jeudi 12 janvier 2017

Mies vs. nainen pariutumismarkkinoilla ja parisuhteessa

Vastaavaa lankaa en ainakaan pakkikselta löytänyt tähän hätään. Tarkotuksena siis herättää keskustelua ja ajatuksia miehen ja naisen asemasta pariutumisessa ja ihan parisuhteessakin. Tähän liittyviä asioita on ollut esillä pakkiksella ja mediassakin (Esim Heli Vaarasen kolumni parin kuukauden takaa: http://ift.tt/1mX5yvk). Usein näistä asioista keskustelua herätellessä ja kritiikkiä kylväessä tuomitaan katkeraksi tai jonkun sortin beta-mieheksi, joten ajattelinkin, että näille jutuille olisi hyvä olla ihan oma lanka, joka voidaan omistaa pelkästään näille jutuille,

Tällä hetkellä näkisin tilanteen niin, että miehen oikeudet ja asema ylipäätään on vielä aika tabu keskustelun aiheena. Eikä aina pelkästään pariutumiseen liittyen. Esimerkiksi naisten asema ja etenemismahdollisuudet työelämässä on herättävät virläkin keskustelua. Harva taas tuntuu muistavan, että miehet omistavat elämästään 6-12kk asepalvelukseen/sivariin samalla, kun naiset saavat käyttää saman ajan työhön, opiskeluun tai vaikka perheen perustamiseen. Osa ihmisistä ei myöskään halua uskoa siihen, että miehilläkin voi olla ulkonäköpaineita melkolailla samoissa määrin kuin naisillakin. Tässä tarkoituksena siis kuvata tasa-arvoajattelun yksipuolisuutta, ei varsinaisesti pariutumistilannetta. Alla vähän omia mietteitä pariutumiseen ja parisuhteisiin liittyen näin miehenä:

Miehen ja naisen tietynlainen eriarvoisuus näkyy ehkä parhaiten pariutumisessa. Ajatellaan vaikka naista työpaikkana ja miestä työnhakijana. Jokaista hyvää työpaikkaa kohden on noin sata hakijaa. Työpaikalla arvioidaan työnhakijoita tarkasti ja tiukoin kriteerein ihan pienetkin asiat huomioon ottaen. Jos jotain kyseenalaista ilmenee, työnhakija hylätään helposti ja siirrytään seuraavaan hakijaan. Tätä jatkuu niin kauan, että sopiva löytyy. Ongelmallista tässä on se, kummankin osapuolen välillä kuuluisi vallita jonkunlainen tasa-arvo. Tottakai miehistä löytyy poikkeuksellisen alfoja tapauksia ja naisistakin ehkä heikompia yksilöitä, mutta keskiarvoista puhuttaessa yllä mainittu tapaus varmaan kuvaa hyvinkin markkinatilannetta.

Miehen tai naisen asemaan parisuhteessa en itse juurikaan osaa ottaa kantaa näin sinkkuna. Heli Vaarasen kolumnissa (linkki löytyy ylempää) kuitenkin kritisoidaan naisia siitä, että miehiä pidetään lähinnä välttämättömänä pahana ja talojen maksajina. En väitä, että todellisuus olisi ihan näin mustavalkoinen vaan eiköhän miehetkin ihan yhtälailla aiheuta naisille harmaita hiuksia.

Ehkä hiukan sekavaa ajatuksen virtaa vauhdilla kirjoitettuna, mutta pointti varmaan tuli selville. Tarkoituksena ei ole siis provosoida ketään vaan puhtaasti herättää keskustelua. Omat näkemykset saattaa jossain tapauksessa olla yllättävänkin mustavalkoisia, joten kaikki vasta-argumentitkin on enemmän kun tervetulleita.

Let's block ads! (Why?)



Mies vs. nainen pariutumismarkkinoilla ja parisuhteessa

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire