuhan nyt tässä vähän jotain elämän suunnitelmia yritän touhuta itelleni. Vaikka ne ei ihan realismia oiskaan.
nii ja sit se, että vaikka joku muija tykästyiski muhun, niin sen pitäis kai olla sit nuorempi kuitenkin. kun ajatellaan sitä, että jotkut muijat ei saa lapsia enää kolmenkympin jälkeen. ja mä oon yli kolkyt enkä haluu niit skidei heti.
JA mitne sellanen liitto kestää et on reilusti ikäeroa (siis jos niitä parikymppisiä kiinnostaa pälvikaljut ja raihnaistuvat miehet) kun jos nyt on vaikka 13 vuotta ikäeroa, ja sen sais viel menee, niin miten sit 57 vuotiaana ku oon ihan toinen jalka haudassa ellei molemmat jalat haudassa, ja muija on vasta 44 vuotias milffi.
Tossa ikävuosien 22-33 välillä oon ollu jo henkisesti niin helvetin vanha, että oon kyllä ajatellu etten jaksais enää yhtää mitää muijajuttujen "vaikeuksia"
Mut olinkin toimistoinsinööri. Toimistoinsinöörit ei seurustele, ei niillä oo energiaa ja sehän saattais olla jopa hauskaa. Insinöörit vihaa kaikkea hauskaa.
Nyt oon vähän parantunut mun "vanhuudesta" mutta kyllä se nii on, että ikää kun tulee lisää niin paikat hajoo ja ei jaksa enää niin paljoa rasitusta. näin oon kuullu ja kyllähän mun polviakin kolottaa. Toisaalta kun ikää tulee lisää niin ei tarvii enää käyttää niin paljon energiaa uusien juttujen opiskeluun, et pääsee jossaion mielessä helpommalla elämän eri ympäristöissä.
nii ja sit se, et jos mulla ois muija joka ois vaik 13 vuotta nuoremi, ni sit ku oisin 50 vuotias ja mun muna ei enää seisois, kun oisin ikäni puolesta ehkä impotentti jo, niin se muija ois vasta 37!!! sehän lähtis ilman muuta menemään impotenssin ilmentyessä ja panemaan ikäisiään tai nuorempia puuman metsästäjiä. Ellei nyt sit sitä ennen ois kerinny olee sen 17 vuotta yhessä ja keräämään sille parisuhteelle sitä positiivista pistesaldoa. Sillä positiivisella pistesaldolla vois pärjää muutamia vuosia suhteessa impotenttinakin 
No se siitä impotenssissa....tää on tällasta ajatuksenjuoksua ja avautumista vaan.
Ja sit mulla on sellanenkin ongelma, että vaikka saisin muijan ja sen toiveen toteutettua, että ei tehdä niitä skidejä heti, niin vituttaa sit taas kääntöpuolella se, että tuhlasin elämästäni parhaita nuoruuden vuosia kokonaan niinkun niin stressaantuneena ja onnettomassa tilassa ettei parisuhteita syntyny. Oisin tällee jälkiviisaana voinu tehä niin etten ois lähteny mihkään sellaseen vitun paskaan mukaan ja oisin vaan fiilistelly niitä muijia ja saanu sen parisuhteen, ja sit ollu kaikes rauhass sen 10 vuotta siinä suhteessa, ja sit oisin kerinny vaik suht-. nuorena viel tekee sen lapsen tai niitä lapsia. Ettei tarttis sit 43 vuotiaana valvoo öitä lapsen itkiessä ja jaksaa sit viel töissäki.
Oisin saanu niinku kaiken mitä haluun.
Vittu että vituttaa tälleen jälkikäteen.
Perseestä!!!!
Enkä tiiä haluunko ikinä mitään vitun lapsia vai en.
Ei se nyt liity tähän hetkeen., eikä mihinkään siihen kaikkeen mitä haluun. Mä haluun niit kivoi ystäviä, ja mielekästä tekemistä ja hauskoja hetkiä ja merkityksellisen tuntusta elämää, kaikkee sopivassa suhteesa, ei liikaa mitään yhtä asiaa.
Vituttaa että hukkasin 10 parasta vuotta jossain saatanan mielenhäiriössä.
Millä mä pääsen siitä mitenkään yli? miten voin hyväksyä sen ilman mitään tekopyhiä ja teennäisiä viisauksia?
Paskaahan se touhu oli, jäi mulle rahaa siitä säästöön mut säästöt ei kauaa kestä ja vaikka kestäiski, ne on vaan osotus siitä että panostin liikaa rahaan ja liian vähän tasapainoiseen elämään mis on rahan siajasta muita hyviä juttuja.
Mä luulin et naisetki arvostais miestä joka ois koulutettu ja jol ois rahaa. Mut ei ne arvosta, jos se mies itte ei oo tyytyväinen.
Mitenkää ees kellekkään muijalle selittäis tollasta et 10 vuotta ollu toimistonörttinä henkisesti pystyyn kuolleena?
Kun jos tulee menneisyyden parisuhdekokemukset puheeksi.
Ja miten selitän itselleni sen, etten oo saanu 10 vuoteen olla parisuhteessa. Ja nyt puhutaan miehen parhaasta iästä, just siitä iästä millon niistä naisista saa sen suurimman ilon irti. 22-32v.
eksästä erosin sen takia 22 vuotiaana etten ollu valmis vielä sitoutuu. Ajattelin ettei täs oo ongelmaa, et jos eksän tapasin, niin kai joku muukin mut huolii. mutta ei oo huolinut.
en tajunnu sitä että rupesin opiskelee vaativia juttuja sillon, ja että se tekee musta naisten silmissä epähaluttavan.
niin se vaan menee, että jos ite on rikki ja paskana niin ei naisetkaa lähe siihen kelkkaan mukaan, ne näkee siel baarissa jo et toi on tossa jamassa tai sit siel baarissa tapaa aina vaan niitä joiden kanssa ei tunnekemiat kohtaa siinä määrin et suhdetta syntyis.
Mut joo, paskaakos tässä. kunhan avauduin. Niin ja sit oli myös
ihan kysyttävääkin että mitäs mieltä porukka on, miten tota seuraa löytäis niinku nopeiten ja eniten tehokkaasti.
Kun on sellanen tilanne ettei mul oo oikee nykysin kavereita ku ihmissuhteetki on kuihtunu tossa vuosien varrella ja uusia ei oo syntyny ku en oo kokenu kaveruuden tunnetta ja henkeä toimistolaisten kanssa.
Uusia kavereitahan voi tulla vastaan ellen taas sekoo ja lähe johonkin huonoille teille tuolla duunimaailmassa pois niistä tiloista jossa mulla on hyvä olla.
Mutta kun en jaksais odottaa jotain neljää vuotta ennenkun löytyis niitä hyviä tyyppejä kenen kans lähtee baariin.
Kun tää tarkottaa sitä että pitäis odottaa vielä jotain neljä vuotta että saa pesää
Toisaalta enhän tiiä saako tässä pesää muutenkaan enää ikinä, mut joo....
Niin onkohan mitään järkee lähtee yksin baariin, vai onko se vaan jotain turhaa ja masentava?
Ajattelin tossa, et ois hyvä mennä vielä selvinpäin baariin. Mut kysymys kuuluu:
Miten voi olla hauskaa baarissa yksin, ja vielä selvinpäin!!!
Vastaus on varmaan ettei mitenkään.
Vois kuvitella, että jos on yksin baarissa ja kännissä, niin sekään ei välttämättä ois hauskaa...Tai no vois se ollakkin. Tiedä nyt näistä.
Mitään nettinaisia en haluu lähtee vonkaa. Ei kiinnostaa mitkään uraohjukset tai yh-mammat jotka pyörii netin deittipalstoilla kun ei niillä oo elämä siinä kondiksessa että elävästä elämästä löytäisivät miehen TAI että pääsisivät baariin asti kun lapsi tai lapset roikkuu jaloissa.
Mut baariin tästä pitäs vaan päästä. Ja silleen vielä että niiden muijien kanssa kans tulis sitä säpinää, mut ei väkisin, koska jos sinne menee väkisin kyttääämään niin sit naiset ei tykkää. (mikä paradoksi, mut tää on tätä ihmisyyttä just. Jos jollain pillun kuva otsassa niin se niinku on kai sit epäterve elämäntapa. Liikaa ajattelee yhtä asiaa...on liian tarpeessa)
Istuskelubaareissa on varmaan parhaat naiset, siis jossain tollasissa suht siisteissä eikä missään kallion juottoloissa tai missään itä helsingin karaokebaareissakaan ehkä, en tiedä.
Yökerhot on sen verran lihatiskejä et sieltä ei varmaan pidempää seurustelujuttua oikein löydä.
Toki jos istuskelubaareista ei seuraa irtoa, niin yökerhoonhan voi sitten samalla reissulla mennä jatkamaan iltaa kun on jo se känni päällä (mitä ei pitäisi olla, mutta miten ihmeessä viihdyt baarissa selvinpäin?)
Tässä on nyt vaan se, että miten saan aikaan mennä yksin baariin? Ja kuinka paljon pitäisi juoda vai pitäisikö olla juomatta. Homma on kyllä melkolailla mahdoton. Turha se on baariin lähteä parille. Justkun vähän alkaa rentoutuu niin pitäiskin jo lähteä kotiin, ja laskuhumalakin iskee kotimatkalla ja vituttaa.
Sit sekin vielä, että saanko edes yksin aikaan mennä baariin vaikka joisin sitten useamman kun pari, mitä helvettiä mä siellä teen. No, voinhan maistella oluita ja viskejä, onkai sitä ihmisen elämässä huonompiakin kohtaloita.
Mutta tästä tulee vaan darra, ja en haluis ihan turhan takia hankkia krapuloita.
Tiedä nyt näistä.
Mietintää parisuhdepaineista ja toiveista, menneisyydestä yli pääsemisestä ja seuran löytämisestä
Aucun commentaire:
Enregistrer un commentaire