dimanche 29 janvier 2017

Haastattelu: Valmentaja Aki Mähönen

Haastattelua pukkaa tästä symppiksestä 120kg+ valmentajasta.

1. Kauanko olet itse harrastanut kehonrakennusta ja mitkä ovat kisameriittisi?

- Aloitin tosissaan puntin nostamisen ennen -90 luvun taitetta. Jäin puntteihin koukkuun Turussa Valkoisen talon punttisalilla, näin siellä entisen Neuvostoliiton painonnostajia ja erityisesti on mieleen jäänyt semmoinen 70 kiloinen kundi joka teki räjähtäviä etukyykkyjä 200 kilolla. Piti alun perin mennä thainyrkkeilytreeneihin, mutta päädyin nostelemaan puntteja. Kisameriitteinä 2002 voitin Turun avoimet ja 2004 hopeaa noviiseissa, kummatkin raskaassa sarjassa.

2. Miten päädyit valmentajaksi?

- Se meni suurin piirtein niin kun Heinosen Tommin kanssa mietimme dieettiasioita ja hukuttiin aina mikrofraktioiden ja aineenvaihdunnan kiihdyttäjien väliseen limboon. Sitten käytiin kysymässä Halosen Matilta miten asiat oikeasti ovat ja kuitenkin tehtiin ihan oman mielen mukaan. Siitä sitten pikkuhiljaa alkoi oppimaan miten keho toimii ja käyttäytyy, suurimmaksi osaksi itseäni koekaniinina käyttäen. Hiljalleen ystävät ja heidän puolisonsa alkoivat kyselemään valmennuksia ja tätä kautta sitten päädyin tekemään niitä ihan täysipäiväsenä. Aluksi tein pääosin treenivalmennusta ja myöhemmin mukaan tuli ravintopuoli ja etenkin dieetit ja ruokavaliot.

[​IMG]

3. Ketä olet valmentanut ja miten he ovat pärjänneet kisoissa?

- Nyyssölän Mikaa joka on pohjoismaiden mestari sekä Boosman classicissa kovassa seurassa nelonen. Huoposen Jukkaa autoin aluksi vain viimeistelyssä, mutta viime kerralla tein Jukalle koko dieetin ja overall voitto tuli vuonna 2005. Mimmi Jokinen tuli kysymään viime keväänä 14 viikkoa ennen Boosman classiccia että kannattaisko lähteä ja etenkin kerkeäisikö kuntoon. Siitä lähdettiin tekemään mahdottomasta mahdollista ja Mimmi voitti sarjansa. Pajuniemen Karin kanssa tein yhteistyötä hänen tähdätessä 2005 noviisien raskaaseen sarjaan, lopputulos oli kultamitali ensimmäisissä kisoissa. Lisäksi olen valmentanut paljon tavallisia kisoihin tähtäämättömiä ihmisiä.

4. Miten koet valmennussuhteen henkilötasolla?

- Se on läheinen ja henkilökohtainen suhde. Sen parempi on lopputulos mitä paremmin tuntee valmennettavan. En usko siihen, että voi antaa valmiiksi paperille kirjoitettuja numeroita ja ohjeita, vaan dieetti on kokoajan elävä tilanne jota on seurattava ja kaikkiin muutoksiin on osattava reagoida.

5. Mitä vaaditaan hyvältä valmennettavalta?

- Kurinalaisuutta, motivaatiota ja täydellistä luottamusta valmentajaan. Kun luottamus on täydellistä, säästyy valmennettavan kaikki energia dieetiin, eikä tämän tarvitse miettiä mitä seuraavaksi tehdään ja miksi.

[​IMG]

6. Kuten edellä sanoit, valmennat myös tavallisia ei-kisaavia ihmisiä. Miten tämä eroaa kisaajien valmennuksesta?

- Siinä joutuu entistä enemmän ottamaan huomioon ihmisen arkielämän ja elämänkulun aikatauluineen. Se asettaa joskus paljon rajoituksia treenimäärille ja ruokailumahdollisuuksille. Nämä projektit ovat monesti paljon vaativampia kuin kisadieetit, mutta ne palkitsevat valmentajaa enemmän pitkällä aikavälillä.

7. Miten valmennettavaksi pääsee ja mitä se yleensä maksaa?

- Lähettämällä sähköpostia että on halukas valmennettavaksi. Halvimmillaan neuvot ovat ilmaisia, sillä joskus on niin, että joku muu pystyy tarjoamaan parempaa apua kuin minä, jolloin ohjaan ihmisen semmoisen henkilön luokse joka pystyy häntä paremmin auttamaan. Valmennuksen hinta riippuu paljolti siitä, kuinka kauas tavoite asetetaan ja kuinka paljon joudutaan esim. paneutumaan treenaamiseen ja viettämään tätä kautta aikaa salilla. Jokatapauksessa täydellisessä valmennuksessa puhutaan joistakin sadoista euroista.

8. Kuinka kokonaisvaltaiseksi katsot oman valmentamisesi?

- En halua edes tehdä pelkkiä paperilappu-/puhelindieettejä, koska en usko että kaikki saavuttavat niillä parasta mahdollista tulosta. Haluan mielellään olla läsnä koko matkan ajan kun asetetaan tavoitteita offseasonilla, lähdetään dieetille, valmistellaan poseerauksia ja vapaaohjelmia sekä viimeistelyssä kun valitaan esim. kisa-asuja. Ihmisiä on tietenkin erilaisia, joillekin riittää se, että he soittavat siinä vaiheessa kun dieetissä ilmenee ongelmia tai se ei etene halutulla tavalla. Silloin mietitään yhdessä puhelimessa millaisia muutoksia tehdään ja homma etenee taas omalla painollaan muutaman viikon ajan. Toiset tarvitsevat tukea päivittäin ja selvitäkseen seuraavaan päivään. Vaikka pyrinkin valmennuksessa kokonaisvaltaiseen valmentamiseen, niin en jätä ottamatta hoitaakseni lyhyempiäkin valmennuksia joissa dieettiin tehdään muutoksia.

[​IMG]

9. Olet fitnessliiton päävalmentaja, mitä tämä käsittää käytännössä?

- Pääasiassa järjestän yhdessä toisen päävalmentajan Elovaaran Maijan kanssa leirejä liittyen kisaamiseen etenkin bodyfitness puolella. Kehitämme leiritoimintaa kokoajan niin, että siitä pääsevät hyötymään myös vaparifitneksen harrastajat sekä tulevaisuudessa classic bb:n harrastajat. Meidän tavoitteena on luoda vakiintunut leiritysjärjestelmä, jotta kaikilla huolimatta siitä missä päin Suomea asuu, on mahdollista saada ammattitaitoista valmennusta. Pyrimme luomaan listan valmentajista joita suositella aloittaville harrastajille jotka ottavat harrastuksen tiimoilta yhteyttä liittoon Tämä kaikki toiminta alentaa kynnystä astua kisalavoille ja nostaa kilpailijoiden tasoa.

10. Eroaako miehet ja naiset valmennettavina toisistaan?

- Mielestäni eroaa aika selvästi. Naisia on huomattavasti mukavampi valmentaa, koska he ovat yleensä motivoituneempia ja kyseenalaistavat kaikkea tekemistä vähemmän, mikä on aina valmennuksen laadusta pois. Naiset jättävät huomattavasti harvemmin leikin kesken, mikä kertoo pitkälti luonteen lujuudesta.

Akin kotisivut
http://ift.tt/2jjDd4Y

Let's block ads! (Why?)



Haastattelu: Valmentaja Aki Mähönen

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire