Onneksi olkoon, julkaisitte juuri uuden levyn, niinkin kauan kuin viisi vuotta edellisen jälkeen. Miten julkaisu kesti niin kauan? Albuminne nousi korkeimmillaan myös albumilistan sijalle #7.
- Nykypäivänä albumeilla ei ole samanlaista merkitystä kuin aiemmin, niin menimme single kerrallaan eteenpäin ja katsoimme mitä tapahtuu, esimerkiksi radiosoiton ja muun medianäkyvyyden suhteen. Ilman radiota tai median tukea on vaikea saada niitä ihmisiä innostumaan, jotka kuuntelevat satunnaisemmin musiikkia, eli kuuntelevat ikään kuin ”Vain Elämää -pohjalta”, kuten musiikintekijöiden parissa on tapana sanoa. Surullinen totuus on että ilman tämän yleisönosan tavoittamista on vaikeaa myöskään saada suuria asioita tapahtumaan, koska nykypäivänä striimausten määrä on yhtä kuin artistin ranking, ja striimien määrää laskettaessa massaefektit korostuvat. Enää ei riitä se, että myyt fyysisiä levyjä, tai että vain uutta musiikkia etsivät ja tunteella tai intohimolla tehtyä musiikkia kuuntelevat ihmiset tuntevat sinut. Toisaalta nämä musiikkia intensiivisemmin harrastavat ovat meidät jo tutkalleen asettaneet, siitä olemme totta kai iloisia, ja se näyttäytyi tuossa fyysisten albumien listasijoituksessa. 9:n albumin 15:sta kappaleesta oli julkaistu jo aiemmin, niin kyseessä oli meille ikään kuin välitilinpäätös. Seuraavaa albumia ei kuitenkaan tarvitse odottaa niin kauan, sillä kolmas albumi on jo pitkällä, luultavasti se julkaistaan vielä 2021 vuoden aikana.
Albumi toimii todellakin eräänlaisena CV:nä, sillä jokainen sen biisi on yksinkertaisesti kuvailtuna taidokkaasti tehty, tarttuva ja selkeästi kertoo tarinan. Kun kuulin teitä ensimmäisen kerran, musiikkinne meni aluksi minulta yli hilseen. Kuitenkin jokin houkutteli kuuntelemaan sitä enemmän ja sitten kun musiikkiinne pääsi enemmän sisään, jäi siihen välittömästi koukkuun. Luuletko, että ihmisillä on kärsivällisyyttä kuunnella biisejänne tarpeeksi?
- Nykypäivän kiireisessä maailmassa se tuntuu olevan haaste, minkä voi huomata myös kun katselee mitkä biisit keikkuvat soittolistoilla, tai kuinka pieneksi ”sisäpiiri” on kutistunut. Sisäpiiriin kuuluu lähinnä Vain Elämää -artisteja, muutama vanha jyrä ja satunnaisesti median kautta eri tavoin esiin putkahtaneita artisteja. Sellaiset taiteen ja musiikin kautta esiin tulleet ovat harvassa, sellaiset kuin vaikkapa Ruusut tai Pariisin Kevät. Uutta suomirockia ei enää juuri edes tehdä, tai jos sitä tehdään, näkyvyys on olematon. Vain jo asemansa vakiintuneet artistit, kuten Happoradio tai Olavi Uusivirta voivat tehdä rockia ilman paineita. Nykypäivän nuoret kuuntelevat hiphoppia ja räppiä vaikka on kysymysmerkki, että kuinka kauan tämä trendi jatkuu. Tiedostan hyvin sen, että ehkäpä kaupallisessa mielessä, mutta ei suinkaan taiteellisessa mielessä, heikkoutemme on kappaleiden kompleksisuus nimenomaan melodioiden osalta. Olen sellaisten melodioiden etsijä, joita en ole itse aiemmin kuullut ja jotka kuulostavat korvissani uudelta. Sellainen vaatii kuulijalta samanlaista halukkuutta kuulla jotain uutta. Tuttua, helppoa ja turvallista etsivät eivät välttämättä musiikistamme saa heti kiinni, elleivät tee melodioista tuttuja niitä toistuvasti kuuntelemalla. Minulle musiikki on ennen kaikkea seikkailu, ei vanhan toistoa.
Olet aiemmin kuvaillut että teet biisejä puhtaasti inspiraatiopohjalta etkä ole koskaan jammaillut.
- En. Minulle ideat tulevat sieltä kuuluisasta ”jostakin”, ne vaan putkahtavat päähän ja sitten kirjoitan ne sävellykset, melodiat ja harmoniat ylös. Yleensä tekstiä joutuu sitten työstämään, vaikka siitäkin tulee usein välitön idea sillä inspiraation hetkellä, kun pää alkaa soittamaan uusia biisejä. Monet kokeneet ja menestyneet muusiikkoystävät kertovat menevänsä tekemään biisejä, tai tuskailevat kun eivät löydä sopivaa säveltäjää, koska eivät itse kirjoita kappaleita. Hekin rakastavat musiikkia, mutta se on heille myös työ ja usein pääasiallinen sellainen. Taustalla on myös halu esiintyä. Kaikki nuo ovat inhimillisiä ja hyväksyttäviä asioita, eikä niissä ole mitään hävettävää tai väärää. Mutta joskus tekisi mieli sanoa, että menkää oikeisiin töihin, koska minulle musiikki lähtee juurikin siitä että sitä tehdään itse, ja osataan tehdä sitä itse. Ja että biisejä ei tarvitse tekemällä tehdä, vaan jokin asia tai melodia inspiroi. Ehkä se on vähän idealistisesti ajateltu, mutta näin olen sen hieman kieli poskessa ajatellut. Toki on olemassa artisteja, musiikintekijöitä ja muusikkoja, tai ihmisiä jotka ovat kaikkia noita, tai ainakin useampaa kuin yhtä. Nykypäivänä artistius on korostunut, koska suurien yleisömassojen striimaamaan houkuttelu vaatii vahvaa brändin rakentamista, joka on 90% ulkomusiikillista ja 10% musiikkia. Sen huomaa hyvin sillä että jos joku tubettaja tekee biisin, niin totta kai ne seuraajat käy sitä kuuntelemassa ja yhtäkkiä se on listoilla, saa Emma-patsaan, whatever. Ja taustalla siinä ei ole se, että tubettaja olisi lahjakas artisti tai biisi olisi hyvä. Se on vain äänimassaa, joka täyttää tyhjiön ihmisille jotka etsivät yhteenkuuluvuuden tunnetta tai jotain sellaista. Ihmiset klikkaavat jotakin nähdäkseen uutta jotakin sen klikkauksen takana, eikä moni edes tajua kuuntelevansa musiikkia tuolla klikkauksella, tai että se lasketaan johonkin listaan tai rankingiin. Se pistää pohtimaan, että mikä on oikea tapa arvottaa musiikkia ja pitäisikö olla tarkempi taiteellinen kontrolli siitä, että mitä musiikkia esimerkiksi radioissa soitetaan, tai mikä musiikki pääsee esille. Näin oli ennen vanhaan, kun levyt myivät ja radioita ei oltu kaupallistettu täyttämään sitä taloudellista tyhjiötä, mikä levymyynnin loppumisen jälkeen jäi. Klikkaus on nykyään yhtä kuin raha, ja raha on aina ollut yhtä kuin musiikki, siitä ei pääse mihinkään. Onneksi on olemassa ihmisiä, joilla musiikki ei ole sama kuin raha, vain se on jotain syvempää, jotain aidompaa.
Kuunteletko itse listamusiikkia?
- Katsoin viime vuoden kuunnelluimpia biisejäni Spotifyn tilastoista ja kärjessä oli monta Kuben biisiä ja SMC Lähiörottia, jotka ovat kaukana siitä minkälaista musiikkia itse teen. Mutta nämä eivät nekään taida olla listamusiikkia. Nautin suuresti esimerkiksi Arttu Wiskarin kuuntelemisesta, koska se tarttuu hetkessä ja on jotenkin jopa ärsyttävän korvamadottavaa. Mutta en voisi itse tehdä sellaista, se ei tekijämielessä säväytä, se on liian tuttua ja turvallista. Enkä edes osaisi, en osaa tarttua niin yksinkertaisiin asioihin ja elää siinä ajatuksessa. Melodian ja tekstin täytyy jollakin tavalla mennä oman ihon alle, että kappaleet voi omiin nimiinsä selkä suorana ja leuka pystyssä ottaa. Mutta kuuntelijana olen ihan erilainen ja kuuntelen myös sellaista mikä tuntuu hyvältä, vaikka se ei täyttäisi edellä mainittuja kriteerejä. Lasten kautta olen kuunnellut paljon artisteja kuin JVG, joilla on hyvä meno ja biisitkin kuulostavat oikeilta biiseiltä. Livenä sitten tilanne on eri, koska lauluosuudet toistetaan taustanauhoilta, kun he eivät osaa niitä laulaa kun studion apuvälineitä ei ole tarjolla. Sellainenkin sotii omaa maailmankuvaa vastaan, itse olen mieltänyt playback-hommat Matti Nykästen ja sellaisten jutuksi.
Ja Elastinenkin on alkanut laulamaan.
- Kuulin vähän aikaa sitten kun kaksi pikkupoikaa jutteli bussipysäkillä ja toinen kertoi toiselle kuinka Elastinen keski räpin 20 vuotta sitten. Se nauratti. Mutta sen huomaa, että kun joku tällainen räpistä ponnistava artisti tekee jotakin uutta, kuten yrittää olla uskottava artisti ja laulaa, niin sen lisäksi että teknisesti se laulu särähti omaan korvaan aika pahasti, niin osa yleisöstä luulee että tässä on nyt kyse jostakin ihan uudesta innovaatiosta musiikin saralla. Ikään kuin popmusiikkia ei olisi koskaan aiemmin tehty! ”Oletko kuullut The Beatlesistä...”. Ehkä seuraavana vuonna ne pikkupojat keskustelee bussipysäkillä että Elastinen keksi popmusiikin! Onhan se jotenkin epäoikeudenmukaista että jos tulet jostain aivan muusta genrestä niin annetaan palstatilaa, vaikka sen sijaan Elastisenkin tekemisiä pitäisi verrata muihin popartisteihin ja todeta että ei riittävän hyvä, ei tarvitse laittaa eetteristä ulos. Sama ilmiö on tosin nähty monta kertaa aiemmin, olihan jo Sepi Kumpulainen samassa tilanteessa. Hän oli lahjakas talonmieheksi ja sai sitä kautta palstatilaa. Sama juttu, paras laulava räppäri, mutta popparina keskitasoa. Ehkäpä joku päivä radiotoimittaja toteaa lakonisella äänellä, että ”emme ehdi nyt soittaa Jenni Vartiaisen uutta superhittiä, koska Elastinen esittää uuden country-biisinsä”.
Mitä Suomipop vuonna 2020 sinulle kuvastaa?
- Meille musiikki on melodioita, harmonioita, tunteita ja musiikin ja säveltämisen iloa. Siksi kaikki kertakäyttöisyys, lyhytjänteisyys ei ole meidän juttumme. Eikä myöskään puhekeskeisyys. Hyvällä tekstillä voi sanoa kaiken saman ja antaa sille vielä 100x enemmän potkua kun siinä on tarttuva melodia ja harmoniat. Siksi albumimme muistuttaa siitä missä musiikissa on meidän mielestämme kyse, ja mikä on suomalaisen popin statuscheck vuonna 2020. Tai oma, luultavasti suppea, mutta ainakin kuitenkin oma näkemys asiasta.
Virallisten listojen laskentalogiikka on jo kauan ontunut, ja moni artisti on kritisoinut sitä suuresti. Se ei enää nykyään mittaa sitä kuinka paljon musiikkiin panostetaan esimerkiksi levyjä ostamalla tai keikoilla käymällä, vaan yksinkertaisesti siinä mitataan striimejä.
- Me olemme popmusiikin ystäviä, siitä ei pääse mihinkään. Jos katsoo esimerkiksi nykyisiä Suomen virallisia listoja, on siellä 90% räppiä ja vieläpä suomalaista sellaista. Ilmaiset striimaukset dominoivat siellä. Esimerkiksi Spotifyn ilmaista versiosta käyttävistä valtaosa on tutkimusten mukaan alle 18 v. Suomessa maksullisten musiikkipalvelujen osuus oli 30 %, kun se taas Ruotsissa on yli 80%. Siten koko lista ja sen laskentalogiikka on vääristynyt. IFPIn vanhoillinen organisaatio ei ole ehtinyt mukaan musiikkibisneksen muutokseen ja he koostavat 2020-listoja vuoden 2000-bisneslogiikalla. Esim uusin The Killersin albumi nousi virallisen listan sijalle 50! Eli viimeiselle sijalle! Eihän se voi mitenkään pitää paikkaansa, ja sitten sen yläpuolella keikkuu yli vuoden vanhoja suomiräp-albumeita, jotka listautuu koska muutamaa biisiä kuunnellaan ilmaisilta tileiltä satoja tuhansia tai jopa miljoonia kertoja ja muita biisejä sitten vain marginaalisesti. Ei oikein toimi. Jotain mätää tuossa ainakin on.
- Nykyinen listan kokoamislogiikka suosii alaikäistä väestöä, jolla on eniten vapaa-aikaa ja joka kuuntelee suomiräppiä ja tekee sitä pääosin ilmaisia palveluja käyttäen. Jos listalle haluaisi enemmän painoarvoa ja todenmukaisuutta, ei olisi vaikeaa painottaa maksullista käyttöä ja esimerkiksi seurata uniikkien kuunteluihin käytettyjen tilien määrää tai tehdä kuuntelumääristä per tili jotakin porrastuksia, esim 1-5, 5-10, yli 10, yli 20 yms ja painottaa näitä eri tavalla laskennassa. Tällaisia järjestelmiä on jo käytössä korvausten maksua varten. Kukaan ei hyödy nykyisestä virheellisestä kuvasta, jossa vain klikkauksella on väliä. Kuuntelutottumukset ovat niin erilaisia ja nuoremmilla on enemmän aikaa, mutta he eivät maksa kuunteluista. Tällöin kuuntelumäärä itsessään ei voi olla ainoa oikea kriteeri mitata rankingia.
Nähdäänkö teitä tulevaisuudessa esiintymislavalla ja mitä muita suunnitelmia tulevaisuuteenne kuuluu?
- Tässä maailmantilanteessa koen myös päivätyöni kautta että keikkaileminen ei ole kaikista vastuullisinta toimintaa juuri nyt. Meille sellainen vanhan liiton kiertäminen ja sitä kautta maineen kasvattaminen ei tässä elämäntilanteessa muutenkaan tunnu houkuttelevalta. Mieluummin panostamme jokaiseen keikkaan ja teemme niistä erityisiä, myös itsellemme. Sellaisia tulee kun maailmantilanne vähän selkenee. Siihen saakka teemme uutta musiikkia, tulossa on juuri kuvattu musiikkivideo, uusia singlejä, ja seuraava albumi on odotettavissa jo ensi vuonna.
Teksti: Janne Karttunen / Markt Media
Auringon Lapset - Suomipop 2.0
Aucun commentaire:
Enregistrer un commentaire